Vieraita avaruudesta 

Ihmiskunnan piilotettu kontakti

Jossakin kohtaa tietoisuusmatkallaan ihmisen ajatus löytää auttajat, jotka ovat toimineet maailmassa pitkään, eivätkä ole henkimaailman väkeä. Nämä olennot ovat yleensä ihmistä paljon edellä sekä tietoisuudessaan että teknologioissaan. Heidän lähestymistapansa ihmisen suhteen on omanlaisensa ja he omaavat kykyjä, jotka ovat ihmiselle tuntemattomia. Siksi ihminen suhtautuu heihin usein pelokkaasti, koska ei ymmärrä miksi ja mitä vieraat haluavat. Maan ihmisen termistöissä tätä väkeä nimitetään humanoideiksi tai ufokansaksi.

Koska planeetta Maa on henkisen kehityksen alainen sielutietoisuuden jalostusalue, kosmisille vierailuille on olemassa henkinen valvonta. Siten kaikissa kohtaamisissa, joita tällä alueella tapahtuu, on tarkka henkinen syy ja yksilöllinen sielun kutsu. Kohtaamiset voivat olla monenlaisia kontaktoivasta ryhmästä ja ihmisen sielun suunnitelmasta riippuen. Ihminen liittyy sielussaan ja hengessään henkisten olentojen lisäksi monenlaisiin galaktisiin olentoihin. Päivätajunnassaan ihminen ei vain aina ole tästä yhteydestä tietoinen. Alue on luonnollinen osa ihmisen kokemuskenttää silloinkin, kun hänen oma tietoisuutensa on piilottanut sen.

Planeetta Maa on ollut viime vuosisadat suljettu planeetta, jossa vapaasti avointa yhteyttä muihin avaruuden eläjiin ei ole. Tämä tarkoittaa sitä, että vieraat kunnioittavat kollektiivitietoisuuden valintaa, joka sanoo ”emme halua/uskalla/ole valmiita avoimeen kontaktiin.” Siksi ihmiskunnan kontakti on tapahtunut piilossa ihmisen tietoisuudelta. Vieraat ovatkin kontaktoineet tästä johtuen niitä ihmisiä yksityisesti, joiden tietoisuus on hyväksynyt asian. Tämä tarkoittaa sitä, että planeetalla on ollut jatkuva ristiveto asian suhteen eli ihmisiä, jotka ovat tietoisia kontaktista ja niitä, jotka eivät ole. Mitä enemmän ihmiskunta on tietoinen siitä, että planeettamme on aina ollut tarkkailun alla, sitä lähempänä on lopullinen avoin kontakti.

Sielun alkukylvön avustajat

Henkisesti ihmisen on avattava sisällään tämäkin alue. Niin kauan, kun aihe poistetaan ajatuksista häiritsevänä ja pelottavana, sielutietoisuuden kehittyminen on kesken. Ihmissielujen alkukylvö kun planeetalla liittyy kosmisiin olentoihin, jotka auttoivat tietoisuuden kasvualustan istutus- ja rakennusvaiheessa. 

Kun ihmisen inkarnaatioprosessi aikanaan Lemuriassa alkoi, Seulasten tähtivyöhykkeeltä tulevat olennot vaikuttivat lopputulokseen, jonka seurauksena planeetallemme syntyi fyysinen ihminen. Kehon muokkausprosessi loi miehen ja naisen, johon ihmisen sielut saattoivat laskeutua. Kun ihmisen henki liittyy Alkulähteeseen ja ihminen itse luo ja valmistaa oman sielunsa, niin maan ulkopuoliset tahot vaikuttivat sen fyysisen osan muodostumiseen, johon ihmisen sielu astui.

Nämä olennot ovat pysyneet piilossa viime vuosisadat, vaikka henkinen katse voi heidät myös tänään löytää. He tulevat ilmestymään ihmiselle, kun hänen tietoisuutensa on siihen valmis. Ihmisen tietoisuus on nykyaikana paljon pitemmällä asian kollektiivisessa hyväksymisessä kuin yleisesti uskotaan. Tähän viittaavat myös tutkimukset, jotka kertovat kerta toisensa jälkeen suurimman osan ihmiskunnasta näkevän maan ulkopuolisen kontaktin ihmiskuntaan todellisena. Ihmisellä on jo todisteet vierailijoista ja heidän lukuisista aluksistaan ja siten vain tietoisuuden täytyy lopullisesti hyväksyä asia.

