Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

KANAVOITUJA TEKSTEJÄ

 

Minä olen

 

Minä olen, mikä minä olen. Minä olen arvokas maailmankaikkeuden lapsi, joka on asetettu tälle planeetalle tekemään suuria tekoja. Minä ansaitsen kaiken, mitä minusta tulee. Vain positiiviset asiat tarttuvat minuun.

Minä olen Sinä. Me olemme yhtä. Jeesus on veljemme.

Krishnamurtille sanottiin erään hänen esitelmänsä jälkeen, että ”Sinähän olet ateisti!”. Krishnamurti vastasi: ”Niinhän minäkin luulin, kunnes huomasin, että Minä olen Jumala.”

Me, jokainen meistä, olemme paljon enemmän kuin mitä yleisesti itsestämme luulemme. Olemme osa alkulähdettä, olemme ikuisia.

Koko maailmankaikkeus on kvanttista värähtelyä, josta me näemme vain murto-osan. Oma Telluksemme on poikkeus Linnunradallamme siten, että se on vapaan valinnan planeetta. Me olemme täällä kohottamassa planeettamme tietoisuutta. Olemme tehneet sen aiemmin muualla – monta kertaa.

Planeettamme evoluutioon perustuva kehitys on nykyhetken tieteen mukaan sellainen, että olemme kehittyneet sattumalta alkuaineista pitkän ajanjakson aikana. Ihminen ei tiedä, mitä hän ei tiedä.

Oman planeettamme elää nyt selviytymistaistelua valon ja pimeyden välillä. Elämme barbarian aikaa.

Esi-isämme ennustivat maailmanlopun tapahtuvan 21.12.2012, joka on yksi tarkasteluajankohta. Maapallollamme elämä on keskeytynyt aiemmin neljä kertaa ja aloitettu uudelleen.

21.12.2012 alkoi uusi aika (josta ajanlaskumme tulevaisuudessa lasketaan). Maapallon valon määrä ylitti tuolloin pimeyden määrän. Pimeys taistelee kaikilla tavoin kuolinkamppailuaan vastaan (näet sen kaikkialla), mutta se tulee häviämään. Mistä tiedän… koska sama on tapahtunut aiemmin.

Elämme jatkuvan muutoksen aikaa: pimeyden valta murenee, ahneus ja valta toisia kohtaan paljastuu ja vähitellen katoaa. Koko ihmiskuntamme historia on sotaa. Ihmiskunta on ollut selviytymistilassa. Vieläkin taistellaan vallasta ja maan omistamisesta so. ”lapset heittelevät kivillä toisiaan”.

Elämme nyt uudessa energiassa. Olemme uudessa kohdassa linnunradallamme. Edellisen kerran olimme tässä kohdassa 240 miljoonaa vuotta sitten – tai maapallo oli – ilman ihmiskuntaa.

Energia, joka planeetallemme virtaa, on hyväntahtoista.

Hyväksy muutokset – isolla kuvalla katsottuna ne ovat omaksi parhaaksesi.

Ole hyväntahtoinen – maailmankaikkeudessa kaikki on hyvin.

Näe alkulähde/luoja kaikkialla luonnossa, eläimissä ja kaikissa ihmisissä.

Ole kärsivällinen.

Selkeä muutos parempaan tapahtuu vuoteen 2032 mennessä, kun uusi ihmissukupolvi syntyy ja on viisaampaa. Lapset syntyvät muistaen menneisyyden virheensä, eivätkä toista niitä enää.

D.D.


 

Tulevaisuuden tiede

 

Fysiikka – kaiken luoja on mestarifyysikko

 

Ihminen ei tiedä sitä, mitä hän ei tiedä.

Meidän tapamme tehdä tiedettä perustuu aiemman tiedon ”päälle” rakentamiseen. Fysiikassa se tarkoittaa Isaac Newtonin painovoima-havaintoihin ja niistä tehtyihin kaavoihin, kuten myös Albert Einsteinin suhteellisuusteorioihin sitoutumista. Kaikki niiden ulkopuolinen havaintomaailma pyritään ”paketoimaan” näiden mallien sisälle. Kaikki tiede perustuu nykyään neljään perusvoimaan; painovoimaan, sähkömagneettiseen voimaan, vahvaan ydinvoimaan ja heikkoon ydinvoimaan. Kaiken yhteen sitovaa kaavaa/ mallia ei ole löydetty kiivaasta etsinnästä huolimatta. Sitä ei löydetä neljän perusvoiman pohjalta, koska ne perustuvat 3D -ja aika-ulottuvuuksiin eli 4D –todellisuuteen, jossa nyt elämme.

Entäpä jos voimia onkin kuusi neljän edellä mainitun voiman lisäksi? Lisäämme äsken mainitun neljän voiman luetteloon heikon ja vahvan kvanttivoiman. Samalla ulottuvuuksien määrä ”räjähtää kvanttikeitoksi” ja moniulotteiseksi fysiikaksi. Näin koko nykytiede, siinä muodossa kun se nyt tunnetaan, tullaan kirjoittamaan uudelleen.

 

Älykäs suunnitelma

 

Eräät fyysikot ja astronomit, jotka ovat tarkastelleet yleistä elämän kehitystä ja universumin evoluutiota, ovat oivaltaneet, ettei se ole voinut tapahtua sattumalta. Matematiikka todistaa musertavasti tämän. Elämää on kaikkialla. Maapallo ei ole maailmankaikkeudessa se ainoa onnellinen ”sattuma”. Tiedemiehet alkavat käsittää tämän enemmän ja enemmän. Universumiimme, galaksiimme, planeettoihin ja kaiken elämän evoluutioon syventymällä saamme oivalluksen, että jo tilastomatematiikan perusteella on oltava suunnitelma – älykäs suunnitelma.

Ne, jotka vierailevat luonamme toisista tähtijärjestelmistä, hymyilevät, sillä he tietävät. Heidän liikkumisensa perustana on meiltä vielä kätkössä oleva fysiikka. Se on myös heidän kyvyssään valaistua. Tämä moniulotteinen fysiikka on heidän todellisuutensa ja henkisyytensä ydin.

Me olemme matkalla siihen, mutta se on vielä meiltä kätkettynä. Pääsemme siihen, kun pääsemme irti ihmisluonnon barbariasta. Silloin lakkaamme heittelemästä kivillä toisiamme, kuten lapset leikkikentällä. Olemme vielä kehityksemme lapsuusasteella – fysiikka alkaa paljastua meille, kun opimme olemaan tappamatta toisiamme ja käyttämästä uutta tietoa aseisiin. 

 

Lyhyen aikavälin kehitys

 

Olemme vielä materialistisen kehityksen alkuvaiheessa, mutta tässä jotain tulevasta uudesta teknologiasta lyhyesti:

– tietokoneemme ja älylaitteemme tulevat yhä nopeammiksi ja pienemmiksi; osin kvanttisiksi, mutta uutena piirteenä tulee elävien biologisten komponenttien liittäminen elektroniikkaan. Tämä tatkoittaa, että biotietokoneet ovat tulevaisuutta. Se mitä pyydätte tietokonetta tekemään tänä päivänä, on naurettavaa verrattuna siihen, mitä pyydätte sitä tekemään 50 vuoden kuluttua. Se merkitsee mikropiirien ja elämän yhdistelmää ja biologista tuotantoa, jota kasvatetaan sirussa.

– lääketiede muuttuu kemiallisesta lääkityksestä fysiikkaan perustuvaan hoitoon. Eleganteimmatkaan ennustukset lääketieteestä eivät vastaa sitä, mitä oikeasti on tulossa. Meillä on tänä päivänä huipputeknologinen lähestymistapa suunniteltuun kemiaan. Koska keho koostuu kemiasta, on järkevää tarkastella tätä kemiaa ja työskennellä sen kanssa. On täysin järkevää havaita sen reagoivan sairauteen ja sitten suunnitella hoitoja lisäkemialla. Se on ehdottoman normaalia, mutta se loppuu hyvin pian.

Alamme ymmärtää ja kehittää uutta lääketieteellistä fysiikkaa. Havaitsemme, että lääkefysiikka puhuu kirjaimellisesti solurakenteelle ja antaa sille ohjeita ilman yhtäkään kemikaalia. Kemiassa on aina jokin reaktio. On aina sivuvaikutus. Hienostuneimmillakin kemiallisilla malleilla – jotka auttavat pahimmissa planeettamme sairauksissa – on sivuvaikutuksia ja osalla niistä se on kuolema.

Alzheimerin tauti on sydäntä särkevä sairaus. Tällä planeetalla on miljoonia ihmisiä, jotka kehittävät tämän sairauden ja heitä ilmestyy koko ajan lisää. Elämme yhä pidempään ja plakkimaisesta materiaalista, joka mutkistaa kirjaimellisesti muistia aivoissamme, tulee tavallisempaa. Se keräytyy aivojemme tiettyihin osiin, peittää ja rajoittaa niitä ja tekee ihmisestä kyvyttömän muistamaan ja lopulta käsittelemään informaatiota lainkaan. Tuloksena on kuolema, hidas kuolema. Ympäristömme aiheuttaa tämän ja se havaitaan lopulta. Pitkäikäisillä muinaisihmisillä ei ollut sitä.

Tämä sairaus tullaan hoitamaan lääkefysiikalla. Tieteemme alkaa havaita, että tällä plakkimaisella aineella on värähtely, jota voidaan vaimentaa äänellä. Ihmisaivoihin lähetetään korkeataajuista ääntä, joka on viritetty tiettyyn taajuuteen ja amplitudiin. Näin ”plakkimaisen aineen ” vaippa heikentyy, hajoaa ja lopulta poistuu kokonaan aivoista. Toimenpiteellä ei ole mitään sivuvaikutuksia. Tämä on tulossa. Alzheimerin tauti tulee poistumaan ihmiskunnasta.

 

D.D.

Hyvin samankaltaista henkistä tietoa kuin tässä kanavoinnissa on välitetty myös seuraavissa Kryon-kanavoinneissa:

Kryon 17.5.14: Seuraavien 500 vuoden fysiikkaa

Kryon 18.7.15: Kaikkein tehokkain suodatin


 

Parantuminen

 

Ihminen on paljon enemmän kuin meidän on annettu ymmärtää.

Olemme luojia sanan varsinaisessa merkityksessä. Olemme osa hyväntahtoista, rakastavaa alkulähdettä.

Kaikki henkiset aineistot / kirjat Raamattu, Koraani jne. ovat ihmisten tekemiä, kanavoituja tekstejä. Ja koska ihmiset ovat ne kirjoittaneet, he ovat asettaneet Jumalalle inhimillisiä ominaisuuksia: viha, kosto, tuomio, synti jne.

Kaikki tämä on virheellistä inhimillistä ajattelua. Me kaikki olemme osa alkulähdettä Jumalaa. Hän on tämän kaiken luonut. Minkä logiikan mukaan Jumala rankaisee itseään?

Kaikki henkisyys, mukaan lukien valaistuminen, tulee ihmisestä itsestään, ei ulkopuolelta, ei taivaasta.

Missä sitten Jumala/ alkulähde ihmisessä sijaitsee? Nykytiede ei siihen osaa vastata. Se ei näy mikroskoopin kuvassa.

Me ihmiset elämme materiassa, olemme materialisteja. Kuitenkin materiaa on vain vajaa 5 % maailmankaikkeudesta.

Jumala on mestarifyysikko.

Einstein kehitti aikoinaan kaavan E=mc², joka todentaa sen, että materia on energiaa. Se on totta, vaikkakaan Einstein ei tiennyt mitään heikosta ja vahvasta kvanttivoimasta. Nykytiede on vasta nyt tehnyt alustavia havaintoja näiden voimien vaikutuksista, vaikka se ei vielä tunnista näitä voimia.

Jokaisen ihmisen ympärillä on kvanttinen energiakenttä, joka on halkaisijaltaan 8 m ja me tunnemme sen toisen ihmisen ollessa sen kentän sisällä. Tällöin olemme yhteisessä energiakentässä (Merkabassa). Tämä kenttä irtautuu ihmisestä hänen kuollessaan.

Alkulähde sijaitsee DNA:ssa sen näkymättömissä olevassa 24:nnessa kvanttiparissa. DNA ei ole pelkästään kemiallinen molekyyli kehossamme. Se on jumaluuden moniulotteinen osa. Se sama molekyyli, jota kutsutaan DNA:ksi, on ympäri galaksia. Se on elämä ja se on tapa, jolla elämä muodostuu kaikkialla. Se on elämän malli ja geometria kaikkialla ja näemme tämän jonain päivänä, kun pystymme tutkimaan muuta elämää, jota löydämme planeettamme ulkopuolelta.

DNA:mme on rampa tässä vanhassa energiassa ja oma vapaa valintamme on luonut tämän. DNA:mme, elämänkaaremme (ikääntyminen) ja sairautemme on ovat kaikki sitä, minne halusimme viedä tämän planeetan energian ja DNA:mme teki yhteistyötä. Tämän kanssa olemme eläneet ja nyt se on muuttumassa. Se ei ole DNA-aktivointi, se on DNA-vapautus. Vapautus!

Alkusolut! Alkusolut ovat ne vastasyntyneen solut, jotka nopeuttavat kasvua ja oppimista erityisellä tavalla. Lapsi omaksuu puolessa vuodessa hyvin paljon maailmasta ympärillään. Tähän sisältyy puhe, kieli, seisominen ja kävelemisen aloittaminen ja paljon muuta. Se on DNA:n alkumanuaali ja sen ”antennit” ovat suuria. Ne kuuntelevat kaiken ympärillään olevan asenteita ja tietoisuutta. Se on aktiivista vastasyntyneellä ihmisellä. Sitten se hidastuu ja meistä tulee aikuisia.

Alkusolut ovat taianomaisia. Niitä käytetään ensin ja sitten niitä ei käytetä, mutta ne ovat aina olemassa eivätkä lähde pois.

Vanha sielu, mitä jos kertoisin sinulle, että voit vapauttaa nämä solut nyt, tehdä niistä aktiivisia itsellesi.

Teet sen affirmaatiolla, teet sen tietoisuusmuutoksella, teet sen meditoimalla. Vapautat alkusolut aikavankilasta taas käyttöön. Se merkitsee sinulle pikaraidetta valaistumiseen. Ne toimivat akaasiasi kanssa.

Se toimii mihin tahansa tilanteeseen, mitä sinulla on. Älä rajoita sitä siihen, mitä luulet tarvitsevasi! Kysy aina: ”Rakas Henki, mitä tarvitsen?” Totea: ”Rakas Henki, tätä ja jotain parempaa.” Käytä tätä potentiaalia! Alkusolut ovat valmiina vanhoilla sieluilla. Toisin sanoen, elämien lukumäärä antaa meille malli-informaatiota, jota ei ole aloittelijalla, joka on ollut maan päällä vain muutaman kerran. Vanhoilla sieluilla on satoja elämiä, kenties tuhansia elämiä kokemuksien ja tietomallin kehittämiseen.

Tiedät, että olet ollut täällä aiemmin, tiedät liikaa, tunnet liikaa. Luet tätä tekstiä ja näet sen olevan täsmällistä ja totta – olet vanha sielu.

Salaisuus akaasiasi ammentamiseen tai tuon mallin vapautumiseen on myötätuntoinen tietoisuus. Onko se yllätys sinulle? Se on puuttunut kaiken aikaa. Jos aiot ammentaa akaasiaasi (käyttää asioita, joita olet oppinut menneisyydessä) ja alkaa kirjoittaa sitä, kuka olet, sinun on tehtävä myötätuntosopimus itsesi kanssa. Miten pärjäät vihattomuudessa, toisista välittämisessä ja sisäisen Jumalan puhtaudessa? Myötätunnon luomisen tietoisuusfysiikka luo myötätuntoista toimintaa. Vanha sielu tietää, miten se tehdään. Et lukisi tätä ellet olisi vanha sielu, myös kiinnostumaton vanha sielu.

