Oppilaan työkirjan johdanto sisältää luultavasti selkeimmät Ihmeiden oppikurssin ajatukset oppimamme yleistämisen tärkeydestä. Meitä ei auta Sovitusprosessissamme pitkällä aikavälillä, jos annamme anteeksi yhdelle tai kahdelle ihmiselle, mutta emme kaikille. Keskeinen ajatus on harjoitella erityisten asioiden kanssa oppiakseen, mitä ei-erityisyys ja kaikenkattavuus tarkoittaa. Kurssissa ja varsinkin Työkirjan alkupään harjoituksissa ilmenevä paradoksi on, että meidän on käsiteltävä jokapäiväisen elämämme erityispiirteitä, mutta yksinomaan sen ymmärtämiseksi, että mikään ei ole erityistä. Tämä on yleistämisen taustalla oleva periaate. Niinpä kun olimme lapsia ja opettelimme peruslaskutoimitusta, niin harjoittelimme erilaisilla esimerkeillä ja numeroyhdistelmillä, jotta lopulta voisimme ottaa minkä tahansa luvun maailmankaikkeudessa ja lisätä, vähentää, kertoa tai jakaa sen. Harjoittelimme määrättyjen erityisasioiden kanssa, jotta opimme yleistämään.

Näiden harjoitusten tekemisen yhteydessä haluamme siis päästä siihen pisteeseen, että hyväksymme, että elämässämme ei ole yhtään mitään, missä Pyhä Henki tai Jeesus ei voisi auttaa meitä. Tämä ei viittaa apuun erityisasioiden, yksityiskohtien tai muodon tasolla, vaan pikemminkin ongelman havaitsemisen syyn kumoamisen tasolla. Kuten Jeesus kertoi Helen Schucmanille, Ihmeiden oppikurssin kirjurille, tämä syy sisältää aina ”halun olla erossa” (T-2.VI.4:4). Jeesuksen avun pyytäminen tilanteen tarkastelemiseksi eri tavalla parantaa ongelman, koska olemme nyt liittymässä (tai uudelleen liittymässä) rakkauteen, josta erosimme. Tämä ero muistuttaa alkuperäistä eroa Jumalasta, joka johtaa syyllisyyteen, joka väistämättä heijastuu ja voilà, meillä on havaittu ongelma mielemme ulkopuolella. Erityisten huolenaiheidemme tuominen Heidän kaikenkattavaan läsnäoloonsa ratkaisee todellisen ongelman. Näin ollen, kun koemme, että He eivät auta meitä, se johtuu siitä, että olemme salanneet heiltä tiettyjä asioita. Meillä kaikilla on tiettyjä asioita, jotka on merkitty punaisella lipulla tai stop-merkillä, jossa sanotaan: ”Älä tule lähelle. Tämä on asia, josta ei neuvotella.” Työkirjan alkupään harjoitukset on suunniteltu auttamaan meitä pääsemään yli tästä jokaisen kokemasta ongelmasta. Aina tulee olemaan tiettyjä ihmisiä, joille annamme anteeksi ja joita kohtaan olemme suvaitsevaisia, ja toisia, jotka haluamme ristiinnaulita. Tulee olemaan tiettyjä tilanteita, joissa meillä ei ole vaikeuksia pyytää Jeesukselta apua, mutta aivan yhtä varmasti on toisia, joissa emme edes ajattelisi pyytää hänen apuaan.

Kurssin Tekstiosan päättävässä kappaleessa Jeesus sanoo matkan päättymisestä: ”Eikä yksikään pimeyden tahra jää enää kätkemään Kristuksen kasvoja keneltäkään” (T-31.VIII.12:5). Todetakseni uudelleen: Työkirjan ja erityisesti näiden Työkirjan alkupään harjoitusten tarkoitus on auttaa meitä ymmärtämään tämä periaate – emme voi salata ja pitää omana tietonamme mitään egon ajatusjärjestelmän osaa Jeesukselta, koska jos teemme niin, pidämme sen kaikkineen itsellämme.

Aloitetaan siis johdannosta, jonka alkulauseissa käsitellään Työkirjan suhdetta kurssin Tekstiosaan:

(1) Tekstiosan antama teoreettinen pohja on välttämätön viitekehys, jotta tämän työkirjan harjoituksista tulisi mielekkäitä. Kuitenkin vasta harjoitusten tekeminen tekee kurssin tavoitteen saavuttamisen mahdolliseksi. Harjaantumaton mieli ei saa mitään aikaan. Tämän työkirjan tarkoituksena onkin harjoittaa mielesi ajattelemaan samansuuntaisesti tekstin kanssa.