Ihminen päättää itse avaruuskontakteistaan

Näitä kosmisia olentoja, joita tässä yhtenä ryhmänä käsitellään, tulee omalta aika-avaruus- tasoltamme sekä myös muista ulottuvuuksista. Heitä on monenlaisia eri kehitysasteella olevia ja täällä vierailevat ovat yleensä tietoisesti paljon ihmistä kehittyneempiä. Osa on niin pitkällä omassa kehityksessään, että he eivät enää tarvitse fyysisiä laitteita liikkuakseen. Kuitenkin monet näytösluonteiset vierailut heidän taholtaan on luotu ihmistä silmällä pitäen ja siksi myös fyysisen kaltaisia kohteita käytetään. Jos vierailu tehdään ihmiselle näkyväksi, varsin yleinen vierailun syy on tietoisuuden aktivoiminen. Tosin ryhmästä riippuen syitä vierailuun voi olla lukuisia ja varsinkin silloin, kun nämä tapahtuu ihmisen persoonan päivätietoisuuden ulkopuolella.

Ihmisen sielun suunnitelmasta riippuen kontakti voi tapahtua henkilön päivätajunnassa, unitasoilla tai syvemmillä sielukerroksilla, jos niin on tarkoitus. Tähän on aina ihmisen oma henkinen lupa, vaikka persoona ei sitä itse muistaisikaan. Usein ihmisellä on sielullinen yhteys siihen ryhmään, joka häntä lähestyy ja henkilö voi kontaktissa tunnistaa sen. Näin tavallaan ihmisen ”omat olennot” lähestyvät häntä. Yhteyksiä on luotu ja sovittu henkisillä tasoilla, ennen inkarnoitumista planeetalle sekä aiemmissa ja myös tulevissa inkarnaatioissa. Joskus henkilöä lähestyykin oman ryhmän olennot tulevaisuudesta.

Vierailijoiden näkökulmasta ihminen nukkuu

Ihmisen sielutietoisuuden yksi tehtävä on avata yhteys näihin kosmisiin tasoihin sisällään, koska he ovat yksi tärkeä osa universumin henkistä kokonaisuutta. Näin ihminen laajentaa omaa maailmankuvaansa huomaten, että todellisuus on täynnä erilaista elämää eri ulottuvuuksissaan. Pelko on viivyttävä tekijä ihmisen tietoisuusmatkalla ja sen tieltä pois saaminen auttaa ihmistä näkemään kokonaisuuden paremmin. Hyväksymisen ja kohtaamisen kautta voidaan oma pelon harha ylittää, jolloin ihmisestä tulee vapaampi matkaaja sielu-ulottuvuuksiensa eri kerroksille. Näin tämä alue voidaan kohdata ja hyväksyä ilman häiritseviä sekaannuksia omassa todellisuudessa.

Kehittyneemmät planeetalla vierailevat olennot näkevät ihmisen kulkevan tietoisuudessaan osin unitilassa. Sen yksi hedelmä on kokemus yksinäisyydestä suunnattomassa avaruudessa. Kosmisissa kontakteissa ihmisen chakrat ovat lähteneet avautumaan siten, että tietoisuus on päässyt murtautumaan uusille alueille. Näin ihminen on aktivoitunut ymmärtämään, että universumissa on lukematon määrä erilaisia elämänkoteja.

Kosmisten yhteyksien kautta ihminen on tajunnut oman sivilisaationsa olevan vielä tietoisen kehityksensä alussa. Näissä kehittyneemmissä valtakunnissa sodat, sairaudet ja saasteongelmat on ajat sitten ratkaistu. He ovat kyenneet luomaan yhteiskunnan ilman kilpailua ja rahaa. Näin heillä on aikaa elämän henkisen ihmeen ja avaruudellisten ulottuvuuksien tutkimisille. 

