Oppilaan työkirjan harjoitus 8 selitettynä
HARJOITUS 8: Mieleni askartelee vanhojen ajatusten parissa.
Kun Työkirjan harjoituksia lukee ja tekee, niissä alkaa havaita määrätyn järjestyksen. Jeesus aloittaa yksinkertaisilla ajatuksilla ja toteamuksilla siitä, miten me näemme maailman. Sitten hän siirtyy tapaan, jolla havaitsemme ajatuksemme, ja harjoituksesta 8 alkaen hän alkaa käsitellä paljon selkeämmin ajatustemme ja maailman välistä syy-seuraus-yhteyttä. Tässä harjoituksessa, ensimmäistä kertaa Työkirjassa, hän puhuu maailman epätodellisuudesta. Hän esittelee myös ajatuksen projektiosta, periaatteesta, joka sisältyi seitsemään ensimmäiseen harjoitukseen, mutta joka tuodaan selkeämmin esiin vasta myöhemmissä harjoituksissa. Jeesus on kertonut meille tähän asti, että se mitä näemme, on merkityksetöntä, koska se mitä näemme, johtuu siitä, mitä ajattelemme. Ja se mitä ajattelemme (egomielessämme) on merkityksetöntä, koska se kieltää Todellisen merkityksen. Tätä ei ole todettu selvästi aiemmissa opetuksissa, vaikka näissä selityksissäni olenkin tuonut tätä esille, mutta harjoituksissa on vihjattu tähän asiaan ja se todetaan selvemmin myöhemmissä harjoituksissa.
(1:1) Tällainen ajattelu on tietysti syynä siihen, miksi näet vain menneisyyden.
Harjoitus 7, ”Näen vain menneisyyden”, esitteli ajatuksen, että kaikki, mitä havaitsemme, on merkityksetöntä, koska se perustuu ajatuksiimme menneisyydestä. Harjoituksessa 8 Jeesus jatkaa ja laajentaa keskusteluaan ajasta ja menneisyydestä: mieleni askartelee vanhojen ajatusten parissa. Kyse ei ole vain siitä, että näemme vain menneisyyden, vaan siitä, että näemme vain menneisyyden, koska ajattelemme vain menneisyyttä. Jeesus esittelee tässä ajatuksen, että se, mitä näemme ulkopuolellamme, on peräisin siitä, mitä ajattelemme sisällämme. Tämä on Tekstiosan pääteema: ”projisointi saa aikaan aistihavainnot” (T-13.V.3:5; T-21.j.1:1). Se, mitä uskomme itsestämme ja minkä olemme tehneet todeksi sisällämme – eli olemme joko egon lapsia tai Jumalan lapsia – heijastuu suoraan siihen, mitä havaitsemme ulkopuolellamme, koska sisäinen ja ulkoinen ovat yhtä ja samaa. Tämä on muunnelma Kurssin keskeisestä periaatteesta ”ajatukset eivät jätä alkulähdettään”. Palaamme myöhemmin tähän erittäin tärkeään teemaan. Se, että mieleni askartelee vanhojen ajatusten parissa, on tietysti syy siihen, miksi näemme vain menneisyyden. Vaikka tässä ei selvästi sitä ilmaistakaan, niin tähän sisältyy periaate, jonka mukaan se, mitä näemme, tulee siitä, mitä ajattelemme. Siksi:
(1:2) Kukaan ei oikeastaan näe yhtään mitään.
Kun alat lukea Kurssia ja tehdä harjoituksia, niin mielesi pyrkii kaunistelemaan joitain kohtia, koska et halua hyväksyä, mitä Jeesus sanoo. Tämä on jälleen sellainen kohta. Hän tarkoittaa kirjaimellisesti: ”Kukaan ei oikeasti näe yhtään mitään.”
(1:3) Jokainen näkee vain ajatuksensa ulospäin projisoituna.
