Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uusi tapa suhtautua elämän haasteisiin

 

Rakastan lukea uutisia tiedemiesten huikeista löydöistä ja teorioista, vaikka en niistä aina kauheasti ymmärräkään. Varsinkin minua ovat kiinnostaneet fyysikoiden esiin tuomat ajatukset multiversumeista, useista ulottuvuuksista, maailmankaikkeuden holografisesta luonteesta ja universumimme olemisesta osa laajempaa fraktaalia.

 

Tällaiset teoriat ovat auttaneet minua leikittelemään sillä ajatusmahdollisuudella, että ehkäpä todellisuus ympärilläni ei ole aivan sellainen, kuin luulen sen olevan. Ehkäpä se mitä näen, on vain yksi osa totuutta. Ehkäpä joku asia on samaan aikaan olemassa ja totta useammalla kuin vain yhdellä tavalla.

 

Vielä tiedeuutisia enemmän rakastan lukea henkisiä kirjoja. Ne puolestaan kertovat, että maailma on peili, joka heijastaa minulle sisimpäni näkyväksi. Sanotaan jopa, että ei ole olemassa ketään muuta kuin minä, Yksi, ja kaikki muu on vain minun heijastumaani.

 

Olen pohtinut: miten voisin tämän ymmärtää? Mitä se oikeasti voisi merkitä? Ja miten voisin ottaa tämän hyvin korkealentoisen ajatuksen hyötykäyttöön omaan arjen elämääni?

 

Lähdin kokeilemaan, mitä tapahtuisi, jos uskoisin tämän ajatuksen olevan totta. Jos alkaisin ajattelemaan, että näkemäni asiat ovat oikeasti olemassa ja totta useammalla kuin vain yhdellä tavalla. Pintatason ilmenemisen alla olisi joku syvempi syy sille, mitä ilmenee. Mitä tapahtuisi, jos uskoisin, että asiat, jotka havaitsen itseni ulkopuolella, ovatkin olennaisesti ja kiinteästi itseeni liittyviä – omia luomuksiani, joista olen täysin vastuussa? Ja mitä tämä kaikki tarkoittaisi varsinkin elämässä eteen tulevien ongelmien ja haasteiden ratkomiselle?

 

Tausta-ajatuksena on oman kadotetun ytimemme etsiminen

 

Tausta-ajatuksena tässä peilimielikuvassa on, että olen täysivaltainen henkinen olento, joka on tullut maan päälle omasta halustaan elämään elämiä ja kokemaan kokemuksia. Jokaisella tapahtumalla on tällöin merkitystä. Minkäänlaisia virheitä ei tapahdu.

 

Kaiken tämän työlään ja raskaan taivaltamisen tarkoitus on löytää jotain, jonka olen omasta halustani unohtanut ja kadottanut: oman aidon jumalallisen ytimeni ja voimani. Tämä ytimeni on niin täynnä elämää, rakkautta ja luomisvoimaa, että sen löytäminen sen jälkeen, kun olen luullut, ettei minulla sitä ole, on huikeista huikein kokemus. Mielettömin seikkailu, minkä koskaan voin kokea.

 

Jumalallisen, luovan ytimeni löytäminen on ihaninta, mitä voin koskaan kuvitella, joten sen kuvitteellinen kadottaminen ja koko oman olemukseni hetkellinen väärinymmärtäminen on kerta kaikkiaan parasta, mitä olen koskaan keksinyt tehdä. Aivan kuin kaappini olisivat täynnä herkkuruokiani, mutta olisin sen unohtanut, ja suurimman nälän keskellä löytäisin aivan yllättäen kaikki nuo herkut.

 

Koska olen koko ajan ollut voimakas luova olento, vaikka en ole sitä muistanut, niin olen luonut monen monia luomuksia tämän väärinymmärryksen takia. Nämä väärinluomukset pitävät minut yhä osittain etäällä omasta voimaytimestäni. En vielä ole täysin oma itseni, en ole sataprosenttisesti tietoinen luojaolento. Nämä väärinluomukset ovat kuin ydintäni himmentäviä tahroja, jotka putsaan ilolla yksi kerrallaan hohtavan valoni tieltä.

