Tänä aamuna puhumme Haitista ja viimeaikaisesta maata tuhonneesta maanjäristyksestä [vuonna 2010]. Kun tapahtuu tällainen ns. luonnonkatastrofi, puhumme sitten maanjäristyksestä, tsunamista, hurrikaanista tai mistä vastaavasta tahansa, tai puhumme sitten siitä, mitä voisi ajatella ihmiskatastrofina; sodat, taudit jne., niin tämä tarjoaa erittäin hyvän oppitunnin Ihmeiden oppikurssin opiskelijalle.

Toisaalta on erittäin helppoa ohittaa tämän kaltaisissa tilanteissa oleva valtaisa kärsimys sanomalla, että no, tämä on vain unta, tätä ei ole oikeasti tapahtunut, eli ottaa metafyysinen oikeamielisyyden asenne ja sanoa, että mistä olet järkyttynyt? Jos olet poissa tolaltasi jostain tällaisesta, jos sinusta tuntuu pahalta näiden ihmisten puolesta, jos annat rahaasi, aikaasi tai näet muuten vaivaa auttaaksesi näitä ihmisiä heidän kärsimyksessään, teet vain virheen todelliseksi, mikä vahvistaa egon strategiaa, jolla se pitää meidät mieltä vailla olevana, ja niin edelleen ja niin edelleen. Tämä on samanlainen virhe, jota on nähty Ihmeiden oppikurssin lyhyen historian aikana, jossa opiskelijat kritisoivat sairaita ihmisiä tai ovat täysin kylmiä ja tunteettomia ihmisille, jotka kärsivät ja tekevät kuolemaa sairaalahuoneissa. Tällöin toistetaan Kurssia kuin jotain erikoista ammattisanastoa tai käytetään sitä metafyysisten latteuksien lausumiseen sanoen vaikka ”sairaus on puolustautumista totuutta vastaan”. Kärsimys on puolustautumista totuutta vastaan. Mikä hurrikaani? Mikä maanjäristys? Se kaikki on illuusiota! Ja niin edelleen ja niin edelleen. Tämä ei selvästikään ole Jeesuksen sanoma meille, eikä kukaan voi kuvitella kylmempää, tunteettomampaa tai epäystävällisempää reaktiota ihmisten kärsimykseen.

Kurssin opiskelijan on nimittäin tärkeää harjoittaa sitä, mitä opetetaan kohdassa ”Todellinen empatia” luvun 16 alussa, jossa Jeesus vertailee väärää empatiaa ja todellista empatiaa. En usko, että hän käyttää termiä ’väärä empatia’, mutta kyseessä on joka tapauksessa egon empatia, jonka vastakohta on se empatia, joka tulee Pyhältä Hengeltä. Egon empatia on aina valikoivaa. Se on aina sääliä tai tuskan tuntemista tiettyjen ihmisten takia, mutta ei joidenkin muiden ihmisten takia.

Todellinen empatia, jota Jeesus meille opettaa, on sen tunnustamista, että jokainen, joka tänne tulee, kärsii. Kukaan ei todellakaan tulisi tähän maailmaan kehona, ellei kärsisi – ei ulkoisten olosuhteiden aiheuttamista tuhoista, vaan syyllisyyden aiheuttamista tuhoista. Pyrkimys paeta mielen syyllisyyttä saa meidät kaikki tulemaan tänne. Ja jos joku on taipuvainen uskomaan menneisiin elämiin, niin silloin ajatellaan, että tänne tullaan ja tullaan ja tullaan, kunnes oppitunnit on suoritettu.

Kun nähdään Haitin kaltainen tilanne ja kuullaan uutislähetyksestä, että kärsineiden ja kuolleiden määrä vain moninkertaistuu kymmenistä tuhansista satoihin tuhansiin, on hyvin houkuttelevaa tuntea tätä tilannetta läpikäyviä kohtaan myötätuntoa, mutta ei muita kohtaan. Kun katsoo Lähi-idässä, Afrikassa tai missä tahansa muualla maailmassa koettavia kärsimyksiä, on aina hyvin houkuttelevaa sääliä uhreja, mutta ei niitä, jotka tekevät muista uhreja. Mutta totuus on, että jokainen tänne saapuva kärsii. Jokainen tänne saapuva kärsii syyllisyydestä. Toiset omaksuvat roolin, jossa joudutaan uhriksi muiden ihmisten tekemien syntien takia, ja toiset omaksuvat roolin, jossa näytetään tekevän muista uhreja. Mutta jopa näennäiset uhrientekijät syvällä sydämessään uskovat, että he ovat ajautuneet tekoihinsa, koska he ovat joutuneet uhriksi, jossain vaiheessa, jollain tavalla. Esimerkiksi lapsena hyväksikäytetyt ihmiset päätyvät usein hyväksikäyttäviksi aikuisiksi.

