Haastattelija: Olen kuunnellut luentosarjaasi On Death and Dying [Kuolemasta ja kuolemisesta] ja minulla on muutama siihen liittyvä kysymys. Luulen tietäväni vastaukset useimpiin niistä, mutta Kurssi on opettanut minua kyseenalaistamaan kaiken, minkä luulen tietäväni ja varmistamaan aina sen, kumpaa sisäistä opettajaa kuuntelen. Jos siis kuolema ei ole loppu tai irti päästäminen, niin onko mahdollista herätä elämien välissä vai tarvitsemmeko kehon sen tekemiseen?

Wapnick: Sinun on aina palattava siihen perusajatukseen, että keho on mielessä. Kaikki on mielessä, olitpa sitten inkarnoitunut tai inkarnoitumaton. Sillä ei ole mitään merkitystä, koska prosessi on aina sama – sinusta tulee oikea-mielinen väärän mielen kuuntelemisen sijaan.

Mutta näyttää siltä, että käytämme muotoa päästäksemme takaisin mieleen. Joten kun jätän tämän kehon ja olen elämien välillä (tai miten tahansa juttu toimiikaan), niin mikä motivoisi minua valitsemaan oikean mielen? Koska Kurssin mukaisessa anteeksiannossa käytämme sitä, mikä on näennäisesti ulkopuolellamme ja mikä saa meidät pois tolaltamme palataksemme takaisin mieleen ja katsoaksemme illuusioitamme Jeesuksen/Pyhän Hengen kanssa. Mutta jos meillä ei ole kehoa, miten se sitten toimisi?

Se on hyvä kysymys. Mutta se on väärä kysymys, koska et ole koskaan kehossa. Siksi se on tavallaan kompakysymys, egon tekemä kysymys. Niinpä kysymykset siitä, mitä tapahtuu, kun kuolen, ja mitä tapahtuu, kun olen elämien välissä, ovat merkityksettömiä, koska et ole koskaan kehossa. Olet aina mielessä. Kurssissa sanotaan: ”Kaikki ajattelu saa aikaan muotoa jollain tasolla”. Joten aina on olemassa jotain muotoa, koska mielen ajatukset joko projisoidaan tai ne laajennetaan. Mutta meillä on hyvin rajoittunut näkemys, eli että olen ihminen. Elän, kuolen, menen jonnekin muualle ja sitten minun on tultava takaisin kehoon. Mutta se ei vain toimi ollenkaan niin. Ongelma on myös se, että aika ei ole lineaarinen. Kysymyksesi edellyttää ajan lineaarisuutta, eikä se toimi niin.

Joten tätä on hyvin vaikeaa yrittää ymmärtää ihmisnäkökulmasta. Lainaan yleensä kohtaa Ihmeiden oppikurssin tekstiosan luvun 17 alusta: ”Luuletko sinä, että voisit tuoda totuuden kuvitelmien luokse ja oppia, mitä totuus tarkoittaa harhakuvien näkökulmasta katsottuna?”  Et voi ymmärtää totuutta harhakuvien perspektiivistä etkä ei-kaksinaisuutta kaksinaisuuden perspektiivistä. Et voi ymmärtää mieltä kehon näkökulmasta. Juuri sitä tällaiset kysymykset yrittävät tehdä ja siksi ne eivät vain toimi. Ei ole olemassa selitystä mikä tyydyttäisi täydellisesti, minkä vuoksi kysymyksiä nousee esiin jatkuvasti. Voit ymmärtää tämän kaiken vain taistelukentän yläpuolella olevasta näkökulmasta, jossa ei ole aikaa, ja niin voit oivaltaa, että kaikki on mielessä. Ja koska aikaa ei ole, voi joka ikisenä hetkenä kysyä itseltään, valitsenko egon vai Pyhän Hengen opettajakseni. Joten kysymyksiin ei voi vastata meille tuttuja viitekehyksiä käyttäen, ja juuri sitä tällaiset kysymykset aina vaativat.

