Ihmeiden oppikurssin yksi tärkeimmistä opetuksista koskee anteeksiantoa. Voi kuitenkin olla vaikeaa ymmärtää, mitä Kurssin tarkoittama anteeksianto oikein on. Olen selventänyt itselleni tätä asiaa seuraavan vertauskuvallisen tarinan avulla.

Kuvittele istuvasi puiston penkillä kauniina kesäpäivänä. Suljet silmäsi ja annat auringon hyväillä kasvojasi. Havahdut siihen, että viereesi istuu joku. Hän esittelee itsensä Aatuksi. Juttelette siinä hetken, kunnes huomaat, että vieressänne on suuri huvipuisto. Huvipuiston vetonaulana on valtava vuoristorata, jota kutsutaan maailman hurjimmaksi laitteeksi. Ehdotat Aatulle, että voisitte mennä kokeilemaan tuota laitetta. Aatu suostuu, joten siirrytte huvipuiston puolelle ja pääsette pian istumaan vuoristoradan vaunuun.

Kokemus osoittautuu todellakin hurjaksi, paljon pahemmaksi, mitä olisit ikinä voinut kuvitella. Et meinaa millään kestää sitä kaikkea, mitä joudut kokemaan. Aatulla sujuu vielä huonommin. Hän alkaa oksentaa tauotta sotkien kaikki laitteessa olijat haisevaan nesteeseen. Kaikki kirkuvat inhon vallassa. Tuntuu kuin olisitte keskellä hirvittävää, haisevaa painajaista. Kun ajelu on ohi, osa matkustajista itkee kauhuissaan Aatun teon takia ja osa on aivan valtavan raivoissaan. Kaikki syyttävät häntä koko kokemuksen pilaamisesta.

Joku tulee luoksesi ja kysyy sinulta, mitä mieltä olet siitä, mitä Aatu teki. Kerrot, että ymmärrät kaikkien raivon ja inhon, mutta ymmärrät myös, että tämä huvipuistolaite aiheutti Aatun teon. Jos hän ei olisi noussut laitteen kyytiin, ei tätä koko kamaluutta olisi tapahtunut. Vaikka pystyt spekuloimaan, että ehkä Aatun olisi pitänyt tietää, että hän sietää huonosti kovaa vauhtia ja ylösalaisin roikkumista ja hänen olisi siksi pitänyt valita toisin, eikä tulla mukaan koko laitteeseen, pystyt kuitenkin tavallaan antamaan Aatulle anteeksi, koska tiedät, että konkreettisesti se oli vuoristorata, joka sai aikaan Aatun kehoreaktion. Olet itse asiassa hieman ylpeä itsestäsi, koska olet ainoa, joka osaa nousta syyttelyn yläpuolelle ja olla armollinen jopa näin kamalan teon edessä.

Samassa havahdut hereille. Huomaat istuvasi puiston penkillä. Tajuat, että mitään Aatua, huvipuistoa tai hurjaa vuoristorataa ei ole olemassakaan. Näit vain unta.

Jos joku nyt kysyisi, että pystytkö antamaan Aatulle tämän vuoristoradassa tekemät hirvittävät teot anteeksi, olisit hyvin hämilläsi. Kyseessähän oli uni! Mitään anteeksi annettavaa ei ole, koska mitään ei oikeasti tapahtunut. Kaikki tapahtui pääsi sisällä. Sinun mielesi sai aikaan kaikki hahmot ja näiden tekemiset.

Ainut, kenelle ehkä voisit kuvitella antavasi anteeksi, olet sinä itse – voisit tietenkin antaa itsellesi anteeksi sen, että uneksit näin hurjan tapahtuman. Mutta tätäkään anteeksiantoa et koe tarpeelliseksi, koska tiedät, että mitään ei oikeasti tapahtunut, joten sinulla ei ole mitään hankalia tuntemuksia näkemäsi unen takia.

Anteeksianto tarinamme valossa

Anteeksianto ymmärretään yleensä niin, että siinä todetaan toisen tekemä ikävä teko todeksi, mutta pyritään ymmärtämään tekoon johtaneita olosuhteita ja kyetään siksi suhtautumaan asiaan armollisemmin. Tarinassamme ensimmäisenä kuvattu anteeksianto on sitä, millaista tämä tavanomaisesti ymmärretty anteeksianto on. Maallisella tasolla tällainen anteeksianto voisi olla vaikka sellaista, että henkilön tekoihin etsitään syitä lapsuudesta, traumoista, henkisestä tai fyysisestä sairaudesta jne.

