Kuolematutkimus paljastaa toisen ulottuvuuden

Kuolemanrajakokemus (NDE, Near-Death Experience) on ilmiö, joka syntyy äärimmäisessä kriisitilanteessa. Ihminen on siinä kliinisesti kuollut, mutta hänet on saatu palautettua takaisin henkiin. Aiheesta on kirjoitettu viime vuosikymmeninä lukuisia teoksia ja ilmiö tunnetaan ympäri maailmaa. Erityisen tuttu ilmiö on sairaaloissa ja lääketieteen edustajien keskuudessa. Lisäksi eri puolilla maailmaa toimii lukuisia klinikoita, joissa tutkitaan pelkästään kuolemanrajakokemusta.

Ilmiö tuli laajempaan tietoisuuteen, kun yhdysvaltalainen psykologi Raymond Moody julkaisi aiheesta teoksensa Kokemuksia kuolemasta 1970-luvun puolivälissä¹. Moody perusti myös vuonna 1981 kuolemanrajakokemuksiin keskittyvän kansainvälisen tiedotus- ja tutkimusverkoston (IANDS), joka on julkaissut tieteellistä lehteä ilmiön ympäriltä (Journal of Near-Death Studies). Tuolloin se oli ensimmäinen organisaatio maailmassa, joka omistautui kuolemanrajakokemuksien tieteelliselle tutkimukselle. Myöhemmin niitä ilmestyi monia lisää.

Tämän jälkeen aihetta on käsitelty ja tutkittu paljon erityisesti lääketieteen piirissä. Sydänlääkäri Michael Sabom², selkärankakirurgi Mary C. Neal³ ja Montrealin yliopiston dosentti ja aivotutkija Mario Beauregard⁴ sekä myös monet kliinisen kuoleman kokeneet ovat kirjoittaneet aiheesta. Viime vuosina julkisuudessa kuolemanrajakokemus on liitetty myös aivokirurgi Eben Alexanderiin, joka itse koki kuolemanrajakokemuksen ja kirjoitti siitä kirjan Totuus taivaasta (Proof of Heaven).⁵

Lääketiedelehti The Lancet julkaisi vuonna 2001 hollantilaisen kardiologin Pim van Lommelin pitkittäistutkimuksen, jossa tutkittiin sydänpysähdyspotilaiden muistikuvia kuoleman kokemisesta.⁶  Tutkimuksessa 18 prosentilla potilaista oli muistikuvia kliinisen kuoleman aikana. Näihin liittyi kehosta poistumisen ja tunnelin läpi kulkemisen kokemuksia, kirkkaan valon tai valo-olennon näkemisiä sekä yleistä rauhan ja hyvän olon tunnetta. Osa oli kohdannut kuolleita omaisiaan ja jotkut muistivat kokemuksensa selkeästi vielä vuosien jälkeenkin.

Tietoisuus ei katoa kuolemassa

Kuolemanrajakokemuksen kokeneet kertoivat hyvin samantapaisista kokemuksista rajakokemuksen aikana. Huomiota herättävin piirre oli, että ensin he kokivat irtoavansa kehostaan. Tämä oli voinut tapahtua sairaalahuoneessa esimerkiksi sydänpysähdyksen yhteydessä tai liikenneonnettomuudessa kolaripaikalla. Sairaalassa tapahtuneiden kokemusten alkaessa he olivat liukuneet ulos kehostaan hoitohuoneen kattoon. Tämän jälkeen he olivat seuranneet ylhäältä tapahtumia kehon ympärillä.  Kokijat olivat yleensä hämmästyneitä siitä, että heillä oli tilanteessa kirkas tietoisuus ja he kykenivät selkeästi ajattelemaan, havainnoimaan, muistamaan ja tuntemaan ilman kehoaan. He kertoivat, että olivat olleet täysin tietoisia irrotessaan vammautuneesta kehostaan ja liukuessaan siitä ulos. He olivat kyenneet myöhemmin kertomaan tajuttoman jakson aikaisia sairaalasalin tapahtumia yksityiskohtaisesti. He olivat pystyneet kuvailemaan myös tarkkoja lääketieteellisiä operaatioita, joita heidän vammautuneelle keholleen heidän tajuttomana olleessaan tehtiin.