 

Mitään väärää ei tässä ns. väärinluomisessa ole tapahtunut, vaan se juuri on ollut koko leikin ydin: väärinluomukset auttoivat minua kadottamaan itseni ja olemukseni, jotta voin sen jälleen löytää. Mutta nyt niiden aika on ohi. Nyt putsaan ne yksi kerrallaan pois.

 

Tähän tahrojen putsaamisen ajatukseen ei liity minkäänlaista syyllistämistä, vaan ennemminkin uteliaisuutta. Mikä vielä estää minua olemasta täysin se, kuka olen? Mitä sellaista minun sisälläni vielä on, jota en itse havaitse? Samoin tähän liittyy kiitollisuus, sillä jos minulla on sisälläni joku väärinkäsitys, elämääni hankaloittava uskomus, niin olen todella kiitollinen, jos se tuodaan eteeni näytille, jotta voin sille tehdä jotain.

 

Ja onhan tässä mukana myös ihan käytännön hyödyllisyys, sillä muiden ihmisten tai maailman muuttamista – varsinkin väkisin – voi kyllä yrittää, mutta aika hyödyttömäksi se yleensä osoittautuu. Itseäni, ajatuksiani ja uskomuksiani sen sijaan voin muuttaa, kunhan kykenen näkemään, mitä ne ovat.

 

Useinhan uskomukset ovat alitajuisia, joten voi olla, että en edes tietoisella mielelläni tiedä helliväni jotain mahdollisesti jopa hyvinkin haitallista uskomusta. Siksi maailman tarjoama peili on kullanarvoinen, heijastaessaan uskomukseni ja alitajuiset tarinani näkyville.

 

Mikä peili on?

 

Olen alkanut kuvittelemaan, että joka kerta, kun ajattelen katkeria, syyttäviä tai tuomitsevia ajatuksia, ne ovat kuin nuolia, jotka kimpoavat elämän peilistä takaisin minuun itseeni – lyhyen tai pitkän viiveen jälkeen. Tämä tapahtuu varsinkin silloin, kun toistan noita ajatuksia uudelleen ja uudelleen. Toiston avulla nuolet kasvavat ja vahvistuvat, ponnahtaakseen jossain vaiheessa lujalla voimalla takaisin minuun itseeni.

 

Hyvä asia on, että tämä nuolen kimpoaminen takaisin minuun itseeni ei ole sattumanvaraista. Aina kun minusta tuntuu pahalta, voin tarkastella käsillä olevaa tilannetta, ja seurata sitä takaisin alkupisteeseen, minuun itseeni. Se paljastaa minulle, mikä oli alkuperäinen ajatusnuoleni, joka sai koko tilanteen alkamaan.

 

Jos taas lähetän aidosti ja pyyteettömästi hyviä ja rakastavia ajatuksia, niidenkin voin ajatella kimpoavan takaisin itseeni elämän peilistä, ennemmin tai myöhemmin. Mutta niiden on oltava aitoja. Tekopyhä hyvyyden esittäminen tai kauniiden tekojen tekeminen palkintojen toivossa ei ole aitoa sydämen hyvyyttä.

 

Siksi meidän on tehtävä oma sisäinen työmme, että voimme aidosti toivoa hyvää esim. niille ihmisille, jotka mielestämme käyttäytyvät huonosti tai ovat tehneet meille jotain pahaa. Tämä vaatii yleensä tunnetyöskentelyä (joskus jopa traumatyöskentelyä), työtä omien piintyneiden ajatus- ja uskomusmalliemme kanssa sekä yhtymistä omaan sieluviisauteemme, josta saamme korkeamman katsantokannan kaikkeen siihen, mitä elämässämme on tapahtunut ja mitä maailmassa tapahtuu.

