Uusi henkinen energia

Johdanto 

Kuka minä olen? 

Te luotte ensimmäisen 10 sekunnin aikana mielikuvan tapaamastanne henkilöstä – laitatte hänet laatikkoon. Tätä mielikuvaa on erittäin vaikea muuttaa, vaikka henkilö muuttuu jatkuvasti. Tämä on luonnollinen elämänkokemukseen perustuva tapa ja se periytyy ihmisen eläinpohjaiseen menneisyyteen. Tämä ”mielikuvan luominen” on ollut tarpeellinen hengissä pysymisen kannalta. Hyökkää tai pakene -reagointi on säilynyt tähän päivään saakka. On yksinkertaista laittaa asiat niihin kuuluviin laatikoihin. Kuitenkin nämä laatikot suodattavat meiltä Luovasta Lähteestä tulevan valon; rakkauden näkymisen. 

Mitä nämä laatikot ovat?

1. Kasvaminen aikuiseksi -laatikko

Pieni lapsi on ensimmäiset kuukautensa ”avoin” henkisyydelle. Hän näkee enemmän kuin me aikuiset tiedämme. Hän näkee henkisen maailman, josta hän tuli tänne. Kasvaessamme ihmisenä meillä on matkan varrella oppitunteja siitä, mitä uskotaan, miten selviydytään, miten toiset ovat selviytyneet, mitä varotaan ja missä ollaan huolellisia. Opimme, mikä tekee meistä onnellisen ja mikä surullisen. Opimme muista ihmisistä. 

Riippuen siitä, mikä olimme, missä synnyimme ja mitä vanhempamme tekivät, meistä tuli sellainen, joka luottaa tai on luottamatta ja joka kyseenalaistaa kaiken tai ei mitään. Kasvaminen on suodatin, joka tekee meistä tietynlaisia ihmisinä. Käsittelemme tuota tietynlaista tapaa koko elämämme. Useimmille meistä se on täysin mukavaa. Se olemme me ihmisluontomme kanssa. Olemme 3D:ssä.

Kasvaminen tällä planeetalla on ollut täysin kolmatta ulottuvuutta ja olemme selviytymismoodissa. Oletteko koskaan tavanneet ihmisen, joka on toisesta maasta, joka on erilainen kuin omamme? Hänen tapansa syödä on erilainen. Hänen käyttäytymisensä on erilaista. Me voimme tehdä jotain sellaista, josta hän järkyttyisi ja joka on meille normaalia. Hänellä on erilainen laatikko.

2. Henkinen laatikko

Mitä meille on kerrottu Jumalasta? Kuka on Jumala? Miten pääsemme Jumalan luo? Voimmeko puhua Jumalalle? Uskommeko Jumalaan? Onko mahdollista, että on olemassa universumin Luoja, joka tietää nimemme? Meille on kerrottu, että universumissa on Luoja, joka rankaisee meitä, jos emme löydä jotain tuntematonta elämämme aikana. Kaikkia rangaistaan tasavertaisesti ikuisesti. Onko tämä meidän Jumalamme?

Ihmismieli lokeroi kaiken ja olemme tehneet sen Jumalallemme omalla tavallamme. Ihmismieli on tehnyt Jumalasta vihastuvan rankaisevan Isän. Tämän ovat tehneet erityisesti eri uskontokuntien edustajat voidakseen hallita ihmisiä pelolla.

3. Sukupuolilaatikko

Jokainen meistä käyttäytyy tietyllä tavalla. Toimimme tietyllä tavalla tietyssä seurassa sen vuoksi, kuka olemme ja mikä on sukupuolemme. Mitä äitimme kertoi? Millainen naisen pitäisi olla? Me joko kunnioitimme hänen kertomustaan ja teimme itsekin niin tai kapinoimme, emmekä tehneet niin. Mutta se vaikutti meihin joka tapauksessa. Kertoiko isämme, mitä tosimies tekee? Kertoiko hän, että tosimies ei koskaan peräänny väittelystä, eikä itke vai, että tosimiehellä on myötätuntoa kaikkia kohtaan? Kaksi erilaista ohjetta, jotka kertovat meille, millaisia olemme miehenä. 

Jumala on aina ollut tai näyttää olevan mies ja Isä – olemme asettaneet Jumalan laatikkoon. Yleensä sen ovat tehneet miehet.

4. Logiikkalaatikko

Asioissa pitää olla tolkkua, vaikka emme pitäisi itseämme tieteellisenä tai loogisena ihmisenä. Asioissa pitää olla tolkkua osallistuaksemme. Kaikissa selviytymiseen perustuvissa päätöksissä on logiikkaa. Logiikkasuodatin punnitsee kaiken ja tekee ”onko se totta vai ei” -päätöksen päivän logiikan perusteella. Jos joku yrittäisi myydä minulle Brooklynin siltaa New Yorkissa, logiikkani nauraisi hänelle, sillä tiedän paremmin. Hän ei omista sitä, eikä minulla ole varaa siihen. 

Meillä on nytkin logiikkasuodatin päällä.

5. Ammatillinen laatikko

Mitä olemme oppineet? Mitä olemme oppineet tieteen; fysiikan, kemian, matematiikan, historian, antropologian ja biologian todellisuudesta? Olemmeko lääkäri tai lakimies? Olemmeko täynnä lakiasioita ja tiedämme, miten maailma toimii ja tunnemme sen säännöt? 