Myötätunto on kaikkien tunteiden kuningas tässä kohtaa tällä planeetalla. Se johtaa meidät kehittyneeseen rakkaustilaan ja ilman toisista välittämistä se ei toimi. Itse asiassa mikään ei silloin toimi.

Tällä hetkellä maapallon ihmiset elävät jakautuneessa tilassa välittäminen – välinpitämättömyys. Myötätunto – sen puuttuminen. Tällä planeetalla on tällä hetkellä pimeä armeija.

Älä ole huolissasi tästä, myötätuntoinen ystävä. Silloin kun otat mestarin ominaisuudet, valo ympäröi sinua. Ei enää linnoittautumista tai suojautumista pimeydeltä. Se perääntyy luotasi automaattisesti. Ei enää päivän sairauksien tarttumista – ne eivät voi koskettaa sinua myötätunnossa.

1.2.17       D.D.


 

Vanhan sielun tunnusmerkit

 

Ihmisiä on jo kauan aikaa hämmentäneet kysymykset, kuka minä olen, mistä minä olen tullut, miksi ja mihin olen menossa?

Osa ihmisistä ajattelee, että on vain yksi elämä, jota seuraa kuolema ja maatuminen. Tai, kuten meitä on opetettu: ”Elä nuhteeton elämä (yksi elämä) ja kuoleman jälkeen tulevassa viimeisessä tuomiossa saat palkinnoksi ikuisen elämän taivaassa” tai ”jos teet paljon syntiä, saat ikuisen kadotuksen”. Tämä on myös länsimaisen kirkon kanta.

Entäpä, jos tuo kaikki on virheellistä ajattelua.

Raamattu, koraani ja kaikki henkiset kirjalliset aineistot ovat ihmisten kirjoittamia.

Mestari Jeesus ei kirjoittanut mitään. Profeetat, aikalaiset ja apostolit kylläkin. Siitä koottiin Raamattu, jonka koostumusta kirkolliskokoukset mukauttivat oman versionsa kirkon oman vallan vahvistamiseksi. Raamatun teksteistä poistettiin mm. oppi jälleensyntymisestä harhaoppina Konstantinopolissa vuonna 553. Vieläkin sitä löytyy Raamatusta pieninä annoksina.

Ihmiset ovat tehneet Jumalasta alkulähteestä, ihmisen kaltaisen olennon ja tuomitsevan, vihaavan, ankaran Isän, joka lähetti poikansa kuolemaan, että jotkut ihmiset pelastuisivat.

Jumala alkulähde, joka on kaiken luonut, on paljon enemmän kuin mitä me ihmiset voimme kuvitella.

Jumala alkulähde asuu meissä jokaisessa. Olemme luojia!

Jumala on suuri, Jumala on hyvä, Jumala on myötätuntoinen, Jumala on rakkaus.

Oikeasti mestari Jeesus oli rakkauden lähettiläs ja hänen sanomansa on puettavissa viiteen ohjeeseen:

  • Älä vihastu
  • Puhu aina totta
  • Älä vanno
  • Auta lähimmäistäsi
  • Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi

Kuka näitä ohjeita noudattaa?

Idän ja Egyptin faaraoiden ajan uskonnot sisältävät jälleensyntymisen tosiasiana. Tämä on myös teosofian (jumalviisauden) ja teosofisen Ruusu Ristin ehdoton kanta.

Maapallomme on tällä hetkellä ainut linnunratamme vapaan valinnan planeetta. Planeetta, jossa ihminen voi tehdä haluamansa valinnan, joko huonon tai hyvän. On kysymys valosta ja pimeydestä. Tämän maapallon evoluutiossa olemme neljä kertaa tuhonneet täällä olleen elämän. Viides kerta oli tulossa vuosituhannen vaihteessa. Inkojen ja erityisesti Mayojen kalenteri sekä Nostradamuksen ennustukset ennustivat maapallomme elämän tuhoutumisen.

21.12.2012 oli kuitenkin käännekohta, jolloin valon määrä ylitti pimeyden määrän. Koko ihmiskunnan historian ajan tapahtunut tappaminen, viha, ahneus ja ihmisten tuomitseminen muuttuvat. Tapahtumien syklisyys avautuu spiraaliksi. Pimeys taistelee kaikella, millä se pystyy vanhan energian säilyttämiseksi ja se tekee sitä hyvin – se näkyy kaikkialla.

Pimeys tulee häviämään.

Mistä tiedän – se on tapahtunut aiemmin muilla planeetoilla. Emme ole yksin.

Tämä aika on erityisen tärkeä vanhoille sieluille, siksi olemme tulleet tänne:

Olemme täällä nyt, koska meillä on eniten kokemusta. Tarkoitan niitä, jotka ovat eläneet tällä planeetalla kerta toisensa jälkeen maapallon energiassa.

Välillämme on valtavaa vaihtelua siinä, kuinka pitkän ajan olemme olleet tällä planeetalla. Ajatelkaa, mitä olemme kokeneet – eri kulttuureita, joissa olemme olleet, taisteluja joita olemme käyneet ja syitä miksi tulimme.

Elämä on sielun kokemus maan päällä. Mitä ajattelette sielusta, joka tulee kolmeksi kuukaudeksi ja lähtee. Saattaisitte ajatella, että siinä on jotain vikaa ja että se on menetetyn lapsen tragedia. Todellisuudessa se tehdään ennakkosopimuksella vanhempien sielun kanssa.

Näin on, jotta jokin opetus voidaan suorittaa. Vanhemmille annetaan tilaisuus tulla henkisiksi surunsa avulla. Usein tämän elämänkokemuksen antaa vain vanha sielu.

Entä tuleminen maapallolle elääkseen vain 19 vuotiaaksi ja silloin elämän lopettaa luoti taistelukentällä. Saattaisitte sanoa. Mitä hyötyä siitä on kenellekään? Se on elämän hukkaamista! Haluan sanoa sinulle, että joka hengenveto minkä otat tällä planeetalla, on merkityksellinen, kaunis ja se lasketaan ja tallennetaan. Joidenkin meistä täytyy olla taistelukentällä niitä, jotka kaatuivat ja toisten oli oltava voittajina. Se on kokemus ja sitä kaikkea vanha sielu tarvitsee tällä hetkellä.

Mitä hyötyä siitä on?

Kenties muistaisimme sen riittävästi, että meillä olisi jonain päivänä voimaa sanoa: Ei tule enää taistelukenttiä. Viisautemme oivaltaisi, ettei sillä ole merkitystä, olemmeko voittajia vai häviäjiä, sillä ne kumpikin edustavat sopimattoman matalaa energiaa tulevalle maapallolle. Sota ei ole hyväksyttävää! Vain vanha sielu tietää tämän kokemuksen kautta.

Annan nyt teille vanhan sielun ominaisuuksia ja pyydän teitä havainnoimaan itseänne. Ovatko nämä teidän ominaisuuksianne?

 

Ensimmäinen ominaisuus

 

Ensimmäinen syy tietää olevanne vanha sielu on, että olette täällä. Vanhat sielut ovat uteliaita! Vanha sielu, tunnistat, miksi olet täällä ja jollain tasolla haluat enemmän. Olet informaatiosieni, koska informaatio alkaa kuulostaa aikakauden totuudelta.

 

Toinen ominaisuus

 

Joillakin teistä alkaa olla syvällisiä muistamiskokemuksia. Olette kutsuneet niitä dejá vuksi.

Sinulla on muistamisen tunne, vaikket voi muistaa, tapahtuiko se vai ei. Kenties kohtaatte jonkun ihmisen, joka on ystävällinen ja tuntuu erittäin tutulta, kuin perheenjäseneltä – et kuitenkaan ole koskaan tavannut häntä. Jotenkin oivallat, että olet tekemisissä akaasisen perheen kanssa.

Alat muistaa asioita – energian mitä kutsutaan akaasiseksi heräämiseksi. Monet teistä johdatetaan tilanteisiin, jotka tuntuvat tutuilta ja näette kasvoja, jotka luulette tuntevanne, kuitenkin se tapahtuu ensi kerran tässä elämässä. Tapaatte perhettä.

 

Kolmas ominaisuus

 

Olet nainen, jolla ei ole lapsia ja olet päättänyt, ettei sinulle tulekaan. Kuitenkin tiedät alitajuisesti, millaista on olla äiti. Olet ollut täällä riittävän usein, että akaasiasi soi syvämietteisenä äitinä olemista. Sama pätee miehiin.

Mies, joka on luonteeltaan lempeä ja joka ei koskaan satuttaisi toista ihmistä, voi intuitiivisesti tietää, että hän on ollut soturi. Hän tuntee tai näkee unta, miltä tuntuu ottaa henki. Tunnet sen ja tiedät, että olet osallistunut halpamaisiin tekoihin. Se soi akaasiassasi ja se on osa solurakennettasi. Niin lempeä tai kunnioitettava saatat olla tällä kertaa, tiedät, että sisälläsi on soturi.

Naiset tekin tiedätte, että teillä on soturi sisällänne, voitte tuntea sen. Olette osallistuneet taistelukentille ja tiedätte sen. Tiedätte, millaista on selviytyä taistelukentällä tai olla selviytymättä. Historiaan sisältyy niin paljon voitettuja ja hävittyjä taisteluita, että se merkitsee, että me kaikki tässä huoneessa olemme osallistuneet täysillä moniin niistä. Joskus kuolimme Jumalamme vuoksi joskus -ei minkään vuoksi, mutta meillä kaikilla on kokemuksia, miltä tuntuu tulla ja lähteä nopeasti ja kuolla dramaattisesti.

Miehet ja naiset, kannamme tuota menneisyyden energiaa. Vanhassa energiassa monet meistä ovat päättäneet tehdä sen uudestaan ja sotamiesten ja naisten perheitä syntyy. Uudessa energiassa, jossa nyt olemme, tunnemme, että olemme valmiit tuon kokemuksen osalta. Olemme siirtyneet selviytymismoodista viisausmoodiin.

 

Neljäs ominaisuus

 

On monia merkkejä vanhana sieluna olemisesta. Osa niistä piiloutuu. Tunnetteko, että teillä on ikävuotenne ylittävää viisautta? Vastaus on kyllä. Tässä on salaisuus, mitä kannat ja tämä on salaisuus, mitä kannat, ja se on yhteistä tämän ryhmän kanssa. Viisautemme tulee kokemuksien kautta. Olemme maksaneet siitä rakkaat ystävät. Olemme vanhoja sieluja.

 

Viides ominaisuus

 

On yksi asia, minkä menneisyyden akaasia luo persoonallisuuteemme. Eläminen uudestaan ja uudestaan vanhassa energiassa aiheuttaa itsearvostusongelmia. Olemme puskeneet aina vanhaa energiaa vastaan emmekä ole pärjänneet hyvin. Vanha energia on ollut aina ohjaksissa ja meidän oli piilouduttava tai taisteltava sitä vastaan. Monet meistä kuolivat sen vuoksi. Meillä on täydellinen itsearvostuksen puute. Saatamme olla itsevarmoja ulospäin, saatamme olla vahvoja muille, mutta kun olemme yksin, mietimme, kuka olemme, selviydymmekö, olemmeko oikeassa. Tämä on vanha sielu.

Tilanne on ollut sama koko historian ajan – kunnes nyt.

Nyt olemme tällä planeetalla aikana, jota muinaisihmiset ennustivat.

Energia on viimeinkin puolellamme.

Planeetan energia muuttuu. Tietoisuuden valo-pimeätasapaino muuttuu suuresti. Kun opimme, kuka olemme, miksi olemme täällä ja miksi tunnemme niin, kuin tunnemme, kaikessa alkaa olla tolkkua. Ei ole mitään parempaa kuin totuuden löytäminen, sillä se selvittää menneisyyden. Totuuden löytäminen menneisyydestä laittaa tulevaisuuden perspektiiviin ja alamme saada ansaitsemamme itsearvostuksen.

Pimeyden ja vanhan energian taistelu on näkyvissä kaikkialla. Matala tietoisuus = pimeys taistelee henkitoreissaan, kunnes se poistuu.

 

Kuudes ominaisuus

 

Tarkoituksen löytäminen.

Vanhoilla sieluilla on niin paljon entistä kokemusta ja historiaa, että monet katsovat ympärille sanoen; Mikä täällä olemisen tarkoitus on?

Usein he etsivät toisia kertomaan, mikä se on. Tämä johtuu siitä, että energia on erilaista kuin ennen. He tuntevat tyytymättömyyttä siinä, mitä he tekevät. Teenkö oikein? Onko jotain, mitä minun pitäisi tehdä paremmin?

Vanha sielu, kun alat muuttua vanhoista tavoista, voimasi alkaa todella näkyä. Olet tullut mukanasi niin paljon kokemusta, jota alat vetää akaasiastasi. Et ehkä tiedä tekeväsi sitä, mutta todella vedät. Intuitiosta tulee parempi ja alat saada neuvoja omaan elämääsi. Saat synkronismia siinä, minne mennä ja mitä tehdä ja tämä kaikki perustuu siihen, että olet vanha sielu tänä päivänä.

Nuoret sielut, jotka vasta tulevat planeetalle, katselevat ympärilleen ja opettelevat miten kaikki toimii. He vain yrittävät selviytyä. Heillä ei vielä ole niitä kokemustyökaluja, joita teillä on. Heillä tulee olemaan, mutta he vasta selvittävät niitä.

Vanhoilla sieluilla on muistamisen viisautta. Alatte ratkaista ihmiskunnan ongelmia. Kuitenkaan sillä ei ole merkitystä, mitä teemme.  Työmme ei ole yhtä tärkeää kuin läsnäolomme. Tämä käsitys on erilainen siitä, mitä vanhempamme kertoivat meille.

Kuunnelkaa, sillä ei ole merkitystä, mitä teemme! Valomme auttaa tätä planeettaa. Pelkkä istuminen täällä nyt auttaa tätä planeettaa. Olemalla täällä kokeneena sieluna, laitamme kokemuksemme viisauden tämän planeetan verkkoihin – elämiemme kypsän energian. Tätä teemme tällä hetkellä.

Rentoutukaa ja olkaa. Tietäkää, että olemme täällä tarkoituksesta. Antakaa synkronismin työntää teidät seuraavalle alueelle, mikä on suotuisa ja kaunis teille, jos sallitte sen olla.

Olemme käyneet läpi niin monta elämää, joissa olemme kärsineet ja odotamme kärsivämme täällä taas. Vanhemmat, toisitteko lapsenne tähän maailmaan sillä tarkoituksella, että he voisivat kärsiä kanssanne? Ei siinä ole mitään järkeä. Siinä ei ole henkistä maalaisjärkeä.

Meidän täytyy alkaa käyttää Hengen älykkyyttä, joka kysyisi:

Mitä tekisin, jos olisin rakastava ja hyväntahtoinen Jumala? Sitten jollakin tasolla ääni sisälläni sanoo. SINÄ OLET! Olet osa koko luomakuntaa.

 

Seitsemäs ominaisuus

 

Lopuksi numero seitsemän. Ette ehkä koskaan ajattelisi sitä. Rakkaat ystävät, teillä on jotain, minkä tunnette syvästi ja se on ilmiselvää. Luulette kaikilla olevan sen. Heillä ei ole. Vanhalla sielulla on tässä energiassa kyky tuntea syvästi Jumalan rakkaus ja toisilla ei ole. Tämä vaatii kypsyyttä! Vaatii elämien kokemusta ymmärtää luojan hyväntahtoisuus, miltä se tuntuu ja mitä se merkitsee. Tästä syystä on erittäin vaikeaa saada nuori sielu uhrina olemisesta Jumalan rakkauden tuntemiseen. Hänellä ei ole aavistustakaan, miltä se tuntuu! Teillä on! He eivät tunnista sitä tunnetta, he tulevat tunnistamaan, mutta se vaatii kokemusta.

