Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Mira Lahti: KANAVOINTIA AJAN OLEMUKSEEMME LUOJALTA 14.3.2020

 

Luoja kertoi minulle kaksi päivää ennen tätä kanavointia, että hän haluaisi tuoda viestiä meille ajan olemukseemme ja että hän tulisi kutsumaan minut pian yhteyden äärelle. Tällaisen viestin Luoja halusi meille välittää:

 

ELÄMÄ KYSYY - KUKA MINÄ OIKEIN OLEN?

 

Mahdollisuus muutokseen.

Kun tuttua vakiintunutta perustaa järisytetään, tullaan toisenlaisen totuuden mahdollisuuden äärelle. Ihmiset miettivät, kysyvät mikä onkaan minulle oikeasti tärkeää?

Kuka olen?

Missä olen?

Mikä on minun paikkani ja tehtäväni?

Mihin perustuu itsetuntemukseni?

Tunnenko minä oikeastaan itseäni?

 

Uudelleen järjestäytymistä.

Uudelleen juurtumista. Juurtumista sinne, mikä on pysyvää.

Missä haluan oikeasti olla juurtuneena? Mistä arvoista haluan itseni tavoittaa?

 

”Joskus muutos tapahtuu vain, kun on jokin pakottava tekijä. Vaikkapa juuri nyt tämä koronavirus, joka laittaa asioita uusiksi ja ravistelee. Ravistelee sitä mikä on ollut niin selvää ja tavanomaista arjessasi ja elämässäsi. Se haastaa ihmiset muutokseen.

Yhtäkkiä, mikään ei olekaan selvää: Läheisten ihmisten terveys. Oma terveys. Ruoka. Työ. Harrastukset.

 

Esiin nousee kysymys: Minkä varaan olet itseni laittanut?

Tunnetko todella sen, kuka oikeasti olet?

Onko ulkoinen elämä määritellyt sen, kuka olet?

Minkälaisella perustalla on omanarvontuntosi, ja minkälaisiin arvoihin tämä perustuu?

Onko se pysyvällä tasolla, vaiko rakennettu ulkoisella meritiillä?

 

Sinun arvoasi eivät ulkoiset tekijät voi määritellä. Niin ei ole koskaan ollut eikä niin tule olevan. Sillä arvosi on aineeton. Sinä olet todellisuudessa aineeton. Ikuinen sielu. Luojan luoma olento, ja yhtä Jumalan kanssa. Jumalallinen sielu.

Näe tämä.

Olet määrittelemätön!

 

Olet turvassa. Itsessäsi. Et voi hakea itseäsi muualta, kuin itsestäsi.

Sinä olet sisimmässäsi, sydämessäsi.

Luota siihen, että sinusta huolehditaan. Korkeampi suunnitelma pitää huolen sinusta. Sielusi, valon auttajasi ja Luojasi pitää huolen sinusta. Luojan Rakkaus on rajatonta sinua kohtaan.

Olet turvassa, nyt ja Aina.

 

Olet rakastettu!

 

Vaikka maailmalla tapahtuisi mitä, sinä et katoa. Todellinen olemuksesi, joka on Universaali Rakkaus, ei katoa koskaan. Se sinä olet!

 

Voit hakea turvaa Ikuisesta olemuksestasi.

Kaikki muu on maallista. Ja maallinen on katoavaista.

 

Maailma on tilassa, jossa muutos on välttämätön sekä peruuttamaton.

Olet osana suunnitelmaa. Suurempaa suunnitelmaa.

 

Muutos, kaoottiselta näyttävät tilanteet maailmassanne, vie lopulta pois sen, joka on tarpeellista ja välttämätöntä kadota. Jäljelle jää se, mikä on Korkeimmaksi parhaaksenne. Kaunis ja puhdas lopputulos. Uusi parempi maailma.”

Tämä voi näyttäytyä aika kaoottiselta… Mutta uskokaa ja luottakaa, että kaikki ei ole vielä sitä, miltä se joku päivä tulee näyttämään!

Tuleva puhdas planeetta vaatii, että nyt tehdään puhdistusta. Vanhat rakenteet sortuvat, ennen kuin uutta voidaan rakentaa. Ja se uusi on olevan pysyvämpää.

Jotta Rakkaus voisi asuttaa maatanne, pelon tulee ensin näyttäytyä. Se ei ole kaunis esitys, se ei mitenkään voi sitä olla. Mutta tämä on välttämätön osa puhdistusprosessia. Pelon tulee poistua ikuisesti planeetaltanne. Pelko ei voisi asuttaa maatanne, joka on Rakkauden Koti.

Se mistä saat luottamusta ja turvaa tänä aikana, on Ikuinen olemuksesi. Samoin voit saada luottamusta ja turvaa juurruttamalla itsesi sinne mikä on pysyvää.

Laita luottamuksesi Luojaasi, Jumalaan. Se on Ikuinen osa todellista olemustasi.

Minä kuljen kanssasi, joka hetki. Olipa hetkesi millainen tahansa. Kuljen kanssasi tuomitsematta sinua mistään. Voit kertoa minulle aina huolen aiheesi, mitä vain. Minä kuljen kanssasi.

Rakkauteni sinua kohtaan on mittaamatonta!

Me olemme yhtä.

Salli Elämäsi minulle! Päästä irti taakoistasi.

Tee se nyt vaikka heti.

Ja niin olet Korkeamman käsissä.

 

Kutsu minua aina, kun sinusta tuntuu, että tarvitset luottamusta.

Ja minä tulen, ja olen kanssasi.

 

Älä anna maailman tuulten horjuttaa sinua!

Tuulet hoitavat tehtäväänsä.

Keskity olemaan rauhallinen. Läsnä hetkessä.

Sinulla ei ole mitään pelättävää.

Tiedä, kaikella on Tarkoituksensa, juuri nyt.

 

Minä välitän turvaa sinulle, kun sitä minulta pyydät ja sallit.

 

En jätä sinua koskaan!

 

Rakastan teitä kaikkia pohjattomasti!

 

Haluan tukea teitä erityisesti näinä aikoina, jolloin koette isoja muutoksia.

Olen aina tukenanne.

 

Olen Luojanne.

 

Kulkekaa luottaen, Ilossa ja Valossa!