Lapsen uni

On olemassa metafora, jota käytetään usein kuvaamaan ihmisen elämää maailmassa. Se on seuraavanlainen:

Kuvittele, että olet vanhempi, joka menee illalla myöhään lapsensa huoneeseen tarkistamaan, että lapsella on kaikki hyvin. Huomaat lapsen levottomasta liikehdinnästä ja ahdistuneesta kasvojen ilmeestä, että lapsesi näkee painajaista. Et tietenkään ryntää ravistelemaan painajaisen kourissa tempoilevaa lasta hereille, vaan menet hänen luokseen rauhallisesti ja alat kuiskia hänen korvaansa rauhoittavia lauseita: ”Ei mitään hätää. Olet turvassa. Luota minuun. Et ole yksin. Kaikki on hyvin. Kaikki rakkaasi ovat täällä. Sinäkin olet täällä, kotona, turvassa.”

Jos tarkastellaan tilannetta lapsen kannalta, niin mitä hän tässä tilanteessa oikein kokee? Toisaalta hän katselee painajaiseen liittyviä kuvia ja kokee ne todellisina. Ehkä hän on nähnyt jotain ikätasolleen liian pelottavaa viihdeohjelmaa päivällä, ja nyt tämä mennyt kokemus purkautuu hänen alitajunnastaan uudelleen koettavaksi. Toisaalta hän pystyy kuulemaan rakastavan vanhempansa rauhoittavat lauseet. Siksi lapsi saattaa alkaa suhtautua painajaisen kuviin uudella tavalla. Ehkä hän alkaa ymmärtää, ettei painajainen ole todellinen, ja näin hän voi alkaa hiljalleen herätä todellisuuteen. Herättyään lapsi huomaa, ettei hän oikeasti ollutkaan unen pelottavassa pyörityksessä, vaan koko hurjan kokemuksen ajan hän oli ollut omassa sängyssään, oman todellisen kotinsa turvassa.

Missä nämä lapsen näkemät unikuvat oikein tapahtuivat? Vaikka lapsi koki unen hyvin todellisena pystyen näkemään, kokemaan ja tuntemaan jokaisen unen tapahtuman aivan konkreettisesti, koko uni tapahtui kuitenkin vain lapsen mielessä. Mitään ei tapahtunut oikeasti. Lapsen mieli kykeni tuottamaan uneen kaikki aistihavainnot sekä niihin liittyvät ajatukset ja tunteet sellaisella tavalla, ettei lapsi kyennyt erottamaan unta todellisesta todellisuudesta, eli siitä, ettei hän ollut poistunut omasta vuoteestaan mihinkään, huolimatta siitä, mihin kaukaisiin maihin ja erikoisiin seikkailuihin unikuvat sitten hänet veivätkään. Unikuvat estivät todellisen todellisuuden havaitsemisen. Vasta heräämisen jälkeen, kun unikuvat haihtuivat, lapsi kykeni jälleen tiedostamaan todellista todellisuutta, eli kodin turvaa.

Ihmisen painajainen
Tämä vertauskuvallinen tarina kuvaa sitä, mitä meille ihmisille täällä maan päällä oikein tapahtuu. Me olemme koko ajan Kodin turvassa, mutta olemme nukahtaneet. Meidän todellinen Kotimme on Kaikkeus, mitä myös Taivaaksi, Alkulähteeksi tai Jumalaksi voidaan kutsua. Olemme oikeasti koko ajan Ykseydessä, Ykseyttä, yhtä kaiken kanssa. Kaikkeus on todellinen olemuksemme. Kaikkeudessa Kaikkeutena oleminen on todellinen Todellisuutemme. Se on Totuus meistä.

