Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Rakkauden voima kannattelee meitä

 

Kävelin tässä päivänä eräänä kauniissa lähimetsässäni ja pohdin sitä, mitä oikeasti tarkoittaa nöyrästi Jumalan Tahtoon antautuminen. Vaikka ymmärrän Jumalan olevan Kaikkiallinen Rakkaus, jonka Ykseydessä koko ajan olemme – vaikkemme sitä välttämättä muista ja tunnista – en kuitenkaan ole aivan ymmärtänyt tämän Rakkauden varassa elämisen käsitettä. Sanat ”nöyryys” ja ”antautuminen” toivat usein mieleeni jotain nöyryyttämiseen, alistamiseen ja alistumiseen liittyvää, joten tiesin, että tarvitsen apua Rakkauden edessä antautumisen oikeanlaiseen ymmärtämiseen. Joten pyysin Pyhää Henkeä antamaan minulle jonkin mielikuvan, jonka avulla voisin paremmin käsittää tätä asiaa.

 

Ja pian tämän mielikuvan sainkin. Näin itseni kellumassa kesäisessä lämpimässä järvessä. Kelluminen on yksi lempiasioistani maailmassa. Joka kesä odotan veden lämpenemistä niin, että pääsen kellumaan kaikessa rauhassa kesän kauneudessa. Kiitin mielikuvasta ja aloin kysellä lisää siitä, mitä kelluminen oikein tarkoittaa nöyryyden käsitteen yhteydessä. Sain viestin, että juuri tästä Jumalan edessä nöyränä olemisessa on kyse. Se on jotain hyvin rentoa, lempeää ja nautinnollista. Kelluessa ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Veden kannatteluun vain luotetaan. Kaikki oma kireä ja hätääntynyt puuhaaminen lopetetaan, huokaistaan syvään ja annetaan sekä kehon että mielen rentoutua. Miten ihanaa se onkaan!

 

Oli jännittävää saada tietää, että Jumalalle antautuminen voisi olla jotain näin kivaa ja helppoa! Nöyryys itseä suuremman Voiman edessä ei olekaan itseni ruoskimista omalla mitättömyydelläni tai itseni alentamista, vaan se on kevyen suhtautumistavan omaksumista omaa elämääni ja persoonaani kohtaan. Se on irti päästämistä siitä, että kynsin hampain yritän pitää pientä itseäni elämäni ohjaksissa. Se on luopumista loppumattomista ja stressaavista ponnisteluistani, joilla yritän väkisin hallita elämän virtaa.

 

Taito vahvistuu harjoitellen

 

Kellumiseen tarvitaan jonkinlainen valmius tai sisäsyntyinen taito, ja aivan samoin on Jumalan Tahdolle antautumisessakin. Tämä tarkoittaa sitä, että tässä elämässä – tai mahdollisesti joidenkin entisten elämien aikana, jos meillä sellaisia on – on luultavasti tullut ymmärrettyä jotain Jumalan olemassaolosta. Samoin on luultavasti täytynyt tehdä sisäistä työtä niiden ajatusten, uskomusten ja tunteiden kanssa, jotka samaistuttavat niin täysin omaan yksilölliseen, persoonalliseen ihmiselämään, että se estää Kaikkiallisen Rakkauden virran tunnistamisen elämän kantavana Voimana.

 

Ja aivan samoin kuin kellumista, niin Jumalan äänen eli Pyhän Hengen kuulemista ja sen varassa elämistä joutuu yleensä vähän harjoittelemaan. Mutta pienen halukkaan harjoittelun jälkeen kyse on kaiken aktiivisen, kireän ja hermostuneen ajatustyön lopettamisesta ja pelkästä luottamisesta. Veden – ja Jumalan – täydelliseen kannatteluun laskeudutaan ja vain rentoudutaan. Kaikki oma pinnistely ja ponnistelu lopetetaan. Ja sitten vain nautiskellaan!