Olemme oppineet meitä opettavan vanhemman, opettajan tai gurun määrittelemän laatikon sisällön. Jos olet fyysikko ja sanon sinulle: ”Olet väärässä, lakinne universumista ovat epätäydellisiä”, jokin sisälläsi nytkähtää. Olet koko elämäsi yrittänyt parhaasi mukaan selvittää kaikkea oman laatikkosi sisällä. Sinä et tiedä, mitä sinä et tiedä.

Laatikot ovat suodattimia

Kaikki edellä mainitut laatikot (suodattimet) kuuluvat ihmisen kehitykseen. Olemme kaikki matkalla ja jokainen on oikealla paikalla polullaan.

Entä jos sanon, että nämä kaikki laatikot ovat suodattimia, jotka estävät meiltä Luovasta lähteestä tulevan valon näkemisen? 

Alamme ymmärtää, että ne, jotka opettivat meille sen, minkä tiesivät, tekivät parhaansa. Jos tiedämme enemmän kuin he, se ei tee heistä väärässä olevia. Itse asiassa he juhlivat sitä, että hoksasimme enemmän kuin he – oli kysymys sitten koulun opettajasta, kirkon pastorista, isästä tai äidistä. Tunnemme myötätuntoa heitä kohtaan. Meistä ei tunnu, että loukkaamme heitä siirtyessämme eteenpäin. Sitä kutsutaan viisaudeksi. 

Suodattimet puhdistuvat hitaasti itsestään.

Kun suodattimet ovat puhtaat, meillä on edelleen persoonallisuutemme, mutta se ei ole sama kuin aiemmin kasvaessamme. Se on persoonallisuus, jonka valitsimme nyt viisaudessa. Me olemme edelleen nainen tai mies, mutta emme sellainen kuin meitä opetettiin. Nyt omaksumme oman asenteemme itse ja rakastamme itseämme. Se ei ole sitä, mitä vanhempamme kertoivat, vaan mitä itse kerromme itsellemme yhdistymällä rakkauden lähteeseen.

Uusi henkinen suodatin

Luomme suodattimen, joka on uusi tällä planeetalla. Se on myötätuntoinen ihminen. Sitä me olemme. Olemme avaamassa, oivaltamassa ja luomassa henkistä suodatinta aivan itse, eikä sen mukaan mitä meille kerrottiin. Heitämme pois kaiken, mitä kukaan on kertonut meille. Nyt luomme itse ajankohtaisilla henkisillä tuntemuksilla ja tapahtumilla sekä uudella energialla, jota ei ollut planeetalla aloittaessamme.

Riippumatta siitä, mitä olemme oppineet, ammatillinen suodattimemme muuttuu, kun viisautemme sanoo, että emme tiedä, mitä emme tiedä. On parempia tapoja tehdä asioita kuin olemme oppineet kaikessa tieteessä. On tulossa parempia tapoja kuin tunnemme. Niissä on enemmän tolkkua meille henkilökohtaisesti ja niissä on enemmän tolkkua maallemme ja maapallolle. Älykkyyssuodatin alkaa liikkua viisauden ja kaikkien niiden asioiden rinnalla, jotka syleilevät valoa, eivätkä himmennä sitä.

Miksi roikumme kiinni tietyissä asioissa? Ne, jotka antoivat meille nuo tietyt asiat, ovat täällä esoteerisesti ja sanovat sinulle: ”Kuule, se on OK. Jumalan rakkaus on täällä. Kaikki se, millä on merkitystä tällä hetkellä, on yhteytesi Henkeen. Se antaa sinulle erottelukyvyn. Se antaa sinulle pidemmän elämän, rauhallisen elämän ja itsestään tasapainottuvan olemuksen.”

Ihminen osana universumin luovaa lähdettä

Olet osa luovaa lähdettä. Ymmärrätkö loogisesti, että sielusi on valtava ja vain osa siitä on 3D-biologiasi sisällä? Jos kaikki tämä energia olisi sisälläsi, katoaisit. Muuttuisit valoksi, jolla olisi enemmän voimaa kuin kaikilla ihmiskunnan mestareilla. Kokisit saman kuin Elia koki ainoana ihmisenä koskaan, joka ylösnousi toisten katsellessa ja tallentaessa sen. Kuvauksen mukaan Elia haihtui ilmaan, koska Jumalan – alkulähteen – voima ei voi elää ihmisessä täysivoimaisena. Jos ymmärrät tämän, niin ymmärrät, että koet itsessäsi vain pienen osan Jumalaa, mikä on luoja kehossasi. Missä on henki-itsesi loppuosa? Se on ”verhon” toisella puolen luovan lähteen osana. Se ei ole koskaan lähtenyt sieltä.

Tämä on vaikeaa havaintotavallemme 3D-laatikossa. Kannamme aineellista identiteettiä, joka on yksi ja ainoa. Kuitenkin olemme osa hyvin suurta ryhmää, joka on Jumala, alkulähde. Kun tulemme maan päälle, osa meistä jakautuu ja siitä tulee aineellista. Sillä on yksi keho, jolla on yhdet kasvot ja näin näemme asiat. Mutta loput meistä – mikä on edelleen me – pysyy Jumalan alkulähteen kanssa.