Anteeksiantoa voidaan lähestyä vielä syvemmin ja ottaa lähtökohdaksi Ihmeiden oppikurssin näkemys, jonka mukaan olemme itse tehneet valinnan nähdä itsemme Kaikkeuden eli Jumalan vastakohtana: pienenä, erillisenä ja avuttomana. Tähän egon luomaan erillisyystarinaan uskominen saa aikaan kokemuksemme erillisenä yksilönä elämisestä maapallolla. Tarinassamme tätä kokemusta kuvataan huvipuistolla: egon erillisyystarinaan mukaan meneminen aiheuttaa kaikille meille aikamoista kokemuksien vuoristorataa.

Voisi siis ajatella, että jonkun tekemät kamalat teot johtuvat siitä, että hän ihmismieltä syvemmällä tasolla teki päätöksen lähteä mukaan egon erillisyyskokemukseen. Aivan samoin kuin me kaikki olemme tehneet. Meistä jokainen tietää, mitä egon erillisyysleikkiin mukaan lähteminen tarkoittaa. Jokainen meistä tekee kamalia tekoja tämän hurjan vuoristorata-ajelun eli lukemattomien ihmiselämien aikana, eikä ole mitään tarvetta syyttää ketään sen enempää kuin toista. Kaikki ovat vuorollaan olleet murhaajia ja kaikki ovat olleet uhreja. Sitä tämä hurja tarina Jumalasta eroon joutumisesta ja sen myötä kokemamme pelko, kauhu ja syyllisyys aiheuttavat.

Todellinen anteeksianto

Mutta meidän on mentävä vielä syvemmälle, että todella ymmärrämme Kurssin tarkoittamaa anteeksiantoa. Sitä kuvaa parhaiten tarinamme jälkimmäinen osuus eli penkiltä herääminen. Mitä anteeksiannettavaa on, jos tajuan, että minä olen uneksinut kaiken? Selitänpä asiaa hieman.

Koska olemme itse tehneet valinnan nähdä itsemme pienenä ja erillisenä, niin tämän sisäisen viitekehyksen kautta näemme maailman. Kuvittelemme näkemämme olevan meidän ulkopuolellamme ja meistä erillään. Emme kuitenkaan voi koskaan olla erillään Kaikkeudesta, emmekä koskaan lakkaa olemasta sen osa. Kaikki on koko ajan yksi ja yksi on koko ajan kaikki. Mitään meistä erillistä, meidän ulkopuolellamme olevaa ei ole. Erillisyystarina on siis todellisuudessa unta ja harhaa. Me vain projisoimme tämän tarinan ulospäin ja sitten tulkitsemme kaiken näkemämme sisäisyytemme eli erillisyyden kautta.

Todellisuuden holografista luonnetta ja sitä, että yksi on kaikki ja kaikki on yksi, voi olla vaikeaa ymmärtää. Siksi ihmismielellä voi olla helpompaa ajatella niin, että minä, eli se pieni erillinen yksilö, joka koen olevani, en suoraan ole saanut koko maailmaunta aikaiseksi, vaan sen on projisoinut olevaksi suurempi kokonaisuus, jota voimme kutsua vaikka kollektiiviseksi mieleksi. Minä katselen tätä suurta projektiota yhdeltä kantilta. En kuitenkaan ole uhri. Olen osa suurempaa mieltä. Olen osa maailman aikaansaanutta kokonaisuutta. Enkä näe mitään, mikä olisi irrallaan minusta. Olen vastuussa siitä kuvakulmasta ja niistä vääristymistä, joista käsin maailmaa katselen.

Koska koemme olevamme pieni ja erillinen, koemme tarpeelliseksi puolustaa itseämme. Puolustautumisen tarve luo hyökkäyksien ja anteeksiantamattomien tekojen havaitsemisen, mikä luo puolustautumisen tarpeen. Näin kierre on valmis.

