KYSYMYS KENNETH WAPNICKILLE: Tiedän, että opiskelijoita ei rohkaista sekoittamaan erilaisia lähestymistapoja, joten toivon, että siedätte sen, että haluan kysyä tätä asiaa, ja näette kysymykseni vilpittömyyden. Kysymykseni on tämä: Advaita Vedanta, joka myös on lähestymistavaltaan ei-dualistinen, opettaa, että minulla ei ole mitään valintoja; mitä tapahtuu, tapahtuu juuri sille määrättynä aikana ja määrätyllä tavalla. Tämän näkemyksen ”päämäärä” on valinnattomuuden lopullinen oivaltaminen, eli sen ymmärtäminen, että ei ole olemassa ketään, joka voisi tehdä valintoja.

Ihmeiden oppikurssi näyttää myös viittaavan tähän suuntaan, mutta siinä pääasiallisena käytäntönä on toistuvasti harjoitella anteeksiannon valitsemista, kunnes ymmärrämme, että tämäkin valinta on itse asiassa kuvitteellinen, mutta tässä kohtaa anteeksiannon valitseminen toistuvasti on jo tehnyt työnsä ja toimittanut meidät taivaan portille asti, ja taivaassa valinnattomuus on oletettavasti sääntö.

Voidaanko nämä kaksi näkemystä sovittaa yhteen? Onko niin, että anteeksianto ei ole minun vallassani ja se tulee tapahtumaan silloin kun se tapahtuu? Jos niin on, niin mitä seurauksia tällä on Kurssin opiskelijalle? Olemmeko mahdollisesti vain heräämisen todistajia, emmekä minkäänlaisia tekijöitä?

WAPNICKIN VASTAUS: Kurssi on kirjoitettu kahdella tasolla. Toinen taso on ei-dualistisen totuuden taso, jossa vain Rakkaus on totta ja mikään muu ei ole todellista, ja toinen on dualistinen taso, jossa Pyhän Hengen havaitsemistapa, vaikka se onkin illusorinen, on totta (sillä se on totuuden heijastuma), ja egon havaitsemistapa, joka perustuu syntiin, syyllisyyteen ja pelkoon uskomiseen, on epätosi. Tämä tekee Kurssista ainutlaatuisen maailman henkisten polkujen joukossa, sillä vaikka se tulee korkeimmalta tasolta, aivan kuten Advaita-opetuksetkin, se kuitenkin ottaa huomioon kaiken sen, minkä me virheellisesti uskomme olevan totta ja tarjoaa viitekehyksen, jossa käytetään egon synnin, hyökkäyksen ja syyllisyyden symboleita – jotka ovat kuvitteellisia, mutta kokemuksemme mukaan kuitenkin hyvin todellisia – eri tarkoitusta varten.

Tämä sallii meidän vähentää synnin, syyllisyyden ja pelon kokemustamme, vaikka olemmekin edelleen samaistuneita egon dualistiseen ajatusjärjestelmään, mikä tekee Kurssin opetuksesta hyvin myötätuntoista. Sillä vaikka kaikki kärsimyksemme on kuvitteellista, tosiasia on, että meille se tuntuu hyvin todelliselta. Niinpä opetus, joka voi auttaa meitä minimoimaan kärsimystämme samalla kun yhä uskomme, että meillä on jonkin verran valinnanvaraa kokemuksiemme suhteen – samalla näyttäen suuntaa johonkin näiden väärien uskomusten tuolla puolen olevaan – voi olla paljon hyödyllisempää kuin vain jankuttaa, että tämä ei ole todellista.

Mahdollinen vaara monille Advaita Vedantan kaltaisten suuntausten opiskelijoille – ja tämä on virhe, jonka tekevät myös monet Kurssin opiskelijat, jotka eivät ymmärrä eroa Kurssin kahden eri tason välillä – on se, että se voi johtaa kokemuksiemme kieltämiseen, koska ne ovat epätosia, sekä siihen, että yritämme väkisin työntää tunteemme ja uskomuksemme pois tietoisuudestamme ja näin pitkitämme ajassa (niin epätodellista kuin aika lopulta on) kokemustamme kaksinaisuudesta.

Lopulta me tietenkin ymmärrämme, että valinnanvaran on oltava merkityksetöntä, jos vaihtoehdot ovat Kaikki ja ei mitään. Ja lopputulos on väistämätön, joten jos kieltäisimme minkä tahansa valinnan todellisuuden ja vain todistaisimme kaikkia tapahtumia, jotka olemme ”valinneet” kokea toisella tasolla, tulisi aika, jolloin aika lakkaa.

Mutta jopa pelkkä tapahtumien todistaminen edustaa valintaa nykyisestä kokemustasostamme katsoen. Ja puolueettoman todistajan roolin hyväksyminen, joka vain tarkkailee tuomitsematta mitään, on itse asiassa sitä, mitä Kurssi tarkoittaa anteeksiannolla – sillä ei ole mitään tehtävää, vain tekemättömäksi tekemistä. Emme siis ole tekijöitä anteeksiannon prosessissa, joka tapahtuu mielessä ajan ja paikan tuolla puolen. Jeesuksen sanoin: ”Anteeksianto puolestaan pysyttelee hiljaa ja rauhallisena eikä tee mitään. Se ei vastusta mitään todellisuuden puolta eikä pyri kääntämään sitä sellaisiin ulkonaisiin muotoihin, joista se pitää. Se pelkästään katsoo ja odottaa eikä tuomitse.” (OT-osa II.1:4-3)

Ainoa mielekäs valinta silloin, kun uskomme valinnan olevan mahdollista, on valinta siitä, miten näemme tapahtumat, joita olemme todistamassa – joko tuomitsemalla tai tuomitsematta. Tuomitseminen heijastaa aina dualistista näkökulmaa, jolloin on olemassa sekä hyvä että huono, tai toivottava ja ei-toivottava, lopputulos. Pelkkä tarkkailu ilman tuomitsemista heijastaa ei-dualistista todellisuutta. Niinpä valinta antaa anteeksi, jota Kurssi meille tarjoaa, ei ole mitään muuta kuin valinta nähdä itsemme todistajana (eli mielenä), eikä tekijänä (eli kehona) maailmassa. Tässä mielessä, huolimatta eri sanojen käytöstä, jotka näyttävät viittaavan erilaisiin käytäntöihin, Kurssi ja Advaita kertovat itse asiassa saman asian.

Kenneth Wapnick, Ph.D.: Q&A – Question #933

Suomentanut Marja Ikivalo