Kuolemanrajakokemuksissa löytyi myös tapauksia, joissa tajuttoman henkilön tietoisuus oli liikkunut ulos hoitohuoneesta, jossa oma keho makasi. Joissakin tapauksissa henkilöt olivat kertoneet liikkuneensa sairaalasalin ja joskus myös koko sairaalan ulkopuolelle. He olivat kyenneet kertomaan myöhemmin tajuisuuden palatessa tarkkoja tapahtumia ja kuvauksia myös itselleen tuntemattomista paikoista. Tällainen tapaus löytyy Washingtonin yliopiston lääketieteellisen koulun opettajan ja apulaisprofessorin Kimberly Clark-Sharpin kirjasta.⁷  Clark-Sharp on puhunut paljon kuolemanraja-kokemuksista sen jälkeen, kun hän myös itse koki sellaisen. Hän on toiminut aktiivisesti Seattlen NDE-tutkimusyhdistyksen (IANDS) presidenttinä ja luennoinut aktiivisesti jo vuosia kuolemanrajakokemuksista.

Länsimaissa useat tutkijat ajattelevat jo, että aivot tietoisuuden tuottamisen sijasta ovatkin ainoastaan välittäjä, joiden kautta tietoisuus suodattuu. Vuonna 2014 julkaistiin laajin lääketieteellinen tutkimus sairaaloissa koetuista kuolemanrajakokemuksista.⁸  Tässä suuressa yhteistutkimuksessa tutkittiin yli 2000:n ihmisen sydänpysähdystapauksia, jotka olivat tapahtuneet Iso-Britannian, Yhdysvaltojen ja Australian eri sairaaloissa. Tutkimus tutki tietoisuutta sydänpysähdysten ja elvytyksen aikana. Tutkimukseen otti osaa yli 30 sydänlääkäriä edellä mainittujen maiden maista. 40 prosenttia potilaista koki tietoisuuden läsnäolon sillä hetkellä, kun he olivat kliinisesti kuolleita. Tietoisuus jatkui sen jälkeen, kun aivotoiminnat sammuivat. Potilaat kykenivät tekemään tässä tilassaan tietoisia havaintoja ja pystyivät jälkeenpäin tarkasti myös kuvaamaan kokemansa. Tutkimus hylkää ajatukset siitä, että ihmisen aivokemia voisi jotenkin tuottaa sen, mitä potilaat kliinisen kuoleman tilassaan kokivat. Tutkimusanalyysissa todetaan, että tutkittujen tapausten perusteella on oikeutettua uskoa, että tietoisuus ei katoa kuolemassa.

Tunnelin kautta valon maailmaan

Mielenkiintoista on, että tarkkoja havaintoja ympäristöstään ovat kuolemanrajakokemusten aikana tehneet myös täysin sokeat henkilöt heti sen jälkeen, kun he olivat irronneet kehostaan. Tämä tuli ilmi, kun psykologi Kenneth Ring tutki kuolemanrajakokemuksia sokeiden keskuudessa.⁹ Sokeiden kuolemanrajakokemukset eivät näyttäneetkään poikkeavan mitenkään näkevien kokemuksista.  Ring on keskittynyt tutkimuksissaan erityisesti kuolemanrajakokemuksiin ja kirjoittanut aiheesta useita kirjoja.¹⁰

Kuolemanraja-kokemuksissa henkilöt ovat yleisesti kertoneet kokeneensa olonsa aivan toisenlaiseksi kuin fyysisessä kehossa ollessaan. He olivat olleet kevyitä ja kokeneet olonsa erityisen miellyttäväksi. Poikkeuksetta jokainen oli toivonut jäävänsä tähän lempeään tilaan. Myös heidän aistinsa olivat toimineet toisin kuin normaalitilassa. He näkivät kirkkaammin, kuulivat selkeämmin ja heidän ajattelunsa oli elävämpää. Erityisesti värit koettiin moninaisemmin ja syvemmin – aivan kuin hehkuen. Monissa tapauksissa näkökenttä koettiin laajentuneesti siten, että kyettiin näkemään joka suuntaan pallomaisesti. Fyysiset esteet eivät voineet pidätellä kokijoita, vaan he liukuivat ongelmattomasti seinien ja ovien lävitse. He kykenivät myös siirtämään itsensä ajatuksen kautta nopeasti paikasta toiseen sekä lukemaan ihmisten ajatuksia.