Koska Kaikkeus on Kaikki-Mitä-On, se sisältää myös ajatuksen omasta vastakohdastaan, eli ei-Kaikkeudesta, ei-Ykseydestä. Ja sitä olemme nyt kokemassa. Olemme kokemassa pienenä, erillisenä yksilönä olemista. Miten tämä on mahdollista? Eihän ei-Kaikkeus voi olla totta, koska Kaikkeudella ei voi olla vastakohtaa. Yksi ja yhtenäinen Kaikki-Mitä-On ei voi olla jakautunut. Ainut tapa, jolla Kaikkeudessa ollessa voi kokea ei-Kaikkeutta, on se, että ei-Kaikkeuden olemassaoloon alkaa uskoa. Silloin sen tekee mahdolliseksi. Tämä on kerrassaan hassu kääntyminen: tietoisuus todellisesta Todellisuudesta, eli Kaikkeudesta ja Ykseydestä, käännetään mahdottomaan ideaan kaikesta erillään olemisesta ja sen todellisuuteen aletaan uskoa, jolloin se tehdään olemassa olevaksi.

Ajatus Kaikkeuden olemisesta jotain muuta kuin Kaikkeus sulaa saman tien omaan mahdottomuuteensa. Ei-Kaikkeus ei ole todellinen, sitä ei ole olemassa. Mutta siihen uskomalla sen voi tehdä näennäisesti olemassa olevaksi. Mitä enemmän erillisyyteen ja yksilölliseen olemassaoloon alkaa kiinnittää huomiota, sitä todellisemmaksi se muuttuu. Pian kokemuksellinen tieto Kaikkeutena olemisesta häipyy kokonaan pois, ja erillisyyshavainnot nousevat kokonaan etualalle. Tällöin kaikki huomio aletaan kiinnittää Kaikkeuden jakaviin osasiin, eli aikaan, paikkaan ja toisistaan erillään oleviin fyysisiin ilmenemismuotoihin.

Jos Kaikkeutta kutsutaan yhdeksi Mieleksi, niin siitä erkaantumisesta uneksiva on yhä yksi mieli, koska Kaikkeuden kokonaisuutta ei voida jakaa erillisiin mieliin. Erillisyysunta näkevä mieli vain kuvittelee eronneensa yhdestä Mielestä, eli se kuvittelee jakaneensa yhden mielen kahdeksi. Tämän jälkeen nukahtanut mieli pirstoo itsensä yhä pienempiin osiin, yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes jokainen erillinen osa kokee olevansa vain yksi pieni kokonaisuuden sirpale.

Koska ei-Kaikkeus on ikuisen ja muuttumattoman Kaikkeuden (näennäinen) vastakohta, se sisältää pysymättömyyden, muuttumisen, tuhon ja kuoleman mahdollisuuden. Kaikkeudessa ei ole kuolemaa eikä minkään puutetta, koska se on pysyvä, ikuinen, täydellinen ja ehyt, kun taas ajatus ei-Kaikkeudesta sisältää jatkuvan tunteen puutteesta sekä pelon kaiken menettämisestä ja kuolemasta. Kuoleman uhan alla oleminen ja pienenä, erillisenä yksilönä eläminen sen jälkeen, kun on kokenut olevansa Kaikki-Mitä-On, on painajaista. Ja tätähän ihmisen elämä on, jos sitä aivan rehellisesti tarkastelee.

Ongelmia täynnä oleva elämä
Niin kuin hyvin omasta kokemuksesta tiedämme, tämä näkemämme painajainen, eli ihmisen elämä, on täynnä haasteita. Koko ajan saa olla ratkomassa ongelmia, jotka liittyvät useimmiten omaan kehoon, rahaan tai ihmissuhteisiin. Jos joskus saa kokea hieman pidemmän rauhallisen ja onnellisen ajanjakson, niin se yleensä päättyy ennemmin tai myöhemmin jonkun uuden ongelman noustessa esiin. Ja kaiken lisäksi ikinä ei voi tietää, milloin joku todella kamala onnettomuus, kivulias sairaus tai jopa kuolema kohtaa sinut tai jonkun läheisesi.  

