Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Miksi sielusi syntyi?

 

Fyysisen tason synty

 

Tämä artikkeli keskittyy ihmisen kolmiosaisen henki-sielu-keho -olemuksen keskimmäiseen osaan, sieluun. Ihmisen korkein henkinen osa elää omalla värähtelytasollaan. Se odottaa sielun hedelmää, joka kerran palaa vaellukseltaan ja liittää itsensä ihmisen henkeen. Tämä sielun vaellus aineen maailmassa on vienyt useita inkarnaatioita naisen ja miehen kehossa fyysisellä tasolla. Kun matka on kerran tehty, ihminen on rikastanut henkeään aineellisen matkan lukuisista kokemuksista. Näin hän tietää, mitä aineessa eläminen merkitsee. Hän tietää myös, miten se poikkeaa siitä henkisen maailman elämästä, johon ihminen syvimmältä olemukseltaan kuuluu. Mutta miksi ja miten koko sielun vaellus ylipäänsä lähti käyntiin? 

Jos palaamme kauas menneisyyteen, löydämme sieltä kohdan, jolloin ihmisellä ei vielä ollut sielua eikä kehoa. Tässä kohtaa ihminen eli hyperboriaalisessa maailmassaan henkenä henkisillä tasoilla. Hän liikkui syvässä harmoniassa jumaluuden yhteiskentässä omiensa joukossa. Kun ensimmäinen aineellinen inkarnaatiokohta lähestyy, henkisessä maailmassa tapahtuu jotakin poikkeuksellista. Metafyysisessä perinteessä tätä kohtaa nimitetään Luciferin kapinaksi. Tämä tapahtuma loi vaihtoehtoisen kehitystien, joka poikkesi henkisen hierarkian normaalista mallista. Syntyi uudenlainen henkisestä käytännöstä poikkeava raide. Tämä prosessi synnytti energisen liikkeen, jossa nämä kaksi erilaista virtaavaa kehityksen mallia alkoivat törmätä toisiinsa. Törmäyskohtaan syntyi pyörre, johon alkoi syntyä kiinteämpiä olomuotoja; ensin lämpöä, kaasumaista eetteriä ja lopulta ainetta. Tämä oli aineellisten planeettojen ja koko fyysisen tason syntymisen alkukohta.

 

Ihminen valitsi matkan aineeseen

 

Tietyssä kohtaa kehitystä syntyi planeettoja, jotka olivat mahdollisia aineelliselle elämälle. Suurin osa henkisen maailman olennoista jäi kokonaisuudessaan harmonisen yhteiskentän maailmaan ja toimivat siellä edelleen. Ihmisen tapauksessa vain ihmisen syvin osa jäi sinne. He, jotka halusivat kokea uudenlaista itsenäisemmäksi esiteltyä vaihtoehtoista kehitystietä, siirtyivät vähitellen henkisestä sielulliseen tilaan. Näin kokonais-entiteetistä, joka sisälsi joukoittain sieluja, alkoi ensin irrota sieluryhmiä. Lopulta näistä sielun sisarista koostuvista sieluryhmistä alkoi irrota yksittäisiä sieluja. He alkoivat inkarnoitua aineen maailmaan. Maan kohdalla ensimmäisen kerran tämä tapahtui muinaisen Lemurian mantereella.

Harmonisen yhteiskentän olennot jatkoivat luonnollista kehitystietään, kuten ennenkin. He loivat vastavaikutuksen luciferiselle toiminnalle. Henkisiä olentoja alkoi kuitenkin liittyä myös vaihtoehtoiseen malliin varsinkin alemmilta henkisiltä tasoilta. Inkarnoituminen on tämän kehityksen hedelmä. Se johti lopulta ihmisolennon syntyyn. Ihmiselle laskeutuminen näin tiheään värähtelyyn, joka aineen tasolla vallitsi, oli täysin uutta. Itse kokemus oli jähmeydessään pysäyttävä ja sen luonne voitiinkin oikeasti ymmärtää vasta inkarnoitumisen tapahduttua. Sielulla on myös paluulippu henkiseen maailmaan mukanaan, mutta se täytyy ensin aktivoida ihmisen tietoisuudella.