Oikeasti se, mitä sisällämme on silloin, kun koemme olevamme pieniä ja erillisiä, on tarve päästä takaisin yhteyteen Kaikkeuden eli Rakkauden kanssa. Sisällämme on siis rakkauden tarve. Tämän ymmärrettyämme voimme nähdä ulkopuolellamme olevan maailman ja sen tapahtumat samanlaisena rakkauden pyyntönä, koska ne vain heijastavat meissä olevaa rakkauden pyyntöä.

Anteeksianto on toisin näkemistä

Kurssin tarkoittama todellinen anteeksianto ei ole varsinaista anteeksiantamista, vaan se on perimmäisen Totuuden muistamista. Se on siis kaiken toisin näkemistä. Ymmärrämme, että katselemme koko ajan maailmaa ja toisia ihmisiä – sekä pientä erillistä itseämme – erillisyyspäätöksen takia kokemamme pelon ja syyllisyyden heijastumana. Emme kuitenkaan todellisuudessa ole erillään Kaikkeudesta tai Rakkaudesta, joten jos näemme jotain muuta, on se vain tämän Totuuden edessä oleva este.

Kun näen jotain, jolle en voi antaa anteeksi, annan tälle näennäisesti itseni ulkopuolella olevalle asialle tai ihmiselle vallan viedä sisälläni olevan Jumalan Rauhan pois minulta. Todellisuudessa mikään eikä kukaan voi sitä pois viedä, koska sisälläni oleva rakkaus ja rauha eivät koskaan ole sieltä mihinkään kadonneet eivätkä koskaan tule katoamaan. Voimme ainoastaan nähdä unta siitä, ettemme enää olisi osa kaikkiallista rauhaa. Ja kun tämä Totuus valaisee koko mielen, perinteiset käsitykset virheistä, synneistä ja anteeksiannosta liukenevat lempeään ymmärrykseen.

Anteeksiannon eli kaiken toisin näkemisen jälkeen jää jäljelle vain syvä myötätunto itseäni ja kaikkia näennäisiä unihahmoja kohtaan, koska tiedän, miten hurjalta unikokemukset voivat tuntua sillä hetkellä, kun niitä näennäisesti koetaan. Minulla ei ole mitään tarvetta kieltää unikokemuksen todentuntuisuutta juuri sillä hetkellä, kun sitä koetaan, mutta tiedän, että heti kun unesta herätään, todellisuus tunnistetaan saman tien.

Todellinen anteeksianto arjessa

Vaikka Kurssin tarkoittaman anteeksiannon käsitteen voi ymmärtää, niin silti voi olla vaikeaa hahmottaa sitä, mitä se tarkoittaa käytännön ihmiselämässä. Miten elää ihmisen arkea ja antaa koko ajan anteeksi?

Ongelma ihmisen elämässä on, että olemme koko ajan egon erillisyystarinan sisällä. Se on se, mitä katselemme päivästä toiseen. Aistimme todistavat meille, että maailma ja toiset ihmiset kehoineen ovat todellisia. Ja niinhän ne ovatkin, egon luoman unen sisällä ollessa. Emmekä voi herätä unesta niin kauan kuin uskomme egon unitarinaan, eli aistihavaintoihimme, tulkintoihin kokemuksistamme sekä niiden kautta muodostamiimme uskomuksiin, koska ne pitävät unen pyörimässä.

Ratkaisu tähän pulmaan on alkaa katsoa omaa elämäänsä ja maailman tapahtumia pyrkien muistamaan, mistä tässä kaikessa oikeasti on kyse. Tätä näkemäänsä ei tarvitse tuomita, vaan sitä vain katsellaan ja se nähdään siksi mitä se on. Se ei ole oikein tai väärin, se on vain oma tarinamme ja kokemuksemme erillisyydestä.

Anteeksiantoon tarvitsemamme apu

Egotarinan katselu sitä tuomitsematta ei ole helppoa. Menemme niin helposti mukaan kaikkeen tapahtuvaan. Koemme esimerkiksi voimakkaita tunteita, jotka pyyhkäisevät meidät mukaansa, tai uskomme omiin uskomuksiimme niin vankasti, ettemme pysty kyseenalaistamaan niitä. Moni meistä joutuukin siksi pyytämään apua joltain sellaiselta taholta, joka ei usko unen todellisuuteen ja pidä sitä yllä. Kurssin opiskelijoille tämä taho voi olla esimerkiksi Pyhä Henki eli muisto Totuudesta, muisto Jumalasta.