 

Ihmiselämän pelot

 

Kyselin sitten lisää siitä, miten tämä mielikuva kellumisesta voisi vielä laajentaa ymmärrystäni Jumalalle antautumisesta. Seuraavaksi näin kuvan siitä, miten aina joskus kelluessani alan pelätä – aivan epärealistisesti – sitä, että hauki saattaisi puraista minua pepusta. Vaikka pelko onkin mielestäni aivan naurettava, joudun silti yleensä tämän pelon noustessa mieleeni vähän potkimaan vettä ympärilläni niin, että saan kaikki kuvitteelliset paljaista pepuista kiinnostuneet hauet kauemmaksi. Sen jälkeen uskallan taas rentoutua hiljaiseen ja liikkumattomaan olotilaani.

 

Tämä kuvaa vertauskuvallisesti sitä, miten ihmiselämässä monet erilaiset pelot voivat välillä nousta mielen perukoilta häiritsemään luottavaista ja rentoa elämänasennetta. Monesti nämä pelot ovat aivan irrationaalisia ja kuviteltuja. Ne ovat yliaktiiviseksi muuttuneen mielen, egomielen, aikaansaamia. Mutta epärealistisuudestaan huolimatta ne nostavat meissä todellisen tuntuisia pelon, ahdistuksen ja jopa kauhun tunteita. Tehtyämme jotain pelon hälventämiseksi voimme jälleen rentoutua ja levätä Kaikkeuden kannateltavina.

 

Rakkauden yhteyteen pyrkivällä nämä pelon hälventämiseen tähtäävät teot ovat useimmiten pelkästään mielen tasolla tehtäviä eli ajattelun muutokseen pyrkiviä tekoja. Esimerkiksi todellinen anteeksianto on juuri tällaista mielen muutosta, sillä siinä ihmiselämän pelot nähdään siksi, mitä ne ovat: Ykseydestä ja Kaikkeudesta erillään olemisen kuvitelman seurauksia, jotka eivät ikuisuuden muuttumattomassa autuudessa ole tosia, vaikka ne hyvin todellisilta meistä tuntuvatkin.

 

Ihmiselämän haasteet ja myllerrykset

 

Näin seuraavaksi mielikuvassani, miten tuuli yltyy ja kellumisesta tulee vaikeaa. Ei mahdotonta, mutta vaikeaa. Ja tajusin tämän kuvaavan sitä, miten ihmiselämän haasteiden ja vaikeuksien aikana täydellinen levollisuus ja iloinen rentous on usein hankalampaa, kuin tyynien ja miellyttävien tapahtumien aikana. Ja tämä on tosi ok. Kun elämässä tuulee, silloin se on otettava huomioon ja tehtävä, mitä on tehtävä. Mutta kun tuuli tyyntyy, voi taas helpommin kellua ja vahvistaa kokemusta elämän kantavuudesta.

 

Ja sitten näin silmissäni myrskyn nousevan. Tiesin, että kellumisen aika oli ohi. Nyt oli hakeuduttava saunan lämpöön ja katseltava ikkunasta, miten hurjaksi luonto yllättäen muuttui. Ihmettelin hetken tätä näkymää. Mitä tämä kertoo Jumalan varassa elämisestä? Sain kuulla, että ihmiselämän myrskyjen ja myllerrysten aikana rento ja kevyt kelluminen voi olla mahdotonta, mutta pelkkä muisto siitä voi auttaa jaksamaan ja kestämään vaikean vaiheen yli. Muisto Jumalasta ja ikuisen Viisauden ja Rakkauden ehtymättömästä tuesta voi auttaa silloin, kun ihmiselämä tuntuu liian vaikealta ja liian raskaalta. Mikä kaunis, kaunis ajatus!

 

Nähdessäni sen, miten myrskynkin aikana voi muistaa rentoutumisen ja luottamisen, tajusin, että olen ihmiselämän haasteiden ja tuskallisilta tuntuvien kokemusten aikana usein yrittänyt väkisin saada itselleni kevyemmän ja rauhallisemman olon. Olen yrittänyt väkisin löytää jonkun keinon tai tavan ajatella, jolla saisin tehtyä tilanteen itselleni hieman siedettävämmäksi.