Yksi vakavista virheistä, joita Ihmeiden oppikurssin oppilaat yleensä tekevät, on se, että he eivät näe Tekstiosan ja Työkirjan välistä yhteyttä. Melko usein ihmiset ajattelevat suorittavansa Kurssia, kun he tekevät Työkirjan harjoituksia. Itse asiassa sain äskettäin kirjeen eräältä psykologilta, joka oli aloittamassa Kurssia, ja hän puhui innokkaasti tämän ”yhden vuoden kurssin” suorittamisesta. Hän ei ollut edes aloittanut, mutta hänen ajatuksensa oli – luultavasti sen perusteella, mitä hänelle oli kerrottu – että Työkirja on yhden vuoden koulutusohjelma, ja siksi tämä on yhden vuoden aikana tehtävä kurssi.

Kuten ehkä tiedät, Jeesus sanoo epilogissa Työkirjan lopussa, että ”tämä kurssi on alku eikä loppu” (OT-ep.1:1). Työkirjan tarkoituksena on kouluttaa mielemme aloittamaan kotiinpaluuprosessi, ja sitten vietämme loppuelämämme pyytäen Jeesusta tai Pyhää Henkeä auttamaan meitä oppimaan ne erityiset opetukset, jotka nopeuttavat meitä polullamme. Mutta itse Työkirja ilman Tekstiosaa on olennaisesti merkityksetön. Se, mikä tekee Työkirjan harjoituksista mielekkäitä, on Tekstiosan teoreettinen perusta. Mitään Työkirjassa ei siis pidä pitää korvikkeena sille, mitä Tekstiosa opettaa.

Toisaalta Tekstiosa ilman Työkirjaa jättää sinut niin sanotusti olemaan vain päässäsi. Työkirjan tarkoituksena on aloittaa mielemme kouluttaminen, mielenharjoitus, jossa on kaksi osaa: 1) meissä on kaksi opettajaa joista voimme valita, ja 2) mitä tarkoittaa pyytää apua oikealta opettajalta (Pyhältä Hengeltä), toisin kuin väärältä opettajalta (egolta). Harjoituksen 193 sanoin, että ”kaikki on [anteeksiannon opetuksia], jotka Jumala [eli Pyhä Henki] haluaisi minun oppivan”. Ihmeiden oppikurssi opettaa meitä näkemään, että kaikki, mitä maailmassa tapahtuu, antaa meille mahdollisuuden oppia. Tämä on harjoitusten yleistämisen tarkoitus.

(2) Harjoitukset ovat hyvin yksinkertaisia. Ne eivät vaadi paljon aikaa, eikä sillä ole väliä, missä ne tehdään. Niitä ei tarvitse valmistella. Koulutusjakso on yksi vuosi. Harjoitukset on numeroitu 1-365. Älä sitoudu tekemään enempää kuin yhden harjoituksen päivässä.

Voimme nähdä, että Jeesus ei ole kiinnostunut rituaaleista, eikä siitä, että hänen oppilaistaan tulee muodon orjia. Vaikka selvästi tunnustamme näiden Työkirjan harjoitusten jäsennellyn luonteen, voimme kuitenkin havaita, että hän pyytää meitä olemaan tekemättä niistä suurta numeroa. Voidaan myös nähdä, että ainoa todellinen sääntö, jonka hän meille antaa, on olla tekemättä enempää kuin yksi harjoitus päivässä. Muistan yhä erään nuoren naisen monia vuosia sitten, joka ylpeänä ilmoitti, että hän oli keksinyt tavan tehdä koko Työkirjan yhdessä kahdenkymmenenneljän tunnin jaksossa, ja kauhujen kauhuksi hän oli todella tehnyt niin. Tällä liian innokkaalla ja vilpittömällä oppilaalla oli ilmeisesti niin kiire pelastukseen, ettei hänellä ollut aikaa lukea riviä 2:6. Jeesus asettaa meille myös rajat yksivuotiselle koulutusohjelmalle, jonka on tarkoitus olla kumppani Tekstiosan tutkimisellemme. Muistan Helenin kertoneen minulle, kuinka vaikuttunut hän oli siitä, että alussa Jeesus kertoi hänelle (ja meille kaikille), mitä hän aikoi tehdä, ja sitten hän teki juuri niin.