Ihmeiden oppikurssin mukaan anteeksianto voidaan jakaa kolmeen askeleeseen, joista vain kaksi ensimmäistä ovat meidän vastuullamme. Kolmanteen askeleeseen tarvitsemme apua. Nämä askeleet ovat seuraavat:

Gary Renardin Maailmankaikkeus katoaa -kirjassa nämä askeleet selitetään näin:

Pyhä Henki voi auttaa meitä muistamaan Totuuden ja pysymään hyväksyvässä anteeksiantamisen suhtautumistavassa arjen tiimellyksessä. Voisi sanoa, että todellinen anteeksianto käytännön elämässä on kaiken katselemista Pyhän Hengen kanssa, eli siten, miten Pyhä Henki sen näkee – siis kaiken lempeästi hyväksyen. Kurssi kuvaa tätä hyväksyvää katselemista hienosti näin:

Tällaisessa hyväksyvässä katselemisessa on kuitenkin kaksi ongelmaa: katseleminen ja hyväksyminen.

Katselemisen vaikeus

Ensimmäinen ongelma on se, että katseleminen voi olla vaikeaa, jos ei ymmärrä, mitä katselee. Jos vain havaitsen, että naapurini on ärsyttävä ja ajattelematon, koska hän möykkää ja häiritsee muita, en pääse anteeksiannossa kovin paljoa eteenpäin. Mutta jos muistan, että sisä- ja ulkopuolella ei ole mitään eroa, voin ymmärtää, että heijastan jotain omaa käsittelemätöntä Rakkauden estettäni naapuriin ja itse asiassa kierrätän omaa syyllisyyttäni hänen kauttaan. Näin asiaa katsomalla voin oivaltaa itsestäni jotain sellaista, josta en ole aiemmin kyennyt tulemaan tietoiseksi, enkä ole sitä siksi oikeasti nähnyt. ​Ehkäpä mielessäni on joku mennyt kokemus, josta en ole osannut päästää irti ja jota siksi yhä kannan mukanani. Tai ehkäpä mielessäni on tiedostamaton häiriötila, koska en huomaa, miten valtavasti möykkään sisäisesti ja häiritsen omaa sisäistä rauhaani, esimerkiksi juuri pyörittämällä tuomitsevia ajatuksia naapuristani.

Tietoiseksi tuleminen näistä omista Rakkauden esteistään voi olla vaikeaa. Olen itse käyttänyt Byron Katien menetelmää The Work silloin, kun en millään kykene ymmärtämään, miksi joku tilanne tai ihminen tuntuu minusta niin hankalalta päivästä toiseen. The Work voi auttaa tulemaan tietoiseksi asioista, jotka estävät olemasta hyväksyvässä ja rakkaudellisessa olotilassa. (Lisätietoa The Work-menetelmästä löytyy täältä.)

Hyväksymisen vaikeus

Toinen hyväksyvän katselemisen ongelma on hyväksyminen. Miten kyetä pysymään hyväksyvänä, mitä tahansa elämässään havaitseekaan? Voidaan ajatella, että hyväksymisessä on kaksi erilaista vivahdetta. Toinen on neutraali suhtautuminen asioihin, jossa vain katsellaan asioita lempeästi eikä koeta tarvetta tehdä niille mitään – ei tuomita niitä tai yritetä muuttaa niitä. Ja toinen hyväksymisen vivahde on lähes intohimoisen halukas lähestymistapa, jossa kokemusta oikein kutsutaan luokse ja sille avaudutaan halukkaasti haluten kokea sen joka puolet aivan täysillä.

Kumpi vaan hyväksymisen vivahde sopii Kurssin mukaisen anteeksiannon tekemiseen. Tärkeintä on se, että mitään havaittua ja koettua ei vastusteta. Ja tämä vasta onkin hankalaa. Vastustus saa monia muotoja: ”Näin ei saisi olla”, ”Tämän asian pitäisi muuttua”, ”Tämän asian kuuluisi olla toisin”, ”En pidä tästä jutusta”, ”Inhoan tätä kokemusta”, ”Tämä on väärin” jne.  