Kehosta irtautumis-vaiheen jälkeen kokijat olivat ajautuneet yleensä kuin tunnelin omaiseen tilaan, jonka läpi he olivat vauhdilla kulkeneet. Jotkut kokivat tunnelikokemustaan ennen katselevansa menneen elämänsä tapahtumia kuin filminauhana edessään, joka oli lähtenyt liikkeelle elämän lopusta alkuun. Tunneliin siirryttäessä oli kuljettu valoa kohti, joka oli odottanut tunnelin toisessa päässä. Joissakin tapauksissa näkyi myös valo-olentoja. Tunnelista tullessaan henkilöt olivat kokeneet tulleensa kuin taivaalliseen kirkkauteen ja kun toiseen maahan. He olivat kokeneet tässä kohtaa Läsnäolon ja tajunneet tulleensa kuin jonkinlaiselle rajalle.

Monien kertomuksissa toisella puolella oli se valon maailma, jonne kuolemassa mennään ja jonne kuollut jää. Tämä puoli oli näyttänyt kokijoista yleensä poikkeuksellisen kutsuvalta rauhan maailmalta. He olivat tunteneet suurta kodin omaista yhteyttä tähän paikkaan ja juuri sinne he myös olisivat halunneet jatkaa. Toisella puolella taas oli se fyysinen elämä, josta he olivat juuri tulleet. Tästä pitemmälle houkuttelevaan valon ja kuoleman maailman suuntaan ei kuitenkaan halusta huolimatta voitu enää jatkaa.

Jotkut kokivat valo-olentoja, jotka olivat ilmaisseet heidän matkansa maisessa maailmassa olevan vielä kesken. Toiset olivat kuulleet ääninä, ajatuksina tai tuntemuksina, että he eivät olisi vielä täyttäneet ihmisen mittaansa. Osa henkilöistä oli ensin kieltäytynyt täysin palaamasta ihmiskehoon, koska he olivat kokeneet olonsa niin miellyttäväksi kehottomassa tilassa ollessaan. Osa kertoi tässä rajatilakohdassa kohdanneensa myös tuttuja kuolleita henkilöitä. Lopulta oli aina alkanut paluu takaisin kehoon.

Ihminen tiedostaa enemmän kehon ulkopuolella

Yhdysvaltalainen lääkäri Jeffrey Long tutkii kuolemanrajakokemuksiin keskittyvässä tutkimussäätiössään (Near Death Experience Research Foundation; NDERF) rajakokemuksen kokeneita henkilöitä. Useat olivat kohdanneet rajakokemuksessaan kuolleita tuttujaan, jotka lähes aina olivat omaisia tai sukulaisia.¹¹  Nämä olivat olleet lämpimiä jälleennäkemisiä, joissa omaiset olivat olleet terveinä ja kuin parhaassa fyysisen iän vaiheessaan. Omaiset olivat joissakin tapauksissa ilmaisseet odottavansa kokijaa valon maailmassa. Koska tämän matka maailmassa oli kuitenkin vielä kesken, hänen oli palattava vielä maan päälle.

Jotkut kokijoista olivat kokeneet myös joidenkin suurten henkisten persoonallisuuksien, kuten Jumalan, Kristuksen tai Buddhan kohtaamisia kehottomassa tilassaan. Tässä miellyttävässä rajakohdassa vietetyn ajan jälkeen alkoi lopulta kuitenkin aina vetäytyminen takaisin tunneliin ja kohti kehoa. Kokijat olivat kokeneet, että vain lopullisesti kuolleet saivat jäädä erikoiseen valon maailmaan, joka toisella puolella odotti.

Jotkut olivat kokeneet, että muisto omista maan päällä olevista lapsista tai muista omaisista oli saanut heidät lopulta taipumaan ajatukseen lähteä tästä rauhoittavasta maailmasta. Lopulta he olivat hyväksyneet vaikean ajatuksen paluusta kehoon ja maailmaan, koska matka kehossa oli kesken. Takaisin tunneliin imeytymisen jälkeen henkilöt olivat jälleen kuin vetäytymisen seurauksena liittyneet kehoonsa. Niiden kohdalla, joille tämä tapahtui sairaalasalissa, olivat fyysiset elintoimintokäyrät sairaalamonitorien näytöillä saman tien vilkastuneet. Monet olivat kokeneet suurta raskautta ensikokemuksissaan fyysiseen kehoon palatessaan.