(3) Työkirja on jaettu kahteen pääosaan, joista ensimmäinen keskittyy tekemään tekemättömäksi sen tavan, jonka avulla nyt teet havaintoja, ja toinen todellisen havaintokyvyn saavuttamiseen. Tarkastelujaksoja lukuun ottamatta jokaisen päivän harjoitukset suunnitellaan yhden keskeisen ajatuksen ympärille, joka esitellään ensin. Sitä seuraa selostus niistä erityisistä menettelytavoista, joita kunkin päivän harjoitukseen on tarkoitus soveltaa.

Osa I käsittelee ensisijaisesti egojärjestelmän kumoamista, vaikkei joka ikinen harjoitus ilmennäkään tätä. Osa II sisältää suhteellisen vähän opetusta sellaisenaan, mutta siinä on suurenmoisia rukouksia, jotka vahvistavat jo oppimiamme ajatuksia: Jeesus eli Pyhä Henki on opettajamme, ja rakastava Luojamme ja Lähteemme on päämäärämme. Nämä rukoukset vahvistavat myös sitä, minkä toivottavasti olemme oppineet, eli että tämä ei ole matka, jota teemme yksin, vaan matka, jolle meidän on tuotava mukaan kaikki muutkin. Siksi Työkirjassa oleva opetus on yleisesti ottaen löydettävissä eniten osasta I. Tämä ei tarkoita, etteikö osassa II olisi tärkeitä ajatuksia. Osa I heijastaa egon ajatusjärjestelmän kumoamista, mikä tekee tilaa osassa II heijastuvalle oikeamieliselle ajattelulle.

Työkirjan alkupään harjoitukset on suunniteltu auttamaan meitä ymmärtämään, kuinka paljon emme ymmärrä, kuinka paljon emme tiedä ja kuinka väärässä olemme kaikista havainnoistamme. Jeesus aloittaa siten ratkaisevan prosessin, joka auttaa meitä kumoamaan uskomuksemme siitä, mitä näemme.

(4:1) Työkirjan tarkoitus on harjoittaa mieltäsi systemaattisesti siihen, että näet jokaisen ihmisen ja jokaisen asian maailmassa eri tavalla kuin ennen.

Tässä näemme ensimmäisen lauseen yleistämisestä. Ihmeiden oppikurssi tarjoaa meille erilaisen tavan havaita joka ikinen asia maailmassa. Itse asiassa löydämme tässä johdannossa ja varhaisissa harjoituksissa ihmeiden ensimmäisen periaatteen erityisiä sovelluksia, kuten Tekstiosan luvussa 1 todetaan: niissä ei ole vaikeusasteita (T-1.I.1:1). Ihmeet ovat korjauksia, jotka valitsemme mielessämme, eikä vaikeusasteita ole, koska jokainen ongelma on yhtä ja samaa kuin kaikki muutkin. Tämä on metafyysinen lähtökohta, johon yleistämistä koskevat lausunnot perustuvat. Niin kauan kuin uskomme, että jotkut ongelmat ovat vaikeampia ratkaista kuin toiset – jotkut ihmiset ovat pahempia, syntisempiä tai syyllisempiä kuin toiset – emme voi mitenkään oppia, mitä tämä Kurssi opettaa, koska olisimme tehneet jonkun osan virheestä todellisen. Toisin sanoen, niin kauan kuin näemme tärkeysasteita, pieniä ja suuria, olemme egojärjestelmässä.

Korostamme opetusluennoillamme, että todellisuuden tila on täydellisen ykseyden tila, eikä Taivaassa ole eroavaisuuksia. Jopa termit Jumala ja Kristus, joita Ihmeiden oppikurssi käyttää kuvaamaan Taivaan tilaa, ovat metaforia, koska todellisuudessa ei ole erityisiä tai nimettyjä persoonallisuuksia. Todellisuuden käsite täydellisen ykseyden tilana tarkoittaa, ettei ole yksilöllisyyttä tai erilaisuutta. Kaikki Taivaassa on samaa, koska on vain yksi todellisuus: Jumalan Rakkaus eli henki.