Minulla on kuitenkin lisää saman tyylisiä kysymyksiä… Kurssissa on monia kohtia, joissa Jeesus puhuu kehosta ja kehon parantamisesta ikään kuin keho olisi todellinen. Olen myös kuullut ajatuksen, että jos mielessä ei olisi syyllisyyttä, emme voisi ikääntyä ja voisimme olla kokonaan parantuneessa kehossa. Joten jos se olisi hyödyllisintä kehollemme, jossa luulemme olevamme, niin voisimmeko todella kokea kehomme parantumisen?

No, ette kyllä voi.

Koska Kurssin ei-kaksinaisuus kaatuu, jos sen yrittää tuoda kaksinaisuuteen?

Juuri niin. Ja se, mistä puhut, on esimerkki niistä harvoista kohdista Kurssissa, joissa neuvotaan pyytämään Pyhältä Hengeltä tarkasti kohdennettua apua yksittäistilanteisiin. Rukouksen laulu käsittelee tätä. Ja Kurssissa on kohtia, jotka näyttävät viittaavan siihen, että keho voisi parantua. Ja Tekstiosan alussa sanotaan, että ihmeet ovat asioita, joita sinä teet. No, nämä ovat vastoin kaikkea, mitä Kurssi opettaa. Suurin osa Kurssista kertoo juuri päinvastaista: et pyydä apua maailman asioihin; ihmeet eivät tee mitään; keho ei parane, koska se ei ole sairas.

Joten Kurssissa on siis kohtia, jotka saavuttavat jokaisen riippumatta siitä, missä kohtaa he ovat nousemassa oppimisen tikkailla. Ja se on ainoa tapa ymmärtää tätä. Koska muuten Kurssi on ristiriitainen. Mutta se ei ole ristiriitainen, jos luet sitä samalla tavalla kuin luet upeaa runoa. Et voi lukea sitä älyllisesti. Se ei ole ristiriidassa itsensä kanssa, kun ymmärrät sisällön ja ymmärrät, mihin lukemasi kohta kuuluu laajemmassa kontekstissa ja mihin se kuuluu ottaen huomioon sen ajatuksen, että Kurssi kohtaa ihmiset aina siinä kohdassa matkaa, missä he ovat.

Merkitseekö tämä sitä, että koet kehon parantumisen tai parantumattomuuden kulloinkin juuri sillä tavalla, joka ei lisää pelkoa sinussa ja joka on hyödyllisintä Sovituspolullesi tuossa hetkessä?

Kyllä, ehdottomasti! Luvussa 2 puhutaan siitä, että kun olet pelon heikentämässä tilassa, ihme näyttää uhkaavalta, mikä tarkoittaa, että mielen paraneminen näyttää uhkaavalta, joten tarvitset kompromissilähestymistapaa. Niin kauan kuin luulet olevasi keho, pidä huolta kehostasi sillä tavalla mikä kulloinkin tuntuu toimivan. Mutta jossain vaiheessa voit ymmärtää, että kaikella tällä ei ole mitään tekemistä kehon kanssa. Mutta koska olemme niin samaistuneita kehoon, voi olla hyödyllistä kertoa, että keho voi parantua. Usein keho ei parane, mutta mieli voi parantua. Joten tarvitset aina Kurssin laajemman kontekstin, jossa voit tarkastella yksittäisiä kohtia etkä irrota asioita kontekstista.

Joten Kurssin opiskelijana lukiessasi tällaisia kohtia tarvitsee vain muistaa Kurssin laajempi metafysiikka. Jos ei ole kehoa eikä maailmaa, niin parantuminen ei oikeasti ole mahdollista, koska maailmassa ei ole parantumista.

Juuri niin. Se on metafora, joka on kirjoitettu tasolla, jossa ihmiset ovat ja jossa he voivat hyväksyä sen pelkäämättä.

Kyse ei koskaan ole kirjaimellisesti ihmeiden tekemisestä muodon tasolla?

Ei, siitä Kurssissa ei ole kyse, ja on selvää, ettei kyse ole koskaan siitä. Mutta Tekstiosan alussa (ja tietyissä myöhemmissä kohdissa) niin sanotaan. Siksi otan usein esiin esimerkin sinfoniasta. Todella hyvällä kapellimestarilla on koko sinfonia mielessään. Ja sitten hän johtaa sinfonian jokaisen kohdan niin, että se edistää kokonaisuutta. Mutta hän ei koskaan unohda sitä, mistä koko sinfoniassa on kyse.