Eli totuus on tämä:

Olemme moniulotteinen olento ja osa meistä on verhon toisella puolen. Totutelkaamme siihen. Sielumme ei ole erillään, mutta 3D:ssä se näyttää siltä. Verhon takana ei ole sielua, jolla on meidän kasvomme ja joka naputtaa jalkaansa odottaen kärsimättömästi muuta osaamme tulemaan kotiin. Olemme aina yhdessä.

On kuitenkin ihmisiä, jotka uskovat erillisyyteen, koska he voivat siten projisioida lineaarisuutensa majesteetilliseen Jumalaan. Totutelkaamme siihen, että on kvantti-Jumala ja lineaarinen ihmisolento, emmekä pysty yhdistämään niitä helposti mielessämme. Totuus on, että olemme osa pyhää jumalkeittoa ja nuo pyhät osat katsovat sinua ja ovat aina käytettävissä. Sielusi näkee kaiken ja tämä kaikki on käytettävissä verhon toiselta puolelta. Se tietää kaiken sinusta, koska se on osa sinua. Se lähettää sinulle informaatiota, jota vastaanotat intuitiivisen ajattelusi kautta.

Tämä on jumalainen järjestelmä kaikissa tämän planeetan ihmisissä.

Energiat

21.12.2012 oli energian tarkastelukohta, jota ennustivat niin Mayakalenteri kuin Nostradamuksen ennustukset. Vuonna 2012 0,5 % ihmiskunnasta ratkaisi maapallon selviytymisen – siirtymisen pimeydestä valoon. Vaihtoehtona olisi ollut maapallon elämän tuhoutuminen viidennen kerran ja uuden evoluutiokehitys-kierroksen alkaminen.

Kaikki on energiaa ja sen värähtelyä. Matalin ja pimein värähtelytasoista on viha ja sen jälkeen pelko. Näissä energioissa yli 90 % maapallon ihmisistä elää ja toimii tällä hetkellä. Pimeä energia taistelee henkitoreissaan, kunnes se kuolee. Näette sitä kaikkialla ja erityisesti uutisissa – levitetään pelkoa. Pelolla pimeä energia pystyy hallitsemaan ihmiskuntaa. Kuitenkin kaikki pimeys tulee ilmi. Elämme aikaa, jolloin kaikki paljastuu ja muuttuu läpinäkyväksi. Oletteko huomanneet?

Pimeä energia

Tällä planeetalla ei ole mitään pimeämpää tai pahempaa kuin mitä löytyy ihmismielessä. Ei ole olemassa itsestään olevaa pahuutta. Kaikki pahuus on ihmisen tietoisuudessa. Ei ole olemassa pimeitä maan ulkopuolisia olentoja tai ryhmiä, jotka ovat ympärilläsi odottaen, että liukastuisit ja kaatuisit niin, että he voisivat viedä sinut ja kaapata sielusi. Sellaiset tarinat ovat pelkopohjaisia, eivätkä ne heijasta todellista ihmisen mahtavuutta, voimaa ja vastuullisuutta. Mutta pimeys on olemassa, eikö niin? Se on luotu vapaalla valinnalla niiden ihmisten toimesta, jotka ovat valinneet tietoisuutensa pimeämmällä tai tiheämmällä puolella. Siispä rakas ihminen, pimein paikka tällä planeetalla on siksi se, minkä ihmiset ovat luoneet valinnoillaan.

Muista tämä: Olet energian luoja. Ihmisillä on voima luoda pimeyttä samalla tavalla kuin valoa. Mikään ympärilläsi ei tuomitse tätä, koska olemme vapaan valinnan planeetalla. Planeetan elementaarit vastaavat tällaisiin energioihin ja luovat mustaa magiaa, jota monet ihmiset pelkäävät. He tuntevat sen tulevan jostakin pimeästä paikasta tai pahuuden pesästä. Sieltä se ei tule. Se tulee ihmisiltä.

Muista tämä. Pimeys ja valo eivät ole tasavahvoja energioita. Jos olet pimeydessä ja sinne tuodaan valo, niin pimeys ei siirry toiseen pimeään paikkaan. Sen sijaan se muuttuu. Näistä kahdesta valo on ainoa aktiivinen komponentti ja sillä on fysikaalinen ulottuvuus. Sinä et voi tuoda ”pimeyden sädettä” valoisuuteen. Toinen on toisen poissaoloa.

Vihan ja pelon jälkeen tulevat valon energiat, jotka ovat myötätunto ja korkeimpana energiana rakkaus, joka on myös alkulähteen Jumalan energia.

Valo

Maapallon pyhin paikka, jossa on suurin valo, sijaitsee ihmisen energiassa. Se on enkeliosa ja ihmisyyttä, joka haluaa näyttäytyä, vahvistaa itseään ja vaalia pyhyyttään. Valaistuneet ryhmät, valkoiset enkelit, eivät kulje rinnallasi ottaakseen sinua kädestä kiinni ja viedäkseen sinut taivaaseen, kun niin haluat. Ei. Sen sijaan he ovat rinnallasi täydessä loistossaan, halukkaina juhlistamaan, rakastamaan ja suojelemaan sinua energioillaan antaen sinulle tiedon, että he ovat läsnä. Tämä on vapaan valinnan planeetta. Ihminen on vastuussa pimeästä ja valosta, ei kukaan ulkopuolinen. Mutta olethan tiennyt tämän aina.