Jotkut kokivat, että jos fyysinen maanpäällinen elämä suoritetaan onnistuneesti ja kokonaisesti, päästään lopullisessa kuolemassa palaamaan tähän miellyttävään valon maahan jopa pysyvästi. Usein tämä ajatus oli juuri se ratkaiseva viesti, joka sai heidät hyväksymään kehoon palaamisen.

Rajakokemusten tuoma tietoisuuden aalto

Kuolemanrajakokemuksen kokeneiden ihmisten elämä ja maailmankuva näyttivät muuttuvan täydellisesti kokemuksen jälkeen. Vaikutti myös siltä, että kuolemanrajakokemus synnytti sen kokeneissa henkilöissä tietoisuuden aallon ja heidän empatiansa kuolevia ja sairaita kohtaan lisääntyi. Kuoleman pelko poistui yleensä täysin.

Eräs kuolemanraja-kokija kuvailee asiaa näin:

”Asiat, joita vähitellen aloin kokea, olivat yhä voimistuva rakkauden tunne ja kyky antaa rakkautta… Minussa kehittyi suuri myötätunto sairaita ja kuolevia kohtaan. Halusin kovasti päästä kertomaan ja tuomaan heidän tietoonsa tavalla tai toisella, ettei kuolemisen prosessi ole mitään muuta kuin elämän jatkoa.¹²

Aivotutkija Mario Beauregard pitää kuolemanrajakokemuksia todisteena kuoleman jälkeisestä elämästä. Hänen mukaansa Yhdysvalloissa ja Saksassa tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että yli 25 miljoonaa ihmistä maailmassa olisi kokenut kuolemanrajakokemuksen viimeisen 50 vuoden aikana. Kokijoita löytyy kaikilta elämänaloilta sekä kaikkien uskontojen ja myös uskonnottomien piiristä. Tutkimusten mukaan kokemukseen ei vaikuta sukupuoli, rotu, uskonto, sosioekonominen asema tai koulutustaso. Vaikka joidenkin kokijoiden kertomustapa joskus viittaa oman uskonnon suuntaan, tutkimukset näyttävät, että itse kokemus ei muutu kokijan uskonnollisen taustan vaikutuksesta. Kokemus oli sama hindulle, buddhalaiselle, kristitylle, muslimille, juutalaiselle, protestantille, katoliselle, ateistille tai agnostikolle.¹³

Viime vuosina on julkaistu useita mielenkiintoisia kuolemanrajakokemuksiin keskittyviä teoksia. Yksi niistä on psykologi ja filosofi Titus Rivasin ja hänen kollegoidensa julkaisema kirja kuolemanrajakokemuksista (The Self Does Not Die: Verified Paranormal Phenomena from Near-Death Experiences)¹⁴. Kirjassa tuodaan esiin yli 100 sydänlääkäreiden kuvaamaa potilastapausta, jotka ovat johtaneet kuolemanrajakokemukseen.

Valon keskustassa

Yhä useammat kuolemanrajakokemuksen kanssa tekemisiin joutuneet tutkijat ja kokijat ovat päätyneet siihen, että itse on jotakin, mikä ei kuole. Näin tapahtui myös apulaisprofessori Kirmberly Clark-Sharpille. Hän koki kuolemanrajakokemuksen, kun hänen sydämensä yhtäkkiä pysähtyi kesken kaupunkimatkan. Sen seurauksena hän jäi makaamaan jalkakäytävälle ilman pulssia ja hengittämättä. Tästä alkoi hänen kuolemanrajakokemuksensa.

Seuraava katkelma perustuu Kimberly Clark-Sharpin teokseen After The Light¹⁵.