Sinun on aina ymmärrettävä, mistä koko Kurssissa on kyse ja sitten ymmärrettävä se tapa, jolla tietty kohta sopii kokonaisuuteen. Siten voit ymmärtää, että joitain tekstin kohtia käytetään määrätyn vaikutuksen synnyttämiseen. Joitain kohtia käytetään, jotta voidaan saavuttaa ihminen siellä, missä hän luulee olevansa. Meitä tavallaan johdetaan tikkaita ylöspäin. Kun sinulla on ymmärrys siitä, mitä koko Kurssin sinfonia on, et jää ansaan, koska ymmärrät, että maailma on illuusio ja keho on mielessä, eikä mieli ole kehossa. Ja miten keho voi parantua, kun Kurssi sanoo uudelleen ja uudelleen, ettei keho ole sairas? Mutta asiayhteydestä irrotetut kohdat näyttävät viittaavan siihen. Joten on todella tärkeää ymmärtää koko kokonaisuus.

Joten jos etsii todisteita mielen parantumisesta tarkastelemalla kehoa, se tarkoittaa pelkoon vetäytymistä?

Kyllä, ja tuo vetäytyminen pelkoon ilmenee sitten siten, että kehosta tehdään todellinen ja yritetään todistaa Kurssin olevan väärässä. Ja jos kehoni on todellinen – olipa se sairas tai parantunut – Kurssi on väärässä ja minä olen oikeassa. Tämä on taustalla siinä, mitä useat ihmiset tekevät Kurssin kanssa. Se on hienovarainen tapa yrittää todistaa Kurssi vääräksi.

Onko se kuitenkin osa matkaa?

Voi kyllä. Se on olennainen osa matkaa. Mutta sinua auttaa jatkamaan matkaa ymmärrys siitä, mitä teet. Tietoisuus siitä, että egosi tekee tämän. Ei niin, että se olisi kauheaa tai että egosi olisi paha. Mutta sen ymmärtäminen, että totta kai ego tulee vastustamaan ja tietysti se yrittää tehdä kompromisseja ja tuoda Jumalan maailmaan. Mutta jos tiedät, että teet tätä, se nopeuttaa matkaasi.

Monet meistä kurssilaisista näyttävän menevän kiertotietä takaisin kaksinaisuuteen. Voimme tuntea Kurssin erittäin hyvin ja näytämme olevan hyvin pitkällä matkallamme Kotiin, ja sitten yhtäkkiä yritämme taas tuoda Kurssin takaisin maailman tasolle.

Se on vain pelkoa. Ole vain ystävällinen. Jeesus vastasi Helenille tämän ahdinkoon siitä, mitä jotkut opettajat tekivät Kurssille: ”Älä ota toisen polkua omaksesi, mutta älä myöskään tuomitse sitä.” Ihmiset pelkäävät ja yrittävät tinkiä Kurssin opetuksen puhtaudesta.

Tämä kaikki on erittäin hyödyllistä – kiitos.

Kurssi sanoo ”Katso minua veli, sinun kätesi kautta minä kuolen”, viitaten tapaan, jolla tiedostamatta käytämme sairautta rangaistaksemme muita ja saadaksemme heidät tuntemaan syyllisyyttä. Mutta onko se myös tapa pitää itsemme syyllisenä, rangaista itseämme? Onko siis sama asia, yritänkö kostaa toisen keholle tai keholle, joka luulen itse olevani?

Kyllä.

Olet puhunut myös siitä, kuinka ”ei ole mitään niin sokaisevaa kuin muodon havaitseminen”. Ihminen voi olla kuolemassa parantumattomaan sairauteen ja silti olla täysin rauhassa ja oikeassa mielessä. Onko sama ajatus henkisellä tasolla se, että jos olet ongelmallisessa suhteessa, jossa harjoitat anteeksiantoa etkä kuitenkaan koe muutosta parempaan, niin silti voit kokea rauhaa?

Kyllä.

Joten meidän ei pitäisi koskaan etsiä muodon tasolta todisteita parantumisesta?