Mutta on hyvä tiedostaa, että tässä unessa ei ongelmia olekaan tarkoitus saada ratkeamaan, ei muodon maailman tasolla. Tämä johtuu siitä, että muodon maailma on erillisyyden maailma, jonka tarkoituksena on pitää ajatus erillisyydestä pyörimässä. Ihmisen elämän ongelmat ja haasteet pitävät ihmisen kiinni fyysisyydessä, uskomassa maailmaan ja siinä vaeltavien erillisten kehojen todellisuuteen.

Lisäksi koko fyysisen maailmankaikkeuden luonut Kaikkeudesta itsensä erilliseksi kuvitteleva mieli on ristiriitainen. Se sisältää Tiedon omasta todellisesta olemuksestaan eli Kaikkeudesta, mutta samaan aikaan se yrittää estää tämän tiedon esiinnousun, koska tämä Tieto lopettaa erillisen mielen olemassa olon. Tämä sisäinen ristiriita ja kuvitelma Kaikkeutena olemisen menettämisestä ovat liian hirvittäviä koettavaksi. Siksi tämä sisäinen tuska heijastetaan itsestä (kuvitteellisesti) erilliseksi fyysiseksi maailmankaikkeudeksi. Ja siksi muodon maailman on koko ajan oltava täynnä ongelmia. Se on sen tarkoitus: ottaa kannettavakseen kammottava yksinäisyyden ja erillisyyden tunne sekä Kaikkeuden rikkomisesta kannettu syyllisyys. Fyysinen maailmankaikkeus heijastaa tätä kaikkea massiivista sisäistä ristiriitaamme. Siksi se sisältää niin hurjia asioita: sotia, murhia, kaikenlaista henkistä ja fyysistä väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Jopa eläimet tappavat toisiaan. Kaikki maailmankaikkeudessa ilmenevä tulee ennen pitkää tuhoutumaan: kasvit, eläimet, ihmiset, jopa planeetat, tähdet ja galaksit. Tämä kaikki on meidän mielestämme täysin luonnollista. Luonnollista? Normaalia? Toivottavaa? Tätäkö oikeasti haluamme? Tätäkö kutsumme elämäksi?

Mutta tämä on se uni, jota katselemme. Tämä on uni erillisyydestä. Ja siksi se on niin rankka. Tempoilemme painajaisen kourissa, vaikka olemme koko ajan turvassa Kotona, Kaikkeuden sylissä lepäämässä. Mutta Kodin rauhasta lähtemisestä uneksiva mieli kykenee tuottamaan uneen kaikki aistihavainnot sekä niihin liittyvät ajatukset ja tunteet sellaisella tavalla, ettemme unta katsellessamme ole kykeneviä erottamaan sitä todellisesta todellisuudesta, eli siitä, ettei Kodista ole poistuttu mihinkään. Unikuviin keskittyminen estää todellisen todellisuuden havaitsemisen. Vaikka kaikki tuntuu hyvin todelliselta, se tapahtuu kuitenkin vain unta näkevässä mielessä – aivan niin kuin ihmiselämän aikanakin näkemämme unet tapahtuvat vain mielessämme, vaikka ne aiheuttavat todentuntuisia näkö-, kuulo- ja tuntoaistimuksia. Vasta heräämisen jälkeen, kun unikuvat haihtuvat, tajuamme niiden olleen ei-todellisia ja kykenemme jälleen tiedostamaan todellista todellisuutta.

Kuolemattoman todellisuutemme löytämisen paradoksi

Vaikka ymmärtäisimme älyllisesti, että näemme vain unta erillisyydestä ja että todellinen olemuksemme on ikuinen ja muuttumaton Ykseys, voi tämän saaminen omaksi jokapäiväiseksi kokemukseksi olla hankalaa. Tämä johtuu siitä, että yritämme saavuttaa Ykseyden yksilönä.