Mutta kaikki tämä huomioiden, eikö ole outoa, että saavut planeetalle mukanasi matala itsearvostus! Tulet lippu puolitangossa. Itsearvostuksesi on tasapainottunut maapallon kulloiseenkin energiaan. Olemme toimineet koko tunnetun historiamme ajan selviytymismoodissa. Koko historiamme on ollut sodankäyntiä, ahneutta ja tuomitsemista sekä valtaa toisen yli.

21.12.2012 ohitimme tarkastelukohdan ja siirryimme uuteen energiaan ja uuteen paikkaan linnunradalla. Aurinkokuntamme on ollut tässä kohdassa galaksissamme n. 200 miljoonaa vuotta sitten. Tämä uusi energia on myötätuntoista. Ihmiskunta tulee siirtymään vähitellen myötätuntoon – viisausmoodiin – hitaasti, mutta varmasti. Tämä tapahtuu uusien sukupolvien myötä. Rauha palaa maapallollemme. Rauhan airueena tulee olemaan israelilaisten ja arabien välisten kiistojen sopiminen. Mistä tiedän? Tämä on tapahtunut aiemmin muilla ylösnousseilla planeetoilla.

Luomistarina

Maan alkuperäiskansat sanovat: ”Tulimme tähdistä”. He kertovat meille saman asian kuin pyhät kirjoituksemme. Tämän päivän ihminen ei ole maaplaneetan evoluution tulosta. DNA:tamme muutettiin.

Pyhien kirjoitusten luomistarina on vertauskuvallinen. Eedenin puutarha on Gaia. Puutarha on koko maapallon luonto, eikä tietty paikka. Tarinan ihmiset, mies ja nainen ovat kaikki tuon ajan naiset ja miehet. Tähdistä tuleminen on totuus, johon alkuperäiskansat uskovat yleismaailmallisesti ja se kertoo plejadilaisista, jotka tulivat Seven sisters -tähdistöstä (Seitsemän sisarta).

Sitä te ette lue pyhistä kirjoituksista. Sen sijaan tarinassa enkeli tuli alas taivaista. Tämän vierailun tuloksena meille annettiin pyhyyttä ja tietoisuutta. Näin ihmisistä, jotka olivat pelkästään biologisia evoluutio -ihmisiä, tuli henkisiä vapaan valinnan olentoja. Meille annettiin tieto hyvästä ja pahasta, pimeydestä ja valosta sekä kyky aistia Jumala (luova lähde) ja valita näiden energioiden välillä.

Plejadilaiset ovat erittäin korkealle kehittynyt rotu, jolla on ollut moniulotteinen tietoisuus jo kauan. He kylvivät 200 000 vuotta sitten tälle planeetalle tiedon Luojasta. Saimme moniulotteisen kromosomiparin.

Kahdeskymmenesneljäs kromosomipari

Meiltä on löydetty 23 kromosomiparia, eikä 24, kuten koko muulla evoluutiolla. Olemme hyvin uusia tällä planeetalla. Meillä on kuitenkin se puuttuva kromosomipari. Se on kvanttinen. Sitä ei havaita nykytieteen 3D -tutkimusmenetelmillä. Tiibetiläisen numerologian mukaan 24 on 2+4=6 ja sen merkitys tiibetiläisessä järjestelmässä on ”ihminen korkeimmillaan” – harmonia ja tasapaino. Onko sattuma, että moniulotteinen 24:s pari herää 200 000 vuoden jälkeen? Olemme ohittaneet merkkipaalun 2012 ja sen myötä tulee muutos DNA:hamme. Se alkaa värähdellä eri tavalla värähdellen kvanttikentässä. Värähtely on äärimmäisen erilainen kuin ennen, äärimmäisen korkea ja se muuttaa ihmisluontoa. Se on jo tapahtumassa. Se on muutos parempaan – siirtyminen uuteen henkiseen energiaan.

Miten vanha sielu ymmärtää tämän prosessin? Ihmismielen on hyväksyttävä se sisäisesti, jotta siitä tulee omaksuttua todellisuutta. Se on kuten gravitaatio. Emme pysty sitä selittämään. Sen sijaan työskentelemme sen kanssa joka päivä. Jos pudotamme jotain, ei ole kyseenalaista, meneekö se alaspäin. Havaitsemme sen niin, että se on totta meille ydintasolla. Otamme omaksemme tuon käsityksen.

Ihmisluonto alkaa muuttua siten, että hyväntahtoiset asiat ovat aina vastaus. Ratkaisuna on viisaus, joka synnyttää ”kaikki voittaa” -tilanteita. Sankareita ovat ne, jotka ajattelevat luovilla myötätuntoisilla tavoilla. Tulee päivä, jolloin ihmisluonto on konsensus, jonka ytimenä on sydänten yhtenäisyys, eikä draama, valta tai voima. Uudenlainen ihminen astuu esiin. Ystävät, te olette näkemässä sen kaiken ja osallistumassa siihen. Se on paras uutinen, jonka voitte koskaan kuulla.