Juuri niin.

Olen myös kuunnellut luentosarjaasi Cast No One Out [Älä jätä ketään ulkopuolelle] ja pohtinut esille tuomaasi ”käännä asia koskemaan heitä” -teemaa, josta olet usein puhunut. Vastustin ajatusta aiemmin voimakkaasti. Luulin kyllä ymmärtäväni, mistä puhuit, mutta elämän eteeni tuomissa oppitunneissa jouduin jatkuvasti huomaamaan, etten halua asioiden koskevan muita. Haluan, että kaikki koskee itseäni. Olet myös sanonut, että käännä kaikki koskemaan muita, mutta älä ole kynnysmatto. Ja sisäinen feministini haluaisi huomauttaa, että koko elämäni ajan minua on opetettu (kuten monia naisia) kääntämään asiat koskemaan kaikkia muita kuin itseäni, ja olen vihdoin pääsemässä siitä yli ja nyt se ajatus tuodaan taas esiin. Joten miten voit tehdä tämän olematta kynnysmatto tai feminismin petturi?

Ajatus siitä, että asia käännetään koskemaan muita, on korjaus egolle, joka haluaa aina nähdä kaiken koskevan minua itseäni. Tiedät tämän kuvion: huomaan, että sinulla on jotain erityistä ja haluan sen, tarvitsen sitä, ja aion saada sen sinulta, joten näytän olevan ystävällinen, epäitsekäs ja ymmärtäväinen, mutta itse asiassa kannibalisoin sinua ja viettelen sinut keinolla millä hyvänsä, jotta saan sinulta sen mitä haluan. Sitä erityisyys on. Joten sanonta ”käännä asia koskemaan heitä” on korjaus siihen, eikä sillä ole mitään tekemistä kynnysmattona olemisen tai itsesi merkityksettömänä näkemisen kanssa. Kyse on vain siitä, että näet, ettet sinä egona ole erityinen.

Joten minulle on hyödyllistä omien tarpeitteni täyttämiseen keskittymisen sijaan ajatella sinua. Sen sijaan, että olisin itse keskipisteenä, teen sinusta keskipisteen. Tämä johtaa siihen, että jos käännän asian koskemaan sinua, käännän sen koskemaan meitä. Kyse ei ole jommastakummasta. Jos korjaan itsekkyyteni, joka näkee sinun olevan olemassa vain palvellaksesi minua, voin todella nähdä sinut, ja voin nähdä sinut ja minut täysin samanlaisina. Sillä tavalla käännän asian koskemaan meitä.

Siis käännän asiana koskemaan yhden mielen paranemista.

Kyllä, eli en näe meitä erillisinä. Mutta jokaisen on aloitettava siitä kohdasta, missä on, joten me kaikki aloitamme ihmissuhteesta, jossa näemme suhteen koskevan vain minua. Vaikka olisit kynnysmatto ihmissuhteessa, saat silti siitä jotain, koska sillä tavalla pidät suhteen olemassa. Niinpä tavallaan tässä uudessa suhtautumistavassa en näe itseäni egona, joka on täynnä niukkuutta tai tarvitsevuutta, vaan näen itseni oikeana mielenä, joka kokee rakkautta – sitä tarkoittaa ”kääntää asia koskemaan toista”. Se ei ole vain korjaus itsekeskeisyyteeni ja itsekkyyteeni, vaan se myös edustaa muutosta, jossa näen itseni kykenevänä olemaan välittävä ja rakastava.

Riippumatta siitä, mitä toinen henkilö näyttää tekevän.

Kyllä. Se liittyy siihen, että minussa on tapahtunut muutos huomion keskipisteenä olemisen hakemisesta, jota teen siksi että minussa on niin hirveästi puutetta, jota minun on saatava täytettyä, sen näkemiseen, ettei minulla ole täyttymättömiä tarpeita. Ja se vapauttaa minut ajattelemaan sinua.