 

Aineellisen kärsimyksen synty

 

Maapallo oli ensimmäisten ihmisinkarnaatioiden alkaessa toisennäköinen planeetta kuin tänään. Osa nykyisistä merialueista oli tuolloin mannerta ja vastaavasti joitakin nykyisiä manneralueita oli veden alla. Intian alapuolella sijaitsi iso manner nimeltään Lemuria, josta ihmisen fyysinen kehitys alkoi. Tämä oli paljon ennen kuin ihminen eli Atlantin valtameressä sijainneella Atlantis -nimisellä mantereella. Meren pohjasta voi löytää tänäänkin jälkiä molemmista mantereista, vaikka aikaa niiden olemassaolosta onkin kulunut kauan.

Fyysisen kehon muodostumisen myötä ihminen tarvitsi olemuspuolen, joka voisi irrota henkisestä maailmasta. Näin se voisi vaeltaa aineen fysikaalisessa maailmassa syntyneeseen kehoon. Vastauksena tähän ongelmaan syntyi sielu. Se toimii välittäjänä ihmisen kehon ja hengen välillä. Sielunsa kautta ihmisellä on koko ajan yhteys syvimpään henkiolemukseensa. Tämän vuoksi ihminen noudattaa edelleen henkisen maailman lakeja, vaikka ei aina muistakaan sitä persoonatilassaan. Tästä pitää huolen ihmisen henkisellä tasolla elävä ydinosa, joka vaikuttaa ihmisen kautta myös maailmaan. Tämä näkyy maisessa elämässä siten, että ihminen korjaa toimintaansa kokemuksen ja erehdyksen kautta. Vähitellen hän tajuaa, että elämän sujuvuus syntyy siitä, kun persoona alkaa toteuttaa sisintä henkistä järjestelmää.

Ihminen huomasi nopeasti, että elämä maisessa maailmassa aineen olomuodossa on hyvin toisenlaista kuin elämä henkisellä tasolla. Fyysisen aineen liikuttaminen oli raskaampaa, rajoittuneempaa ja vei aikaa. Suurin muutos tapahtuikin ajan suhteen. Kun henkisellä tasolla kaikki aika oli kehämäistä nyt-aikaa, niin maallisessa elämässä toimi lineaarinen aikakäsite. Tämä merkitsi syyn ja seurauksen eriytymistä toisistaan aikaviiveen takia. Henkisessä maailmassa ihminen tiesi ja tunsi heti, mitä negatiivinen toiminta saa aikaan. Maallisessa kokemuksessa näin ei ollut. Ihminen kykeni nyt valitsemaan väärin tietämättä persoonatasolla, mitä siitä seuraa. Syntyi kärsimys siinä muodossa kuin sen nyt aineessa tunnemme.

 

Karman ohjaava opastus

 

Ihminen on yhtä kaiken elämän kanssa, koska kaikki elämä liittyy samaan Jumalaan. Jos henkisessä maailmassa ihminen vahingoittaa toista olentoa, hän tietää ja tuntee heti vahingoittavansa itseään. Koiran ei ole järkevää purra omaa häntäänsä, vaikka saisikin sen kiinni. Sen sijaan aineen maailmassa toinen olento näytti erilliseltä ja toiselle aiheutettu kipu ei tuntunutkaan saman tien itsessä. Syntyi harha, että voimme vahingoittaa muita kärsimättä itse. Harha siksi, että seuraus tulikin vasta ajallisen viiveen kautta. Tietämättömyys koski vain ihmispersoonaa, ei henkeä. Siten tapahtumat eivät jääneet henkimaailmalta piiloon. Ihmisestä tuli karman – oikeudenmukaisuuden lain – alainen olento. 