Intuitio

Intuition informaatio tulee siltä osaltamme, joka on verhon toisella puolella, koska emme voi pitää kaikkea mestaruuttamme aineellisessa kehossamme. Olemme osa luovaa lähdettä ja tulemme aina olemaan. Osa meistä on verhon toisella puolen – osa, joka puhuu meille intuitiivisesti.

Planeetalla on nyt yli seitsemän miljardia sielua ja heillä kaikilla on sama ominaisuus kuin meillä. He kaikki ovat sekä verhon takana, että täällä, aivan kuten me. Asiat, joita he verhon takaa lähettävät, käyttävät samaa Jumalan mieltä, mikä meillä on, koska he ovat verhon toisella puolen. Ihmisten jumalaiset osat ovat silti jumalaisia riippumatta siitä, mitä aineelliset ja älylliset osat uskovat tai tekevät. Sillä ei ole vaikutusta, vaikka heillä onkin maan päällä aineellinen itse, joka on täysin tietämätön eikä vastaanota intuitiota. Heidän verhon takana olevat jumalaiset osansa lähettävät silti mahdollisuuksia ja rakastavia intuitiivisia viestejä. Nämä viestit ovat hyväntahtoisia ja kaikkia ihmisiä varten. Tämä merkitsee sitä, että mekin voimme kuunnella niitä ja että ne on viritetty meidän taajuudellemme, koska tuo taajuus ei ole yksinoikeus.

Tulos tästä? He kertovat meille asioita, jotka opastavat meitä intuitiivisesti ja auttavat toimimaan ja työskentelemään heidän aineellisen vastineensa kanssa. Tätä on vaikea ymmärtää. Ajatelkaa sitä näin. Niiden ihmisten jumalaiset osat, joita ette ehkä koskaan tapaa, tietävät, että te kuuntelette. Siksi tehdessään lähetyksen teille, he auttavat omaa sieluaan, sillä te työstätte maailmanrauhaa ja myötätuntoista toimintaa.

3D-yksittäisyydessä olemme kiinni yhdessä sielussa – minussa – eikö niin? Toisella puolella verhoa taas olemme kiinni niissä kaikissa. Siksi myös täysin ei-uskovien sieluosat lähettävät informaatiota, mikä auttaa ihmiskuntaa. Tämä on vaikea käsite. Ajatelkaamme sitä kollektiivisena intuitiivisena voimana. Onko mahdollista, että ihmissielu on yhdistynyt verhon takana niin, että se puhuu kaikille samanaikaisesti? Vastaus on kyllä. Olemme siellä yhtä.

Uusi on usein kiistanalaista

Olemme siirtymässä uuteen energiaan, joka muuttaa tietoisuusrakenteemme. Uskomme tietyllä tavalla, koska olemme oppineet tietyn tavan. Meillä on ura, missä olemme ajatelleet pitkään. Haluan teidän erottavan tämän omalla mielellänne ja mittaavan sen toiminnan terveellä järjellänne. Voisiko olla niin, että asiat ovat nyt eri tavalla kuin alkuperäisessä koulutuksessamme? Onko mahdollista, että henkinen tiedostaminen on avannut lisää löydettäviä alueita?

Jos osaamme ajatella ”opitun laatikon” ulkopuolella, se ehkä alkaa todentaa joitakin asioita, joita olemme nähneet viime aikoina. Se mitä alun perin opimme, ei ole oikeastaan muuttunut. Siitä on tullut laajempi ja se näyttää erilaiselta.

Todellisten aivojen skenaario

Ihmismieltä on tutkittu vuosia, mutta 3D-tavalla. Paras mihin olemme kyenneet, tarkastelee ihmismieltä synapsitoimintana, joka sallii selviytymisemme. Tieteemme mukaan aivot antavat meille kaiken. Ne antavat selviytymisen, ne antavat intuition ja henkisen terävyyden ja ne antavat kaikki koordinoidut kehotoiminnot – kaiken. Tässä ajatuksessa aivot ohjaavat elämänvenettämme. Alkaessamme tutkia aivoja enemmän, havaitsemme, että oikea ja vasen puolisko tekevät eri asioita ja ovat yhdistyneet eri tavalla miehillä ja naisilla. Tutkimuksemme ovat osoittaneet aivojen olevan kontrolloija ja kaiken tietoisuuden ja ihmistoimintojen keskus.

Käsitys, jonka tuon teille tänään on, ettei ihmisessä ole yksiä aivoja, vaan kolmet. Voidaksemme nähdä tämän selvästi annan teille vertauskuvan siitä mitä tapahtuu.

Olette huoneessa ja katsotte pöytää. Se on modernin ihmisen työpiste ja siinä on tietokone. Melkein kaikki tässä huoneessa tunnistavat tuon laitteen ja moni on käyttänyt sitä. Useimmat tietävät, mitä se tekee. Muinaisihmisillä ei kuitenkaan olisi aavistustakaan siitä. Niinpä tässä esimerkissä ja tätä vertauskuvaa varten kuvittelemme, että meillä on muinaisihminen sadan vuoden takaa ja hän tulee työpisteen luo ja hämmästyy näkemästään.