Tekstissä on monia kohtia – pari Työkirjassakin – joissa Jeesus selittää, että kehon silmät eivät näe, eikä keho ajattele, tunne, kuule tai tee mitään. Keho yksinkertaisesti tekee sen, mitä mieli käskee sen tehdä (esim. T-28.V.5:3-8; VI.2:1-9; OK-8.3:3-4:3). Kehoa voidaan siis ajatella nukkena tai robottina, joka toteuttaa isäntänsä saneluja. Siksi emme näe mitään. Kaikki mitä ”näemme” – ja tämän näkemisen todellakin pitäisi olla lainausmerkeissä – on projektio siitä, mitä olemme ajatelleet. Ja kuten olemme nähneet, se mitä olemme ajatelleet kuunnellessamme egoa, ei yksinkertaisesti ole mitään.
(1:4) Mieli on täynnä menneisyyden tapahtumia, joten se on syypää siihen aikakäsityksen vääristymään, josta näkemisesi kärsii.
Tämän kirjan johdantokappaleissa mainitsin, että yksi tapa ymmärtää aika sellaisena kuin me sen tunnemme, eli lineaarisena – menneisyytenä, nykyisyytenä ja tulevaisuutena – on nähdä se vain heijastuksena tai varjona egon synnin, syyllisyyden ja pelon ajatusjärjestelmästä. Kun valitsemme yksilöllisyytemme Pyhän Hengen ykseyden sijaan ja sitten pyrimme säilyttämään tämän yksilöllisen identiteetin, ego saa meidät rakentamaan synnin, syyllisyyden ja pelon ajatusjärjestelmänsä. Toistan tässä vielä tämän tärkeän dynamiikan: synti sanoo, että olemme tehneet syntiä Jumalaa vastaan menneisyydessä; koemme syyllisyyttä siitä, mitä olemme tehneet nykyisyydessä (tai ajankohtana, jota ego kutsuu nykyisyydeksi); ja koska syyllisyys vaatii aina rangaistusta, alamme pelätä Jumalan rangaistusta, jonka uskomme ansaitsevamme. Tämä rangaistuksen pelko viittaa tietenkin tulevaisuuteen. Jos pidät mielessä tämän synnin (menneisyyden), syyllisyyden (”nykyisyys”) ja pelon (tulevaisuuden) ”epäpyhän kolminaisuuden”, kun luet tätä harjoituksen ensimmäistä kappaletta, siinä on paljon enemmän järkeä. Kun katsomme ulospäin, näemme maailman, jota aika hallitsee. Se on tietysti myös tilan/avaruuden maailma. Tila ja aika, kuten teksti niitä kuvaa, ovat saman virheen eri muotoja (T-26.VIII.1:3-5).
Siten näemme kaiken ulkopuolellamme menneisyyden kautta, koska näemme sen yksilöllisen identiteettimme linssin läpi. Tämä identiteetti perustuu syntiin – uskoon siitä, että olemme eronneet Jumalasta ja olemme nyt olemassa erillisinä entiteetteinä. Koska uskomme olevamme sodassa Jumalan kanssa (teema, josta puhutaan lisää myöhemmin), meidän on myös uskottava, että olemme sodassa kaikkien muiden kanssa. Tämän seurauksena jokainen havainto maailmassamme on suunnattu käsittelemään erityisyyttä: kuka on se erityinen henkilö, joka voittaa ja kuka se erityinen henkilö, joka häviää. Kun tämä ilmaistaan suoraan, se on erityistä vihaa; kätkettynä se on erityistä rakkautta. Lisäksi erityisyys on juurtunut egon aikakäsitykseen, joka perustuu uskoon synnistä, syyllisyydestä ja pelosta. Erityisyys ei siis voi olla perustumatta menneisyyteen.
”Väärinkäsitys ajasta” on se, että se on todellista – että on olemassa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus – ja että menneisyys aiheuttaa nykyisyyden ja tulevaisuuden. Se, mitä olemme tänään, johtuu siis menneisyydestämme. Tulevaisuus on myös vain egon nykyhetken jatke.