Ihminen saattoi tuntea omassatunnossaan piston aiheuttaessaan vahinkoa toiselle, mutta saattoi kuvitella selviävänsä ilman seurauksia. Seurauksen täytyi kuitenkin näkyä ihmiselle – henkiolennolle – kuten ennenkin, vaikka se ei tapahtunutkaan heti. Kiven, joka heitetään järven yläpuolelle, on pudottava jossain kohtaa veteen. Jos seuraus ei näkyisi, ihminen alkaisi myöhemmin tuottaa vielä suurempaa vahinkoa itselleen ja kokonaisuudelle. Ja näin hän takertuisi aineen maailmaan yhä tiukemmin. Siksi karma on vain henkisen maailman ohjausta, jotta tiedottomasti toimiva ihminen voi saada toimintansa tasapainoon. Näin hän voi lopettaa itsensä ja muiden kiusaamisen. 

Kun tietoisuus sielun matkan loppupuolella ihmisessä herää, ihminen luovuttaa karmansa jumalien käsiin. Hän alkaa itse yhä selkeämmin tiedostaa ja nähdä, millainen toiminta luo harhaa (eli karmallinen toiminta) ja millainen ei. Hän alkaa samaistua kehonsa ja sielunsa sijasta henkiseen osaansa. Hän tulee yhä tietoisemmaksi egon toiminnasta. Näin hän irtoaa häpeän, katkeruuden ja tuomitsemisen maailmoista muiden ja myös itsensä suhteen. Hän on sydämessään sovussa elävien olentojen kanssa myös silloin, kun ehkä erehtyy temperamenttinsa pauloihin. Näin hän alkaa nousta karmallisen toiminnan yläpuolelle, jossa hänen syvin osansa jo on. 

 

Jälleensyntymäpyörän alku

 

Karman lisäksi ihmisen tiedoton toiminta aineessa synnytti jälleensyntymäkierron. Tämä tapahtui, koska ihmisen tekojen seurauksia ei ehditty kokea yhden inkarnaation puitteissa. Ihminen kykeni reinkarnaation kautta hävittämään negatiiviset luomuksensa ja muuntamaan halutessaan kehityksen harmoniseksi. Siten tämäkin laki asettui ohjaamaan ihmistä. Henkinen valtakunta siirtää näiden lakien kautta ihmistä takaisin kohti harmoniaa. Tarkoituksena on luoda ihmiselle tila, jossa ei ole henkistä todellisuutta hylkiviä virheajatuksia. Näin tulee kaikille ihmiselle lopulta tapahtumaan huolimatta siitä, miten kauan aineen tietä kuljetaan. Silloin ihminen palaa henkiseen valtakuntaansa, jonka jäsen hän ikuisesti on.

Raamatun paratiisista karkotus kuvaa symbolisesti sitä vaihetta, jolloin ihminen liikkui sieluna ykseydestä polaarisuuteen ja aineellisuuteen. Se kuvaa aineellisen tason syntyä ja ihmisen laskeutumista hyperboriaalisesta maailmasta fyysisyyteen. Näin henkisestä olennosta tuli ihminen, aineen maailman olento ja elävä sielu. Ihmisen henkiosa jäi ykseyteen ja valoon ja mainen retki liittyykin sielun jalostukseen. 

Kalojen aika (eli noin vuodesta 0 vuoteen 2000) oli planeetallamme syvää karman kierrettä. Se näkyy hyvin historiamme väkivallan täyteisyydestä. Vesimiehen ajassa (eli noin vuosina 2000 -4000) ihmisen on mahdollisuus nousta henkiseen tiedostamiseen, joka tulee kokonaisvaltaisesti helpottamaan ihmisen elämää planeetallaan. Kun ihminen tajuaa, että muiden kärsimyksellä on yhteys itseen, pään seinään hakkaaminen vähenee. Ihmisen terveydelle on suurta etua siitä, jos kyetään luomaan anteeksiannon ilmapiiri niitä kohtaan, joita on vahingoitettu. Se voidaan tehdä omassa sisäisyydessä ja se välittyy henkistä tietä asianosaisille. Tämän tärkeän liikkeen voi sisäisyydessä tehdä heti ja se luo parantavan energia-impulssin.