Tämä tarkoittaa myös toisaalta sitä, että on vain yksi virhe. ”Korviketodellisuudessa” (T-18.I.3-4) tämä seikka on tuotu hyvin selvästi esiin. Jeesus selittää, että ei ehkä näytä siltä, että on vain yksi virhe, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että niin on. Kun pirstoutuminen tapahtui, näytti siltä, että on monia erilaisia muotoja ja sen seurauksena monia erilaisia kysymyksiä, joita meidän on käsiteltävä. Emme vielä ymmärrä, että ne kaikki johtuvat yhdestä perusvirheestä.

Siksi, hypätäksemme eteenpäin, harjoituksissa 79 ja 80 Jeesus opettaa, että on vain yksi ongelma ja yksi ratkaisu. Ongelma on usko siihen, että voisimme erota Jumalasta, ja ratkaisu on tietysti Sovitus, joka kertoo, että eroa ei koskaan tapahtunut. Tämä on näiden Työkirjan harjoitusten metafyysinen lähtökohta, samoin kuin tapa, jolla Jeesus taas aloittaa tekstinsä: ihmeissä ei ole vaikeusasteita. Ne teistä, jotka ovat lukeneet kirjani Absence from Felicity: The Story of Helen Schucman and Her Scribing of ACIM tietävät, että tapa, jolla sanelu itse asiassa alkoi, ei ollut sama kuin julkaistussa Kurssissa. Sanelu alkoi niin, että Jeesus sanoi Helenille: ”Tämä on ihmeiden kurssi. Ole hyvä ja tee muistiinpanoja.” Sitten hän jatkoi, että ensimmäinen asia, joka tulee tietää ihmeistä, on se, ettei niillä ole vaikeusjärjestystä. Tämä on Ihmeiden oppikurssin keskeinen periaate, koska kaikki sen opetukset, sekä Pyhän Hengen että egon opetukset, lepäävät sen varassa.

Työkirjan tarkoituksena on siis saada meidät tarkastelemaan tapaa, jolla havaitsemme kaikkea ja kaikkia. Alun harjoituksissa emme katso ihmisiä, vaan havaitsemme pöytiä, vaateripustimia, ikkunoita ja muita esineitä. Sillä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä. Syy siihen, miksi mikään tässä huoneessa ei merkitse mitään ja miksi emme ymmärrä minkään merkitystä, on se, että ajattelemme, että eroavaisuuksia on. Ja mielestämme näillä eroavaisuuksilla on merkitystä ja ne muodostavat todellisuuden.

Yleistäminen tarkoittaa sitä, että opimme erityisten käsitystemme ja ihmissuhteidemme kautta, että kaikki on täsmälleen samanlaista, koska kaikki palvelee samaa tarkoitusta. Myöhemmin Työkirjassa törmäämme ajatukseen tarkoituksesta, joka on keskeinen teema sekä Työkirjassa että Tekstiosassa. Tarkoitus on kaikki kaikessa, ja kaiken tarkoitus fyysisessä maailmankaikkeudessa on todistaa, että me olemme oikeassa ja Jumala väärässä – todistaa, että egon tulkinta pienestä, hullusta ideasta oli oikea ja Pyhän Hengen väärä. Toistamiseen:

(4) Työkirjan tarkoitus on harjoittaa mieltäsi systemaattisesti [eli 365 oppituntia harjoituksineen] siihen, että näet jokaisen ihmisen ja jokaisen asian maailmassa eri tavalla kuin ennen. Harjoitukset on suunniteltu siten, että ne auttavat sinua soveltamaan sitä yleisellä tasolla, ja ymmärtämään, että kaikki siinä esitetty pätee yhtä hyvin jokaiseen ihmiseen kuin jokaiseen näkemääsi asiaan.