”Ensimmäinen asia, joka tuli tietoisuuteeni, oli naisen hätäinen ääni: ”En saa pulssia”, hän sanoi. ”En saa pulssia”. Tosiasiassa minä voin kuitenkin tässä tilanteessa hyvin. Todella hyvin. En ole koskaan voinut paremmin, enkä tuntenut yhtä eläväksi itseäni. Olin terve ja kokonainen, rauhallinen ja yhtenäinen ensimmäistä kertaa elämässäni. Vaikka en ensin nähnyt mitään, pystyin kuulemaan kaiken – enimmäkseen kuulin monien äänten sekoitusta puhumassa kaikki samaan aikaan. Se ei häirinnyt minua. Annoin mennä. Annoin kaiken mennä.

Seuraavaksi tajuntani koki täysin uuden ympäristön. Tiesin, että en ole yksin, mutta en vielä kyennyt näkemään selkeästi, koska olin kääriytynyt tiheään tumman harmaaseen sumuun. Aistin odotuksen tunteen; sen saman, jonka tuntee, kun odottaa lentokoneen lähtevän tai saapuvan. Tuntui luonnolliselta ja oikealta olla täällä ja minun odottaa tätä, niin kauan, kun sen kesti tulla. Maailmallisella ajalla ei ollut minulle enää merkitystä. Ei ollut enää käsitettä ennen tai jälkeen. Kaikki -mennyt, nykyisyys ja tulevaisuus- oli olemassa samanaikaisesti.

Yhtäkkiä valtava räjähdys purkautui alapuolellani. Valon räjähdys levittäytyi näkökenttäni kaukaisimpiin rajoihin asti. Olin Valon keskustassa. Se puhalsi pois kaiken mukaan lukien sumun. Se saavutti maailmankaikkeuden loput ja näin, miten se kaksinkertaisti itsensä takaisin loputtomin kerroksin. Katselin paljastettua ikuisuutta.

Valo oli kirkkaampi kuin sata aurinkoa, mutta se ei satuttanut silmiäni. En ollut koskaan nähnyt mitään niin valovoimaista tai kultaista kuin tämä Valo. Ymmärsin heti, että se oli täydellisesti koostunut Rakkaudesta, joka kaikki suunnattiin minuun. Tämä ihmeellinen elämää sykkivä Rakkaus oli hyvin henkilökohtainen. Sitä voisi kuvailla myös maalliseksi rakkaudeksi, mutta samalla pyhäksi.

Vaikka en ollut koskaan nähnyt Jumalaa, minä tunnistin tämän valon Jumalan valoksi. Mutta jopa sana Jumala tuntui liian pieneltä kuvaamaan tätä läsnäolon suurenmoisuutta. Minä olin Luojani kanssa ja pyhässä yhteydessä tämän läsnäolon kanssa. Valo oli osoitettu minulle ja juuri minulle. Se ympäröi minua ja lävisti minut.

Valo antoi minulle tiedon, vaikka en kuullut sanoja. Me emme kommunikoineet englanniksi tai millään muullakaan kielellä. Tämä oli selkeämpi ja helpompi keskustelu kuin koko kömpelö kieli ilmaisuvälineenä. Se oli jotakin sen kaltaista kuin ymmärtäisi matematiikkaa tai musiikkia – sanatonta syvällistä tietoa. Opin vastaukset ikuisiin elämän kysymyksiin; kysymyksiin, jotka olivat niin vanhoja, että nauramme niille kliseinä.

Miksi olemme täällä?

”Oppiaksemme”.

Mikä on elämän tarkoitus?

”Rakastaa”.

Tunsin ikään kuin uudelleen muistavani asioita, jotka olin kerran tiennyt, mutta jotenkin unohtanut. Tuntui uskomattomalta, että en ollut tajunnut näitä asioita ennen kuin vasta nyt. Sitten tämä tiedon ja tietoisuuden hurmio keskeytyi. Ilman sanoja tiesin, että minun täytyi palata elämääni maassa.

Olin järkyttynyt. Minun piti jättää kaikki tämä. Minun piti jättää Jumala ja palata tuohon vanhaan muistamattomaan olemassaoloon. Ei onnistu. Tyttö, joka oli aina tehnyt, kuten häntä oli käsketty, kaivautui nyt liikkumattomiin asemiinsa. Samalla tiesin, että tein sen turhaan. Minä olin menossa takaisin. Tiesin sen. Olin jo matkalla. Olin lentoradalla suoraan kohti kehoani.