Jos olet vanha sielu, tunnet sen. Olette niitä, jotka muuttavat planeettaa.

Muutat planeettaa läsnäolollasi täällä, valotyöntekijä. Kristalliverkko imee sisältämääsi valoa, minkä olet ansainnut ja tuonut meille kaikille. Tämä on syvällinen järjestelmä ja planeetan uuden energian täytyy kokea vanhat sielut ja niiden viisaus voidakseen vaikuttaa niihin, joita syntyy tulevaisuudessa. Tämä järjestelmä on esoteerinen, vaikea kuvailla ja syvällinen. Ajatelkaa sitä. Elämällä täällä tänään täytätte verkkoja tiedolla ja viisaudella tulevia sukupolvia varten.

Miten luulette, että ihmiskunta koskaan kypsyy ja kehittyy ilman tätä tietoa? Vastaus on, ettei se voi tehdä sitä, ellei tule muutosta ja tämän muutoksen katalyytti on vanhan sielun akaasiakokemus. Olette niitä, jotka laittavat sen suoraan planeetan verkkoihin vain olemalla täällä ja ymmärtämällä tämän. Tämä aikakapselin avautuminen luo hitaasti ylös nousseen planeetan.

Kylvätte tulevaisuuden siemeniä vain olemalla tässä huoneessa ja antamalla kertoa tämän.

Haluan teidän ajattelevan näitä asioita, jos voitte ja haluatte. Haluan teidän esittävän kysymyksen: Onko mahdollista, että olen enemmän kuin ajattelen olevani? Onko mahdollista, että Jumala tuntee minut, kun istun tässä kaikkien maallisten ongelmieni ja turhautumiseni kanssa? Välittääkö Jumala kaikista niistä asioista, joita minun täytyy tehdä tai lapsista, jotka minun täytyy kasvattaa? Välittääkö Jumala sukulaisista, joita minun täytyy miellyttää tai pomosta töissä? Onko mahdollista, että Jumala rakastaa minua kaikessa tässä?

Vastaus on Kyllä, Kyllä, Kyllä ja Kyllä!

Niin tärkeä olet vanha sielu. Onneksi olkoon. Tämä on täällä olemisesi tarkoitus – vain elää ja tietää, että sinua rakastetaan.

 

D.D

Hyvin samankaltaista henkistä tietoa kuin tässä kanavoinnissa on välitetty myös seuraavassa Kryon-kanavoinnissa:

Kryon 29.3.15: Vanhan sielun määritelmä


 

Vanhan sielun akaasiset unet

 

Vanhat sielut ovat hyvin vanhoja ja viisaita. Vanhan sielun akaasinen tiedosto muistaa kokeneensa tämän suuren muutoksen, jonka keskellä nyt olemme, aiemmin menneisyydessä. Siksi vanha sielu ei pelkää sitä ja alkaessaan kokea sen, se on heille mukavaa.

 

Akaasinen tiedostomme ei lue menneiden elämien kokemuksia lineaarisesti. Emme näe, kuka olimme ja mitä teimme elämissämme elämä toisensa jälkeen. Tämä johtuu siitä, että moniulotteinen akaasia käsittelee energiaa, ei historiaa.

 

Tässä uudessa energiassa on syy sellaisiin heijastuksiin, joita meillä on (unet, joita meillä on), sillä akaasinen tiedostomme antaa meille monia asioita käsiteltäviksi. Miksi? Koska meidän täytyy puhdistaa nämä asiat siirtyäksemme eteenpäin. Muuten emme etene.

 

Akaasia on DNA:ssamme ja se vaikuttaa syvästi elämäämme saamalla energian tulemaan esiin, kohtaamaan meidät ja pyytämään poispäästämistä. Meidän tulee hankkiutua eroon näistä entisten elämien energioista. Meillä on mielenkiintoisia unia. On esimerkiksi hukkumiskokemus 1000 elämää sitten. Tämän muistamme, joten meillä on hukkumisunia. Emme saa hengitettyä ja heräämme kakistellen istumaan sängyllämme. Siinä se on taas – tuo uni! Mitä ihminen tekee tuolla kokemuksella? Vanhalla sielulla ensimmäinen asia on: Mitä se merkitsee? Mitä teen sille? Tämä on oikein, mutta usein ihmiset eivät analysoi, mitä se oikeasti merkitsee. Sen sijaan saatetaan ajatella sen olevan ennustus. Tulen hukkumaan, joten minun on parempi olla menemättä veden äärelle. Olen nähnyt saman unen uudestaan ja uudestaan, siksi sen täytyy olla jotain, mikä tapahtuu. Niinpä seuraava askel on pelko.

 

Tämä on kaunis järjestelmä vanhan sielun valmistelemiseksi tulevaisuuteen. Tuossa unessa on kyse jostain, mikä on tapahtunut menneisyydessä sinulle ja mikä vaikuttaa sinuun vielä tänäkin päivänä. Siinä on kysymys monista menneisyyden asioista, jotka on nähtävä, ymmärrettävä ja sivuutettava ikuisiksi ajoiksi.

 

Jos tunnistat nämä energiat siksi, mitä ne ovat, tuotuina sinulle vanha sielu, voit siirtyä niiden ohi. Voit sanoa: Kiitos akaasia, että sain nähdä tolkun tässä. En pelkää hukkumista. En pelkää mitään, mitä ei ole enää. Se ei vaikuta elämääni enkä pelkää tulevaisuutta. Kahlaan mielelläni järveen tai mereen ilman pelkoa.

 

Niin kauan kun akaasiaamme on kaiverrettu jotain, joka aiheuttaa pelkoa unissamme tai menneen elämän kokemuksissa, se pidättelee meitä.

 

Vanhoille sieluille aletaan esittää ”tarjottimella” niitä entisiä elämiä, joissa on eniten energiaa tai jotka sisältävät dramaattisimpia tapahtumia. Ja kun niin tapahtuu älkää pelätkö, älkää ilmentäkö pelkoa. Riippumatta siitä, miten todelliselta se tuntuu, se ei ole ennustus. Se ei ole. Se olet sinä, joka työskentelet sinun kanssa.

 

Unet ovat tällaisia. Vanhoilla sieluilla on usein akaasiaunia. Uudet sielut vasta totuttelevat planeettaan. He näkevät unia muista asioista. Vanhat sielut alkavat tässä energiassa nähdä unia, jotka merkitsevät asioita. Kenties meillä on unia perheestä – kukaan vain ei esitä samaa roolia kuin todellisuudessa eikä kukaan ole oikealla paikalla. Mutta on jotain draamaa. Missään tässä ei tunnu olevan tolkkua. Heijastatte aina peloksi asiat, joita ette ymmärrä.

 

Teillä on unissanne epätavallinen perhe, joka tekee epätavallisia asioita. Kyse ei ole reaalielämänne sisaresta tai veljestä tai äidistä tai isästä tai lapsista. Sen sijaan se on vertauskuva perheestä ja se edustaa henkistä vertauskuvaa, joka on muuttumassa. On tapahtumassa muutos ja se pyytää teitä olemaan varovainen, kenen kanssa olette tekemisissä. Ainoa vaara on olla tekemisissä niiden kanssa, joita olette pitäneet perheenä (myös henkisenä perheenä), jotka ovat vielä vanhassa energiassa. He pidättelevät teitä. Tästä siinä on kyse.

 

Puratte entisten elämienne koodeja voidaksenne oivaltaa tasapainoisen tulevaisuuden.

 

Vanha sielu, sinulla on ollut elämä toisensa jälkeen tuollaisissa vanhoissa energioissa. Olet sotinut, sotinut ja sotinut taas. Olette vihanneet toisianne, olette tappaneet toisianne ja kannatte näitä asioita unissanne.  Jotkut niistä vaikuttavat teihin voimakkaasti ja voivat vetää teitä alas tässä uudessa energiassa. Äiti, sinun täytyy lakata näkemästä unia lastesi kuolemasta. Se, että näin tapahtui kaukaisessa menneisyydessä, ei merkitse, että niin tapahtuu tällä kertaa. Meillä kaikilla on ollut lapsia, jotka kuolivat käsivarsillemme syntyessään. He eivät koskaan selviytyneet ja tämä on äidille toistuva pelko. Analyysi: Se on uni menneisyydestä. Oivallus: se on akaasiassa ja aiheuttaa stressiä. Sivuuttaminen: hankkiudu siitä eroon. Se on vanhaa energiaa, jonka osa sinä et ole. Ikäännyt vähemmän ja elät paljon upeampaa elämää. Se, mitä tapahtui viimeisten 10 000 vuoden aikana, on edelleen akaasisessa tiedostossamme. Osa siitä on käsiteltävä.

 

Pahan unen sivuuttaminen: Herätessänne unesta sanokaa: ”Kiitos akaasia, kiitos Henki. Auta minua tajuamaan, mitä minun täytyy tietää, jotta voin sivuuttaa sen”. Tuo paha tunne katoaa hetkessä jumalan käsivarsilla. Rakkaus tekee sen. Sivuutan sen! Se on pois ja siirryn suurenmoiseen tulevaisuuteeni.

 

D.D


 

Omaan voimaan siirtyminen

 

  1. Aloita jokainen päivä positiivisella ajatuksella itsestäsi ja siitä, mitä luot tuona päivänä. Tee ajatuksestasi affirmaatio (positiivinen voimalause) ja sano se ääneen. Tämän sanominen omalla äänelläsi auttaa sinua leimaamaan ajatuksen mieleesi ja energiakenttääsi. Tämä lisää voimaa päivääsi. 
  1. Muistuta itsellesi toistuvasti, että positiiviset muutokset vievät aikaa (synkronismi) ja että olet jatkuvassa muutosprosessissa ollaksesi kaikkea, mitä voit olla. Päästä irti kärsimättömyydestä ja sen miettimisestä, että teetkö asioita riittävästi tai riittävän nopeasti. 
  1. Silloin kun tiestäsi tulee kivistä, tee asioita joista nautit ja ole ihmisten kanssa, jotka muistuttavat sinua omasta hyvyydestäsi. Älä salli negatiivisten ihmisten vetää sinua energiaansa. Ota aikalisä ja kutsu sisäistä viisauttasi yhdistämään sinut kevyempään oloon. 
  1. Älä taistele ongelmia vastaan, kun niitä syntyy. Toivota ne tervetulleiksi lahjoina, jotka avaavat sinua tietoisuuden laajentamiselle, parantumiselle ja vapautumisille DNA-tason malleista, jotka ovat nyt valmiita selvitettäviksi. Vasta kun tulet tietoiseksi ongelmista, voit etsiä apua niiden päästämiseksi irti elämästäsi. 
  1. Päästä irti tulevaisuudesta huolehtimisesta. Sinulla on sisälläsi mahdollisten tulevaisuuksien rajaton potentiaali. Egomielesi unohtaa tämän ja tarttuu maailman esittämiin mahdollisuuksiin. Henki-Itsesi tietää kuitenkin, että määräät juuri nyt, millaisen tulevaisuuden saat jatkuvassa kehitysprosessissa.

  

Päivittäiset voimalauseet. Sano ne ääneen joka aamu päivän aloitukseksi. 

” Olen osa luojaa. Olen luonut nykyisen todellisuuteni ja luon kaiken sen, mitä koen tulevaisuudessa. Siksi kaikki, mitä on edessäni, on itse luomaani. Tänä päivänä teen valinnan kohottaa tietoisuuttani. Tänä päivänä hidastan ikääntymiskelloa soluissani ja luon jumaluutta päivittäiseen tekemiseeni. Tänään ohjeistan solurakenteeni värähtelemään aikomusteni mukaisesti. Luon rauhallista tasapainoa kaikkiin asioihin kaikkialla, missä kuljen.”

Älä koskaan syytä itseäsi. Kaikki, mitä sanot ”kuullaan” soluissasi jopa kaikkein syvimmässä masennustilassasi. Älä tee niin, vaan sen sijaan sano:

” Kiitos henki siitä, että annat minulle kyvyn tietää, että kaikki tämä on väliaikaista. Olen rauhallinen voimassani.”

Vaikka epäilisitkin voimalauseiden sanomista, tee ne silti. Kaksinaisuutesi on rakennettu vääristämään näitä asioita. Anna tulosten tukea sinua. Tietoisuutesi nousee ”suuremmalle vaihteelle” kun se näkee asioiden muuttuvan elämässäsi. Tämä tapahtuu samoin aivan kuin missä tahansa harjoittelussa. Kun alat nähdä tuloksia, et enää epäile!

3.6.2017     D.D 


 

Oppituntimme aineellisessa maailmassa

 

Ihmisen maatason kokemus kaksinaisuudessa on kunnioitettu oppimisprosessi, jonka kautta monet jumalaisen älykkyyden olennot kulkevat. Ennen kuin ihminen voi päästä moniulotteisiin, rinnakkaisiin todellisuusjärjestelmiin, hänen on opittava hallitsemaan optimaalisesti ja vastuullisesti ajatusluomisen energia.

 

Olemme maayliopistossa tämän tarkoituksen vuoksi. Meidän on nähtävä omakohtaisesti fyysisen materialisoinnin kautta ajatustemme ja tunteidemme konkreettiset tulokset.

 

Maayliopisto on kaksinaisuus-koulutusjärjestelmä, jota kutsutaan fyysiseksi todellisuudeksi.

 

Ne havaintosuodattimet, jotka estävät moniulotteisuutemme, ovat hyödyllisiä salliessaan meidän kohdata maatason kokemukset ja kasvaa niiden kautta. Kun kasvu saavuttaa tietyn kehittyneen valomäärän, pääsemme laajempaan moniulotteiseen havaintotapaan. Joka yö prosessoimme syvässä unitilasssa päiväkokemuksiamme. Tässä unitilassa korkeampi minämme tutkii hyvin tarkkaan niitä kokemuksa, joita ilmennämme elämäämme. Luomme kokemuksia, jotka antavat meille suurimman kasvun.

 

Elämämme maan päällä on suuren suunnitelman mukainen ja sillä on merkittävä tarkoitus. Se ei kuitenkaan aina ole helppo. Myös ne elämät, joita pidämme vajavaisina, antavat valtavan oppimis- ja kasvupotentiaalin. Keskeinen totuus on se, että kaikki sielut inkarnoituvat vapaan tahdon kaksinaisuustasolle ja luovat omat olosuhteensa ja kokemuksensa maaulottuvuuksissa.

 

Olemme täällä oppimassa vastuullista luomista. Monet meistä hyväksyvät tämän. On paljon vaikeampaa uskoa, että luomme itse päivittäiset elämäntilanteemme ja erityisesti epämiellyttävät tapahtumat. Kokemamme päivittäiset tapahtumat määräytyvät uskomuksiemme ja asenteidemme mukaisesti sekä niiden odotuksien mukaisesti, joita kummatkin muodostavat ja projisoivat.

 

Sekä positiiviset että negatiiviset asenteet (olivat ne tietoisia tai ei) ilmentyvät todellisuuteemme.

 

Jos projisoimme puutementaliteettia, me luomme puutetta. Jos vellomme huolessa ja pelossa, vedämme niitä puoleemme. Uskomuksemme ja niistä projisoidut ajatukset on ohjattava tietoisesti tuottavalla asenteella. Se vaatii ponnistelua. Jokaisen elämän ja jokaisen sielun matkan suuri oppitunti on oppia, miten ohjataan ajatuksia tarkoitukselliseen positiiviseen suuntaan.