Etsiessämme Totuutta yksilönä kohtaamme usein sen ongelman, että yksilöllinen persoonamme haluaa todisteita siitä, että Kaikkeus on sen todellinen olemus, suostuakseen uskomaan siihen ja antautumaan sille. Mutta Kaikkeus ei ole yksilöllisen persoonan todellinen olemus, vaan Kaikkeus ja yksilöllisyys ovat toisilleen vastakkaiset olemisen ilmentymät. Ja vain toinen niistä voi olla totta. Tämän takia yksilöllinen persoonamme tekee todelliseen olemukseemme yhdistymisen lopulta mahdottomaksi, koska yksilöllinen itse tietää katoavansa, jos yhdistymme Kaikkeuteen. Ja tämä on yksilölliselle persoonalle todella pelottava ajatus. Minä siis katoan!

Tässä kohtaa on hyvä ymmärtää, että menettämällä itseni en oikeasti menetä mitään, koska minua ei yksilönä ole olemassa, vaikka näenkin unta kokonaisuudesta irrallaan olemisesta. Menettämällä yksilöllisen itseni en siis oikeasti menetä mitään, mutta saan tilalle kaiken!

Useimmille meistä ainoa täysin varma tapa uskoa Kaikkeuteen todellisena olemuksenamme on saada siitä kokemus, saada kokemus Jumalasta ja todellista, kaikenkattavasta Rakkaudesta. Tällöin tiedämme ilman epäilyksen häivää, että tämä on Totuus meistä. Ennen tätä kokemuksellista Tietoa joudumme etenemään hapuillen, varsinkin jos kuvittelemme pystyvämme nojaamaan älyyn, järkeilyyn ja kirjatietoon. Tämä on yksilöllisen persoonan aluetta, ei todellista, kokemuksellista Tietoa.

Jos haluaa järkiperusteen sille, että Rakkaus on tosiolemuksemme, tai on vaikea uskoa tai luottaa siihen, että todellisuus on pelkkää Rakkautta, niin voi kysyä itseltään tämän kysymyksen: jos saisin päättää sen, mitä todellisuus on, niin mitä haluaisin sen olevan? Mitä valitsen? Haluanko erillisyyden, heikkouden, puutteen ja kuoleman muodostavan todellisuuden, vai haluanko kaikkeudellisen Ykseyden ja Rakkauden olevan olemassa, olevan Todellisuus? Jos valitsen Rakkauden olevan Todellisuus, haluan alkaa kokea ja elää sitä todeksi, sanovatpa muut mitä tahansa.

Tämän takia varmin tie eteenpäin, kohti todellista olemustamme ja todellista Kotiamme, on kääntyä sisäänpäin ja alkaa kuunnella omaa sisäistä Totuuden ääntä. Tämä ääni puhuu Rauhan ja Rakkauden sanomaa. Se on jotain pientä itseämme laajempaa, kaikenkattavaa, turvallista ja lohdullista. Se on kuin rakastavan vanhemman ääni, joka kuiskii hiljaa ja rauhallisesti: ”Ei mitään hätää. Olet turvassa. Luota minuun. Et ole yksin. Kaikki on hyvin.” Tämä ääni on tukemme ja turvamme – vaikkakin pystymme sen harvoin kuulemaan todellisena ’äänenä’. Totuus, Rauha ja Rakkaus tulee elämässämme esiin usein ideana, inspiraationa, intuitiona tai lähes kummallisena varmuutena siitä, mitä meidän olisi seuraavaksi hyvä tehdä tai sanoa. Mitä enemmän tätä ääntä kuuntelemme, sitä vahvemmaksi se voi muuttua ja sitä enemmän voimme tuntea Totuuden siitä, että Rakkaus on oikeasti sitä, mitä me olemme.

