Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Lapsuuden traumat

 

JONATHANIN KYSYMYS: Keith, kuuntelin podcastiasi (23.10.2022). Yhdessä vaiheessa puhut siitä, miten elämämme on kuin elokuva, jota katsomme elokuvateatterissa. Opetat, että jos elämässäni tapahtuu jotain, mikä saa minut pois tolaltani, se on jotain, joka oli sisälläni (eli elokuvan katsojassa) jo ennen kuin se ilmaantui elokuvakankaalle. Kun ajatellaan lapsuutta, niin olen kuullut monien Ihmeiden oppikurssia opiskelevien ja opettavien puhuvan siitä, kuinka ego (ja minäkäsitys) muodostuu varhaislapsuuden kokemuksista, varsinkin jos vanhemmat eivät olleet ehdottomasti rakastavia. Tässä ei ole koskaan ollut tolkkua minulle, koska ymmärrykseni on, että tulemme (siis näytämme tulevan) tähän elämään ego jo täysin valmiina ja kokonaisena. Joten ymmärrän asian niin, että vanhempani ja maailma eivät ole vastuussa tuskastani ja vääristyneestä ajattelustani, edes lapsena. Negatiiviset kokemukset vanhempien ja muiden kanssa vain vahvistavat jo olemassa olevaa väärää identifikaatiotani siihen, että olen syyllinen ja syntinen. Olenko käsittänyt asian oikein?

 

KEITHIN VASTAUS: Se on molempia (näennäisesti).

Tämän ymmärtämiseksi sinun on hahmotettava, että olet koko unen uneksija etkä yksi unesi hahmoista nimeltä Jonathan.

Jos Jonathan näkee tänä iltana unen, että hän kävelee Atlantiksen kaduilla muiden atlantislaisten ympäröimänä, se tarkoittaa, että Jonathanin mieli on paikallistunut yhdeksi hänen unensa väliaikaisista hahmoista. Näiden väliaikaisten unihahmojen näkökulmasta katsoen nukkuvan Jonathanin mielen toiminta näkyy Atlantiksena ja atlantislaisina.

Samalla tavalla sinä, jakautunut mieli, tietoisuus, olet paikallistanut itsesi unessasi 8 miljardiksi unihahmoksi (eläimiä ja kasveja lukuun ottamatta), joiden näkökulmasta katsoen tietoisuuden toiminta näyttäytyy maailmana ja kehoina.

Koska uneksijoita on vain yksi, sekä egon että Pyhän Hengen ajatusjärjestelmä on valmiina jokaisessa unihahmossa alusta alkaen.

Sinä, tietoisuus, kirjoitit unen, jossa synti, syyllisyys ja pelko voitiin pitää olemassa olevina, mutta ne tehtiin siedettävämmäksi näkemällä ne ulkopuolellasi (kun samaistut unihahmoksi sen sijaan että samaistut tietoisuudeksi), jolloin voit kokea itsesi ulkopuolisten voimien viattomana uhrina sen sijaan, että tuntisit itsesi sinä, joka teki väärin Jumalaa kohtaan ja jolla on kaikki siitä johtuva sisäinen syyllisyys ja itseviha työstettävänä.

Siksi kirjoitit unen, jossa vauvat näyttävät saavan trauman vanhemmiltaan.

Tällä tavoin synti ja syyllisyys voidaan nähdä sinun – väärintekijöiden viattoman uhrin – ulkopuolella.

Pelko ei voi mennä mihinkään, mutta ulkoisia voimia voidaan syyttää pelon aiheuttamisesta sen sijaan, että ymmärrettäisiin pelon johtuvan päätöksestä identifioitua egoksi.

Käsikirjoitus kirjoitettiin syyttämään muita jo olemassa olevasta synnistä, syyllisyydestä ja pelosta.

Joten käsikirjoitus on vain tuon synnin, syyllisyyden ja pelon seuraus eikä lainkaan sen syy.

Kyse ei siis ole siitä, että Jonathan kirjoitti unen, jossa hän saisi trauman.

Sinä, tietoisuus, kirjoitit käsikirjoituksen, jossa Jonathan saa trauman vanhemmiltaan ja tuntee vanhempiensa kohdelleen häntä epäoikeudenmukaisesti. Ja vanhemmat itse olivat saaneet lapsena trauman ja tunteneet itsensä epäoikeudenmukaisesti kohdelluiksi.

Ja sinä näyttelet tämän elokuvan kaikki osat.

Joten unessa jokainen unihahmo voi aina löytää jonkun, jota syyttää traumastaan, ja tiede ja psykologia voivat auttaa heitä tämän tekemisessä, koska sinä – tietoisuus, unen uneksija – kirjoitit sen tällä tavalla.

Kuitenkin kun identifioimme itsemme tietoisuudeksi Pyhässä Hengessä, emmekä egon asuinsijana toimivaksi psykologiseksi kehoksi, olemme jotain täysin erilaista: olemme mieli, joka ei ole koskaan traumatisoitunut ja johon mikään unen laeista – psykologia, lääketiede, fysiikka jne. – ei päde.

 

 

Keith Kavanagh

A Course In Miracles With Keith Facebook Group

 

Suomentanut Marja Ikivalo