Vastustamiseen lipsahtaminen on todella helppoa ja se on usein se tutuimman tuntuisin tapa suhtautua elämään. Olemme tottuneet ottamaan kaiken kovin negatiivisesti, raskaasti ja henkilökohtaisesti. Vastustamista vahvistetaan koko ajan myös yhteiskuntamme tasolla, jossa joka hetki keskitytään kaikkeen siihen, mikä tällä hetkellä on pielessä, ja korostetaan kaiken muuttamista, kehittämistä ja parantamista. 

Vastustamisesta hyväksyntään

Vastustamisen tunnistaminen on ensimmäinen askel hyväksyvään suhtautumistapaan siirtymisessä. Vastustamisen voi tunnistaa hankalasta, jännittyneestä ja stressaantuneesta olosta, joka supistaa kehoamme ja mieltämme sekä tekee elämästä raskaan tuntuista.

Kun hyväksyvän asenteen jossain hankalassa tilanteessa löytää, se tuntuu usein siltä, että koko olotila muuttuu kuin kytkintä napsauttamalla. Hyväksyntä tuntuu rauhoittumisena, keventymisenä, ilona ja silmien pilkkeenä. Keho rentoutuu, mieli kirkastuu ja yhteys itseä laajempaan kokonaisuuteen avautuu. Sisällä tuntuu rauhaa.

Kun ikävän ja raskaan tuntuisessa tilanteessa muistaa lähteä tavoittelemaan hyväksyvää ja lempeää suhtautumistapaa, voi ensin rentouttaa kehoaan hengittämällä syvään ja rauhallisesti. Sitten voi pyytää laajempaa viisautta apuun esimerkiksi sellaisten lauseiden avulla, jotka sopivat itselle parhaiten. (Olen listannut artikkelin loppuun sellaisia lauseita, joita itse käytän vaikeissa tilanteissa.)

Joskus tietenkin voi joutua hyväksymään sen, että ei voi hyväksyä jotain asiaa, ainakaan juuri nyt. Siis omaan vastustamiseensakin voi suhtautua lempeästi. Mindfulness-tyyppiset harjoitukset voivat auttaa hyväksyvän lähestymistavan oppimisessa, sillä niiden avulla mitään näettyä ja koettua ei yritetä muuttaa, vaan jopa vaikealta tuntuvat asiat ja tunteet suostutaan läpielämään lempeästi ja myötätunnolla.

Anteeksianto ja toiminta arjessa

Vaikka harjoittelisimme suhtautumaan hyväksyvästi ja anteeksiantavasti kaikkeen elämässämme, tämä ei tarkoita, että pidättyisimme väkisin tekemästä yhtään mitään. Hyväksyvän asenteen löytymisen jälkeen voi Pyhän Hengen ohjauksessa mieleen tulla uusia oivalluksia siitä, mitä tässä tilanteessa voisi olla hyvä tehdä, mutta tilanteen muuttaminen ei ole hyväksyvän asenteen etsimisen syy. Silloin tilannetta ei oikeasti hyväksytä sellaisena kuin se on. Hyväksyvän asenteen etsimisen päämäärä on hyväksyntä itse, sillä se on rakkautta.

Anteeksianto tapahtuu siis aina mielessä. Samaan aikaan kaikenlaista tekemistä tapahtuu tilanteen vaatimalla tavalla aivan luonnollisesti. Jos joku uhkaa minua veitsellä, saatan puolustautua, saatan piiloutua, saatan yrittää puhumalla ratkaista tilanteen, tai saatan vain seistä siinä ja rakastaa tätä ihmistä, joka kärsii omasta rakkauden puutteestaan. En voi etukäteen sanoa, mitä tulee tapahtumaan ja mitä kehot tekevät.

Sen tiedän, että tämä asia ei tapahdu minua vastaan, jolloin syytän toista ja koen olevani uhri, eikä tämä asia tapahdu minun takiani, jolloin syytän itseäni, vaan tämä asia tapahtuu minua varten, jotta voisin jälleen muistaa avautua yhteyteen rakkauden ja hyväksyvän lempeyden kanssa. Voin siis joko tilanteen aikana tai sen jälkeen pyytää Rakkautta näyttämään minulle, miten tämän tilanteen avulla voin saada itsessäni olevan rakkauden esteen näkyville.