Rakkauden esteiden tiedostaminen

Mitä enemmän alamme keskittyä pientä itseämme laajempaan Totuuteen, sitä enemmän alamme myös nähdä niitä esteitä, joita meissä on – yleensä alitajuisella tasolla – ja joilla estämme itseämme yhdistymästä todelliseen olemukseemme, Rakkauteen. Esteiden esiin tulo ei ole aina miellyttävää. Saatamme huomata, mitä pimeyttä sisällämme on, vaikka haluaisimme niin kovasti jo olla henkisesti pitkälle kehittyneitä, hyviä ihmisiä. Huudahdinkin kerran ymmärrettyäni tiedostamattomien ajatusteni synkkyyden, vaikka olin luullut olevani pelkkää valoa ja rakkautta: ”Hyvänen aika, minähän olen pintapyhä!”

Mutta jos sisällämme ei olisi Rakkauden esteitä, emme luulisi olevamme täällä, erillisinä kehoina maan päällä, elämässä ihmiselämiä uudelleen ja uudelleen. Eivätkä sisällämme olevat Rakkauden esteet ole sinällään paha asia. Ne ovat mitä ovat: erillisyyden unen mahdollistavia erehdyksiä, jotka voimme korjata, jos niin haluamme.

Kun uskallamme alkaa katsoa itsessämme olevia Rakkauden esteitä, voimme alkaa tiedostaa, miten paljon syyllisyyttä kannamme sisällämme. Tämä johtuu alkuperäisestä päätöksestä alkaa uskoa erillisyyden olemassaoloon. Kaikkeutena oleminen oli täydellistä autuutta. Siihen verrattuna erillisyys tuntuu kammottavalta, ja siksi koemme valtavaa syyllisyyttä ja häpeää päätöksestämme. Kannamme myös valtavasti pelkoa, sillä pelkäämme luomamme maailman tekoja meitä kohtaan, koska koemme olevamme muodon maailman armoilla pienenä, haavoittuvana ja kuolevana olentona.

Saatamme myös huomata, miten yllättävän paljon meissä voi olla erillisyyspäätöksen aikaansaamaa kätkettyä vihaa. Tämä voi kohdistua toisiin ihmisiin, jolloin helposti arvostelemme, tuomitsemme ja syytämme toisia, ärsyynnymme heistä ja tuohdumme heidän tyhmästä ja vastuuttomasta käytöksestään. Tai sitten vihamme kohdistuu itseemme, jolloin koemme olevamme perustavanlaatuisesti huonoja, vääränlaisia ja arvottomia. Tällöin syytämme helposti itseämme kaikesta, jopa muiden teoista. Saatamme yrittää miellyttämisellä taata sen, että meistä voisi pitää eikä meitä hylättäisi, vaikka itse hylkäämmekin itsemme yhä uudelleen ja uudelleen. Itsevihan kourissa eläessämme olemme itseämme kohtaan hyvin ankaria ja puhumme itsellemme todella rumasti, ja ahdistumme, masennumme ja lamaannumme helposti.

Aina tällaisen itsessämme olevan Rakkauden esteen havaittuamme voimme purkaa sitä muistamalla sen olevan alkuperäisen erillisyyteen uskomisen seuraus. Jokaisessa elämämme hankalassa hetkessä, miltä tahansa se näyttääkin ja ketä tahansa siinä näyttääkin olevan osallisena, voimme antaa itsellemme anteeksi sen, että kuvittelimme voivamme erkaantua Jumalasta ja aloimme nähdä unta maailmankaikkeudesta. Näin voimme yksitellen purkaa kaikki esteet ja täten alkaa päästä lähemmäs todellista olemustamme eli Rakkautta.

Yksi mieli näennäisesti monena

Kaikki nämä Rakkauden esteet voivat todellakin olla meille täysin tiedostamattomia, sillä kaikki syyllisyys, häpeä, viha ja pelot voivat sijaita pelkästään alitajunnassamme. Itse asiassa tämä alitajunta on kollektiivinen, sillä on vain yksi mieli. Kollektiivinen syyllisyys ja sen aikaansaama maailma koetaan näennäisesti yksilön kautta, mutta yksilö ei sinällään ole maailman ja sen tapahtumien aikaansaaja, vaan yksi, erkaantumisen kuvitellut mieli on. Yksilön näkemä ja kokema maailma on vain yksi näkökulma tähän kollektiiviseen uneen.