(1:5) Mielesi ei pysty käsittämään nykyisyyttä, joka on ainoa olemassa oleva aika.
Egon nykyhetki ei ole tämä ”nykyisyys”, jota Ihmeiden oppikurssi kutsuu ”pyhäksi hetkeksi”. Koska tämä kokemus ei perustu aikaan, se ei myöskään perustu syntiin, syyllisyyteen ja pelkoon. Se perustuu Pyhän Hengen oikeamieliseen läsnäoloon, jossa todellinen näkökyky – joka ei perustu menneisyyteen eikä varsinkaan erityisyyteen – tulee siksi välineeksi, jolla rakkaus ohjaa meitä sisältäpäin.
(1:6) Sen vuoksi mielesi ei pysty ymmärtämään aikaa eikä itse asiassa mitään muutakaan.
Tämä johtuu siitä, että kaikki, mitä luulemme ymmärtävämme, perustuu avaruudellisen ja ajallisen maailman näennäiseen todellisuuteen. Niin kauan kuin identifioidumme yksilöksi, erilliseksi ja itsenäiseksi, meidän on uskottava koko egojärjestelmään. Kaikki mitä havaitsemme, on siis varjo sen harhaisesta erillisyyden ajatuksesta, mikä tarkoittaa, ettemme ymmärrä mitään.
(2:1) Ainoa täysin totuudenmukainen menneisyyttä koskeva ajatus, joka kenelläkään voi olla, on se, että sitä ei ole olemassa nyt.
Tämä on jälleen sellainen lause, että jos todella keskityt siihen, sen pitäisi saada sinut hyppäämään ulos ikkunasta. Jos olet menneisyyden olento eikä menneisyyttä ole, sen täytyy tarkoittaa, ettei sinua ole. Tekstiosan luvussa 28 lukee: ”Tämä maailma loppui jo kauan sitten” (T-28.I.1:6). Jos tämä on totta, se tarkoittaa, että sinäkin olit ohi jo kauan sitten. Tämä pakottaa meidät kysymään: kuka on se sinä, jonka luulet lukevan näitä sanoja? Tai Jeesuksen sanoin: ”Kuka on se ’sinä’, joka elää tässä maailmassa?” (T-4.II.11:8) Toisin sanoen, olemassaolomme on kirjaimellisesti keksitty, ja jos kiinnittäisit todella huomiota tähän ajatukseen, olisit kauhuissasi. Jos et ole, se johtuu siitä, että et kiinnitä siihen erityistä huomiota. Kaikki nämä lauseet sanovat kirjaimellisesti, että sinua ei ole olemassa.
Tämä selittäisi, kuten aiemmin mainitsimme, miksi tämän Työkirjan tekeminen huolellisesti ja ahkerasti saa sinut erittäin ahdistuneeksi, vaikka et olisikaan aivan varma, mistä ahdistus tulee. Sinussa on osa, joka tunnistaa, mitä tämä Työkirja sanoo, vaikka sen kieli on yksinkertaista eikä sillä näytä olevan samaa metafyysistä painoarvoa kuin Tekstiosan tekstillä. Siksi unohdat harjoitukset, et halua tehdä niitä, kaunistelet niitä ja teet ne vain pinnallisesti.
(2:2) Jos sille uhraa ajatuksenkaan, on se harhakuvien ajattelemista.
Menneisyyden ajatteleminen on harhakuvien ajattelemista. Pysähdy hetkeksi, kun teet tätä harjoitusta, ja mieti, miten melkein jokainen ajatuksesi päivän aikana perustuu menneisyyteen, olipa se jotain niin arkipäiväistä kuin kahvikupin ottaminen tai jotain, joka vaikuttaisi paljon tärkeämmältä. Ajatuksesi jostain tilanteesta, ihmissuhteesta, kehostasi tai mistä tahansa muusta, perustuvat kaikki menneisyyteen. Niin niiden täytyy olla, koska menneisyys ei ole muuta kuin synnin varjo, ja synti on ero Jumalasta. Niin kauan kuin uskot olevasi erillinen kokonaisuus, sinun on uskottava synnin todellisuuteen ja siten ajan todellisuuteen.