 

Olemme täällä oppimassa vastuullista luomista ja se on suuri totuus!

 

20.8.2017 D.D


 

Mestarifyysikko

 

Alkulähde, kaiken luoja, on mestarifyysikko.

  

Nikola Tesla: Kaikki on lähtöisin valosta

 

Valo on arvoitus meille. Se tunnetaan yksikkönä nimeltään fotoni. Fotoneilla ei ole tiheyttä, eikä varausta ja ne kulkevat sekä aaltoina että hiukkasina 300 000km/h.

Ymmärtämällämme valonnopeudella aika häviää. Fotoni lähtee auringon tai tähden pinnalta ja kulkee välimatkan, minkä hahmotamme valtavaksi määräksi valovuosia ja valaisee sitten silmämme, kun katsomme ylhäällä taivaan tähtiä. Meistä tuntuu paradoksilta, että se hetki, jolloin fotoni lähti tähdestä ja se hetki, jolloin se osuu verkkokalvollemme, on sama. Ei ole kulunut aikaa lainkaan.

Olemme valo-olentoja ja kuten edellä olemme kertoneet, valo on ajatonta. Olemme myös moniulotteisia.

 

Torus -ilmiö 

 

Aika ja tila/avaruus ovat saman mekanismin osia. Tila on jähmettynyttä aikaa, jota pidetään kineettisessä matriisimuodossa kaksinaisuudessa ja tämä mahdollistaa erillisyyden ja tietoisesti ohjelmoidun harhakuvan peräkkäisajasta. Aika on dynaamisesti virtaava tilan vastakohta. Kumpikin esiintyy tietoisuusyksikköjen harmonisina välähdyksinä sellaisen mekanismin kautta, missä sykitään aineesta antiaineeksi ja päinvastoin; sisään mustien aukkojen kautta ja ulos valkoisten aukkojen kautta (tieteemme ei ole vielä löytänyt valkoisia aukkoja, mutta kaikki voimat toimivat pareittain – ne löytyvät kyllä).

Harmoninen välähdys ei ole ainoa piste, jossa tila ja aika sulautuvat homogeeniseksi ”keitoksi”. Myös tietoisuusyksikön havaintotaso sykkii kuhunkin samanaikaiseen elämään. Tämä välähdys tapahtuu nopeudella, joka on lähellä ”Planckin vakiota” eli 1/10 potenssiin 43. Tässä pisteessä aika ja avaruus sulautuvat yhteen ja tulevat epälineaariseksi kvanttilammeksi, jota kutsutaan menneisyydeksi, nykyisyydeksi ja tulevaisuudeksi.

Tässä kvanttitilassa aika-avaruusjatkumo häviää ja tulee samanaikaisiksi tapahtumavirroiksi, tapahtumahorisonteiksi, jotka ovat kaikki rinnakkain yhdessä nyt-hetkessä. Se on yhdistyminen, kokemusperäinen kvanttikeitto, mihin on kerätty jokainen tapahtuma, jokainen mahdollisuus ja todennäköisyys jokaisesta elämästä.

Tämä on vain yksi ominaisuus …

Se on myös piste, mistä aikahologrammit heijastetaan, sekä keskus, mistä harmoninen syke transformoi aineasteikkoja. Aine siirtyy antiaineulottuvuuteen ja antiaine siirtyy aineeksi muodostamaan fyysisen todellisuuden. Kumpikin vedetään sisään ja heijastetaan ulos harmonisina välähdyksinä mustien ja valkoisten aukkojen kautta.  Se tapahtuu käsittämättömällä nopeudella ja ”välkkymisilmiö” järjestää peräkkäin kaikki elämämme.

Melko lähitulevaisuudessa tiedemiehemme tekevät havaintoja, jotka johtavat tätä prosessia tukeviin teorioihin.

Siitä on jo nyt todisteita. On huomattu, että elektronit näyttävät häviävän muutamiksi mikrosekunneiksi kiertäessään atomin ydintä ja vaikka tämän arvellaan olevan kvanttitunneli, se on itse asiassa vaiheittaista ulottuvuuksien vaihtelua. Se on harmonisten kiertoasteikkojen torus -ilmiö.

Se tapahtuu automaattisesti kaikessa aineessa. Kaikki fyysinen aine aaltoilee sisään ja ulos mukaan luettuna fyysinen maailmamme ja tietysti oma kehomme.

Tällaista taittoaaltoilua tapahtuu myös syvällisellä mentaalitasolla. Tietoisuutemme ”vaiheilee” kaikkien elämien välillä samalla tavalla. Kuitenkin meistä tuntuu, että tietoisuutemme kaikissa elämissä on saumaton viiva. Tämä on harhakuva. Kaikki elämät ovat samanaikaisia laajemmassa näkökulmassa. Tämä syke on samanaikaisten elämien mekanismi. Välähdämme kuhunkin elämään ja siitä pois ja olemme tietämättömiä poissaolostamme missään niistä. Ne kaikki näyttävät jatkuvan. Ei ole mitään tietoaukkoja, koska tietoisuutemme liikkuu nopeasti sisään ja ulos.

Analogiana tähän voi verrata vanhoja elokuviamme, joissa yksittäisiä kuvia liikutettiin niin nopeasti projektorivalon läpi, että ne vaikuttivat saumattomalta liikkeeltä.

On monia tällaisia sisään-ulos -taittokohtia, mutta fyysiset aistimme ovat tarkoituksellisesti tietämättömiä niistä.

Tämä saattaa tuntua hämmentävältä ja uskomattomalta. Kuitenkin suurempi osamme on täysin tietoinen tästä prosessista. Se on tosiasia fyysisyydestä, fyysisestä olemassaolosta polariteettimaailmoissa. Meidän jokaisen suurempi osa (korkeampi minä) ei ole lukittu lineaariseen aikaan tai fyysiseen todellisuuteen.

Moniulotteisuutemme voidaan jakaa täällä maisessa olemassaolossamme neljään pääryhmään:

  • fyysinen ulottuvuus
  • mentaalinen ulottuvuus
  • uniulottuvuus
  • antimateriaulottuvuus (enkeliulottuvuus)

ja vain yhdessä näistä aika on osallisena.

28.9.2017 D.D


 

Muinainen inkarnaatio ja sen opetus

 

Tänä päivänä monelle ihmiselle aktivoituu muistikuvia menneistä inkarnaatioista Maapallolla. Nämä voivat olla lähellä nykyistä aikaamme tai hyvin kaukaisia kokemuksia. Näissä kokemuksissa esiintyy myös usein sellaiset maapallolta kadonneet mantereet kuin Atlantis ja Lemuria. Seuraavassa eräs tällainen yhteyshenkilömme kokemus, joka liittyy kadonneeseen muinaiseen Lemurian mantereeseen:

Inkarnoiduin ensimmäisen kerran maapallolle nykyisellä Hawajin alueella Mauin saarella.

Äiti oli kaunis, vaalea ja pitkä nainen, jonka sielukoti oli plejadeilta. Isäni oli lemurialainen kalastaja. Miehet olivat tuolloin kotisaarellamme varsin usein kalastajia ja he laittoivat myös ruoan sekä rakensivat talot, veneet, työkalut ja suojelivat perheitään. Naiset synnyttivät ja kasvattivat lapset sekä hoitivat kodin ja toimivat opettajina. Vanhempina isoäiteinä naiset toimivat yleensä shamaaneina.

Tuolloin ihmiskunta sai olemukseensa kvanttisen kromosomiparin eli ns. jumalkromosomiparin. Tämä yhteys liittää ihmisen plejadeihin. Tässä on varsinainen ihmiskunnan alku /syntymä ja sitä oli edeltänyt monivaiheinen evoluutioprosessi.

Äidin antama henkinen opetus, joka annettiin 7 – 13 vuotiaille lapsille saarellamme oli seuraavanlainen:

Hän piirsi rantahiekkaan ympyrän, joka oli yleensä n. 8 metriä halkaisijaltaan. Opetettavat lapset istuivat kehän ulkopuolella, kuten myös opettaja, joka käveli kehän ympäri opettaen kutakin lasta erikseen tarvittaessa.

Ylhäältä katsottuna maahan piirretyn kehän sisälle oli piirretty pyöreä keskiö (napa) ja siitä lähti viisi ”pinnaa” kehälle muodostaen ikäänkuin ”vankkurin pyörän”.

Mitä tuo kuvio esitti?

Ulkokehä esitti elämää, joka jatkuu ja on siten esitetty ympyränä.

Sisäkehä on kaiken alkulähde.

Viisi pinnaa esittävät alkulähteen ja fyysisen elämän välistä suhdetta.

  1. Ensimmäinen pinna on ns. meno–paluu -pinna alkulähteen ja kehän ”maanpäällisen” elämän välillä kuvaten inkarnoitumista alkulähteen ja fyysisen elämän välillä. Ihmisestä on koko ajan osa alkulähteessä (korkeampi minä) ja toinen osa taas on maan päällä kaksinaisuudessa.
  2. Toinen pinna on tähtisuunnistus-pinna ja se kuvaa astrologiaa. Tähdet määrittävät pitkälti kokemussisältömme suuntaviivat maanpäällisessä elämässä.
  3. Kolmas pinna on lapsen elämä ja se kuvaa vilpitöntä, arvostelematonta ja avointa suhtautumista toisiin ihmisiin ja koko luomakuntaan (kaikki olemme osa luomakuntaa). Se kuvaa myös hetkessä elämistä.
  4. Neljäs pinna on ihmis-jumala ja se kuvaa sitä, että olemme fyysisessä asussa ja kaksinaisuudessa eläviä alkulähteen osia. Jumala asuu meissä kaikissa.
  5. Viides pinna on peili. Meidän tulee nähdä jumala itsessämme ja kaikissa muissa ihmisissä sekä koko luomakunnassa.

Pinnojen välissä olevaa aluetta opetettiin vanhemmille yli 13 vuotiaille naisille ja miehille erikseen.

Siitä myöhemmin.

9.1.2018 D.D.


 

Luominen ja synkronismi

 

Energioilla on eri värähtelytasoja. Näistä matalin värähtelytaso on vihalla ja seuraavaksi matalin on pelolla. Näissä energioissa yli 90 % maapallon ihmisistä elää ja toimii.

Ihmiskunta on toiminut koko tunnetun historiansa ajan selviytymismoodissa. Koko historiamme on ollut sodankäyntiä, ahneutta, tuomitsemista sekä valtaa toisen ihmisen yli.

21.12.2012 oli tarkastelukohta (vrt. Maya kalenteri, Nostradamuksen ennustukset), jolloin 0.5% ihmiskunnasta ratkaisi maapallon selviytymisen – siirtymisen pimeydestä valoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut maapallon elämän tuhoutuminen viidennen kerran ja uuden evoluutiokehityskierroksen alkaminen.

Vihan ja pelon jälkeen tulevat valon energiat myötätunto ja korkeimpana rakkaus, joka on myös alkulähteen energia.

Olemme siirtyneet (koko aurinkokuntamme on siirtynyt) uuteen energiaan ja uuteen paikkaan linnunradallamme. Siinä vaikuttava energia on myötätuntoista.

Ihmiskunta siirtyy vähitellen myötätuntoon = viisausmoodiin.  Se tapahtuu hitaasti, mutta varmasti, kaksi askelta eteenpäin ja yksi taakse.

 

Luominen ja synkronismi lähtevät aikomuksesta

 

Luominen ja synkronismi ovat periaatteessa saman asian kaksi puolta. Kyse on aikomuksesta ja sen toteuttamisesta.

Synkronismi on järjestelmä, jota useimmat meistä eivät osaa käyttää. Kuitenkin jotkut meistä käyttävät sitä koko ajan. Emme vain tiedä, milloin käytämme sitä, koska se on totaalisesti erilaista verrattuna siihen, mitä me olemme oppineet.

Silloin kun jotain hyvää tapahtuu teille, ystävänne sanovat: Miten onnekas oletkaan! Silloin kun menette johonkin vaikeaan ihmiselle arkiseen tilanteeseen, kuten leikkaukseen ja palaatte sieltä odotukset ylittävien tulosten kanssa, ystävänne huudahtavat ehkä taas: Miten onnekas ihminen oletkaan! Sitten onnekkuutenne jotenkin jatkuu ja jatkuu. Ehkä menette johonkin tilaisuuteen ja sattumalta tapaatte juuri oikean ihmisen, joka tuntee jonkun toisen, jolla on etsimäänne informaatiota. Tämä johtaa teidät täsmälleen siihen, mitä halusitte. Ystävänne ovat hämmästyneitä: Miten onnekas oletkaan!

Ihmiset eivät näe synkronismin rakennetta. Se ei ole osa minkäänlaista heille tuttua järjestelmää, mitä he jo käyttävät. He uskovat sen olevan pelkästään sattumaa.

Meitä on perinteisesti opetettu seuraavasti: Ainoa käytettävä rakenne on tavoitteen asettaminen, suunnittelu ja eteenpäin katsomisjärjestelmät. Ainoastaan näiden avulla ihmiset uskovat voivansa kontrolloida elämäänsä. Tämä on tosiaan ainoa tapa, jolla ihminen saavuttaa asioita lineaarisesti, jotta hän saapuu ennalta asetettuun tavoitteeseen. Jotkut teistä laittavat tavoitteet jääkaapin oveen, jotta näette ne joka päivä. Tämä on lineaarisen ihmisen lineaarinen prosessi ja se tunnetaan hyvin.

Mitä, jos kerron teille, että on olemassa prosessi, joka ei ole lineaarinen ja siinä on vain käsitteellisiä tavoitteita. Käsitteellinen tavoite sanoo: Rakas alkulähde (Jumala), laita minut oikeaan paikkaan, vaikka en tiedä, missä se on. Rakas Jumala, kun teet sen, tee se mukavaksi minulle ja auta minua näkemään järki siinä. Tee siitä helppoa ja tuo oikeita tilanteita ja synkronismia laittamaan minut tuohon paikkaan, mistä en tiedä.

Mitä sanotte tästä?

Jos kertoisitte tuosta lauseesta jollekin kadulla, hän saattaisi sanoa: Humpuukia! Hän näkisi teidät hölmönä ja kelluvan ilman päämäärää toivoen, että universumi näyttää teille jotenkin tien. Hän nauraisi, mutta ihminen joka alkaa käyttää synkronismia elämän polkunaan, muuttaa vain oman uskomuslaatikkonsa sisältämään jotakin, mikä on kaikkien käytettävissä, mutta mikä ei ole 3D:ssä.

 

Totuus synkronismista

 

Nyt tiedätte, mitä se on. Joten puhumme seuraavaksi siitä, mistä se tulee, kuka siinä on mukana ja mitä voitte tehdä auttaaksenne sitä tapahtumaan itsellenne. Ihminen luo synkronismia aikomuksella ja uskolla. Niin se alkaa.

Otan yksinkertaisen esimerkin: Monet valotyöntekijät käyttävät ns. erityisenkeliä, jolla on kyky valvoa jättimäistä pysäköintipaikkaa, jotta voidaan nähdä, kuka lähtee pois ja missä se tapahtuu. Ajatuksena on, että ihminen pyytää pysäköintienkeliä opastamaan sinua löytämään hyvän parkkipaikan. Tämä ei ole etukäteissuunnittelua, eihän? Se on erilainen ajatus, joka laittaa teidät itsenne tai enkelin, josta tulee teidän silmänne, korkealle pysäköintipaikan yläpuolelle näkemään koko alueen rajat sekä sen, mitä alueella tapahtuu. Jos se olisi mahdollista, niin voisitte ohjata 3D:ssä autonne saapumaan parkkiruutuun juuri silloin, kun joku lähtee kyseiseltä ruudulta. Tämä itse asiassa toimii. Se toimii kerta toisensa jälkeen. Se toimii, koska tämä on synkronismin määritelmä. Ei ole etukäteissuunnittelua, vaan ajatus, johon uskotte. Uskotte silloin sellaiseen, mitä ette voi selvittää 3D:ssä. Tämän rajan vuoksi useimmat ihmiset vain kiertävät parkkialuetta ja odottavat sattumaa.