Tässä tarinassa ette voi kommunikoida hänen kanssaan, mutta voitte näyttää hänelle tietokoneen. Ilman selitystä, ilman apua ja kykenemättä sanomaan mitään, hän näkee sen taian, mitä tietokone pystyy tekemään. Hän voi lukea näytöltä ja hän voi olla vuorovaikutuksessa yrittäessään tajuta hiirtä ja laitteen toimintaa. Hän alkaa painella näppäimiä ja hän näkee asioita – uskomattomia asioita! Tämä laatikko tekee asioita, joita kukaan kotona ei usko! Tulevaisuus on ällistyttävä! Hän hämmästelee kaiken sen valtavuutta. Hän löytää Googlen, mutta hänellä ei ole aavistustakaan tuosta asiasta. Hän näkee maailman hyppysissään, kaikki on laatikossa. On huumaavaa ajatella tämän informaation ja toiminnan voimaa. Ei ole mitään, mitä se ei tiedä! Kaikki maailman kielet ovat laatikossa. Kaikki informaatio, mitä hän koskaan haluaisi tietää mistä tahansa, on laatikossa. Mitä tahansa! Sitten hän havaitsee, että hän voi kirjoittaa viestin kenelle tahansa, missä tahansa! Se on myös kommunikointilaite!

Tämä on uskomattoman hämmästyttävää ja lopulta hän lähtee pois mukanaan vankka havainto siitä, mitä hän on nähnyt omin silmin! Kun hän palaa takaisin omaan aikaansa, hän tuskin malttaa odottaa kertomista omalle sukupolvelleen sata vuotta sitten siitä, mitä hän on nähnyt – teknologiasta ja laatikosta, joka tekee kaiken ja kommunikoi kaikkien kanssa. Ikään kuin kaikki maailman kirjastot olisivat pienessä laatikossa – kaikki kielet, kaikki mahdolliset tietosanakirjat ja kaikki kysymykset, joita olet koskaan halunnut esittää. Se tietää kaiken kautta historian tunnetuista henkilöistä, kaikki yksityiskohdat. Kaikki on yhdessä laatikossa ja se on jokaisen ihmisen ulottuvilla. Tämä havainto ilman mitään selitystä on vankka ja looginen, mutta se on virheellinen.

Te tiedätte paremmin, eikö vain? Nimittäin tiedätte, että tuo ”laatikko” on yhteydessä internetiin. Jos irrotatte tietokoneen netistä, se on vain tietokonelaite. Se laskee. Pystytte ehkä kirjoittamaan kirjeen sillä tai tekemään taulukon sillä, mutta ette voi kysyä siltä mitään, koska se ei ole yhteydessä. Tuo muinaisihminen ei ymmärtänyt, eikä pystynyt alkuunkaan ajattelemaan World Wide Web:iä. Hän ei nähnyt pikkuruista johtoa, joka oli kytkettynä tietokoneeseen ja joka antoi sille maagisen kyvyn tietää kaiken kaikesta. Vaikka hän olisi nähnytkin tuon johdon, se olisi ollut merkityksetön hänen havaintotavalleen. Hänen mielestään tuo laatikko teki sen kaiken. Hän oli nähnyt sen!

Tullaanpa takaisin aivoihin. Kaikki, mitä meillä on ollut tutkittavana kaikki nämä vuodet ihmisinä, ovat hämmästyttävät ja maagiset aivot, kuten me ajattelemme. Mutta emme tiedä aivojen yhteydestä moniulotteiseen internetiin, joka on kehossa. Miten voisimme tietää?

Aivomme ovat suuri ja upea kemiallinen synapsitietokone. Määrittelen tätä lisää. Synapsi – niin kuin puhumme siitä – on sähkömagneettisignaalien aktiivinen prosessi, joka kulkee aivoissa hermomatriisikäytäviä pitkin. Se kulkee monista paikoista toisiin paikkoihin salamavauhtia. Se antaa meille kyvyn kontrolloida selviytymistämme, kehoamme ja ajatuksiamme 3D:ssä. Laaja-alainen ajattelu – niin kuin ymmärrämme sen – liittyy aivoihin. Olemme katsoneet aivoihimme ja sanoneet: Tämä on luova alue. Se vastaa musiikista, taiteesta, runoudesta, kuvanveistosta ja älystä.

Emme ole koskaan nähneet johtoa?

Aivoilla ei ole mitään tekemistä noiden asioiden luomisessa. Sen sijaan ne edesauttavat niitä! Ne edesauttavat niitä, mutta ne eivät vastaa niistä. Paljon samaan tapaan kuin tuo laatikko vertauskuvan huoneessa on internetin kontrolliasema, aivomme on kontrolliasema paljossa, paljossa enemmässä. Nämä asiat vain näyttävät tulevan laatikosta, joka on aivomme. Mutta ne eivät tule.

Paljon siitä, mitä pidämme luovana ja/tai henkisenä tulee käpylisäkeyhteydestä. Tämä sisältää intuitiivisen osamme, joka kasvaa henkisen kehityksemme myötä. Tämä on tietoisuutemme osa, joka on yhteydessä korkeampaan itseen, kuten kutsumme sitä. Voimme kutsua sitä, miten haluamme, mutta se on yhteys luovasta lähteestä aivoihin. Se on olemassa ja jotkut käyttävät sitä hyvin. Jotkut eivät. Se avautuu vain vapaasta valinnasta ja ne, jotka luovat uskomattomia asioita, ovat yhteydessä ”nettiin” – käpylisäkkeeseen. Kuitenkin näemme sen kaiken tapahtuvan aivoissa.