 

Näin tehden olen usein ajanut itseäni yhä kireämmäksi vaatimalla, että minun pitäisi voida hyvin kamalassa tilanteessa. En ole muistanut, että antautuminen on vastustamisesta luopumista – siis kaikkien nyt-hetkessä ilmenevien ajatusten, tunteiden ja kokemuksien hyväksymistä. Aina ei tarvitse olla kevyt, iloinen ja onnellinen olo. Aina ei tarvitse tuntua hyvältä. Senkin voi hyväksyä! Se on osa elämää, ja elämä kaikkine kokijoineen ja tapahtumineen muodostaa Kotiinpaluun Kaikkeuteen – josta emme koskaan ole minnekään lähteneetkään.

 

Pienen minän turhat pinnistelyt

 

Jatkoin metsässä samoilemista ja pohdin lisää sitä, millaista se oikeasti olisi, jos oppisin elämään Jumalan Tahdon varassa. Millaista olisi, jos onnistuisin ottamaan askeleen taaksepäin omasta persoonallisesta ihmiselämästäni ja antaisin elämän virrata vapaasti ja vuolaasti. En yrittäisi omin voimin saada elämää menemään siihen suuntaan, johon minä haluan sen menevän. Tiedänhän hyvin, että se on mahdotonta. Asiat tapahtuvat, niin kuin tapahtuvat, halusin tai en. En pysty vaikuttamaan tämän päivän säähän. En pysty estämään sitä, jos joudun huomenna auto-onnettomuuteen. En pysty estämään sitä, jos minä tai joku läheiseni sairastuu yllättäen. Jos joku asia on tapahtuakseen, se tapahtuu. Ja jos jonkun asian ei kuulu tapahtua, en sitä millään omilla ponnisteluillani tule saamaan tapahtuvaksi. Ja silti yritän koko ajan pinnistellä aivan hirmuisesti, että elämä menisi minun tahtoni mukaan.

 

Niinhän se on, että moni meistä pyrkii elämään vain ja ainoastaan oman tahtonsa ja oman voimansa varassa. Hyvin moni meistä länsimaisista ihmisistä ajattelee, että hyvä ja vastuullinen aikuinen osaa hoitaa hommat aivan omin voimin. Hän tietää mitä tahtoo ja toteuttaa topakasti omat suunnitelmansa. ”Minä kyllä osaan, minä kyllä pärjään ja minä kyllä tiedän, mitä olen tekemässä.”

 

Ihmisen elämä menee siis usein niin, että lapsesta asti muodostetaan tulkintoja kaikista koetuista ja nähdyistä asioista. Sen jälkeen nämä tulkinnat muodostavat ne uskomukset, joiden mukaan määritellään se, miten oman ja läheisten elämän pitäisi mennä. Ja sitten yritetään saada elämä noudattamaan näitä näkemyksiä. Elämän kulkua pohditaan koko ajan ja pyöritellään stressaantuneena kaikkia mahdollisia skenaarioita. Murheellisena muistellaan menneitä, jolloin asiat eivät menneet niin kuin niiden olisi haluttu menevän, ja tulevasta ollaan huolissaan, peläten, etteivät tulevatkaan tapahtumat noudata kaikkia ihmisen omia hienoja käsityksiä siitä, mitkä tapahtumat olisivat ”oikein ja hyväksi”.

 

Mutta se, mitä oikeasti tapahtuu koko sen ajan, kun eletään tätä ”minä itte -elämää” ja yritetään saada kaikki tapahtumaan pienen minän voiman varassa, on se, että uidaan vastavirtaan. Elämä virtaa voimallisesti omaan suuntaansa. Asiat tapahtuvat niin kuin ne tapahtuvat, silloin kun tapahtuvat. Koska en ole tätä asiaa tarpeeksi syvällisesti pohtinut, niin en ole tätä ymmärtänyt enkä ole osannut heittäytyä elämän virran kuljetettavaksi. En ole osannut antautua Jumalan Tahdon varaan, sillä ajatus korkeamman voiman varaan heittäytymisestä on tuntunut minusta edesvastuuttomalta. Aivan kuin minusta tulisi tällöin voimaton ja aikaansaamaton ressukka, joka on ymmärtänyt ihmiselämän merkityksen aivan väärin. Yrittäisin livahtaa siitä vastuusta, joka minun kuuluu kantaa. Perustelisin kaikkein kammottavimpienkin tapahtumien edessä vain: ”Ei voi mitään, tässä toteutui vain Jumalan Tahto”. Tätä vastaan olen koko elämäni kamppaillut.