Kuka tämän kaiken lopulta tekee? Ei ole mitään pysäköintienkeliä! Se olet sinä itse.

Ihmiset ovat hyviä tässä. He eivät usko itse voivansa tehdä tätä, mutta he uskovat enkelivoimien voivan tehdä sen. Siksi he antavat voimansa korkeammalle olennolle. Kuitenkin sinä teet sen, rakas ystävä! Sinä löydät tuon pysäköintipaikan, mutta et vain usko sitä.

Laitetaanpa tuo esimerkki laajempiin mittasuhteisiin, missä on kysymys elämästä ja elämisestä. Tässä löydätte itsenne tilanteesta, missä haluatte siirtyä eteenpäin alueella, mistä ette tiedä. Halusitte esimerkissä vain pysäköidä. Pysäköinti on vertauskuva ihmisajoneuvon laittamisesta paikkaan, mikä on tarkoituksenmukainen elämällenne – missä se sitten onkin. Se vie teidät sinne, jotta voitte siirtyä eteenpäin siinä, mitä varten tulitte. Tämä on vertauskuva.

Ihmisillä ei ole aavistustakaan, missä on se paikka, minne hänen lopulta pitäisi mennä. Meillä on normaalia muodostaa tavoitteita ja odotuksia. Sanomme: Haluan kirjoittaa kirjan. Haluan rakentaa hoitokeskuksen. Minulla on tämä, haluan saada tuon. Se on ehdottoman normaalia. Niinpä minun on esitettävä seuraavaksi tämä kysymys: Onko OK, jos saat sitä, mikä ei ole kuvittelemaasi? Onko OK, jos se on parempaa? Onko OK, jos se sopii yhteen sen akashan kanssa, mitä varten tulit tai niiden taitojen kanssa, joita sinulla on, mutta joista et edes tiedä? Tämä on ensimmäinen askel aikomuksessa luoda synkronismia elämääsi ja saattamaan sinut paikkaan, mikä sopii yhteen jonkin näkymättömän kykysi kanssa.

Kun käytit pysäköintienkeliä, määrittelitkö autosi paikan? Et, sanoit missä tahansa! Tavoite oli siis käsitteellinen, ei yksityiskohtainen. Tästä kaikessa on kyse. Ja näin se on, miten se toimii 3D:ssä.

Näin synkronismi toimii. Menette vaikka johonkin tilaisuuteen ja tapaatte jonkun ensimmäistä kertaa. Alatte keskustella ja huomaatte, että teillä on yhteisiä kiinnostuksen aiheita. Usein hänellä on informaatiota, mitä te tarvitsette tai teillä on jotain, mitä hän tarvitsee ja lähdette pois yhteyden kanssa, mitä ette odottaneet. Sitten tuo yhteys johtaa johonkin muuhun, sillä hän tietää ihmisiä, joita te ette tunne ja toisinpäin. Ehkä soitatte hänelle ja tapaatte myöhemmin. Sitten huomaatte, että toimitte alkuperäisen ajattelunne ulkopuolella alueella, mitä ette odottaneet ja mikä toteuttaa monia asioita, joita alun perin halusitte.

Entä jos tulette ilman mitään odotuksia, mutta tapaatte elämänne kumppanin! Tätä tapahtuu kerta toisensa jälkeen, koska he päättävät tulla sinne missä perhe on. He tulevat samanmielisten tapaamiseen ja löytävät jonkun itselleen sopivan.

Elämä muuttuu ja joskus tulee romanssi ja synkronismia. Ette ole suunnitelleet sitä!

Näettekö eron?

Mitä se ihminen tekee, joka astuu ulos ovesta matkalla tähän tapaamiseen? Hän ilmestyy paikalle ja hänellä on mukavaa, mutta koko ajan hän on avoin synkronismille. ”Rakas henki, jos minun on tarkoitus tavata joku, niin anna merkkejä intuitiossani edes etsiä sitä.” Näettekö eron? Synkronismi on suunnittelua, jota ei voi määritellä.

Seuraavaksi haluan kertoa teille ihmisolennon majesteettisuudesta. Se on esoteerista.

 

Ihminen on osa universumin luovaa lähdettä

 

Jos on totta, rakas ystävä, että olet osa luovaa lähdettä, ymmärrätkö sitten loogisesti, että sielusi on valtava ja vain osa siitä on 3D-biologiasi sisällä? Jos kaikki tämä energia olisi kehossasi, katoaisit! Muuttuisit valoksi, millä olisi enemmän voimaa kuin kaikilla ihmiskunnan mestareilla. Kokisit saman kuin Raamatun Elia koki ainoana ihmisenä, joka koskaan on ylös noussut toisen katsellessa ja tallentaessa sen. Kuvauksen mukaan Elia haihtui ilmaan, koska Jumalan voima ei voi elää ihmisessä täysivoimaisena. Ymmärrätkö? Ja jos ymmärrät tämän, ymmärrät, että koet itsessäsi vain pienen osan Jumalaa, mikä on luoja kehossasi. Tämä esittää toisen kysymyksen: Missä henki-itsesi loppuosa on? Se on verhon toisella puolella luovan lähteen osana. Se ei ole koskaan lähtenyt matkaan.

Tämä on vaikeaa havaintotavallemme 3D-laatikossa. Kannamme aineellista identiteettiä, mikä on yksi ja ainoa. Olemme osa hyvin suurta ryhmää, mikä on Jumala. Silloin kun tulemme maan päälle, osa meistä jakautuu ja siitä tulee aineellinen. Sillä on yksi keho, jolla on yhdet kasvot ja näin näette asiat. Mutta loput teistä – mikä on edelleen te – pysyy Jumalan alkulähteen kanssa.

Eli totuus on tämä. Olemme moniulotteinen olento ja osa meistä on verhon toisella puolen. Totutelkaamme siihen. Sielumme ei ole erillään, mutta 3D:ssä se näyttää siltä. Verhon takan ei ole sielua, jolla on meidän kasvomme ja joka liikuttelee jalkaansa odottaen, että osaamme tulla kotiin. Tämä siksi, koska me olemme aina yhdessä.

On kuitenkin ihmisiä, jotka uskovat tähän erillisyyteen, koska he voivat vain siten projisoida lineaarisuutensa majesteetilliseen Jumalaan. Totutelkaamme siihen, että on kvantti-Jumala ja lineaarinen ihmisolento emmekä pysty yhdistämään niitä helposti mielessämme. Totuus on, että olemme osa pyhää Jumalkeittoa ja nuo pyhät osat katsovat sinua ja ovat aina käytettävissä. Aina käytettävissä! Sielusi näkee kaiken, aivan kuin pysäköintienkeli. Kuvittele! Osa sinua on käytettävissä verhon toiselta puolelta. Laitetaanpa tämä 3D-perspektiiviimme. Se on vakoilija taivaalla ja katselee kaikkea samanaikaisesti. Se tietää kuka olet ja kaiken sinusta, koska se on osasi. Se lähettää sinulle informaatiota, minkä vastaanotat intuitiivisen ajattelusi kautta. Oletko täällä? Ymmärrätkö? Se informoi sinua nousemaan ylös ja menemään paikkoihin, jos kuuntelet.

Tämä on jumalainen järjestelmä kaikissa ihmisissä.

Tämä sinun täytyy tietää. Jokaisella planeetan ihmisellä on tämä jumalainen järjestelmä, koska jokainen ihminen on osa kokonaisuutta. Ymmärrättekö sen? Mitä kuitenkin tapahtuu, jos tehdään lähetys, mutta 90%:lla ihmisistä ei ole radiota. Se merkitsee, ettei 90% ei koskaan vastaanota sitä. Lähetys on edelleen olemassa ja siinä on heidän nimensä, mutta heillä ei ole radiota, koska he eivät usko sitä.

Sitten tulette te. Jotkut teistä saivat vertauskuvallisen radion kauan sitten ja jotkut teistä ovat saamassa sen nyt. Sen olemassaolon uskominen aktivoi sen. Tuo radio on käpylisäke, mikä avautuu moniulotteiseksi portaaliksi ja se virittyy suoraan siihen, mikä on sinä itse. Tätä on vaikea ihmisen ymmärtää. Silloin kun vastaanotat lähetyksen moniulotteiselta sinulta, niin se opastaa oikealta ja vasemmalta. Se tietää, kuka olet. Se on hyväntahtoinen ja se on osa Jumalaa.

Tästä syystä se tuntuu niin hyvältä, rakkaat ystävät. Oletko koskaan miettinyt, miksi syvälliset viestit ja meditaatiot tuntuvat hyvältä? Siinä olet sinä itsesi kanssa. Se on kaunista! Jos olet osa luovaa voimaa ja olet kvanttinen ja moniulotteinen. Se merkitsee, että näillä intuitiivisilla viesteillä on kasvosi, eivätkä ne koskaan johtaisi sinua minnekään muista kuin hyväntahtoisista syistä. Tämä on järjestelmä.

 

Intuitio

 

Pääsemme nyt synkronoimisprosessiin ja prosessiin, mitä ohjataan intuitiolla. Se sallii teidän olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja puhua oikeille ihmisille. Ette pysty suunnittelemaan sitä etukäteen, ettehän? Sen sijaan teidän on oltava virittynyt siihen. Kenties tapaatte toisia, joilla on samanlaiset kiinnostuksen kohteet. Tästä siinä on kyse. Käytätte intuitiivista ajattelua ja kuuntelette sitä ollaksenne oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tämän pitäisi myös karkottaa ajatuksen, että teidän pitäisi istua vain kotona tekemättä mitään muuta kuin meditoida ja odottaa Jumalan puhuvan teille. Niin homma ei toimi. Menkää sen sijaan paikkoihin, joihin intuitionne kehottaa teitä menemään. Sitten erottakaa, oliko se oikein. Eikö se ollut oikein? Melko pian intuitio alkaa toimia paremmin kuin treenattu lihas.

Joskus voitte katsoa jotakuta ja hän katsoo takaisin ja yhtäkkiä voisitte sanoa: Hei vanha ystävä! On mukava tavata. Ehkä halaatte tai kättelette riippuen kulttuuristanne ja tiedätte, että olette juuri tavanneet taas parhaan ystävän. Hänellä on ehkä jotain teille tai sitten ei. Se voi olla vain hetki, jotta voitte sekoittua kvanttisesti ja tiedostaa, että olette vanhoja sieluja. Se riittää.

 

Vaikeita käsitteitä

 

Vaikeimpia asioita tässä ihmisille on se, mitä esitän seuraavaksi. Prosessi on erilainen kuin luulette. Ensinnäkin olemme todenneet, ettei se ole lineaarinen. Se on käsitteellinen asia, mitä ei voi suunnitella. Ajoitusta ei tunneta, joten ette voi laittaa jääkaapin oveen tavoitetta jostain, mitä ette tiedä. Sen sijaan se vaatii ihmistä uskomaan ilman kelloa. Tämä on ensimmäinen kohta.

Sitten olemme todenneet, että informaatio tulee siltä osaltanne, mikä on verhon toisella puolella, koska ette voi pitää kaikkea mestaruuttanne aineellisessa kehossa. Olette osa luovaa lähdettä ja tulette aina olemaan. Osa teistä on verhon toisella puolen – osa, joka puhuu teille intuitiivisesti ja sanoo: mene oikealle, nouse ylös, istu, mene tuonne tapaamaan tuo ihminen.

Seuraava on kaikkein vaikein käsite. Planeetalla on nyt noin seitsemän miljardia sielua ja heillä kaikilla on sama ominaisuus kuin meillä. He kaikki ovat sekä verhon takana, että täällä aivan kuin me. He kaikki puhuvat samaan aikaan ja lähettävät asioita, aivan kuin me. Asiat joita he lähettävät, käyttävät samaa Jumalan mieltä, mikä meillä on, koska he ovat verhon toisella puolen. Ihmisten jumalaiset osat ovat silti jumalaisia riippumatta siitä, mitä aineelliset ja älylliset osat uskovat tai tekevät. Ymmärrättekö tämän?

Siis vaikka heillä onkin maan päällä aineellinen itse, joka on täysin tietämätön ja jolla ei ole radiota vastaanottamiseen, se ei vaikuta mitenkään. Heidän verhon takana olevat jumalaiset osansa lähettävät silti mahdollisuuksia ja rakastavia intuitiivisia viestejä. Nämä viestit ovat hyväntahtoisia ja kaikkia ihmisiä varten. Tämä merkitsee sitä, että tekin voitte kuunnella niitä ja että ne on viritetty teidän taajuudellenne, koska tuo taajuus ei ole yksinoikeus. Mikä tulos tästä on? He kertovat teille asioita, jotka opastavat teitä intuitiivisesti ja auttavat toimimaan ja työskentelemään teidän aineellisen vastineenne kanssa. Tätä on vaikea ymmärtää. Ajatelkaa sitä näin. Niiden ihmisten jumalaiset osat, joita ette ehkä koskaan tapaa, tietävät, että te kuuntelette. Siksi tehdessään lähetyksen teille, he auttavat omaa sieluaan, sillä te työstätte maailmanrauhaa ja myötätuntoista toimintaa.

3D – yksittäisyydessä olette kiinni yhdessä sielussa – sinussa – eikö niin? Joka on verhon toisella puolella? Ei. Toisella puolella verhoa te olette kiinni kaikissa sieluissa. Siksi myös täysin ei–uskovien sieluosat lähettävät informaatiota, mikä auttaa ihmiskuntaa. Tämä on vaikea käsite. Ajatelkaa sitä kollektiivisena, intuitiivisena voimana.

Vau! Ihmiset sanovat. Katso tuota tragediaa, mistä pakenit. Miksi lähdit rakennuksesta, ennen kuin se sortui? Ehkä sanotte: En tiedä, jokin käski minua lähtemään ja tein sen. Tätä tapahtuu kerta toisensa jälkeen, rakkaat ystävät. Ja nyt tiedätte miksi se toimii. Onko mahdollista, että ihmissielu on yhdistynyt niin, että se puhuu kaikille samanaikaisesti? Vastaus on kyllä.

Silloin kun intuitiivinen parantaja istuu täysin tiheän ja jääräpäisen ei-uskovan edessä, saako hän silti viestejä tuon ihmisen auttamiseksi? Kyllä! Siis jokaisen ihmisen intuitiivinen luontainen osa toimii riippumatta siitä, kykeneekö tuo ihminen kuulemaan vai ei. Se lähettää viestin parantajalle ja se lähettää kaikille. Tämän yksin pitäisi osoittaa teille, ettei intuitio tule aivosynapseista vaan käpylisäke-portaalista.

Mitä teidän pitäisi tehdä tällä informaatiolla? Olemme puhuneet vähän siitä. Ensinnäkin ymmärtäkää prosessi ja uskokaa siihen. Älkää pettykö, kun suunnittelunne ei toimi. Teillä ei voi olla kumpaakin, rakkaat ystävät. Teillä ei voi olla suunnitelmia nurkassa odottamassa kaiken varalta. Synkronismi ei toimi, koska mitätöitte sen yrittäessänne suunnitella. Ymmärrättekö sen?