Lisäksi voin ajatella sitä, että jos jokainen teko on joko rakkautta tai rakkauden pyyntöä, niin silloinhan rakkaus on läsnä jokaisessa hetkessä. Näin ollen voin jokaisen anteeksiantamattoman kamalalta näyttävän teon havaittuani pyytää, että muistaisin tämän. Eikä teon vakavuudella ole merkitystä. Kyseessä on aina sama valinta, jonka voin tehdä: valitsenko egon ja rakkaudettomuuden, ​jolloin vahvistan omaa erillisyyttäni, vai muistanko Rakkauden löytyvän omasta mielestäni, valitsen sen ja annan anteeksi, jolloin vahvistan kuulumistani Ykseyteen.

Näin ollen jokainen hetki, jolloin saan muistaa anteeksiannon, on minulle tilaisuus päästä jälleen askeleen lähemmäs Kotia.

– Marja Ikivalo

***

Tässä lauseita vaikeisiin hetkiin, joista voit valita itsellesi parhaiten sopivat:

Pyhä Henki, ole kanssani.

Anna viisautesi ja rakkautesi valaista mieleni.

Anna minun nähdä valkeus ja rauha tässäkin tilanteessa.

Tässä hetkessä valitsen Rauhan.

Mitä Rakkaus tekisi nyt?

Minä en tiedä. Sinä tiedät. Auta minua. Kiitos.

Minä en ymmärrä tästä mitään. Auta minua näkemään.

Anna minun antaa anteeksi koko näkemäni maailma.

Jumalan Rauha ja Rakkaus on tässä.

Tapahtukoon Sinun tahtosi.

Pyhä Henki, ohjaa sinä tänään kaikkia ajatuksiani ja tekojani.

Anna minun pitää pieni itseni syrjässä tänään, että Sinulla on tilaa ohjata minua.

Todellinen olemukseni on Rakkaus.

Tässä ei ole mitään ongelmaa.

Kaikki on hyvin.

***

Lauseita Ihmeiden oppikurssista:

Olen turvassa tänään, sillä ei ole muuta tahtoa kuin Jumalan Tahto. (OT-87.3:2)

Jumala on kanssani. Hänessä minä elän ja liikun. (OT-222)

Sydämeni sykkii Jumalan rauhan tahdissa. (OT-267)

On olemassa toisenlainen tapa tarkastella tätä asiaa. (OT-33)

Tämän sijasta voisin kokea rauhaa. Voin korvata huolen tunteeni rauhan tunteella. (OT-34)

Tänään annan Kristuksen näkökyvyn katsoa kaikkia asioita puolestani, enkä tuomitse niitä, vaan annan tuomitsemisen sijasta rakkauden ihmeen niistä jokaiselle. (OT-349)

***

Lisää hyviä lauseita löytyy esim. Juha Kuvajaisen kirjoista.

***

Joskus oikein vaikeassa elämäntilanteessa luin paperilta päivittäin seuraavaa lauseiden litaniaa:

Älä usko ajatuksiasi.

Älä lähde kommunikoimaan niiden kanssa.
Kun huomaat ajatuksen, palaa Jumalan rauhaan sisälläsi.

Älä ota asiaa henkilökohtaisesti.
Älä ota tätä niin vakavasti.
Älä tee tästä totta.
Anna olla.

Asiat saa olla huonosti.
Asioiden kuuluu olla huonosti tässä egon luomassa maailmassa.
Ihmisten kuuluu kärsiä tässä systeemissä.
Näin tämä mielen harha toimii.
Minun ei tarvitse pelastaa ketään kärsimykseltä.

Tässä ei ole mitään ongelmaa.
Kaikki on just niin kuin pitääkin.

Elämä kantaa.
Päätän luottaa Jumalaan täysin.
Pyhä Henki hoitaa.
Tässä hetkessä valitsen rauhan.

***

Kenneth Wapnickin videoita anteeksiannosta:

Forgiveness—”It merely looks….” – Themes from ”A Course in Miracles”

Forgiveness Learning not to take it personally – Excerpt from ”A Course in Miracles” Workshop

What forgiveness means in practice – Themes from ”A Course in Miracles”

***