Ja se tarkoittaa myös sitä, että en ota menneisyyttä mukaan ihmissuhteeseeni. Suhteen jokaista hetkeä voi lähestyä ilman tarvetta. Koin äskettäin suuren muutoksen eräässä hankalassa ihmissuhteessa, joka koko ajan vain paheni ja paheni, kunnes tulin siihen pisteeseen, jossa vain päästin kaikista menneistä ongelmista irti ja kohtelin häntä kuin ystävää tai jotakuta, jota kohtaan minulla ei ollut mitään odotuksia. Koin todellisen muutoksen ja aloin kokea, että jostain syystä kaikki oli oikeasti ihan hyvin. Koin että olimme molemmat samalla puolella. Luulen että käänsin asian koskemaan meitä, kuten aiemmin sanoit.

Kuulostaa erittäin hyvältä.

Tähän liittyvä kysymys on: mitä tehdä ongelmallisessa suhteessa, kun tuntee egon hätää tehdä äkkiä jonkinlainen päätös muodon tasolla? Minulla oli äskettäin kokemus tuosta, ja muistin pyytää toistuvasti, että saisin nähdä asian oikein, eli että ongelma on tiedostamaton valintani syyttää toista ihmistä rauhan puutteestani. Mutta pyysin samalla selkeyttä siihen, mitä tehdä muodon tasolla, vaikka tiedän, ettei kyse ole koskaan muodon tasosta. En saanut vastausta siihen, mitä tehdä muodon tasolla. Mutta sain sen, mistä juuri puhuin: ole vain ystävällinen joka hetki ja kohtele tätä henkilöä kuin ystävää. Joten olen päätynyt siihen, että jos olen oikeassa mielessä eikä minulla vieläkään ole vastausta siitä, mitä pitäisi tehdä, en tee mitään. Voisin tehdä jotain, mutta minun ei ole pakko. Onko tämä oikein?

Kyllä, ehdottomasti. On hyvä nyrkkisääntö – elleivät olosuhteet tee sitä mahdottomaksi – olla tekemättä mitään, jos et ole varma mitä tehdä. Yritä vain, kuten sanoit, olla oikeassa mielessä, ja kun aika on oikea – mitä se kulloinkin tarkoittaakin – tiedät mitä tehdä. Ja ehkä et tee mitään, mikä myös on päätös. Joskus on mahdotonta olla toimimatta, mutta silloinkin voit tehdä sen ollen mahdollisimman paljon oikeassa mielessä. Samaan aikaan kun sinun on kiinnitettävä huomiota päätöksen tekemiseen muodon tasolla, joku osa sinusta ymmärtää, että riippumatta siitä, mitä tapahtuu, voin olla rauhallinen. Tämän te aina haluatte tehdä ettekä antaa maailmalle valtaa horjuttaa tuota rauhaa. Ja sitten luottaa siihen, että vastaus tulee. Mutta painopisteen ei pitäisi olla siinä, mitä keho tekee, vaan siinä, minkä opettajan valitset mielessäsi.

Joten se, mitä tapahtuu juuri nyt, on vain osa opetussuunnitelmaani ja mahdollisuus oppia, mitä todella haluan tietää?

Kyllä, tämä on todella käsin kosketeltava ja tärkeä luokkahuone. Joten haluat olla uskollinen opettajallesi, mikä tarkoittaa, että haluat olla rauhan tilassa, mikä tarkoittaa, että et halua oikeuttaa vihaasi tai syyllisyyttäsi.

Luvussa 17 Jeesus puhuu ihmissuhteemme antamisesta Pyhän Hengen johdatukseen. Mutta sitten hän jatkaa, että sitten kun teemme näin, suhteesta voi tulla hyvin rauhaton, koska nyt suhteen alkuperäinen tavoite, joka on erillisyyden todistaminen, ei ole enää samassa linjassa uuden tavoitteen kanssa. Joten kysymys kuuluu: miten luottaa siihen, että kaikki on hyvin, vaikka kaikki näyttää hajoavan? Kun Kurssin opiskelijat kysyvät tätä minulta, tunnen heistä, ettei heillä ole tainnut vielä olla kokemusta Pyhästä Hetkestä, joten he eivät tiedä sitä, että ikuisesti läsnä oleva rakkaus ja rauha odottaa aina kaiken sekasorron tunteen toisella puolella. En enää muista, miten minulla ylipäätään oli alussa tarpeeksi luottamusta, paitsi että tuntui, että täytyi olla parempi tapa suhtautua asioihin ja olin valmis löytämään sen. Siis miten ihmisillä voi olla kärsivällisyyttä, kun he eivät tiedä, että mielessä on jotain muuta odottamassa, ja se tarjoaa kaiken, mitä he todella haluavat?