Toiseksi ymmärtäkää, että synkronismi voi viedä teidät paikkaan, mitä ette suunnitelleet. Onko se OK? Vanha sielu istuu tuolissa ja sanoo: Tietysti, kyllä se on OK. Mikä tahansa on hyvä. Niinkö? Oikeasti? Ihmiset haluavat asiat omalla tavallaan.

Teitä saatetaan työntää ja vetää epämukaviin tilanteisiin ja paikkoihin, joita ette olisi valinneet itse. Voitteko kunnioittaa tätä? Ja sanoa: se on ok minulle. Tiedän, että minun on tarkoitus olla täällä, koska tänne synkronismi laittoi minut. Tuntekaa Jumalan rakkaus sydämessänne ja kehonne kaikissa soluissa. Sanokaa sitten: Kiitos Jumala, että laitoit minut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan! Saattaa mennä jonkin aikaa tajuta miksi, mutta lopulta näette selvästi ja hymyilette. Oivallatte, että te ette olisi voineet koskaan suunnitella sitä ja se on täydellistä.

Minäpä kerron teille jotain. Kenties 3D – tavoitteenne ei koskaan toteudu. Onko se ok? Lopulliseen tavoitteeseen tyytymisen sijasta olette aina liikkeessä – aina. Onko se ok? Tiedossa, tietoisuudessa ja energiassa on aina kiivettävä rappuja. Uusia asioita tulee tiellenne. Niin on viimeiseen hengenvetoon saakka. Teistä tuntuu, että ette koskaan saapuneet määränpäähänne, mutta se ei ole totta, sillä joka päivä olette saapuneet perille. Kyse on ajattelutavasta – vai ettekö pidä tästäkään, ettehän? Sen sijaan haluatte saapua johonkin paikkaan ja sanoa: Tein sen! Sitten haluatte ostaa T-paidan, mikä vahvistaa sen.

Synkronismi voi laittaa teidät paikkoihin, jotka ovat kauniita. Se voi pelastaa elämänne ja usein pelastaa. Se mitätöi kaikki karmapiirteet, jotka ovat vetäneet ja työntäneet teitä ikuisesti. Se muuttaa ihmisten tapaa ajatella teistä, koska muututte. Se muuttaa teidän tapaanne ajatella muista, koska teidät laitetaan paikkoihin, että näkisitte, kuka olette. Se järjestelee uudelleen sen, mitä uskotte, koska teillä alkaa olla vahvistusta tästä toiminnasta ja tiedätte, että se toimii. Voitte seisoa selkä suorana ja kertoa muille, ettei teillä ole aavistustakaan siitä, minne menette ja olette ylpeä siitä! Koko ajan olette terveempi kuin he. Olette onnellisempi kuin he ja rakastatte ihmisiä, joita he eivät rakasta. Ymmärrättekö, mitä sanon?

Tämä on muutos elämän havaintotavassa. Se on muutos kaikessa, mitä ihmisille on opetettu 3D:ssä. Kyse on kumppanuudesta – uudesta järjestelystä, mikä on käsitteellinen ja vaatii teiltä työtä.

Odottakaa synkronismia, mutta jos sitä ei tule silloin, kun ajattelette sen tulevan, älkää olko pettynyt. Niin vain ei ollut tarkoitus! Katsokaa vanhoja fraaseja, joissa kerrotaan samaa. He tiesivät tästä. Se on täsmälleen oikein.

Tässä on mekanismi ja se on kaunis ja se on juuri teille. Suotuisaa ja hyödyllistä informaatiota lähetetään koko ajan, myös ei-uskovien sieluista. Se auttaa vanhaa sielua menemään A:sta B:hen. Ennen kaikkea se auttaa teitä löytämään prosessit, periaatteet ja ihmiset, jotka voivat vaikuttaa planeetalla. Tämä on uutta.

Alkaa liitto, mikä ei auta ihmisiä navigoimaan ainoastaan tätä hetkeä, vaan myös sitä mitä tulee. Nämä ovat järjestelyjä seuraavaa kertaa varten akashisesti. Se, mitä opitte tällä kertaa, kantautuu seuraavaan kertaan, joten järjestelyt, joita teillä on tässä elämässä, kantautuvat seuraavaan. Muistatte ne ja jatkatte eteenpäin. Tämän päivän synkronismi on huomisen tulevaisuus. On tärkeää vanha sielu, että alat oppia käyttämään sitä. Opettele, miten sitä odotetaan, miten siihen uskotaan ja muuta asioiden toimintatapaa itselläsi.

Synkronismi on oppimista tunnistamaan oman korkeamman itsensä ja sen tosiasian, että Jumala on sisällä. Se osoittaa halukkuutta kuunnella ennen kuulumattomalla tavalla lähdettä, mikä on henkilökohtainen, rakastava, hyväntahtoinen ja kaunis – energia, joka ei koskaan muutu. 

– D.D


D.D: Elämän tarkoitus                                                                                                                                                                

Mistä tulemme maapallolle?

 

Tulemme paikasta, jota kutsumme nimellä ”verhon toinen puoli.” Alkulähde-nimisessä kvanttilammessa on enemmän olioita kuin voimme ymmärtää. Sinne myös palaamme.

 

Maapallomme on kansoitettu enkelihahmoilla, joita kutsumme jumaliksi ja meistä jokainen on yksi sellainen. Monet ovat odottaneet ikuisuuksia ollakseen osa tätä testiä, jota kutsutaan nimellä maapallo.

  

Miksi olemme täällä?

 

Tätä on kysytty usein. Ajatelkaa hetki. Jos olemme ikuisia ja osia Jumalasta ja tulemme tänne halukkaasti, silloin on meiltä jotain piilossa, eikö niin? Miksi vapaasta tahdosta tulemme tänne ihmiskunnan kärsimyksiin ja konflikteihin? Henkiseltä kannalta katsottuna tämän pitää liittyä johonkin piilotettuun ja merkittävään.

 

Onko olemassa mitään, mitä Jumala, Henki ei voi saada aikaan? Jumalalle kaikki on mahdollista. Vastaus on: Jumala on rakkaus, energia, ei vihastuva, tuomitseva isä, kuten meille on opetettu ihmisten toimesta. Kaikki profetiat ovat ihmisten tekemiä ja siksi alkuluojasta on tullut ja tehty ihmisen tapainen olento.

 

Kaikki asutut planeetat ovat kehittyneet evoluution mukaisesti, kunnes siellä olevat olennot ovat saaneet kehityksen tietyssä vaiheessa henkisen kvanttisen osan perimäänsä. Maapallolla se tapahtui n. 200 000 - 50 000 vuotta sitten Plejadilaisten toimesta. Plejadilaisten esi-isiä olivat vuorostaan Arcturuslaiset.

 

Plejadilaiset ovat kulkeneet samanlaisen kehityshistorian jo kauan sitten eli tämä prosessi jatkuu maailmankaikkeudessa ja me olemme prosessin toimeenpanijoita osana Jumalaa. Maapallomme kehitys on pysäytetty neljä kertaa ja 21.12.2012 oli tarkasteluajankohta, joka antoi maapallon kehitykselle jatkoluvan. Ei tullut viidettä pysäytystä, kuten oli ennustettu.

 

Oletteko koskaan kuulleet yhdestä ainoasta vapaan valinnan planeetasta?  Tässä tapauksessa se on tämä meidän maapallomme. Tarkoittaako tämä sitä, että kaikilla muilla planeetoilla, joissa on elämää (ja niitä on paljon – maailmankaikkeus on täynnä elämää) he eivät voisi valita. Ei! Se tarkoittaa vain sitä, että tämä maapallo on tällä hetkellä ainoa, joka voi valita värähtelytasonsa.

 

Me olemme ainoat, joilla on voimaa ja kykyä tunnistaa oma henkinen lähteemme ja käyttää sitä muuttamaan maapallon todellisuutta. Muualla universumissa on olentoja, jotka tunnistavat sunnattoman voimamme. Itse me emme sitä tunnista. Meidän sisäinen voimamme ja arvomme on syy, miksi niin monet haluavat olla kanssamme yhteydessä.

 

Voimme kutsua tätä testiksi, mutta se ei ole testi meille. Se on testi maapallon energiasta ja värähtelystä. Siksi on parempi kutsua sitä kokemukseksi. Olemme vapaaehtoisia maakokemuksessa, mutta se on täydellisesti piilossa meiltä, kun tulemme ja menemme takaisin verhon taakse.

 

Me kaikki olemme luodut tasa-arvoisiksi. Se tarkoittaa, että me kaikki olemme jumalaisia olentoja, joiden henkiset kyvyt ovat samanlaiset. On itsestämme kiinni, mitä teemme itsemme ja maapallon todellisuuden muuttamiseksi. Kun olemme verhon toisella puolella, näemme isomman kuvan. Siksi me haluamme palata aineen matkalle ja tehdä enemmän; jatkaa kokemusta ja auttaa tässä energiatestissä.

  

Miksi tulimme nyt?

 

Kaikki ennustukset kertoivat meille, että Harmageddon on tulossa ja loppu on edessä. Miksi tulimme tähän aikaan? Ajattelimmeko, että tämä on vahinko tai jonkinlainen rangaistus. Ei todellakaan! Me odotimme juuri tätä ajankohtaa. Miksi? Valitsimmeko tämän ajankohdan vain kuollaksemme? Vastaus on ei. Sen sijaan odotimme malttamattomasti paluuta ja kaiken muuttamista.

 

Toisaalta ymmärrämme, että ei ole edeltä asetettua tulevaisuutta. Asiat, jotka ovat kirjoitetut parhaiden profeettojen toimesta, ovat vain potentiaalisia mahdollisuuksia siitä, mitä voi tapahtua perustuen ennustetun hetken energiaan.

 

Siksi meidän pitää ymmärtää, että on suuri salaisuus tietää kaikki siitä, mitä on vielä piilossa tietoisuuden tasolla. On kysymys uudesta universumista ja sen energian käynnistämisestä. On kysymys maapallon tuottamasta puolueettomasta vastauksesta suureen universaaliseen kysymykseen. Mille tasolle energia asettuu? Milloin lopullinen mittaus tapahtuu ja mikä on tulos?

 

Lopullisen mittauksen piti olla nyt. Kaikki profeetat kertoivat niin. Tätä aikaa kutsuttiin lopun ajaksi. Kuitenkin me muutimme sen ja siirryimme pois vanhan profetian uralta. Loimme jotain odottamatonta. Etsikää profetioita nykyhetkelle -  niitä ei ole.

 

Se, mitä maapallolla nyt tapahtuu vaikuttaa koko uuden universumin elämään. Se, mitä nyt teemme on tunnettua kaikille verhon tuolla puolen.

 

Tämä on syy kaikelle opetukselle. Niin monella on sama viesti, joka on kohottava ja samalla haastava: Jatka etenemistä ja etsi ratkaisuja aiemmin ratkaisemattomiin ongelmiin ja todella löydä oma jumaluutesi.

 

- D.D.


 

Ihmeparantuminen

  

Nykylääketieteen tutkimuksesta

 

Harvardin ja DC Berkeleyn yliopistojen tutkija lääketieteen tohtori Kelly Turner on tutkinut maailmanlaajuisesti yli 3500 tapausta, joissa terminaalivaiheessa olevat ihmiset ovat parantuneet 4. asteen syövästä jonkinlaisen onnekkaan sattumuksen kautta ja ilman lääketieteellistä hoitoa.

 

Tutkimuksessaan hän löysi 6 yleistä käytännön ohjetta sairauksien hoitoon ja estämiseen:

 

  1. Syvennä henkisyyttäsi (rakastava energia käyttöön)
  2. Tunne rakkautta, iloa ja onnellisuutta
  3. Vapaudu painostavista tunteistasi
  4. Käytä intuitiota
  5. Muuta ruokavaliotasi
  6. Nauti yrttejä ja vitamiineja

 

Metusalem eli raamatun mukaan 969 vuotiaaksi. Ihmisen keho on suunniteltu kestämään n. 900 vuotta. Oma elinkaaremme on nykyisin noin 80 vuotta. Se tulee pidentymään. Elinkaaremme on pidentynyt jo nyt keskiajalta mitattuna noin kaksinkertaiseksi. Syyksi on esitetty mm. kulkutautien pysäyttämistä kemiallisten lääkkeiden avulla sekä parantuneita ulkoisia olosuhteita, kuten parempaa hygieniaa.

 

Tuon tähän keskusteluun henkisen aspektin, jota tiedeyhteisö ei vielä tiedä/tunnusta. Ihminen ei tiedä sitä, mitä hän ei tiedä.

  

Suunnitelma ihmisen taustalla

  

Jokaisella meistä on yli 37 biljoonaa solua eli 37 miljoonaa miljoonaa. Lähes kaikki niistä uusiutuvat noin 7 vuoden sykleissä. Jokainen soluistamme tietää tarkalleen muiden solujen tapahtumat (ne ovat tietoisia toisistaan). Jokaisen solun tumassa sijaitsevassa DNA:ssa on 40 000 geeniä.

 

Kromosomi on yhtäjaksoinen DNA-rihma. Sama DNA ilmenee kaikkialla universumissa. Nykytiede on löytänyt ihmisestä vain 23 kromosomiparia poiketen kaikista muista elävistä olennoista maapallollamme. Todellisuudessa niitä on 24 paria ja se puuttuva pari on kvanttinen ja sen toivat meille plejadilaiset esi-isämme n. 200 000 v. sitten.

 

Kromosomien päissä sijaitsevat telomeerit lyhenevät ja samalla ihminen vanhenee. Meidän biologiamme on suunniteltu kestämään pitkään. Se on suunniteltu uusiutumaan ja tasapainottumaan, jos se saa olla rauhassa, sillä meillä on solujemme DNA:ssa ohjeistot, jotka laskevat ikämme päivissä. Ohjeet vapauttavat kemiaa, joka mahdollistaa kuolemamme, estää uusiutumisen ja sallii ikääntymisen ja sairastumisen.

 

Miksi? 

 

Kyseessä on jumalainen suunnitelma. Se auttaa karman koneistoa luoden lyhyen elämän toisensa jälkeen. Elämä ja kuolema on ollut oppimisen kehä ja koneisto planeettaamme varten – tähän asti.

 

Energialliset muutokset planeetallamme; uusi aika

  

Nyt planeetallamme olevassa uudessa energiassa meillä on oikeus tämän planeetan valo-olentoina muuttaa edellä esitettyä piirrettä. Vanhojen sielujen energiaa tarvitaan tässä, koska meidän tulee elää pidempään. Olemme muuttamassa vanhan energian vaatimusta, joka vaati meitä tulemaan ja menemään planeettaa auttaaksemme edestakaisin kuoleman kautta lyhyin väliajoin. Muutos johtuu siitä, että henkinen ihminen on alkanut nähdä sisäisen Jumalan ja olemme alkaneet seurata valoa. Siksi valo lisääntyy koko ajan planeetallamme, joka on puhdas henkinen organismi.

 

Kehomme ovat nostaneet hitaasti värähtelyään ja aina kun saavutamme seuraavan tason, saamme uusia työvälineitä. Pääsemme seuraavalle värähtelytasolle nopeammin ja helpommin.

  

Jumala ihmisessä

  

Alkulähde Jumala sijaitsee DNA:ssa ja sen näkymättömässä kvanttiparissa. Se on jumaluuden moniulotteinen osa, joka irtautuu kuolleesta ihmisestä. Tätä osaa ei löydetä vaaoilla tai puntareilla. Tiede on yrittänyt punnita tätä osaa ihmisen kuollessa ja esittänyt, ettei ihmisestä poistu mitään hänen kuollessaan. Vaaka on ollut armoton.

 

Suurin osa ihmislajista on muuttumassa joksikin muuksi, sillä värähtelytasomme on kasvamassa. Mitä korkeammalle värähtelemme, sitä enemmän meistä tulee tähtiolentoja, jotka eivät enää muistuta menneisyyden vanhan energian ihmistä, vaan ovat lähempänä Korkeampaa Minää.