Silloin näin kehoni ensi kertaa ja tajusin, että en enää ollut osa sitä. Tähän hetkeen saakka olin aina nähnyt ja tunnistanut itseni heti peileistä ja valokuvista, kuten tavallisesti teemme. Nyt olin järkyttynyt outoon näkymään, jonka näin sivulta päin yli metrin päästä kehoani. Katsoin ruumista; kehoa, jonka tunsin niin hyvin ja olin yllättynyt irrallisuudestani ja viileydestäni siihen nähden.

Tunsin samankaltaista kiitollisuutta kehoani kohtaan kuin tunsin vanhaa talvitakkiani kohtaan, kun laitoin sen pois keväällä. Se oli palvellut minua hyvin, mutta en enää tarvinnut sitä. Minulla ei ollut lainkaan kiintymystä sitä kohtaan. Mikä tahansa muodostikaan itsen, jonka tunsin minänä, ei ollut enää siellä. Minun olemukseni, minun tietoisuuteni, minun muistini ja minun persoonallisuuteni oli ulkopuolella, eikä enää siinä lihavankilassa, jota kehokseni kutsuttiin.”

– Pekka Tamminen

¹ Moody, Raymond A.: Kokemuksia kuolemasta. (Life after life: The investigation of a phenomenon – survival of bodily death, 1976.) Suomentanut Ilkka Malinen. Jyväskylä: Gummerus, 1978

² Sabom, Michael: Light and Death: One Doctor’s Fascinating Account of Near-Death Experiences 1998 ja  Sabom, Michael: Muistikuvia kuolemasta (Alkuteos: Recollections of Death. A medical Investigation) Tammi 1982

³ Neal, Mary C.: Taivaaseen ja takaisin. Lääkärin hämmästyttävä kertomus omasta kuolemastaan, taivaasta, enkeleistä ja uudesta elämästä Viisas elämä 2013 (Alkup.: To heaven and back: The true story of a doctor´s extraordinary walk with God 2011

⁴ Beauregard, Mario: Brain Wars: The Scientific Battle Over the Existence of the Mind and the Proof That Will Change the Way We Live Our Lives (Harperone 2012)

⁵ Alexander, Eben: Totuus taivaasta (Alkuperäinen teos: Proof of Heaven: A Neurosurgeon’s Journey into the Afterlife) 2012

⁶ THE LANCET Vol 358 s. 2041 December 15, 2001. Near-death experience in survivors of cardiac arrest: a prospective study in the Netherlands. Pim van Lommel, Ruud van Wees, Vincent Meyers, Ingrid Elfferich 

⁷ Clark-Sharp, Kimberly: After the Light: What I Discovered on the Other Side of Life That Can Change Your World 2003 (first edition 1995)

⁸ Parnia, Sam et al.: AWARE—AWAreness during REsuscitation—A prospective study 2014

⁹ Ring, Kenneth: Mindsight: Near-Death and Out-of-Body Experiences in the Blind 2008

¹⁰ Kenneth Ring: Lessons from the Light: What we can learn from the Near-Death Experience 2006; Ring, Kenneth: Life at Death. A Scientific investigation of Near-Death Experience 1980.

¹¹ Long, Jeffrey: Todisteita tuonpuoleisesta elämästä: Mitä tiedämme rajakokemuksista. Scanria, 2014 (englanninkielinen alkuteos Evidence of the Afterlife: The Science of Near-Death Experiences, 2010)

¹² Grey, Margot: Return from Death: An Exploration of the Near-Death Experience (Boston and London, Arkana 1985)

¹³ Beauregard, Mario: Brain Wars: The Scientific Battle Over the Existence of the Mind and the Proof That Will Change the Way We Live Our Lives (Harperone 2012) ja http://www.salon.com/2012/04/21/near_death_explained/

¹⁴ Rivas, Titus; Dirven, Anny; Smit, Rudolf H.; G. Mays, Robert; Miner Holden, Janice: The Self Does Not Die: Verified Paranormal Phenomena from Near-Death Experiences 2016

¹⁵ Clark-Sharp, Kimberly: After the Light: What I Discovered on the Other Side of Life That Can Change Your World 2003