Kuten juuri sanoimme, tämä on keskeinen teema, ei vain tässä johdannossa, vaan myös varhaisissa Työkirjan harjoituksissa. Jos pidät tämän mielessäsi, tunnistat sen siitä, mitä Jeesus sanoo jokaisen harjoituksen ytimessä, jotka kaikki liittyvät tähän yleistämisen ajatukseen. Tarvitsemme jäsennellyn mielenharjoitusohjelman, joka auttaa meitä uudelleenkouluttamaan ajattelutapamme, koska näin emme ajattele nyt. Se tosiasia, että uskomme olevamme kehoja, kertoo meille, että uskomme erovaisuuteen ja erilaisuuksiin. Siksi meidän on harjoiteltava vilpittömästi ymmärtäen, että kaikki, mitä havaitsemme, tulee virheellisestä ajattelutavasta. Se on virheellinen, koska se tulee egolta, jonka tarkoitus on pitää yksilöllisyytemme koskemattomana. Siksi, jos ajattelemme, että tämän maailman asioilla on erilaisia merkityksiä ja tarkoituksia, ylistämme omaa yksilöllisyyttämme ja ylläpidämme egon ajatusjärjestelmää Jeesuksen meille opettaman ajatusjärjestelmän sijaan.

(5) Todellisen havaintokykyyn harjoittelun omaksuminen ei etene samalla tavalla kuin muun tässä maailmassa tapahtuvan harjoittelun omaksuminen. Jos saavutat jonkin henkilön, tilanteen tai tapahtuman kohdalla todellisen havaintokyvyn, sen siirtyminen kaikkiin ja kaikkeen on varmaa. Jos todellinen havaintokyky puuttuu yhdestäkään asiasta, on sen taitaminen missään mahdotonta.

Jeesus kertoo meille, että maailman versio koulutuksen omaksumisesta ja opitun soveltamisesta on rajoitettu ja rajallinen. Kun opit ajamaan autoa, pystyt ajamaan käytännössä kaikkia muitakin autoja. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä oppi auttaisi sinua kumoamaan syyllisyytesi, eikä se auta sinua valmistamaan ateriaa paremmin tai kirjoittamaan kirjettä sujuvammin. Se tarkoittaa vain, että olet nyt oppinut ajamaan autoa.

Mutta Ihmeiden oppikurssissa koulutuksen omaksuminen ja opin soveltaminen käsittämään muita asioita ei ole muodoltaan rajoitettu, koska se ulottuu ehdottomasti kaikkeen, poikkeuksetta, koska kaikki maailmassa on samaa. Viimeinen toteamus, jonka mukaan ”jos todellinen havaintokyky puuttuu yhdestäkään asiasta, on sen taitaminen missään mahdotonta” heijastaa aiemmin lainaamani Tekstiosan lopussa olevaa kohtaa ”eikä yksikään pimeyden tahra jää enää kätkemään Kristuksen kasvoja keneltäkään” (T-31.VIII.12:4). Tämä Ihmeiden oppikurssin ehdoton puoli tekee siitä niin vaikean. Siten Kurssin perimmäinen päämäärä eli todellisen havaintokyvyn saavuttaminen – eli Kristuksen näkökyky, todellisen maailman saavuttaminen – on mahdotonta niin kauan kuin näemme jonkin enemmän tai vähemmän tärkeänä kuin mikään muu, tai jonkun enemmän tai vähemmän tärkeänä kuin kukaan muu, enemmän tai vähemmän rakkautemme tai hyökkäyksemme ansaitsevana. Sillä ei ole merkitystä, missä muodossa poikkeus tehdään. Ihmeiden oppikurssin tavoitetta ei saavuteta niin kauan kuin poikkeus tehdään ja perustellaan.

(6:1) Ainoat yleissäännöt, joita pitää noudattaa kaikkien harjoitusten suhteen, ovat siis seuraavat: ensimmäinen sääntö on, että harjoitukset pitää tehdä tarkasti juuri siten kuin neuvotaan.

Tämä on tälle oppisysteemille ominainen paradoksi, jota olen jo kommentoinut: meidän on tarkoitus harjoitella hyvin tarkasti oppiaksemme olemaan tarttumatta yksityiskohtiin ja eroavaisuuksiin. Opimme elämään ajan ja avaruuden maailmassa, jotta voimme oppia, ettei ole ajan ja avaruuden maailmaa. Tämä tekee Kurssista niin voimakkaan henkisyyden muodon. Meitä ei pyydetä kieltämään mitään kokemuksiamme maailmassa. Meitä ei pyydetä kieltämään kehoamme, tunteitamme tai ajatuksiamme, ei mitään, mitä täällä tapahtuu. Meitä pyydetään yksinkertaisesti antamaan kaikelle erilainen tarkoitus.