(2:3-4) Hyvin harvat ovat kuitenkaan käsittäneet mitä menneisyyden kuvitteluun tai tulevaisuuden odotteluun liittyy. Mieli on itse asiassa tyhjä niitä ajatellessaan, sillä se ei oikeastaan ajattele yhtään mitään.
Tämä toteamus on perusta toiselle toteamukselle, jonka sanomme usein työpajoissa ja luennoilla: ”Ajatukset, joita luulemme ajattelevamme, eivät ole todellisia ajatuksiamme.” Jos ne eivät ole todellisia ajatuksiamme, niitä ei ole olemassa. Tästä seuraa, että koska olemme samaistuneet ajatuksiimme, meitäkään ei ole olemassa. ”Mieli on itse asiassa tyhjä niitä ajatellessaan, sillä se ei oikeastaan ajattele yhtään mitään.” Ei pelkästään oma olemassaolomme ole illuusiota, vaan itse asiassa kaikki olemassaolo on illuusiota, sillä se on ristiriidassa olemisen todellisuuden kanssa. Tätä asiaa käsitellään Tekstiosan luvussa 4 (T-4.VII.4-5).
(3:1) Tämän päivän harjoitusten tarkoituksena on alkaa harjoittaa mieltäsi huomaamaan milloin se ei itse asiassa ajattele lainkaan.
Tämänkaltaisista lauseista käy selvästi ilmi, että Jeesuksen tarkoitus näissä harjoituksissa on kouluttaa mieltämme. Tässä lauseessa keskitytään erityisesti ajatukseen ajattelemisesta. Tarkoitus on saada meidät ymmärtämään, että emme todellakaan ajattele ollenkaan. Tulemme tietoisiksi tästä tunnistamalla kuinka paljon ajatuksemme ovat juurtuneet menneisyyteen, tai (vaikka se ei ole tämän harjoituksen tarkoitus) kuinka paljon ne ovat juurtuneet tulevaisuuden pelkoon. Keskitymme siihen, mitä tulee tapahtumaan – puhuimmepa sitten seuraavasta viidestä minuutista tai seuraavasta viidestä vuodesta – koska nämä huolestuneet ajatuksemme tulevaisuudesta perustuvat huolestuneisiin ajatuksiimme menneisyydestä.
(3:2) Totuus estyy, kun mielesi on täynnä ajatuksettomia ideoita.
Tätä ajatusta siitä, että ajatuksettomien ideoiden ja menneisyydestä kiinni pitämisen tarkoitus on estää totuus, kehitetään eteenpäin, kun etenemme harjoituksissa. Tarkoitus on yksi Ihmeiden oppikurssin keskeisistä teemoista, ja Jeesus korostaa sitä toistuvasti keinona ymmärtää egon ajatusjärjestelmää, kuten esimerkiksi silloin, kun hän tutustuttaa meidät kaaoksen lakeihin (T-23.II.1:1-5). Tämä on siis jälleen tärkeä lause, jonka ohi mielemme voisi liukua, koska se paljastaa motivaation pitää kiinni ajatuksettomista ideoista, olivatpa ne huolia menneisyydestä, tulevaisuuden pelkoja tai nykyhetken syyllisyyden tunteita. Ne ovat kaikki tarkoituksellisia yrityksiä pitää piilossa totuus identiteetistämme Kristuksena.
(3:3) Ensimmäinen askel todellisen näkökyvyn avautumiseen on huomata, että mielesi on ollut pelkästään tyhjä, sen sijaan että uskoit sen olleen täynnä todellisia ideoita.