Onneksi meillä on keino nähdä kaikki se, mitä alitajunnassa on, sillä se heijastuu ulospäin ja täten näemme sen maailman peilissä. Elämämme tapahtumat ja muiden ihmisten teot kertovat meille sen, mitä alitajunnassa on. Maailman tapahtumat ja muiden teot ovat vertauskuvia, joiden avulla pääsemme näkemään sen, mikä muuten pysyisi meiltä piilossa. Kaikki nämä maailman peilissä näkemämme vertauskuvat kertovat loppujen lopuksi yhdestä ja samasta asiasta, kollektiivisen mielen erillisyysunesta, vain eri näkökulmista. Kun annamme anteeksi näkemillemme vertauskuville, annamme oikeasti anteeksi tälle yhdelle ainoalle, alkuperäiselle erkaantumispäätökselle. Siksi meidän ei tarvitse kohdata joka ikistä mahdollista anteeksiannettavaa kuvaa maailman peilissä. Riittää, että kohtaan ne kuvat, jotka minun eteeni tulevat, sillä niiden avulla voin antaa anteeksi koko unen, ja uni maailmankaikkeudesta voi kadota todellisen Todellisuuden tieltä.

Harjoitellen vahvistuva Yhteys

Rakkauden esteiden tunnistamisen ja niille anteeksi antamisen lisäksi voimme vahvistaa ajattomaan Itseemme luottamista sitä harjoittelemalla. Jos olemme vuosituhansien tuntuisen ajan kiinnittäneet huomiomme yksilölliseen ja erilliseen olemassaoloon, ja tästä on tullut meille normaali, automaatiolla toimiva tapa, niin voi olla, että joudumme jonkun aikaa harjoittelemaan toisenlaista suhtautumistapaa elämään.

Käytännössä voit harjoitella sisäisestä Rauhasta käsin elämistä esimerkiksi näin: Voit vetää muutaman kerran syvään henkeä ja rentoutua. Sitten voit tuntea sisälläsi rintakehän kohdalla olevan rauhan, voiman ja rakkauden keskittymän. Tunne sitä hetken aikaa ja sitten tunne, miten se laajenee käsittämään koko kehosi. Sen jälkeen se laajenee käsittämään kaiken sen tilan, mitä havaitset ympärilläsi olevan, ja pian se kattaa kaiken, mitä pystyt havaitsemaan ja tiedostamaan.

Näin voit elää päivittäistä, normaalia arkeasi tämän sisäisen voiman ja rauhan kanssa. Kaikissa elämäsi tilanteissa, jopa haastavissa sellaisissa, voit hakea yhteyden tähän itsesi sisältä löytyvään, materiaalisen muodon ja ajan tuolla puolen olevaan Rauhan ja Rakkauden hehkuvaan voimaan. Voit tehdä kaiken sen konkreettisen, mitä käsillä oleva tilanne vaatii, mutta teet sen sisäisen rauhan tilasta käsin. Kun vahvistat omaa sisäistä Ykseyden ja Kaikkeuden tunnetta, on sitä helpompi myös nähdä toisissa. Ja mitä enemmän näet sitä toisissa, sitä enemmän tunnet sitä itsessäsi, sillä se, mitä muista ajattelet, kertoo sen, mitä itsestäsi oikeasti ajattelet.

Kun luotat ja turvaat Jumalaan, tähän itseäsi laajempaan voimaan, joka sinussa on ja joka sinä oikeasti olet, mikään ei voi sinua hetkauttaa. Tiedät koko ajan olevasi turvassa. Ikuinen, rajaton ja ehtymätön Rakkaus on kanssasi, nyt ja aina.

– Marja Ikivalo