 

Kyse on yhteensulautumisesta ja värähtelystä, joka on paljon lähempänä niitä henkiolentoja, jotka ovat nyt ympärillämme. Me tulemme tapaamaan heidät silloin, kun oma värähtelytasomme ja aikakehyksemme vastaavat heidän omiaan. Näin he tulevat luoksemme.

  

Älykäs keho toteuttaa ajatuksesi

  

Kerron jotakin tärkeää ihmisen ja kehon olemuksesta. Jo aiemmin sanoin, että jokainen solu on tietoinen kaikista muista soluista. Näin todella on kynnen soluista silmän tappisoluun saakka. Tämän lisäksi on olemassa vielä enemmän, sillä ihmisessä vaikuttaa kvanttinen Älykäs Keho (se koostuu kaikista solujen kvanttisista osista). Se ”hallinnoi” kaikkia ihmisen soluja. Se määrittää, miten solut uudistuvat ja toimivat.

 

Ihminen voi ohjata tätä Älykästä Kehoa, jolloin hänestä tulee aluksensa päällikkö. Tähän perustuvat ihmeparantumiset. Tämä älykäs keho kuuntelee päällikköään tarkalla korvalla ja toteuttaa kaikki päällikön toiveet. Useimmat meistä kertovat tavatessaan muita ihmisiä sairauksistaan ja terveysongelmistaan. Tämä on virhe. Älykäs keho kuulee toivomukset ja toteuttaa ne.

 

Solujen uudistamisvaiheessa keskimäärin 7 vuoden sykleissä älykäs keho pyytää päälliköltään (sinä tai minä) mitä tehdään. Jos päällikkö ei anna muuta tietoa, niin silloin jatketaan kuten ennenkin. DNA:mme on ollut rampa toimiessaan vanhassa energiassa ja vapaa valintamme on luonut tämän tilanteen. DNA:mme kvanttinen osa toimii nyt noin 30 % käyttöasteella. Käyttöaste tulee nousemaan uuden ajan edetessä. Keskuudessamme olleilla mestareilla käyttöaste on ollut 80 %. Se antaa mahdollisuuden luoda materiaa tyhjästä, herättää kuolleita ja parantaa ihmisiä. 

  

Ihmeparantuminen on tehtävä itse

 

Tänä päivänä jokaisen pitää tehdä ihmeparantuminen itse. Toinen ihminen voi vain harmonisoida kulloisenkin terveystilanteen. Homeopatia on lääkitysmuoto, jota nykylääketiede ei ymmärrä. Kuitenkin se toimii. Älykäs keho tunnistaa voimakkaasti laimennetun lääkeaineen ja korjaa sen mukaisesti kyseisen terveysongelman.

 

Älä koskaan puhu ääneen sairauksistasi. Älykäs keho kuuntelee ja toteuttaa ääneen lausutun toivomuksesi, sillä meissä ei ole mitään, mitä ei voi parantaa.

 

Miten teet ihmeparantumisen?

  

Teet sen tietoisuusmuutoksella, affirmaatioilla ja meditoimalla. Näin vapautat alkusolut aikavankilasta jälleen käyttöön.

 

Tässä muutamia affirmaatioita, joita voit lausua päivittäin ääneen:

 

”Minä olen Jumalan lapsi ja ansaitsen olla tässä paikassa nimeltään Maa. Hengen nimeen, minä kanssaluon oman parantumiseni ja odotan värähtelyni muuttuvan. Jumala, mitä sinä haluat minun tietävän?”

 

Ole sitten hiljaa.

 

”Minä olen mikä olen. Olen maailmankaikkeuden lapsi, joka on asetettu tälle planeetalle tekemään suuria tekoja. Minä ansaitsen kaiken, mitä minusta tulee. Vain positiiviset asiat tarttuvat minuun.”

 

”Olen terve, nuorrun ja olen mestari.”

 

”Olen valmis vanhan energian osalta. Luovun karmastani. Minun ei tarvitse enää kuolla saadakseni aikaan henkistä kasvua.”

 

Kysy: ”Rakas henki, mitä tarvitsen?” ja totea: ”Tätä ja jotain parempaa.”

 

”Annan itselleni luvan parantua.”

 

On aika ottaa tuo energia ja kääntää se sisäänpäin ja rakastaa itseäsi. Tämä ei ole ego, jota rakastat vaan Kaikkeus sinussa. Tämä on itsensä rakastamista tavalla, joka on oikein, koska se on sinussa olevan Jumalan osan rakkautta. Se on siis Jumalan osan rakkautta sisäänpäin käännettynä.

 

Seiso pää pystyssä! Sinun on aika ottaa paikkasi!

 

Tiedät, että olet läpikäynyt tämän ennenkin. Tiedät liikaa, tunnet liikaa. Ymmärrät tämän – olet vanha sielu.

 

D.D


 

Hetkessä eläminen 

 

Ei ole harvinaista, että ihmiset elävät koko elämänsä odottaen, että jossain vaiheessa elämä alkaa. Elämme eilisessä ja sen muistoissa sekä huomisen unelmissa loistavasta tulevaisuudesta. Nykyhetki, tässä ja nyt, on kuitenkin ainoa hetki, jossa voimme vaikuttaa, olla ja elää. Eiliselle emme enää voi mitään ja huomista ei ole kenellekään luvattu. 

 

Elämästämme puuttuu usein ainoa todella tärkeä tekijä: tietoisuus syvemmästä itsestämme, joka on näkymätön ja häviämätön todellinen olemuksemme. Ajattelumme täyttyy aivojen – tuon selviytymisstrategiaan virittäytyneen ”mekaanisen koneen” – jatkuvasta mielikuvien syötöstä. Kun sekään ei riitä, laitamme napit korviin ja siirrymme toiseen mielikuvaulottuvuuteen. Puhelimet, tietokoneet ja iPadit hälyttävät ja muistuttavat useita kertoja päivässä itsestään vieden huomiomme pois tästä ainutlaatuisesta hetkestä, elämästä, jota elämme. Mieli käyttää meitä. Olemme tiedostamattomasti samaistuneet siihen, emmekä tiedä olevamme sen orjia. Olemme tietämättämme sen riivaamia, ja usein pidämme tätä riivaajaa minänämme. 

 

Luulemme silloin, että olemme mielemme. Tämä on harhakuvitelma. Työkalu on ottanut meidät hallintaansa. Niin kauan, kun me ihmiset samaistumme mieleemme, me pelkäämme ja vastustamme omaa heräämistämme. 

 

Pieni lapsi syntyessään näkee alkulähteen, Jumalan valon, kunnes muutaman kuukauden jälkeen verho laskeutuu peittäen sen. 

 

Mitä nämä verhot ovat? 

 

1. Kasvatus. Pientä lasta ohjataan vanhemmilta perityllä tavalla ajatella, toimia ja käyttäytyä. Lapset eivät voi nähdä kuolleita sukulaisia, koska se on huuhaata. 

 

2. Henkisyys. Jumala on ankara isä. Jos et toimi, niin kuin Raamattu sanoo, joudut ikuiseen tuleen helvettiin. 

 

3. Sukupuoli. Naisen tulee käyttäytyä tietyllä perinteisellä tavalla. Mies ei saa itkeä. Tosimies ei itke. Joskus ei saa myöskään nauraa. ”Räkänokastakin mies tulee, muttei tyhjän naurajasta.” 

 

4. Logiikka. Opimme, ettei kukaan yksityinen ihminen voi myydä meille Eiffelin tornia. Sen ymmärrämme loogisen päättelyn kautta. 

 

5. Ammatillinen koulutus. Me opimme ”kaiken”, mitä ko. ammattiin kuuluu. Egomme kasvaa, kuulumme johonkin tärkeään ammattiryhmään. 

 

Kaikki edellä oleva tieto on annettu meille sellaisten ihmisten kautta, joihin olemme luottaneet. Kun nämä verhot on asetettu alkulähteen valon eteen, ei ole ihme, ettei valo ole näkyvissä. Jo sen tiedostaminen, että emme ole läsnä tässä hetkessä, on suuri edistysaskel. Tuo tiedostamisen havaitseminen on läsnäolemista, vaikka se usein kestää vain hetkisen kadotakseen jälleen.

 

Yksi tapa hiljentää mielemme on antaa sille tekemistä: meditaatiossa ja erityisesti sen alussa mielemme keskittyy hengitykseen. Mieli pysähtyy.

 

Mitä on tietoisuus? 

 

Nykyhetken tiede selittää, että aivot ovat kaiken ihmistietoisuuden ydin. Tutkijat ovat tehneet kokeita siitä, mitkä aivojen osat reagoivat erilaisiin ärsykkeisiin, mutta aivojen toiminnan kokonaisuutta ei ymmärretä. Ihminen ei tiedä sitä, mitä hän ei tiedä. Aivot ovat vain ja ainoastaan muistava monimutkainen biologinen kone, joka on kehittynyt ihmisen selviytymistä varten. Aivot ovat lineaarinen elin, joka kerää muistia kokemuksien kautta. 

 

Aivojen alla on käpyrauhanen, joka toimii informaatioväylänä tietoisuuteen, joka yhdistää meidät yleiseen kaikkialla olevaan kollektiiviseen tietoisuuteen. Loistavimmat tiedemiehet, taiteilijat, filosofi ja muusikot ovat olleet yhteydessä. Heille kaikille on yhteistä se, että heillä on tietoinen tai tiedostamaton yhteys jumaltietoisuuteen. 

 

Yli 150 mullistavaa keksintöä on tehty samanaikaisesti eri puolella maapalloa toisistaan tietämättä. Näitä ovat auto, lentokone, radio, lennätin, puhelin jne. Miksi tieto on jaettu samanaikaisesti kaikkialle? Voisiko kysymyksessä olla hyväntahtoinen energia? 

 

Noin 200 000 vuotta sitten plejadilaiset istuttivat meihin kvanttisen kromosomiparin, joka toimii nyt noin 30% tehokkuudella. Olen kertonut siitä aikaisemmin. Esi-isiämme plejadilais- lemurialaisia on maapallollamme noin 30 miljoonaa ja he ratkaisivat sen, että maapallomme ei tuhoutunut 2012, kuten oli ennustettu. He ovat kvanttisia. Heidän kvanttinen kromosomiparinsa toimii yli 50%:n teholla ja he voivat olla 3D:ssä halutessaan. Tärkeimmät paikat, joissa heitä asustaa, ovat Mount Shasta Kaliforniassa (Telos) ja Kauain saari Havaijilla. He ovat meidän vanhempiamme tällä vapaan valinnan planeetalla. Olemme ainut vapaan valinnan planeetta tällä hetkellä tässä galaksissa.

 

Heidän kehityksensä Plejadeilla on kestänyt 100 miljoonaa vuotta (meidän 200 000 v.), joten kvanttisuutemme on vielä lapsen asteella. Siksi heittelemme kivillä toisiamme eli sodimme ja elämme barbarian aikaa. Niin ovat hekin tehneet aikanaan, kuten myös orionilaiset ja arcturuslaiset. 

 

Barbarian aika tulee planeetallamme muuttumaan vähitellen ja vuodesta 2012 on alkanut uusi ajanjakso, jota tullaan sanomaan myöhemmin viisauden ajaksi. Edistys etenee hitaasti kaksi askelta eteenpäin yksi taaksepäin. Tällä hetkellä valo on voittamassa ja tulee voittamaan. Pimeä energia taistelee henkitoreissaan loppuunsa asti. Se on nähtävillä kaikkialla, myös uutisistanne. Mistä tiedän tämän? Näin on tapahtunut aiemmin muilla vapaan valinnan planeetoilla. 

 

On olemassa kvanttinen energia, joka ympäröi meitä jokaista. Se on halkaisijaltaan n. 8 metriä oleva pallomainen rakenne nimeltään Merkaba. Siihen sisältyy yhdeksän energiaa, jotka jakautuvat 3+3+3 -ryhmiin. Nämä energiat siirtyvät ihmisyhteydestä pois kuoleman hetkellä. Merkaban kolme energiaryhmää, jotka ovat ihmistietoisuuden takana, ovat; tietoisuus, korkeampi minä ja älykäs keho. Tähän energiaan on mahdollista saada yhteys.

 

Tämä yhteys aukeaa tunteen, ei ajattelun kautta. Yhteys ei ole lineaarinen. 

 

Älykäs keho

 

Elimistömme on suunniteltu kestämään 900 vuotta. Nyt elämme planeetallamme n. 80 vuotta. Elinikämme tulee pidentymään kolmin- nelinkertaiseksi seuraavan kymmenen sukupolven aikana. Jos meillä on vakava sairaus elimistössämme, aivot huomaavat sen vasta kivun kautta. Älykäs keho tunnistaa sen heti. 

 

Vanhenemisemme tapahtuu lineaarisesti vuorokauden vaihtuessa. Sitä voidaan hidastaa antamalla älykkäälle kehollemme affirmaatio: ”Laske vain joka toinen vuorokausi!” Silloin kromosomiemme telomeerien lyheneminen hidastuu. Älykäs keho kuulee ja on innoissaan: Pomo on ottanut ohjakset! 

 

Tee testi ruokalistalla. Vie sormeasi listalla alaspäin ja kysy älykkäältä keholtasi: Mitä minun pitäisi syödä? Oikean ruoan kohdalla saat kylmänväreitä. Se ei useinkaan ole se ruokalaji, mitä mielesi tekee. Kokeile! 

 

Korkeampi minä

 

Korkeampi minä on Jumalosamme. Se on samanaikaisesti meissä 3D:ssä DNA:n kvanttisessa kromosomiparissa sekä verhon takana osana alkulähdettä. Menemme verhon taakse kuoltuamme ja sielukierron ollessa kesken inkarnoidumme sieltä taas takaisin maapallolle. 

 

Kvanttinen osamme on yhteydessä meihin intuition kautta. Usein ensimmäinen mieleemme tullut asia on oikein. Noudata sitä.

 

Miten saada yhteys kvanttiseen osaamme? Osaamme käyttää sitä tiedostamattomasti pysäköidessämme autoamme parkkipaikalla; löydämme vapaan paikan ns. ”pysäköintienkelin” avulla. Enkeli olemme me itse. 

 

Intuitio tulee paremmaksi vain harjoittelun kautta 

 

Olemme valo-olentoja, jokainen meistä. Olemme eläneet useita elämiä, lyhyitä ja pitkiä. Olemme olleet naisia ja miehiä. Olemme asuneet monissa maissa ja puhuneet monia kieliä. Olemme tappaneet ja meidät on tapettu. Lapsemme ovat kuolleet. Kaikki tämä on tallennettuna kromosomiemme kvanttiseen osaan. Tallennus on energiamuodossa, mutta jotkut herkät ihmiset voivat lukea sitä. 

 

Menneisyydessämme on myös useita ilon ja riemun hetkiä. Meillä on valta muuttaa akaashista muistia niin, että vain positiivisten muistojen energia tulee tietoisuuteemme. 

 

Olemme osa alkulähdettä ja siihen palaamme. Tulemme innolla nostamaan tämän maapallomme tietoisuutta yhä uudelleen. Inkarnoidumme. Todellinen läsnäolo on olla jatkuvasti yhteydessä alkulähteeseemme. 


D.D


 

Ihmiskunnan tulevaisuus

 

Vuosituhansia kestävä koe

 

Jokaisella ihmisellä on täysin omanlainen ainutlaatuinen elämänpolku. Kukaan meistä ei ole samanlainen. Silti meidän kaikkien kokonaisuus muodostaa ykseyden. Kysymyksessä on eräänlainen palapeli, jossa yhden ominaisuudet auttavat toista tavoilla, jotka eivät ole meille tuttuja. Kyseessä on suloinen ja hyväntahtoinen energia ja se on tarkoituksenmukaista.