Toistaakseni tämän tärkeän seikan, tarkoitus on kaikki kaikessa, ja perimmäinen tarkoitus kaikelle maailmassa on olla keino oppia Jeesukselta, että maailmaa ei ole. Mutta et voi oppia, ettei maailmaa ole, jos kiellät sen. Joten sinun on opittava erityispiirteiden avulla, miten päästä maailman kaikkien erityispiirteiden ulkopuolelle. Ja Työkirja tarjoaa kauniin esityksen siitä, miten se tehdään.

(6:2) Se auttaa sinua yleistämään annettuja opetuksia jokaiseen tilanteeseen, jossa huomaat olevasi osallisena, sekä jokaiseen siihen liittyvään ihmiseen ja asiaan.

Jos voin oppia, että olen antanut tälle tuolille tai tälle pöydälle kaiken sen merkityksen, joka sillä on, voin alkaa ymmärtää, että olen tehnyt niin myös kaiken muun kanssa. Myöhemmin Jeesus käyttää esimerkkinä kahvikuppia: kun juon kupin kahvia tai teetä aamulla, tajuan, että katson tätä kahvikuppia menneisyyden silmin, koska jos katsoisin sitä ensimmäistä kertaa, en tietäisi, mitä tehdä sillä. Hän ei todellakaan sano, että meidän pitäisi kirjaimellisesti tehdä näin – emme koskaan pääsisi ulos talosta, puhumattakaan sängystä aamulla, jos emme tietäisi, mitä tehdä tavallisille asioille ympäristössämme. Hän käyttää näitä esimerkkejä pedagogisesti auttaakseen meitä ymmärtämään, kuinka menneisyys määrittää kaiken, mitä näemme.

Egon aikamaailma – menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kokemuksemme maailma – ei ole mitään muuta kuin synnin, syyllisyyden ja pelon egoajattelujärjestelmän projektio, kuten selitin ”alkusoitossa”. Aloitamme ajatuksilla synnistä, syyllisyydestä ja pelosta mielessämme, ja kun heijastamme ne ulos ja muodostamme maailman, synnistä tulee menneisyyttä (olen tehnyt syntiä menneisyydessä), syyllisyydestä egon versio nykyisyydestä (tunnen oloni kurjaksi nyt) ja pelosta tulevaisuutta (pelkään rangaistusta, jonka uskon ansaitsevani).

Siksi, kun sanomme: ”Minä näen vain menneisyyden tässä kahvikupissa”, me sanomme uskovamme synnin todellisuuteen, koska synti on yhtä kuin menneisyys. Ajatuksena ei kuitenkaan ole saada meitä tuntemaan syyllisyyttä, kun ymmärrämme, että kahvikuppiin tarttumalla teemme synnistä todellisen. Mutta se auttaa meitä ymmärtämään, että näin me itse asiassa viime kädessä teemme. Meidän täytyy uskoa koko egon ajatusjärjestelmään, muuten emme ymmärtäisi kahvikupin tarkoitusta.

(6:3) Toiseksi on tärkeää pitää huolta siitä, että et päätä mielessäsi, että joihinkin ihmisiin, tilanteisiin tai asioihin opetukset eivät ole sovellettavissa.

Se, mikä estää meitä yleistämästä, on usko siihen, että jostakin syystä jotakin opetusta ei voida soveltaa tiettyyn tilanteeseen, ihmissuhteeseen tai kohteeseen. Erinomainen esimerkki tästä tarpeesta sulkea tiettyjä asioita pois harjoituksestamme on eräs tuntemani nunna, joka opiskeli Ihmeiden oppikurssia ja teki Työkirjan harjoituksia. Hän oli luostarissa, mikä tarkoitti, että hän ja muut sisaret viettivät huomattavan osan ajastaan kappelissa. Melkein jokaisessa katolisessa kirkossa tai kappelissa on alttari, joka sisältää siunatun sakramentin, jonka uskotaan olevan Jeesuksen todellinen ruumis ehtoollisleivässä. Katolilaisille tämä on maailman pyhin esine, koska tämä on Jeesus. Tämä nunna olisi siis yksin kappelissa varhain aamulla, ja kun hän alkoi harjoitella Työkirjan ensimmäisiä harjoituksia sanoen: ”Mikään tässä maailmassa ei merkitse mitään” tai ”Mikään tässä huoneessa ei merkitse mitään”, hän jätti tarkoituksella pois siunatun sakramentin. Sillä kuinka hän voisi pysyä nunnana ja uskoa, ettei se merkinnyt mitään? Kuitenkin tämä on juuri se asia, mitä Jeesus opettaa meitä olemaan tekemättä. Jokaisella on tiettyjä asioita, tilanteita tai henkilöitä, jotka he pyrkivät sulkemaan näiden periaatteiden ulkopuolelle, riippumatta siitä, tekevätkö he sen tietoisesti vai eivät. Jälleen, tämä on juuri sitä, mitä Jeesus käskee olemaan tekemättä. Palaamme myöhemmin tähän erittäin tärkeään muotoa ja sisältöä koskevaan aiheeseen.