Joten jos palaamme Haitin tilanteeseen, niin varmastikin pitäisi tuntea myötätuntoa kaikkien kärsivien ihmisten tuskasta. Tietysti voi tuntea närkästystä siitä, että tarvittava apu ei saavu ajoissa ja kun se saapuu, sitä käytetään usein poliittisiin tarkoituksiin. Mutta tämä kaikki tapahtuu ihmistasolla. Jos olemme uskollisia tavoitteellemme – joka on Ihmeiden oppikurssin perimmäinen tavoite: auttaa meitä heräämään ihmisenä olemisen unesta, jonka me kaikki täällä jaamme – on tunnustettava, että kaiken kärsimyksen lähde on mielen tasolla, ei kehon tasolla. Tämä onkin yksi Kurssin keskeisistä viesteistä: keho ei tunne mitään, ei tee mitään, ei synny, ei kuole, ei elä, ei kärsi, ei sairastu, ei parane. Kaiken kärsimyksen todellinen lähde, ja itse asiassa koko ilmentyvän maailmankaikkeuden todellinen lähde, on mielen syyllisyyspäätös.

Ja kun vaihdamme huomiopistettämme, kun nousemme taistelukentän yläpuolelle Jeesuksen kanssa ja katsomme sieltä käsin sitä, mitä maailmassa tapahtuu – puhummepa sitten Haitista tai mistä tahansa muusta paikasta maailmassa, jossa on kärsimystä, vaikka puhuisimme kärsimyksestä omassa kodissamme, omilla työpaikoillamme, ystäväpiirissämme tai suvussamme – niin kärsimys on sama, koska se kaikki tulee samasta paikasta, mielen erillisyyspäätöksestä ja tämän vahvistamisesta olemalla syyllinen.

Kun ihminen on saanut kokemuksen Jeesuksen kanssa taistelukentän yläpuolelle nousemisesta ja siitä, millaista on olla myötätuntoinen KAIKKIEN kokemaa tuskaa kohtaan, tuskan muodosta riippumatta, häntä voidaan ohjata tarjoamaan apua joillekin ryhmille, vaikka lahjoittamalla rahaa, ruokaa tai lääketieteellisiä tarvikkeita, tai vain lähettämällä ystävällisiä ja rakastavia ajatuksia. Tässä Kurssissa ei ole mitään, mikä sanoisi, ettei niin kannata tehdä. Loppujen lopuksi tämä kaikki on osa luokkahuonettamme.

Toisaalta mitään aineellista tai ajatuksen tasolla olevaa ei pitäisi antaa millekään ryhmälle ilman, että samalla tunnistaa, että se rakkaus, joka on muodon tasolla antamisen ja avuksi olemisen halun lähde, ei saisi sulkea pois KETÄÄN maan päällä. Todellakin, olemme kaikki tovereita kärsimyksessä, ja – vielä kerran toistettuna – me emme kärsi ulkoisten olosuhteiden tai sodan tai sairauksien aiheuttamista tuhoista. Me kaikki kärsimme mielen virheellisen päätöksen tuhoista, ja kun tunnistamme sen, olemme siinä kohdassa, jossa voimme korjata asian ja valita toisin. Toistaakseni Jeesuksen meille antaman uudenvuodenlupauksen sanat: ”Tee tästä vuodesta erilainen tekemällä siitä kokonaan samanlainen”, nähden sen, miten me kaikki olemme samanlaisia. Samaa kärsimystä, samaa syyllisyyden tuskaa, samoin kuin samanlaisena olemista – mutta myös samanlaista mahdollisuutta antaa anteeksi ja parantua.

Kenneth Wapnick, Ph.D.: The Lesson of Haiti_Practical Application of ”A Course in Miracles”

https://www.youtube.com/watch?v=4_4R0Ks54dg

Suomentanut Marja Ikivalo