Parantamisen toimintamalli
Olemme kaikki yrittäneet parantaa sairastuneita läheisiämme tai sitä meiltä pyytäneitä – usein vaihtelevalla menestyksellä. Miksi joskus onnistumme ja joskus emme?
Kun lähetämme tietoisesti parantavaa energiaa, joka on hyväntahtoista ja parannettavan tilanteeseen sopivaa, se on moniulotteista. Se ei ole lineaarista, eikä täten noudata lineaarisuuden sääntöjä. Moniulotteisuus – kvanttisuus – perustuu 12-pohjaiseen matematiikkaan.
Parantavan energian alkulähde
Keskittäessäsi meditatiivisessa tilassa tietoisuutesi parannettavaan lähetät energiaa. Tämä energia ei ole alkuperältään itse luomaasi, vaan se tulee kauttasi. Energia on lähtöisin alkulähteestä, jonka osa tietoisesti tai tiedostamattomasti olet. Meditaatiossa olet tekemisissä alkulähteen kanssa.
Energian kulku
Suuntaat energian parannettavaan tietoisuudellasi suoraan käpyrauhasestasi. Yleisesti tiedetään, ettei energia häviä minnekään.
Energia kohtaa parannettavan ”tietoisuusverhon”. Se on valmis läpäisemään tämän. Verhon läpäiseminen on riippuvainen parannettavan tietoisuuden valmiudesta – hänen on uskottava parantumiseensa.
Tietysti hän haluaa parantua, mutta jokin hänen sisällään sanoo; ”ei se tule tapahtumaan”. Hän ei ole avannut käpyrauhasyhteyttään. Hänellä ei ole yhteyttä alkulähteeseen. Yhtenäinen piiri puuttuu.
Parannettavan on oltava osa tätä piiriä.
Helpoimmin parannettavat
Helpoimmin parannettavia ovat pikkuvauvat, jotka eivät vielä ole lukkiutuneet älylliseen ”laatikkoajatteluun”. Eläimet saavat parantumisen välittömästi – ne ovat avoimia.
Tulevaisuus
Ihmiskunnan tilanne alkaa vähitellen muuttua. Ihmiset alkavat uskoa parantuvansa ja parantuvat. He avaavat tietoisuusverhonsa ja ymmärtävät fyysisellä tasolla paranemisensa.
Jokaiselle sopiva affirmaatio, voimalause
Hyväksyn Jumalan täydellisen rakkauden, olen suunnattomasti rakastettu, olen terve, nuorrun, olen mestari. Olen osa Jumalaa, olen ikuinen.
1.11.2018 D.D