 

Peilimielikuva on erinomainen apu tässä työskentelyssä. Sen avulla voimme saada tietää, mikä on se tunne, joka meillä on vielä kohtaamatta. Tai mitä ajatus- tai uskomusmallia haluamme purkaa. Tai mitkä tahrat ovat vielä himmentämässä kaunista, hohtavaa ydintämme.

 

Peilimielikuva käytännössä

 

Käytännön tasolla olen tehnyt niin, että kun elämän haasteet ja ongelmatilanteet kaappaavat minut mukaansa, niin useimmiten uppoan niihin hetkeksi. Ne vievät minut pyöritykseensä mukaan ja tunteet kaappaavat vallan mielestäni ja kehostani. En kuitenkaan soimaa itseäni, vaan ajattelen, että tämä kuuluu asiaan. Tärkeintä on, että jossain vaiheessa herään ja alan kysellä itseltäni, mistä tässä voisi oikeasti olla kyse. Mitä tämä haaste tai ongelma voisi kertoa? Mikä väärinymmärrys, väärinluomus on sisälläni vielä kesken, käsittelemättä, putsaamatta?

 

Pääperiaatteeni siis on, että jos havaitsen jonkun asian ulkopuolellani, se on myös sisäpuolellani, jossain muodossa. Mutta tässä piilee kaksi ongelmaa. Toinen on se, että tilanteet ihmisen elämässä ovat hyvin monisyisiä. Jokaisessa hetkessä on mukana monta asiaa. Mistä tiedän, mikä näistä monista havaitsemistani asioista on se, johon minun nyt kuuluisi tarttua? Mikä on oleellisinta?

 

Se on kuin eteeni tuotaisiin lautasellinen lihakeittoa ja sanottaisiin, että etsi se yksi oleellisin ainesosa, joka tekee tästä juuri lihakeiton. Ja elämän monimutkaisuus on sellaista, että useimmiten tuo lihakeitto tuodaan eteen tehosekoittimen läpi ajettuna. Yritä siinä sitten etsiä sitä oleellisinta ainesosaa!

 

Ja toinen ongelma on: miten tunnistan sen, missä muodossa asia ilmenee sisälläni? Se, mitä havaitsen maailman peilissä, ei vielä kerro, minkä asian kanssa minun on tarkoitus työskennellä. Jos esimerkiksi havaitsen paljon narsisteja ympärilläni, voi sisälläni olla monta syytä tähän: tapani uhriutua; käsittelemättä oleva lapsuuteni narsistivanhemman alistettavana; oma piilossa oleva narsismini jne.

 

Esimerkkejä omasta elämästäni

 

Otetaanpa selvennykseksi muutamia esimerkkejä. Ensin työelämästä: kun työkaverieni tapa puhua pahaa siitä työntekijästä, joka ei ollut paikalla, herätti minussa todella hankalan olon, lähdin erittelemään tilannetta. Mitä kaikkea tällä hetkellä havaitsen? Näin juorujen levittämistä, selkäänpuukotusta, pahan puhumista, luottamisen rikkomista jne.

 

Tutkin näitä eri asioita yksi kerrallaan ja kuulostelin, mitä niistä on sisälläni, jossain muodossa. Ja hyvin nopeasti tunnistin, että kyllä, minulla on tapana puhua pahaa – itsestäni! Soimaan ja ruoskin itseäni, vaikka muista ihmisistä pyrin puhumaan kauniisti. Joten se oli se asia, johon tuossa tilanteessa tartuin ja jota aloin työstämään.

 

Ihmissuhde-elämässäni puolestaan eräs haasteen paikka oli, kun läheiseni sairastui masennukseen. Havaitsin tuossa tilanteessa tuossa toisessa ihmisessä mm. ahdistusta, masennusta, yksinäisyyttä ja itsensä syyllistämistä. Ja näistä havainnoista itsensä syyllistäminen oli se asia, joka oli itselläni sillä hetkellä selkeimmin kesken. En ollut lainkaan huomannut, miten paljon kannoin alitajuista syyllisyyttä, ennen kuin se läheiseni avustuksella tuotiin näkyvilleni.