Kyse on uskosta ja tuossa kohdassa sanotaan: ”Tämä on uskon aika”. Tarvitaan uskoa prosessiin. Joskus sanon ihmisille, jotka käyvät läpi hankalaa ajanjaksoa, että tämä on kuin olisit veneessä myrskyssä. Yritä vain selvitä myrskystä ja luota siihen, että veneesi ei kaadu. Kaikki tulee olemaan OK. Ratsasta vain aalloilla ja tulet saapumaan rauhallisille vesille. Luota vain siihen.

Se, mikä auttaa ainakin älyllisesti, on ymmärtää, että tämä on matka ja tämä matka tehdään mielessä. Ja vaikka maailmassa tapahtuu asioita, voi ankkuroida itsensä siihen ymmärrykseen, että tämä kaikki on mielessäni ja voisin nähdä rauhan tämän sijaan. Voin ratsastaa aalloilla ja luottaa siihen, että vene ei uppoa. Jos haluat viedä metaforaa pidemmälle: luota veneen kapteeniin. Koska kun olet kriisissä – olipa kyseessä aviokriisi, työkriisi tai vaikka terveyskriisi – tämä kriisi nousee etualalle ja kaiken keskiöön. Ja on hyödyllistä ainakin jossain määrin tietää, että vaikka tämä kaikki näyttää tapahtuvan, niin todellinen draama tapahtuu mielen sisällä ja voisin olla rauhallinen, vaikka kaikki nämä asiat tässä tapahtuvatkin.

Vaikka tämä sota vastakkaisten puolieni välillä näyttää raivoavan.

Ulkoiset sodat havaintosi kannalta. Joten on hyvä ymmärtää, että mielessäsi on myös rauhaa. Kurssissa on lause: ”Sinä et ole kaksi itseä, jotka ovat keskenään ristiriidassa.” Sinä näytät olevan, me kaikki näytämme olevan, ja sen me projisoimme ulospäin. Mutta emme ole kaksi itseä, jotka ovat ristiriidassa keskenään. Tämän oppimisesta koko matkassa on kyse. Joten voit oppia käymään läpi aviokriisin, finanssikriisin, ammatillisen kriisin, terveyskriisin ja silti olla rauhallinen, etkä näe kehojen maailmaa vihollisena. Katsot sitä mielen perspektiivistä, et kehon näkökulmasta. Sanon aina, ettet voi lukea Kurssia kehona, koska ymmärrät sen silloin väärin. On väistämätöntä, että teemme niin, mutta se ei tee ymmärryksestämme oikeaa. Et silloin tule ymmärtämään, mitä Kurssi sanoo.

Silloin vain jatkat etsimistä ja kysymyksien kysymistä.

Niin. Äläkä luota ajatuksiisi ja tunteisiisi, elleivät ne ole täysin rauhallisia ja sellaisia, että ne sisällyttävät kaikki tuohon rauhaan.

Puhut usein siitä, kuinka tärkeää on nähdä maailman kauheus, ja minusta on tullut todella hyvä siinä.

On hyvä nähdä se antamatta sille sen enempää valtaa.

Olet puhunut Opettajien käsikirjan Luottamuksen kehittyminen -osiosta, ja siellä kerrotaan mukavasta neljännestä vaiheesta, jonka näytän joko ohittaneen tai en ole vielä päässyt sille, ja sitä seuraavasta viidennestä vaiheesta, jossa helvetti pääsee irti.

Asiat eivät etene aina lineaarisesti.

Tiedän. Näyttää kuitenkin siltä, että olen käyttänyt hyvin vähän aikaa tuossa neljännessä vaiheessa ja suhteettoman paljon aikaa viidennessä vaiheessa. Joten kysymykseni on: kuinka monta sielun pimeää yötä tarvitaan mieleni parantamiseen? Tiedän, että tämä on egon puhetta, mutta joskus tämä vain tuntuu loputtomalta.