(6:4-6) Se estää harjoituksen omaksumista. Todellisen havaintokyvyn sisin luonne on se, että sillä ei ole mitään rajoituksia. Se on sen vastakohta, miten nyt havainnoit.

Voimme nähdä, kuinka Jeesus sanoo saman asian uudestaan ja uudestaan, aivan kuten Tekstiosassakin. Hän toistaa teemoja samassa luvussa, alaluvussa ja jopa kappaleessa. Syy on se, että koska samaistumme egoon, emme halua kuulla, mitä hän sanoo. Siksi varmistaakseen, että ymmärrämme opetuksen yleistämisen, hän toistaa tämän tärkeän kohdan.

(7:1) Harjoitusten yleistavoite on, että opit lisäämään kykyäsi soveltaa harjoittelemaasi asiaa aivan kaikkeen.

Sama asia vielä kerran. Jos harjoituksesi ei sisällä kaikkea ja kaikkia, silloin se epäonnistuu tarkoituksessaan, etkä tee sitä, mitä Jeesus pyytää. Kuten tiedätte, hän ei sano, että tämä on sitä, mitä sinun on tehtävä. Hän sanoo, että tämä on sitä, mitä sinun täytyy haluta tehdä. Jos hän uskoisi, että kaikki hänen oppilaansa voisivat tehdä tämän heti, hän ei tarvitsisi Työkirjaa, eikä Tekstiosa olisi nykyisessä muodossaan. Ajatuksena on, että olet tietoinen siitä, kuinka suljet tietyt elämäsi osat häneltä; on tiettyjä asioita, joihin pyytäisit hänen apuaan, ja toisia asioita, joihin et pyytäisi. Jeesus pyytää sinua olemaan rehellinen itsellesi, jotta ymmärrät, kuinka suljet tietyt alueet anteeksiannon harjoituksesi ulkopuolelle, ja sitten olet tietoinen siitä, miksi teet niin.

(7:2-3) Sinun puoleltasi se ei vaadi yhtään vaivaa. Harjoitukset itsessään luovat edellytykset edellä kuvatun kaltaiseen asioiden omaksumiseen.

Tämä voidaan ymmärtää kahdella tavalla. Ensinnäkin Jeesus sanoo, että Työkirja ei vaadi paljon aikaa ja kovaa työtä. Jos näin tapahtuu, et tee sitä oikein. Kun kamppailet oppiaksesi tai poisoppiaksesi jotain, olet selvästi tehnyt siitä totta, mikä tarkoittaa, että et koskaan kumoa sitä. Siksi Tekstin luvun 30 alussa olevassa ensimmäisessä päättämisen säännössä hän sanoo: ”Älä silloin taistele itseäsi vastaan” (T-30.I.1:7). Anteeksiannon ei pitäisi olla taistelua. Sinun täytyy olla tietoinen siitä, kuinka paljon vastustat sitä, mitä Jeesus opettaa tässä, ja hyväksyä se kamppailematta sitä vastaan. Ajatuksena ei todellakaan ole, että sinun täytyy tehdä nämä harjoitukset täydellisesti.

Toisella tasolla syy siihen, miksi harjoitukset eivät vaadi vaivaa, on se, että me emme ole niitä, jotka kumoavat tai antavat anteeksi. Se on Jeesuksen rooli. Meidän tehtävämme on yksinkertaisesti omata pientä halukkuutta hänen apunsa pyytämiseen, jotta voimme katsoa maailmaa eri tavalla. Toisin sanoen, lainaten tekstiä: Meidän tehtävämme on ”kieltää totuuden kieltäminen” (T-12.II.1:5), mikä saavutetaan katsomalla Jeesuksen kanssa ongelmaa ”sellaisena kuin se on [mielessä], eikä sellaisena miksi sinä olet sen tehnyt [heijastamalla sen maailmaan]” (T-27.VII.2:2). Siksi prosessi vaatii niin vähän vaivaa: tehtävämme on yksinkertaisesti katsoa, ei tehdä. Palaamme tähän tärkeään kohtaan harjoituksessa 23 ja monta, monta kertaa sen jälkeen.