 

Että voisin kertoa tulevaisuudesta, minun on kerrottava jotain Linnunratamme historiasta, koska se on oleva myös tämän planeetan tulevaisuus. Kyse on miljardeja vuosia vanhasta hyväntahtoisesta järjestelmästä. Luova lähde, joka sen loi, koki tämän ajan riittävän miljoonien planeettojen kehittämiseen. Kysymys ei ole sattumasta, vaan hyväntahtoisesta tarkoituksesta. Kun planeetat jäähtyivät ja elämä niissä kehittyi, yhdellä planeetalla kerrallaan oli mahdollisuus tulla kylvetyksi henkisesti. Niin myös maaplaneetalla suoritettiin ihmisiin liittyvä vähäinen DNA:n muutos ja vuosituhansia kestävä koe alkoi. Kokeella nähdään, voivatko ihmiset löytää sisäisen Jumalan – hyväntahtoisen luomisjärjestelmän. Jos he sen löytävät, heillä on lupa saada ylösnousemisstatus, jossa fyysinen muuttuu moniulotteiseksi todellisuudeksi.

 

Ylösnousseeksi planeetaksi tuleminen vaatii monta tuhatta vuotta. Meidän planeetallamme tämä kehitys on pysähtynyt neljä kertaa. Viimeisin tarkasteluajankohta oli 2012 joulukuussa ja sen planeettamme läpäisi. Kehittymisprosessin aikana kukin sivilisaatio tulee lähelle kaikkeuden luovaa lähdettä. Prosessin aikana jokaista sivilisaatiota pyydetään valitsemaan joku toinen galaksin planeetta kaukana omastaan ja kylvämään se pyhällä DNA:llaan. Tämä on järjestelmä. Vapaasti valitun planeetan asujaimistoon kylvetään intuitiivisesti kyky kantaa sielua sekä mahdollisuus tulla tietoiseksi valosta ja pimeydestä ja aloittaa oman löytämispalapelinsä.

 

Mistä ensimmäiset siemenet tulivat? Luovasta lähteestä Jumalasta, joka on kaikkialla.

 

Elämän kylvöt toisilla planeetoilla

 

Meidän on tärkeää tietää, että meillä on sukulaisia galaksissa: He näyttävät kovasti meiltä ja heillä on hyvin samankaltainen DNA.

 

Sitten kun alamme löytää yksinkertaisia elämänmuotoja aurinkokunnastamme ja sen ulkopuolelta, havaitsemme, että DNA-tyyppisten molekyylien rakenne on samantyyppinen. Huomaamme, että planeettamme ei ole eristetty muusta galaksista elämän kehittymisprosessissa. DNA on monimutkaisen elämän luonnostaan tapahtuva evoluutio ja sen biofysiikka on osa elämän kehittymistapaa koko galaksissa. Se ei ole ainutlaatuista juuri meidän planeetallamme.

 

Sukulaisemme toisilla planeetoilla ovat humanoideja ja he näyttävät meiltä. Jotkut ovat suurempia ravinnon tai gravitaatiopiirteiden vuoksi ja jotkut ovat pienempiä. Se on yksi merkittävimmistä asioista, jonka tulette löytämään, että kaikkialla on itsemme kaltaista elämää. Tämä on sitä hyväntahtoista älykästä suunnitelmaa, mikä on tehnyt asioista samanlaisia kaikkialla.

 

Keskimäärin jokaisella planeetalla kuluu noin miljoona vuotta kylvämisestä valmistumiseen.

 

Uuden ajan alku

 

Mutta kuten aiemmin kerroin teille: Olemme ylittäneet päätösvirstanpylvään 2012. Se on kuvaus pisteestä, jolloin planeetan ihmiset alkavat hitaasti ymmärtää, mitä he tekevät ja mikä on tavoite.

 

Hyvä uutinen on, että kaikki mitä olemme kokeneet tällä planeetalla viimeisten 30 000 vuoden aikana vanhan energian parissa rämpien, on nyt ohi. Nyt on koittanut se ajankohta, mitä varten tänne kerran tulimme. Sillä ei ole merkitystä, miten kauan valmistuminen kestää, koska me kaikki osallistumme siihen henkilökohtaisesti.

 

Jokainen elämä vuodesta 2012 lähtien on nyt tässä uudessa energiassa. Kun saavumme uutena ihmisenä tänne 300 vuoden kuluttua, koko syntymätapahtuma on erilainen. Kun ensi kerran avaamme silmämme, emme tunnista vain äitiämme, vaan tunnistamme myös maapallon. Jo muutamassa päivässä mielemme sanoo: ”Tervetuloa takaisin”. Lapsi, joka silloin olemme, muistaa heti silmien fokusoiduttua: Tämä on kuppi. Tämä on ruokaa. Tuo on se olento, joka on naimisissa äidin kanssa. Tämä tulee olemaan ilmiselvää meille. Kuukauden parin päästä me kävelemme. Meidän ei tarvitse oppia lukemaan, ellei kysymyksessä ole kieli, jota emme koskaan ole oppineet. Muistamme tuon kaiken. Tämä on henkistä evoluutiota.

 

Mestareita tulee takaisin. Näemme heidät keksijöinä. He tuovat planeetalle moniulotteisia keksintöjä, jotka antavat meille kyvyn ymmärtää aineen perustan. Voimme suunnitella ainetta ja myös muuttaa sen massaa, kun saamme teknologiaa aineen perustan ymmärtämiseen. Kehon kantasolujen tapaan aineella on myös perusta. Mitä enemmän teemme yhteistyötä toistemme kanssa ja näemme sisäisen Jumalan toisissamme, sitä enemmän meille annetaan ja sitä paremmin tulemme toimeen keskenämme.

 

Kaikki planeetat ja tähdet kiertävät galaksin keskustan ympäri samalla nopeudella. Kiertoaika on vakiomitta kaikelle älykkäälle elämälle galaksissa. Jokaisella tähdellä ja sitä kiertävällä planeetalla on sama aikakello, joka mittaa aikaa kierroksina tai osakierroksina galaksin keskustan ympäri.

 

Plejadilaisten merkitys ihmiselle

 

Plejadilaiset ovat vanhempiamme. Kun heidän planeettansa ylösnousi, heillä oli koko Jumala DNA:ssaan. He oivalsivat sen, mitä he olivat läpikäyneet. He tiesivät lopultakin, mitä varten he olivat olemassa. He saivat täyden käpylisäkeyhteyden – 100 %:sesti toimivan DNA:n – joka tapahtui pysyen fyysisessä kehossa. Ihmisten ei kannata etsiä heidän 3D -aluksiaan. He eivät enää tarvitse sellaisia. Nämä kauniit olennot ja heidän elämänsä on kietoutunut ihmisten elämään monella tavalla. He tulevat ja menevät niin kuin haluavat. He tekevät sen ajattelemalla asiaa.

 

Me täällä maapallolla olimme seuraava ja ainoa kylvetty planeetta heidän jälkeensä. Heidän omat henkiset vanhempansa tulivat Arcturukselta ja heidän vanhempansa Orionilta. Orionilaisten vanhemmat taas tulivat Siriukselta. Kaikilla näilläkin on omat henkiset vanhempansa ja jokainen näistä ryhmistä on osa luovan lähteen perheryhmäämme.

 

Arcturuslaiset, Orionilaiset ja Siriuslaiset ovat DNA:ssamme, koska meillä on galaktinen akaasiaperintö. He tuntevat meidät ja heidän syvä avuliaisuutensa tulee kerran tietoisuuteemme. Nähkää järjestelmä sellaisena kun se on. Ottakaa heidät kaikki omaksenne ja tietäkää, että he ovat juuri tänään kanssamme ja juuri nyt tässä kommunikoinnissamme. He rakastavat sitä, että autamme poistamaan salaperäisyyden siitä, keitä he ovat.

 

On tärkeää, että te tätä lukevat vanhat sielut ymmärrätte, mitä sanon.

 

Syvin informaatio on suoraan siitä lähteestä, jota kutsumme Jumalaksi. Tämä Lähde, Jumala, on suurempi kuin mikään, mitä meille on kerrottu. Vähitellen alamme hahmottaa tämän luojan ihmeen sekä muistaa sen, mistä se tuli. Sillä sinun - joka luet tätä tekstiä - akaasinen sukulinjasi edustaa Jumalaa. Sinun on aika nousta ylös, seistä suorassa ja tunnistaa tämä sukulinja.

 

D.D

 

Vähän fysiikasta...

 

1. Newtonin fysiikka toimii hyvin, kun selitetään sitä, miten asiat toimivat 3D:ssä.

2. Einsteinin fysiikka tekee hyvää työtä selittäessään Newtonin fysiikan toiminnan tuoden siihen lisäulottuvuudeksi ”ajan” laajentaen näin fysiikan 4D:ksi.

3. Supersäieteoria lisää ulottuvuuksien määrän 11:een, jolloin fysiikka muuttuu 12D:ksi, joka on hämmentävää parhaillekin ihmisaivoille.

 

Entäpä jos ulottuvuuksia olisikin rajattomasti. Silloin todellisuus on ns. kvanttinen moniulottuvuus. Ihmiskunta ei vielä ymmärrä moniulotteista ajattelua, eikä sen logiikkaa. Esteenä on 4D-mieli, joka estää asioiden oikean näkemisen. Voitko kuvitella todellisuutta ilman nykyistä käsitystäsi ajasta? Voitko ajatella fysiikkaa, joka sallii materian virtaamisen itsensä läpi? Voitko kuvitella todellisuuden, jossa kaikki on pysyvästi yhdistyneenä yhdeksi? Rajoittuneen mielen kanssa se ei onnistu.

 

Entäpä jos moniulotteisuus ei ole mitattavissa? Käsityksemme mukainen määrittely sanalle kvanttifysiikka on harhaanjohtava. Todellisuutemme ja vastauksemme, joita etsimme logiikallamme, pitää olla mitattavissa. Näin kuvittelemme. 3D -elämässämme olemme etsineet totuutta kysymällä "kuinka monta, kuinka paljon, kuinka pitkään?". Entäpä, jos ei ole olemassa määrällistä vastausta mihinkään. 

 

Me sanomme, että kaksi plus kaksi on neljä. Oikea vastaus tähän on ”se riippuu”. Voit sanoa, että se on tyhmää matematiikkaa, koska mihinkään ei saataisi koskaan vastausta. Kuitenkin saadaan. Se vain riippuisi nollan potentiaalista ja siitä, mikä se kulloinkin on. Oikea vastaus saadaan, mutta vain juuri sillä hetkellä. Tämä on salaisuus 12 -järjestelmään perustuvalla matematiikalla. Se on moniulotteista ja se toimii kaikkialla, myös luonnossa (ympyrä on 360 astetta, vuosi on 12 kuukautta jne). Se, miksi meillä on 10 -järjestelmä, johtuu sormistamme, koska niitä on kymmenen ja niillä opittiin laskemaan.

 

Voit kysyä, kuinka voi suunnitella eteenpäin sellaisella matematiikalla. Vastauksena tähän on, että ilman aikaa on tarkoituksetonta suunnitella eteenpäin. Mutta ota huomioon, että on olemassa monenlaista matematiikkaa monenlaisiin todellisuuksiin. On olemassa matematiikka, joka sopii meidän todellisuuteemme. Käytämme sitä hyvin suunnitellessamme tulevaisuutta (kuten lähettäessämme avaruusraketin kuuhun tai muille planeetoille). Sitten on matematiikka, joka kertoo, kuinka universumi toimii ja se on moniulotteista, jonka olemme vasta nyt löytämässä. Sitten on tapa, miten Jumaluus toimii ja se on kaikkien ulottuvuuksien ulkopuolella. Se on todellisuudessa, joka on ikuisesti ihmisen maailmallisen ajattelun saavuttamattomissa. Ja kuitenkin solutasolla ihminen tietää kaikki vastaukset.

 

Gravitaatio ja magnetismi

 

Gravitaatio ja magnetismi ovat kaksi itsenäistä voimaa systeemistä, joka on yhtenäinen. Nämä kaksi toimivat yhdessä meidän 4D -ajassa ja 4D -etäisyyksillä tavalla, joka voidaan nimetä vaiheittaiseksi siirtymäksi. Mitä eroa sitten on näillä universumin kahdella pääperiaatteella? Vastaus on ”se riippuu”.

 

Mitä eroa on kolmella ja neljällä? Se on määrällinen, eikö vain? Mitä eroa on nollalla ja nollalla, jotka molemmat edustavat potentiaalia jostakin, joka on näkymättömissä ja nyt -hetkessä? Vastaus on ”se riippuu”. Kun et pidä aikaa pysyvänä ja katsot sitä muuttujana, silloin kaikki ”riippuu”.

 

Etkö pidä ajatuksesta, joka on sellaisesta todellisuudesta, jolla ei ole pysyvyyttä? Se on kuitenkin totta. Ajattele seuraavasti: Ainoat muuttumattomat ovat itse toimintamallit. Tämä on vastoin nykyistä olemassa olevaa logiikkaamme. Täydellisyyksiä ei voi laittaa toimintamalleihin. Sen sijaan on olemassa toimintamalleja, jotka ovat täydellisiä ja jotka odottavat vain arvojen määrittämistä.

 

4D vastaus on seuraava: Gravitaatio ja magnetismi ovat voimia, jotka määrittelevät moniulotteisessa universaalisessa systeemissä todellisuuden, jossa elämme. Siksi voimme mitata ja käyttää niitä ja pitää niitä vakioina/pysyvinä. Siksi säännöt ovat pysyviä 4D -maapallollamme. Emme kuitenkaan näe sitä, mikä vetelee naruja kaiken taustalla. Se on se, joka pitää kaiken toiminnassa ja määrittää sen, mikä luo tämän pysyvyyden.

 

Katsotaanpa lähemmin gravitaatiota ja magnetismia jokaisen galaksin keskellä. Musta aukko todella määrittää järjestyksen 4D:ssä ja jopa 12D:ssä. Mustan aukon moniulotteinen voima ulottuu kauas sen taakse, miten kuvittelemme sen vaikuttavan 4D:ssä. Se vaikuttaa gravitaatioomme ja magnetismiimme tällä omalla planeetallamme. Mustia aukkoja on kaikkialla kooltaan mikroskooppisista valtavan kokoisiin. Galaksimme keskellä oleva musta aukko auttaa määrittämään aikakehyksemme ja jopa havaintomme siitä, kuinka kaukana tähdet ovat toisistaan. Jos aikakehys muuttuu, muutumme mekin.

 

Mittaamme kohteiden etäisyyksiä toisistaan universumissamme käyttäen yksikkönä valovuotta. Kuitenkin, jos valon nopeus ei ole vakio (ja se ei ole), etäisyydet muuttuvat. Miksi? Koska kaikki riippuu galaksimme keskuksen ydintoiminnasta. Meidän pitää uudelleen arvioida, mikä riippuu mistäkin. Mitä tapahtuu, jos valon nopeus lähenee ääretöntä? Kuinka kaukana kaukaisimmat tähdet voisivat olla? Vastaus on nolla valovuotta. Ne ovat ulko-ovellamme! Se on moniulotteisuuden todellinen todellisuus.

 

Jokaisen galaksin keskellä on ”työnnä-vedä” -toiminto, kuten tulemme huomaamaan. Jokaisen galaksin keskustassa tapahtuu moniulotteisesti paljon enemmän kuin yksikään astronomian fyysikko voi äärimmäisissä kuvitelmissaan ajatella.

 

24.6.2018 D.D