Kuuden eri vaiheen kuvauksen tarkoitus on antaa ihmisille tuntuma siitä, mikä irti päästämisen prosessi on. Kyseessä ei siis ole kuusi erillistä vaihetta, jotka suoritat, ja sitten kaikki on ohi. Viimeinen vaihe on ”todellinen maailma”, mutta ennen sitä menet edestakaisin. Kolme ensimmäistä vaihetta ovat irtipäästämisen oppimista, neljäs vaihe on suhteellisen rauhallinen, ja viidennessä vaiheessa helvetti pääsee irti, kun ymmärrät, mitä Kurssi todella sanoo.

Tarkoitatko sitä mitä Kurssi sanoo minuudesta, jonka näet peilissä?

Juuri niin. Mutta tämä kaikki tapahtuu spiraalimaisesti: menemme ympäri ja ympäri. Mutta näiden kuuden vaiheen kuvailu antaa käsityksen siitä, millainen prosessi on: kaikesta päästetään irti ja sitten ajatellaan, että olen tehnyt hyvää työtä, kunnes yhtäkkiä oivalletaan, että se, mistä minun on todella päästettävä irti, on minä itse.

Opetuksesi asioiden kääntämisestä koskemaan muita auttoi minua todella paljon – sen jälkeen, kun pääsin yli siitä, että sait minut pois tolaltani tällä opetuksella – ja luulen, että olen pystynyt yhä paremmin harjoittamaan ystävällisyyttä jokaisessa hetkessä, ja olen pystynyt luopumaan tarvitsevuudestani. Minulla on ollut paljon tilaisuuksia soveltaa näitä opetuksia, ja ne ovat auttaneet minua näkemään, että kaikki on yhtä ja samaa. Ihmiset myös pyysivät minulta asioita ja huomasin, että ensimmäinen reaktioni oli aina se, etten halunnut tehdä sitä, mitä he pyysivät; että tämä ei ollut tapa, jolla halusin asioiden menevän. Mutta sitten pyysin apua oikeaan mieleen siirtymiseksi ja huomasin, ettei kyseessä ollutkaan niin iso juttu. Miksi tarvitsin sitä, että kaikki tapahtuisi oman pääni mukaisesti sisäisen rauhani kustannuksella? Se, mitä näen nyt, on kiintymykseni sen uskomiseen, että olen salaisesti paha. Kuten monien muidenkin Kurssin opiskelijoiden, niin myös minun on paljon vaikeampaa olla ystävällinen itselleni ja antaa anteeksi itselleni. Onko sinulla mitään ohjetta tähän?

Älä lopeta sitä, mitä olet tekemässä. Luota siihen, mitä teet ja luota prosessiin. Ole lempeä ja kärsivällinen itseäsi kohtaan. Yksi suurimmista kompastuskivistäsi on se, ettet ole lempeä itsellesi.

Minusta tuntuu, että minun on helpompi kokea itseni viattomaksi, kun opetan Kurssia tai kirjoitan siitä, mutta ei muina aikoina niinkään.

Mutta tässä on vastaus. Ota se, minkä tiedät todeksi kun opetat ja kirjoitat, ja vie se kaikille elämäsi alueille, erityisesti ihmissuhteisiisi. Mutta et oikein meinaa osata olla ystävällinen itsellesi. Joten ymmärrä tämä: totta kai pelkoa on. Mutta älä siitä huolimatta pidä itsestäsi erillään siitä, minkä tiedät ja tunnet todeksi, kun opetat ja kirjoitat. Ja opit olemaan pitämättä sitä erillään itsestäsi yksinkertaisesti haluamalla muistaa totuuden ja tulemalla toisen ihmisen kanssa ollessasi tietoisemmaksi siitä, että haluat todella oppia tuomaan totuuden tähän suhteeseen. Ja ole mahdollisimman lempeä itsellesi oppiessasi näitä asioita.

27. lokakuuta 2013, haastattelijana Susan Dugan 

A Conversation with Ken Wapnick: be gentle with yourself

Suomentanut Marja Ikivalo