Näkymätön johto, jota emme voi nähdä, ”päällyste”, jota emme tunnista aivoissa, on yhteys ulkopuolelle, minkä monet teistä alkavat ymmärtää ja tuntea. Aivot edesauttavat näitä ominaisuuksia, mutta ne eivät luo niitä. Intuitio ei tule aivoista, mutta aivot edesauttavat sitä. Aivot aktivoivat sitten ns. ajatuksen. Saatamme nähdä sen termografioissa eli lämpökuvauksissa kaikkien muiden asioiden rinnalla, joita luulemme aivoissa kulkeviksi synapseiksi, mutta aivot vain prosessoivat sellaista, minkä ne saavat jostain muualta.

Jos ”irrotamme johdon netistä”, aivot voivat vain pitää meidät hengittämässä ja antaa meille perusselviytymisajattelun. Voimme juosta pakoon Bengalin tiikeriä, jottei meitä syödä. Voimme kasvattaa ruokaa, hankkia lapsia ja ajaa autoa, mutta ne eivät kirjoita musiikkia tai luo veistoksia. Ne eivät luonnostaan ajattele Jumalaa! Ne eivät analysoi itseään. Mutta kun ne kytketään ”nettiin”, niin ne tekevät tätä kaikkea.

Kolme osaa – enemmän ajateltavaa kuin luulemme

Ihmisaivoissa on kolme osaa, mutta tiedämme vain kaksi. Ihmisaivojen toinen osa, mitä synapsiosa (aivolaatikko) prosessoi, on käpylisäke. Tämä vastaa luovasta ajattelusta, intuitiosta ja älyllisestä tajunnasta. Intuitio alkaa kasvaa ihmisen kanssa ja tulee fiksun kehon (luontaisen) sisältä. Siitä tulee fiksumpaa ja se välittää aivoihimme enemmän prosessoitavaa useammin ja suuremmalla voimalla, kun kehitymme. Se alkaa antaa meille myös akaasista informaatiota (entisistä elämistä). Voitaisiin sanoa, että käpylisäkkeemme tulee nopeammaksi ja aivomme prosessoivat sen. Meistä tulee intuitiivisesti tietoisempia.

Silta ihmistietoisuuden ja fiksun kehon (eli luontaisen) välillä alkaa kypsyä ja kasvaa. Pääsemme pois puhtaasta selviytymismoodista ja monet alkavat herätä suurempaan totuuteen. Tämä kaikki lisääntyy ihmisessä siihen pisteeseen, kunnes ihminen sanoo: ”Aivot pärjäävät paremmin”. Eivät pärjää! Aivot pysyvät aivoina ja prosessoivat parempaa intuitiota käpylisäkkeestä. Aivot pysyvät loistavana selviytymiselimenä, mutta intuitio voimistuu ja voimistuu. Taas kerran, henkisestä internetistämme tulee nopeampi.

Tässä 3D-energiassa näemme vain yhden elimen, jonka tunnemme olevan vastuussa kaikesta siitä, mitä teemme, mutta niitä on itse asiassa kolme. Kehittyneellä ihmisellä on potentiaali luoda valoa eli tietoisuusenergiaa. On havainto henkisyydestä valkoisena valona. Sitä on kaikkialla. Olemme nähneet sitä kaikkialla. On tarina Mooseksesta ja palavasta pensaasta. Tämä oli liekki, joka ei polttanut, mutta jos voisimme oikeasti nähdä sen todellisuudessa, se olisi valkoinen valo. Hänelle se oli korkeampi tietoisuus, mitä hän oli koskaan ennen nähnyt – enkelienergia, joka tuli hänen käpylisäkkeensä kautta ja heijastui hänelle.

Silloin kun meillä on kuoleman lähikokemus (Near Death Experience), menemme valoon. Tämä on enemmän kuin vertauskuva.

Alamme luoda jotain, mitä kutsumme jumaluudeksi ja mestaruudeksi. Valkoinen valo, joka tulee meistä, on korkeamman tietoisuuden minä. Mitä enemmän DNA-tehokkuutemme lisääntyy, sitä valkoisempaa valosta tulee. Tämä on vertauskuva, mutta kaiken mytologian taustalla on totuus ja tämä on yksi niistä. Meistä tulee enemmän enkeli, kun alamme ymmärtää aivojen kolmannen osan.

Kolmannet aivot

On olemassa mysteeri, johon liittyy ihmissydän. Sydän on aivojemme kolmas osa. Tiede ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi sydämellä on niin valtava magneettikenttä. Se on itse asiassa suurempi kuin millään muulla elimellä mukaan luettuna aivot kaikkine synapsitoimintoineen. Sydän jättää ne varjoonsa monin tavoin. Kuitenkin sydämen tutkiminen aineellisella tavalla antaa informaatiota, joka näyttää hyvin tavalliselta. Sydän pumppaa vain verta erityisrytmissä aivojen lähettämien signaalien mukaisesti. Kuitenkin on paljon enemmän.