On tiedostettu, että fyysinen taso on vain yksi elämän ulottuvuus ja heti kun päästään korkeammille värähtelyn taajuuksille, elämän ilmeneminen universumissa moninkertaistuu. Usein vieraat toisilta tasoilta ovatkin ratkaisseet ulottuvuuksien välisen liikkumisen salaisuuden. Siksi heidän yhtäkkiset ilmestymisensä ja katoamisensa näyttävät ihmisestä taikuudelta. Se perustuu kuitenkin henkisiin lakeihin, joita ihminen ei ole vielä löytänyt. 

Ihmiskuntaa valmistellaan avoimeen yhteyteen

Vierailijat ovat ratkaisseet ajan arvoituksen. Siksi he kykenevät manipuloimaan aikaa. He pystyvät näkemään ja liikkumaan ihmiskunnan tulevaisuuteen. Tämä on syy, miksi he tietävät, että ihmiskunta on tietyssä kohtaa kehitystään hyväksymässä heidän olemassaolonsa. Tämän kynnyksen ylittäminen tuo monenlaisia muutoksia planeetalle. Ihminen tulee tässä vaiheessa saamaan hyötyä avoimesta kontaktista näihin vanhempiin sisaruksiinsa. On vain järkevää tehdä yhteistyötä tahojen kanssa, joilla on moninkertainen tieto universumin salaisuuksista ja sen mahdollisuuksista. Tämä kaikki on tietoisemman ihmiskunnan tulevaisuutta. 

Näiden vieraiden saavutukset perustuvat henkisen tiedon ja universumin lakien ymmärtämiseen. He ovat kyenneet jalostamaan ne oman elämänsä käytäntöön. Voikin sanoa käänteisesti, että ihmisen ongelmat taas perustuvat henkisen tiedon puutteeseen. Emme ole osanneet hyödyntää kaiken elämisen taustalla vaikuttavia henkisiä lakeja ihmiselämän käytäntöihin. Nämä lait ovat olleet meille tuntemattomia. Siksi me elämme saasteiden, sairauksien ja sotien keskellä.

Avaruudessa on elämää. Onhan ihminen itsekin siellä. Ja ihminen itse on varsin erikoinen avaruusolento. Raamatun sanoja mukaillen: ”Ja Jumalan kodissa on monta asuinsijaa”. Osalle ihmiskuntaa vieraiden todellisuuden hyväksyminen on helppoa. Näillä tähteläisillä on itsellään muistikuvia toisenlaisesta todellisuudesta. Ihmiskunnassa elää tänään paljon näitä toisista tähtiperheistä inkarnoituneita sieluja. Tämänkin asian olemassaolo liittyy siltaan, jota nyt vähitellen rakennetaan ihmisen ja muiden sivilisaation edustajien välille. 

On useita olentoryhmiä, jotka valmistelevat ihmiskuntaa sitä hetkeä kohti, jolloin Maa siirtyy suljetusta avoimeksi galaktiseksi planeetaksi. Eräs esimerkki ulkopuolelta tulevasta tietoisuusvalmennuksesta ihmisen suhteen on ns. viljapeltokuvio-ilmiö. Tuhannet äärimmäisen tarkat viljapeltokuviot (crop circles), joita on ilmestynyt vuosikymmeniä (jopa vuosisatoja) ympäri maailmaa, valmistelevat ihmistä kohti avointa kontaktia. Se voi olla lähempänä kuin moni tänään uskookaan.

Kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy

Maan tiede on edennyt ihmisen yksinäisyys -kokemuksesta nykyajan näkemyksiin, jossa avaruudessa nähdään miljardeja elämän mahdollisuuksia. Tämä oikean suuntainen ajatuskehitys tulee lopulta johtamaan siihen, että ymmärretään monien sivilisaatioiden olevan ihmistä paljon pidemmällä ja että planeettamme elämä on havaittu kauan sitten. Länsimaisen tieteen vaikeus tajuta vieraiden läsnäoloa täällä johtuukin väärästä lähtöasetelmasta, jossa vieraiden nähdään olevan jossakin kaukana poissa. 

