HARJOITUS 7: Näen vain menneisyyden.

Harjoitus 7 on pohjimmiltaan yhteenveto kuudesta edellisestä harjoituksesta, kuten näemme tämän harjoituksen ensimmäisessä kappaleessa, jossa aiemmat harjoitukset toistetaan lähes sanatarkasti.

Harjoituksen 7 toisessa kappaleessa näemme Jeesuksen palaavan ajatukseen, jonka hän mainitsi lyhyesti harjoituksen 3 toisessa kappaleessa – kuinka tärkeää on puhdistaa mielemme menneistä ajatuksista. Nyt hän tarkentaa: syy sille, että mikään ei merkitse mitään, että olemme antaneet kaikelle sen merkityksen, joka sillä on jne., on se, että näemme vain menneisyyden. Kun pidät mielessä synnin, syyllisyyden ja pelon samaistamisen menneisyyteen, nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, se auttaa sinua ymmärtämään motivaation sille, miksi näemme vain menneisyyden. Synti samaistetaan erillisyyteen, ja erillisyys todistaa, että olen yksilö, riippumaton Jumalasta. Kun uskon tämän valheen, se projisoituu automaattisesti ulospäin ja saa menneisyyden muodon. Näen siis menneisyyden kaikessa, koska haluan säilyttää yksilöllisen identiteettini. Näin Jeesus muotoilee asian:

(2) Aikaa koskevia vanhoja ajattelumalleja on hyvin vaikea muuttaa, koska kaikki, mihin uskot, perustuu aikaan ja riippuu siitä, että et opi näitä uusia, sitä koskevia opetuksia. Juuri siitä syystä tarvitsetkin uusia opetuksia ajan suhteen. Tämä ensimmäinen aikaa koskeva opetus ei todella olekaan niin omituinen kuin miltä se ensin saattaa kuulostaa.

Aina kun olemme poissa tolaltamme, se johtuu siitä, että samaistamme juuri tapahtuneen johonkin menneisyydessä tapahtuneeseen. Näen jonkun tietyn henkilön ja tiedän, mitä minun on tehtävä: tämä tyyppi on auktoriteetti, joten vihani on oikeutettua; tämä tyyppi on kilpailijani, joten minun on vihattava häntä; tämä tyyppi on tiettyä ihonväriä, jota minun on vihattava. Viha perustuu aina menneisyyteen. Useimmiten tämä on kuitenkin hienovaraisempaa kuin näissä esimerkeissä, minkä vuoksi meidän on harjoiteltava tunnistaaksemme ja hyväksyäksemme tämän ”ensimmäisen aikaa koskevan opetuksen”.

Yhteenvetona voidaan siis todeta, että menneisyyden näkeminen kaikessa palvelee sitä tarkoitusta, että se antaa minulle mahdollisuuden sanoa olevani olemassa. Näin ollen menneisyyden tekeminen todelliseksi on sama kuin sanoisi, että synti tai erillisyys on todellista, ja siksi niin olen minäkin todellinen.

Seuraavaksi meille annetaan hyvin tarkka, vaikkakin näennäisesti vähäpätöinen esimerkki:

(3) Katsopa esimerkiksi kahvikuppia. Näetkö vain kupin, vai käytkö mielessäsi läpi entisiä kokemuksiasi sen suhteen, miten otat kupin käteesi, miten olet janoinen, juot kupista, tunnet kupin reunan huuliasi vasten, syöt aamiaista ja niin edelleen? Eivätkö kuppia koskevat esteettiset reaktiosikin perustu vanhoihin kokemuksiisi? Mistä muuten tietäisit, särkyykö tällainen kuppi vai ei, jos pudotat sen? Mitä muuta tiedät tästä kupista, kuin mitä menneisyydessä olet siitä oppinut? Sinulla ei olisi mitään käsitystä tästä kupista, ellet olisi oppinut sitä menneisyydessä. Näetkö siis sen todella?

Mutta tämä pätee kaikkeen. Emme kirjaimellisesti näe mitään, koska näemme menneisyyden, jota ei ole.

(4) Katsele ympärillesi. Sama pätee yhtä lailla kaikkeen, mitä katselet. Myönnä se soveltamalla päivän opetusta mihin tahansa, mihin katseesi pysähtyy. Esimerkiksi:

Näen vain menneisyyden tässä kynässä.
Näen vain menneisyyden tässä kengässä.
Näen vain menneisyyden tässä kädessä.
Näen vain menneisyyden tuossa kehossa.
Näen vain menneisyyden noissa kasvoissa.

On mielenkiintoista huomata, miten Jeesus valitsee havaittavat kohteet: niissä on sekä elottomia että elollisia kohteita. Palaamme myöhemmin tähän asiaan, mutta korostan jälleen sitä tärkeää opetusta, että koska maailma on ”sisäisen tilan ulkoinen kuva” (T-21.j.1:5) ja tämä sisäinen tila on illuusio, niin myös ulkoisen kuvan täytyy olla illuusio. Lisäksi, koska ei ole olemassa ”harhojen hierarkiaa”, ei voi olla olennaista eroa havaintomaailmamme kohteiden välillä, olivatpa ne elottomia tai elollisia. Ne ovat kaikki yhtä kuvitteellisia, ja siksi ne ovat yhtä ja samaa. Vaikka on sanomattakin selvää, että tämä on vastoin kokemustamme, niin meille opetetaan myös, että kokemuksemme ovatkin vääriä. Näissä ensimmäisissä harjoituksissa näemme Jeesuksen alustavat ja hienovaraiset yritykset opettaa meille tätä totuutta, kun hän lempeästi johtaa meidät opetustensa hyväksymiseen ja niiden takana olevan Jumalan – totuuden – luo.

Lopuksi päivän harjoituksessa on varoitus kiusauksesta sulkea pois se, mitä emme pidä tärkeänä. Tämä on usein verho, jolla yritämme peittää sen, minkä salaa uskomme olevan melko tärkeää. Tekstiosassa tähän viitataan, kun puhutaan ”salaisista synneistämme ja kätketyistä vihoistamme” (T-31.VIII.9:2):

(5) Älä jää aikailemaan minkään erityisen asian kohdalla ja muista olla jättämättä mitään tarkoituksella pois. Katsahda kutakin kohdetta lyhyesti ja siirry sitten seuraavaan. Kolme tai neljä harjoituskertaa, kukin pituudeltaan noin minuutin, on riittävä määrä.

Työkirjan alkuosan keskeinen painopiste on se, ettei mitään jätetä tarkoituksella pois, kun tarkastellaan illusorista havaintomaailmaa. Se sisältää keinot egon erillisyyden ajatusjärjestelmän kumoamiseksi, mikä on ihmeiden ydin: niissä ei ole vaikeusasteita (T-1.I.1:1).

Kenneth Wapnick, Ph.D.: Journey through the Workbook of A Course in Miracles

Suomentanut Marja Ikivalo