Silloin kun selkäydin katkeaa onnettomuudessa, sydän jatkaa pumppaamista. Aivosignaalit, jotka oletettavasti kontrolloivat ajoitusta ja rytmiä, ovat poikki. Signaaleja ei tule, kuitenkin sydän jatkaa pumppaamista. Eikä ainoastaan tämä, vaan myös ruuansulatus jatkuu sekä haiman ja muiden elinten toiminta jatkuu – jopa lisääntymiskyky jatkuu! Kaikki tämä ilman aivoja.

Tietoisuudessa on kolmas tekijä, joka keskittyy ihmissydämeen. Olemme tunnistaneet sydämen vertauskuvallisesti rakkauden symboliksi ja olemme oikeassa. Nämä kolme ihmistietoisuuden osaa ylittävät paljon aivot elimenä. Kyse on selviytymistrilogiasta. Sitä edustaa myös energia ”kolme” numerologiassa, jota näette kaikkialla henkisessä historiassa. Kolme hevosta veti Elian ylösnousemusvaunua – merkabaa. Se on monien kirkkojen jumaltrilogia (isä, poika ja pyhä henki). Kehossamme se on käpylisäke (luojaintuitio), aivot (selviytyminen) ja sydän (myötätunto).

Tämän planeetan mestareilla kaikki kolme toimivat hyvin, mutta vanhemmassa energiassa meillä ne eivät toimineet. Vanhemmassa energiassa olimme vain selviytymismoodissa. Kehitymme ja kehon luontaisesta (luontainen) tulee vahvempi. DNA:sta alkaa tulla tehokkaampi ja nämä osat alkavat yhdistyä. Rakkaat ystävät, selviytyvän ihmisen erottaa mestarista intuitiivinen myötätunto. Myötätunto generoidaan sydämestä, eikä se ole vertauskuva. Se on osa sydänaivoja.

Aivot vastaavat kaikkien näiden kolmen osan koordinoinnista, mutta tiedostakaa, että kaksi muuta osaa tekee suuren osan työstä. Intuitio ja myötätunto näyttävät tulevan suoraan aivoista, aivan kuin muinaisihmisen taika tuli laatikosta. Yhdistäkää itsenne suurempaan kuvaan. Ihmistietoisuuskolmikko on mestaruuden oivaltamisen alku.

Tässä on sulateltavaa logiikallenne ja henkisyydellenne, eikö vain? Ajatelkaa sitä ja kysykää omalta intuitioltanne: Onko se totta? Voisiko olla niin, että ihmisaivot ovat vain jokin suuremman edesauttaja? Tämä alkaa selittää, miksi ihmisen tehdessä tietynlaisia päätöksiä, aivot näyttävät yhtäkkiä kontrolloivan kehoa paremmin. Miksi kehon terveys voi yhtäkkiä muuttua, keho voi parantua, pyytää toisenlaista ruokaa ja olla biologisesti viisas? Mikä aiheuttaa spontaanin remission? Rakkaat ystävät, ellette olisi yhdistynyt, teillä ei olisi mitään tästä. Ajatelkaa, aivot eivät ole antaneet teille mitään tästä. Aivot ovat vain edesauttaneet yhteyttä tuohon pieneen johtoon – Luovaan lähteeseen, valkoiseen valoon.

Kehittyneen ihmisen ominaisuudet

1. Hän on hiljainen, ei paukuta rintaansa.

2. Hän oivaltaa, että kaikki mitä hän tietää, on murto-osa siitä, mitä on olemassa. Siksi on nöyryyttä sitä kohtaan, mitä hän ei tiedä.

3. Hän on aina valmis odottamattomaan, eikä hän koskaan ajattele minkään olevan valmis.

4. Hän rakastaa ehdottomasti ja syvästi. Hän rakastaa ihmiskuntaa ja maapalloamme ilmiselvällä tavalla.

5. Hänellä on laajentunutta myötätuntoa; jotain, jota ette ole vielä nähneet.

Nämä olisivat planeetan viisaimpia ja heitä on tulossa.

Intuition ohjaama elämä

Lopuksi vielä sana synkronoimisprosessista ja prosessista, mitä ohjataan intuitiolla. Se sallii teidän olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja puhua oikeille ihmisille. Ette pysty suunnittelemaan etukäteen, ettehän. Sen sijaan teidän on oltava virittynyt siihen, että jotkut teistä ovat tänään ehkä löytäneet asioita, jotka muuttavat elämäänne. Kenties tapaatte toisia, joilla on samanlaiset kiinnostukset. Tästä siitä on kyse; olette oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Tämän pitäisi myös karkottaa sen ajatuksen, että teidän pitäisi istua vain kotona tekemättä mitään muuta kuin meditoida ja odottaa Jumalan puhuvan teille. Niin homma ei toimi.

Menkää sen sijaan paikkoihin, joihin intuitionne kehottaa teitä menemään. Sitten erottakaa, oliko se oikein. Eikö se ollut oikein? Melko pian intuitionne alkaa toimia paremmin. Joskus voitte katsoa jotakuta ja hän katsoo takaisin ja yhtäkkiä voitte sanoa: Hei vanha ystävä! On mukava tavata. Tiedätte, että olette tavanneet taas parhaan ystävän. Se voi olla vain hetki, jotta voitte sekoittua kvanttisesti ja tiedostaa, että olette vanhoja sieluja.

Se riittää.

– D.D.