 

Sielun ikä 

 

Kun sielu oli laskeutunut henkitasoilta alas, alkoi ihmisen laaja tutustuminen fyysiseen maailmaan. Aineellisuus vei usein mennessään. Näin kesken jääneitä kokemuksia selviteltiin yhä uusissa inkarnaatioissa. Elettiin hallitsijoina, sotilaina, aatelisina, talonpoikina ja koettiin elämää kaikilta puolilta. Sielu oppi vähitellen asioita vuosisatojen vieriessä. Sielun ikä ratkaisi paljon, koska jos asia oli huolellisesti koettu, se ei enää vienyt samoin mennessään. Näin ihmisen sielu voidaan nähdä eri tasoilla.

Ensimmäinen vaihe on vastasyntyneen sielun ikä, jossa ainetta koetaan ensiaskeleissaan. Lapsisielu on jo kokenut aineen maailmaa useissa inkarnaatioissa. He toimivatkin usein nuorten sielujen luomissa järjestelmissä uutterina työntekijöinä. Kun nuoren sielun maailman valloitusvaihe on ohitse, siirrytään kypsän sielun aistivampaan ikään. Henkisyys alkaa orastaa sen loppupuolella ja kukkaan se aukeaa vanhan sielun vaiheessa. Vanha sielu haluaa avata henkisen järjestelmän kokonaan. Siitä tulee elämän pääasia, vaikka sitä eivät muut ulkopuolelta aina huomaisikaan.

 

Vanha sielu on kiipeämässä henkimaailmaan

 

Jokainen sielun iän vaihe käsittää seitsemän tasoa. Siten esimerkiksi vanhan sielun ensimmäisen tason kokemukset ovat erilaisia kuin seitsemännen tason. Vanhan sielun iän jälkeen transsendenttisen sielun vaihe on jo lähinnä toimintaa henkimaailmassa. Joskus myös tältä tasolta halutaan tehdä opetusinkarnaatioita aineeseen. Myös ääretön sielu -vaiheessa inkarnoituminen on vapaaehtoista. Ihmiskunta voi löytää tällaisia hyvin henkisiä viisaita opetuselämiä historiastaan. Niissä aineeseen laskeutunut sielu on suorittanut lahjaelämän ihmisen hyväksi. Ääretön sielu inkarnoituu harvoin, mutta sellaistakin on tapahtunut.

Kun henkinen kulkija alkaa tutkia sielun ikää, hän voi löytää ihmisiä hyvin eri vaiheissaan. Kaikki sielun iän vaiheet ovat yhtä tärkeitä. Jokaisessa sielun iässä on omat haasteensa ja ihmisen arvo mitataan hänen henkensä kautta. Sielun toiminta on lopulta aina etsintää, missä tahansa kohdassa sielu olisikaan. Kollektiivisesti Maan nousua edistyneempään sieluvaiheeseen ei voida estää. Se kuuluu suunnitelmaan ja on ihmiskunnan tulevaisuutta. Se tarkoittaa, että vanhoja sieluja ja henkisyyttä on tulevaisuudessa liikkeellä yhä enemmän. 

 

- Pekka Tamminen

 

Artikkelin sisältöön liittyvistä aiheista löytää lisää tietoa teosofisista ja antroposofisista (Rudolf Steiner) teoksista sekä metafyysisestä perinteestä. Myös monet henkiset ilmoitukset, (esim. Raamattu, Urantia ja Michael-kirjat) käsittelevät Luciferin kapinaan ja sielun ikään (esim. Jose Stevens) liittyviä asioita.