 

Ja viimeisenä esimerkkinä tapaus siltä alueelta, jossa työelämän ja ihmissuhteiden lisäksi kohtaamme usein haasteita, eli rahan ja toimeentulon maailmasta. Yritin äskettäin yli vuoden ajan saada asuntoani myydyksi. Kun sitten vihdoin sain yhden ostotarjouksen, vajosinkin yllättäen syvään pelkoon. Pelkäsin, että minua onnistutaan jotenkin huijaamaan kaupoissa tai jotain menee muuten pieleen ja vie minut perikatoon. Joten luin kaikki paperit moneen kertaan, tutkin lakipykäliä ja heräsin yölläkin pohtimaan täristen jokaista yksityiskohtaa.

 

Kunnes muistin kääntää syyttävän sormeni ostajaehdokkaista itseeni ja kysyä, mistä tässä oikeasti on kyse. Tutkailin pelkoani ja sitä, onko minulla sen kanssa tunnetyöskentely kesken. Mutta nopeasti tajusin, että tällä kertaa kysymys olikin siitä, että olin hukannut sieluyhteyteni ja yritin kontrolloida egomielelläni elämääni ja tätä tilannetta.

 

Joten lähdin kysymään itseltäni: mikä oikeasti on minulle tärkeää? Mikä on minun arvojeni mukaista elämää? Mikä saa minut innostumaan ja kokemaan, että elän laajemman elämän virran kannattelemana, jolloin tiedän, että olen yhteydessä sieluuni?

 

Ja vastaus oli: kun autan muita ihmisiä ja levitän rakkauden ja elämään luottamisen energiaa. Tuntui, kuin valo olisi syttynyt sisimpääni, yhteys sieluuni aukesi takaisin ja tein päätökseni. Haluan tehdä nämä kaupat pyrkien auttamaan ostajia saamaan hyvä kodin sopivalla hinnalla. Suhtaudun heihin luottaen ja rakastaen. Ja jos minua huijataan, niin sitten sellainen kokemus on minulle jostain syystä tarpeen. Joten sitäkään ei tarvitse pelätä eikä siihen tuhlata ajatustakaan.

 

Tämän jälkeen kauppojen tekeminen sujui kuin leikki. Yllättäen kaikki vain onnistui. Tämä on muutenkin kokemukseni peilityöskentelystä. Se saa ongelmat monesti ”kummallisesti” katoamaan. Ongelmat ovat olemassa vain minua auttaakseen, eivät hankaloittaakseen elämääni.

 

Peilimielikuvan hyödyllisyys

 

Usein käy niin, että kun käsittelen yhden keskeneräisen asian, saattaa sieltä alta paljastua lisää työstettävää. Moni väärinluomus sisälläni on monikerroksinen. Olen kuitenkin kokenut tämän työn erittäin palkitsevaksi. Vaikka aluksi kyseessä oli ennemminkin koe ja halusin nähdä, mitä tapahtuu, jos alan suhtautua maailmaan peilinä, niin huomasin nopeasti, että tämä katsantokanta on mitä hyödyllisin. Ongelmat ja haasteet elämässäni alkoivat helpottaa. Tilanteet selkiytyivät. Ymmärrys itsestäni kirkastui.

 

Nykyään aina, kun huomaan kääntäväni syyttävän sormeni osoittamaan jotakuta ihmistä tai asiaa tai tilannetta itseni ulkopuolella, käännän sormen itseeni päin ja alan tarkastella omia keskeneräisyyksiäni. Asiat ovat totta samanaikaisesti monella eri tasolla. Maailmassa on paljon korjattavaa ja ihmiset käyttäytyvät huonosti, se on totta. Mutta minun hommani on ottaa vastuu omista luomuksistani. Omista ajatuksistani ja tarinoistani ja uskomuksistani. Tässä kohtaa tämä on minun totuuteni.

 

- Marja Ikivalo