Jeesus keskittyy kaikissa kolmessa Ihmeiden oppikurssin osassa siihen, että poistamme ”esteet rakkauden läsnäolon tietoisuuden tieltä” (T-j.1:7). Nämä esteet ovat ongelma. Meidän ei tarvitse pohtia sitä, mitä Jeesus tai totuus tekevät, mutta meidän on oltava valppaita sen suhteen, mitä ego tekee. Siksi on erittäin hyödyllistä ymmärtää, että ajatuksettomien ajatusten vallassa mielemme on tyhjä, koska nämä ajatukset koskevat menneisyyttä. Siitä alkaa prosessi, jossa avataan ovi todelliseen havaitsemiseen, todelliseen näkemykseen todellisesta anteeksiannosta, joka johtaa meidät totuuteen.
(4:1-3) Tämän päivän harjoitukset pitäisi tehdä silmät suljettuina. Tämä johtuu siitä, että et itse asiassa kykene näkemään mitään, jolloin on helpompi huomata, että vaikka kuinka elävästi kuvittelisit mielessäsi jonkin ajatuksen, et näe yhtään mitään. Tutki mieltäsi niin vähin ponnisteluin kuin mahdollista tavaksi tulleen minuutin verran, pyrkimättä muuhun kuin huomaamaan, millaisia ajatuksia mielessäsi liikkuu.
Jotkut aikaisemmista harjoituksista tehtiin silmät auki. Asian ydin tässä ja myöhemmissä harjoituksissa on se, että ei ole eroa sen välillä, mitä näemme tai mitä ajattelemme. Ne ovat yhtä ja samaa. Tässä harjoituksessa Jeesus ei puhu siitä, mitä havaitsemme ulkopuolellamme, vaan keskittyy siihen, mitä ajattelemme. Näemme jälleen sen tärkeyden, ettemme tee toisista ajatuksistamme erityisiä tai enemmän tai vähemmän tärkeitä kuin toisista.
Harjoitus siirtyy nyt yksityiskohtaisiin ajatuksiimme:
(4:4–5:3) Nimeä jokainen niistä siinä esiintyvän keskeisen henkilön tai idean mukaan ja siirry seuraavaan. Ala harjoitusjakso sanomalla:
Tuntuu siltä, että ajattelen ___(mainitse asia).
Nimeä tämän jälkeen jokainen ajatuksesi yksityiskohtaisemmin, esimerkiksi:
Tuntuu siltä, että ajattelen ___(nimeä henkilö) ____(mainitse asia)___(mainitse tunnetila),
ja niin edelleen, ja päätä ajatustesi tutkiminen seuraavalla lauseella:
Mutta mieleni askartelee vanhojen ajatusten parissa.
Näin meitä pyydetään harjoittamaan anteeksiannon prosessin keskeistä näkökohtaa: harhojemme yksityiskohtien tuomista Pyhän Hengen epäspesifiseen totuuteen, joka ilmaistaan tässä lauseessa: ”Mutta mieleni askartelee vanhojen ajatusten parissa.”
(6) Voit tehdä tätä harjoitusta neljä tai viisi kertaa päivässä, paitsi jos huomaat sen ärsyttävän sinua. Jos se on sinusta rasittavaa, kolme tai neljä kertaa riittää. Mahdollisesti asiaa auttaisi, jos sen lisäksi, että pelkästään tutkit mieltäsi, lisäisit tutkittavaksi ärtymyksen tunteesi tai minkä tahansa tunteen, jonka päivän opetus sinussa synnyttää.
Tässä on toinen upea esimerkki siitä, kuinka Jeesus, samalla kun hän inspiroi meitä lempeydellään ja kärsivällisyydellään, käyttää vastustustamme osana paranemistamme. Kuten hän toteaa Tekstiosassa erityisyyden yhteydessä:
”Näin lempeällä tavalla Pyhä Henki näkee erityisyyden, näin Hän käyttää hyväkseen sitä, mitä sinä teit, parantamaan vahingoittamisen sijasta.” (T-25.VI.4:1)
Jopa ärtymyksemme voi palvella Pyhän Hengen anteeksiannon tarkoitusta, jos annamme Hänen auttaa meitä.
Kenneth Wapnick, Ph.D.: Journey through the Workbook of A Course in Miracles
Suomentanut Marja Ikivalo