(8-9) Tulet huomaamaan, että sinun on vaikea uskoa joihinkin ajatuksiin ja opetuksiin, joita työkirjassa esitetään, ja jotkut niistä saattavat näyttää kerrassaan hätkähdyttäviltä. Älä välitä siitä. Ainoa asia, jota sinulta pyydetään, että sovellat opetuksia annettujen ohjeiden mukaisesti. Sinua ei pyydetä arvostelemaan niitä millään tavalla. Sinua pyydetään vain käyttämään niitä. Juuri niiden käyttö paljastaa sinulle niiden merkityksen ja osoittaa sinulle, että ne ovat tosia.

Vain seuraava on tärkeätä muistaa: sinun ei tarvitse uskoa harjoitusten opetuksiin, ei hyväksyä niitä eikä edes suhtautua niihin myönteisesti. Joitakin niistä saatat vastustaa aktiivisesti. Millään tällaisesta ei ole mitään merkitystä, eikä se vähennä harjoitusten tehoa. Mutta älä anna itsesi poiketa työkirjan opetusten sovelluksista, vaan käytä niitä, olkootpa reaktiosi opetuksiin millaiset tahansa. Yhtään enempää sinulta ei vaadita.

On tärkeää ymmärtää, että Jeesus esittää nämä asiat Työkirjassa, ei Tekstiosassa. Hänen pointtinsa on, että ei ole välttämätöntä ymmärtää, mitä hän opettaa Työkirjassa, vaan vain, että teet mitä hän sanoo, koska luotat häneen. Tekstissä hän haluaa meidän ymmärtävän ja tutkivan ja ajattelevan huolellisesti hänen opetuksiaan. Koska Teksti tarjoaa Ihmeiden oppikurssin teorian ja Työkirja sen mielenharjoituksen, Jeesuksen ei tarvitse vaatia tällaista tutkimusta tässä. Niinpä hän sanoo meille: ”Älä juutu väittelyihin. Sinun ei tarvitse olla samaa mieltä siitä, mitä sanon, tai uskoa sitä, puhumattakaan siitä, että pidät siitä. Mutta tee vain se, mitä pyydän.” Tämäkään ei ole vaatimus vaan hyödyllinen ehdotus.

Näin Jeesus pääsee livahtamaan sisään takaovesta. Hän tietää, että kun teemme sen, mitä hän sanoo, ymmärrämme, että hän on oikeassa, ja lakkaamme väittämästä vastaan. Hän itse asiassa sanoo meille: ”Oletan, että koska olet kurssini opiskelija, haluat oppia sen totuuden minulta. Jos et pidä siitä, voit mennä jonnekin muualle. Mutta kun olette oppilaitani, yrittäkää olla tekemättä poikkeuksia, sillä siten sallitte minun opettaa, että nämä periaatteet pätevät poikkeuksetta ja ehdottomasti kaikkeen maailmassa.”

Olemme nyt valmiita aloittamaan harjoitukset. Kun käymme niitä läpi, on mielenkiintoista huomata, kuinka Jeesus toistuvasti esittää saman asian, heijastaen yleistämisen periaatteita. Nämä ensimmäiset harjoitukset ovat loistavia tapoja esitellä meille hyvin erityisissä, maanläheisissä tilanteissa, kuinka sitoutuneita olemme ajatukseen, että olemme olemassa erillisinä yksilöinä. Harjoitukset auttavat meitä ymmärtämään, kuinka tuo ajatus läpäisee kokemuksemme jokaisen osa-alueen, jopa kaikkein arkisimman ja tavallisimman. Kun siis luet ja teet näitä harjoituksia, mieti niiden vaikutuksia siihen, kuinka ja miksi elät elämääsi niin kuin elät. Ajattele tarkkaan, miten havaitset asioita, ja oivalla, että havaintojesi alta löytyy erillisyyden ajatusjärjestelmä.

Kenneth Wapnick, Ph.D.: Journey through the Workbook of A Course in Miracles

Suomentanut Marja Ikivalo