Tietoisuuden kautta löydetään, että vieraat ovat aina olleet yhteydessä ihmiskuntaan. Tosin he ovat kyenneet toimimaan hieman värähtelymme sivusta ja ulottuvuuksista, joista he ovat pystyneet seuraamaan kehitystämme ihmisen häiriintymättä. Fyysinen taso on se viimeinen ilmestymisen näyttämö ja ”kun oppilas on valmis, opettaja ilmestyy.”

Ihmiskunta on historiansa kuluessa ollut näkyvämminkin tekemisissä avaruuden väen kanssa. Tästä muistona on erilaisia pyramidimaisia rakennelmia, seinä- ja luolakuvioita ja erikoisia patsaita ympäri maailmaa. Noina aikoina planeettamme asujaimiston tietoisuus oli erilainen. 

Tänään Etelä-Amerikan vuoristoseuduilla elää kyläläisiä, joiden tietoisuus muistuttaa hivenen tämän menneen ajan laatua. Siksi heille ei ole vaikeaa omata avoimia kontakteja avaruuden väkeen edelleen. Näiltä alueilta voi edelleen tänään löytää linnoituksia, joiden kivilohkareet on erikoisella tavalla liitetty toisiinsa aivan kuin saumattomasti. Kun ihminen tulevaisuudessa kykenee poistamaan esineiden painovoiman, myös hän pystyy liikuttamaan raskaita kohteita ilman ongelmia ja valmistamaan vastaavaa. 

Salatut kansiot avoimina internetissä

Vesimiehen ajan edetessä ihminen luo jälleen avoimen yhteyden siihen avaruuden ryhmään, joka liittyy ihmisen tuloon planeetallemme. He ovat seuranneet ihmisen tietoisuusmatkaa verhon takaa koko ajan. He antavat impulsseja ihmiskunnalle, jotta ihminen alkaa ottaa vastuuta toiminnastaan. Monet tekniset keksinnöt, jotka ovat auttaneet ihmiskuntaa, ovat itse asiassa lähtöisin näiltä tahoilta. Henkisen tietoisuuden valmistuminen ihmisessä merkitsee myös ufokysymyksen avautumista.

Tilanne maailmassa ufojen suhteen tänään on se, että jokainen joku vaivautuu penkomaan aihetta syvemmin, tajuaa nopeasti, että materiaalia ja näyttöä avaruuden asukkaiden vierailuista planeetallamme on valtavasti. Aiheen ympärillä on myös monenlaista lavastusta, disinformaatiota ja viranomaisnäytelmää. Pidempään aluetta seurannut voi miettiä, mitä ufot odottavat ja mitä ihminen odottaa! Ihmiskunnan tietoisuuden on kuitenkin laajennuttava lähemmäksi vierailijoita, jotta kontaktista tulee järkevä. 

Exopoliittiset järjestöt eri maissa ovat äänekkäästi vaatineet, että maailmassa tapahtuva kosminen kontakti pitäisi virallisilla tahoilla kyetä jo avoimesti myöntämään. Näiden järjestöjen mukaan viranomaistahoilla on kieltämis- ja tukahduttamisvaiheen jälkeen menossa ns. vuotamisvaihe. Siinä vuodetaan tahallaan tietoa salatuista avaruusyhteyksistä ulos medioille, jotta edessä oleva lopullinen ilmoitus pitkään jatkuneesta salatusta kontaktista olisi helpompi hyväksyä. 

Eri maissa onkin viranomaisten toimesta julkaistu viime vuosina tuhansia asiakirjoja aiemmin salatuista ufokohtaamisista. Nämä sisältävät lentäjien lausuntoja, valokuvia ja videoita erilaisista havaituista lentävistä kohteista (kiekoista, sikarimaisista ja pallomaisista aluksista). Internetissä nämä ovat tänään avoimesti jokaisen tutkittavissa. Yksi syy vuotokampanjaan on yksinkertainen: Suurelle osalle maan ulkopuolisten läsnäolo ei ole enää uutinen, vaan se on tiedostettu jo aikaa sitten. 

– Pekka Tamminen