 

Egon ajatusjärjestelmä vastustaa Rakkautta

 

Onneksi olen vihdoin ymmärtänyt, että totta kai egomieli kokee Kaikkiallisen voiman varaan heittäytymisen edesvastuuttomana alistumisena. Niin sen kuuluukin kokea. Egohan on juuri Kaikkiallisen voiman vastakohta, kuvitelma Jumalasta erossa olemisesta ja yksilöllisen voiman mahdollisuudesta. Kaikkeuden yhtenäisyydestä erillään oleminen on kuitenkin mahdotonta, joten identifioituminen omaan erilliseen persoonaan ja egomieleen on siis vain epätotta kuvitelmaa. Totta kai erillisyyskuvitelmaan uskoessa ajatus Rakkauden varaan heittäytymisestä ja oman persoonallisen olemassaolon liukenemisestä Kaikkeuteen on pelottavaa. Ja se on tosi ok.

 

Onneksi olen myös vihdoin ymmärtänyt, että pieni minä ei ole loppujen lopuksi vastuussa muusta kuin yhdestä ainoasta valinnasta: valitsenko egon vai valitsenko Pyhän Hengen? Kumman valitsen opettajakseni ja ohjaajakseni? Kumman kanssa maailmaa katselen? Katselenko maailmaa Rakkauden silmin? Vai katselenko maailmaa egon pelokkaiden, tuomitsevien, syyllistävien, katkerien ja vihaisten silmien kautta? Valinta Rakkauden tai pelon välillä on valinta siitä, teenkö elämän itselleni helpoksi vai vaikeaksi, miellyttäväksi vai tuskalliseksi. Hyväksynkö vai vastustanko. Muodon maailman tasolla yksittäisillä tapahtumilla ei ole sinällään merkitystä. Voin päästää irti omista vaatimuksistani siitä, mitä asioita saa tapahtua ja miten asioiden pitäisi tapahtua. Vain sillä on merkitystä, millä asenteella niitä katselen. Ja hyväksyvän asenteen omaksuminen tekee Rakkauteen sulautumisen vähitellen tutummaksi ja vähemmän pelottavaksi. Saan vähitellen päästää irti pienestä minästäni ja sulautua johonkin itseäni suurempaan voimaan, joka on Totta nyt ja ikuisesti.

 

Todellisen voiman valitseminen

 

Pyhän Hengen valinta opettajakseni ja ohjaajakseni siis edesauttaa Rakkauden varaan antautumista. Se on pientä minääni laajemman ja viisaamman Voiman kannatteluun luottamista. Se on sen tajuamista, että voimani ehtymätön lähde on jossain pientä minääni suuremmassa olemisen kentässä. Se on jotain sellaista, jota en pienellä mielelläni voi käsittää. Eikä minun tarvitsekaan sitä käsittää. Minun ei tarvitse osata sitä ymmärtää, määritellä tai analysoida. Kokemuksellinen tieto ja selkeä varmuus Rakkauden Voiman olemisesta oman pienen olemukseni taustalla, sen sisällä ja kaikkialla sen ympärillä riittää. Luottaminen sen olemassaoloon riittää.

 

Jumalan varassa eläminen ei kuitenkaan ole lamaantumista tai tekemättömyyttä. Kaikesta toiminnasta, päätöksistä ja pyrkimyksistä ei tarvitse vetäytyä, eikä tarvitse lakata elämästä aivan tavallista ihmisen elämää. Mitään ei tarvitse muuttaa muodon maailman tasolla. Muutos tapahtuu mielessä, omassa asenteessa ja suhtautumistavassa. Siellä valitsen rentoutumisen ja iloisen elämälle antautumisen. Valitsen Jumalan Rauhassa lepäämisen. Kellun Kaikkeuden ihmeellisessä eheydessä ja aistini ovat hiljenneet. Ainut asia, jonka näen, on Taivaan kirkkaus ja kauneus. Jätän itseni rauhaan ja annan sekä kehoni että mieleni olla juuri sellaisia, kuin ne siinä hetkessä ovat. Päästän kaikesta irti, luottaen Rakkauden kannattelevan minua. Nyt ja aina.

 

- Marja Ikivalo