Ihmeparantuminen
Nykylääketieteen tutkimuksesta
Harvardin ja DC Berkeleyn yliopistojen tutkija lääketieteen tohtori Kelly Turner on tutkinut maailmanlaajuisesti yli 3500 tapausta, joissa terminaalivaiheessa olevat ihmiset ovat parantuneet 4. asteen syövästä jonkinlaisen onnekkaan sattumuksen kautta ja ilman lääketieteellistä hoitoa.
Tutkimuksessaan hän löysi 6 yleistä käytännön ohjetta sairauksien hoitoon ja estämiseen:
- Syvennä henkisyyttäsi (rakastava energia käyttöön)
- Tunne rakkautta, iloa ja onnellisuutta
- Vapaudu painostavista tunteistasi
- Käytä intuitiota
- Muuta ruokavaliotasi
- Nauti yrttejä ja vitamiineja
Metusalem eli raamatun mukaan 969 vuotiaaksi. Ihmisen keho on suunniteltu kestämään n. 900 vuotta. Oma elinkaaremme on nykyisin noin 80 vuotta. Se tulee pidentymään. Elinkaaremme on pidentynyt jo nyt keskiajalta mitattuna noin kaksinkertaiseksi. Syyksi on esitetty mm. kulkutautien pysäyttämistä kemiallisten lääkkeiden avulla sekä parantuneita ulkoisia olosuhteita, kuten parempaa hygieniaa.
Tuon tähän keskusteluun henkisen aspektin, jota tiedeyhteisö ei vielä tiedä/tunnusta. Ihminen ei tiedä sitä, mitä hän ei tiedä.
Suunnitelma ihmisen taustalla
Jokaisella meistä on yli 37 biljoonaa solua eli 37 miljoonaa miljoonaa. Lähes kaikki niistä uusiutuvat noin 7 vuoden sykleissä. Jokainen soluistamme tietää tarkalleen muiden solujen tapahtumat (ne ovat tietoisia toisistaan). Jokaisen solun tumassa sijaitsevassa DNA:ssa on 40 000 geeniä.
Kromosomi on yhtäjaksoinen DNA-rihma. Sama DNA ilmenee kaikkialla universumissa. Nykytiede on löytänyt ihmisestä vain 23 kromosomiparia poiketen kaikista muista elävistä olennoista maapallollamme. Todellisuudessa niitä on 24 paria ja se puuttuva pari on kvanttinen ja sen toivat meille plejadilaiset esi-isämme n. 200 000 v. sitten.
Kromosomien päissä sijaitsevat telomeerit lyhenevät ja samalla ihminen vanhenee. Meidän biologiamme on suunniteltu kestämään pitkään. Se on suunniteltu uusiutumaan ja tasapainottumaan, jos se saa olla rauhassa, sillä meillä on solujemme DNA:ssa ohjeistot, jotka laskevat ikämme päivissä. Ohjeet vapauttavat kemiaa, joka mahdollistaa kuolemamme, estää uusiutumisen ja sallii ikääntymisen ja sairastumisen.
Miksi?
Kyseessä on jumalainen suunnitelma. Se auttaa karman koneistoa luoden lyhyen elämän toisensa jälkeen. Elämä ja kuolema on ollut oppimisen kehä ja koneisto planeettaamme varten – tähän asti.
Energialliset muutokset planeetallamme; uusi aika
Nyt planeetallamme olevassa uudessa energiassa meillä on oikeus tämän planeetan valo-olentoina muuttaa edellä esitettyä piirrettä. Vanhojen sielujen energiaa tarvitaan tässä, koska meidän tulee elää pidempään. Olemme muuttamassa vanhan energian vaatimusta, joka vaati meitä tulemaan ja menemään planeettaa auttaaksemme edestakaisin kuoleman kautta lyhyin väliajoin. Muutos johtuu siitä, että henkinen ihminen on alkanut nähdä sisäisen Jumalan ja olemme alkaneet seurata valoa. Siksi valo lisääntyy koko ajan planeetallamme, joka on puhdas henkinen organismi.
Kehomme ovat nostaneet hitaasti värähtelyään ja aina kun saavutamme seuraavan tason, saamme uusia työvälineitä. Pääsemme seuraavalle värähtelytasolle nopeammin ja helpommin.
Jumala ihmisessä
Alkulähde Jumala sijaitsee DNA:ssa ja sen näkymättömässä kvanttiparissa. Se on jumaluuden moniulotteinen osa, joka irtautuu kuolleesta ihmisestä. Tätä osaa ei löydetä vaaoilla tai puntareilla. Tiede on yrittänyt punnita tätä osaa ihmisen kuollessa ja esittänyt, ettei ihmisestä poistu mitään hänen kuollessaan. Vaaka on ollut armoton.
Suurin osa ihmislajista on muuttumassa joksikin muuksi, sillä värähtelytasomme on kasvamassa. Mitä korkeammalle värähtelemme, sitä enemmän meistä tulee tähtiolentoja, jotka eivät enää muistuta menneisyyden vanhan energian ihmistä, vaan ovat lähempänä Korkeampaa Minää.
Kyse on yhteensulautumisesta ja värähtelystä, joka on paljon lähempänä niitä henkiolentoja, jotka ovat nyt ympärillämme. Me tulemme tapaamaan heidät silloin, kun oma värähtelytasomme ja aikakehyksemme vastaavat heidän omiaan. Näin he tulevat luoksemme.
Älykäs keho toteuttaa ajatuksesi
Kerron jotakin tärkeää ihmisen ja kehon olemuksesta. Jo aiemmin sanoin, että jokainen solu on tietoinen kaikista muista soluista. Näin todella on kynnen soluista silmän tappisoluun saakka. Tämän lisäksi on olemassa vielä enemmän, sillä ihmisessä vaikuttaa kvanttinen Älykäs Keho (se koostuu kaikista solujen kvanttisista osista). Se ”hallinnoi” kaikkia ihmisen soluja. Se määrittää, miten solut uudistuvat ja toimivat.
Ihminen voi ohjata tätä Älykästä Kehoa, jolloin hänestä tulee aluksensa päällikkö. Tähän perustuvat ihmeparantumiset. Tämä älykäs keho kuuntelee päällikköään tarkalla korvalla ja toteuttaa kaikki päällikön toiveet. Useimmat meistä kertovat tavatessaan muita ihmisiä sairauksistaan ja terveysongelmistaan. Tämä on virhe. Älykäs keho kuulee toivomukset ja toteuttaa ne.
Solujen uudistamisvaiheessa keskimäärin 7 vuoden sykleissä älykäs keho pyytää päälliköltään (sinä tai minä) mitä tehdään. Jos päällikkö ei anna muuta tietoa, niin silloin jatketaan kuten ennenkin. DNA:mme on ollut rampa toimiessaan vanhassa energiassa ja vapaa valintamme on luonut tämän tilanteen. DNA:mme kvanttinen osa toimii nyt noin 30 % käyttöasteella. Käyttöaste tulee nousemaan uuden ajan edetessä. Keskuudessamme olleilla mestareilla käyttöaste on ollut 80 %. Se antaa mahdollisuuden luoda materiaa tyhjästä, herättää kuolleita ja parantaa ihmisiä.
Ihmeparantuminen on tehtävä itse
Tänä päivänä jokaisen pitää tehdä ihmeparantuminen itse. Toinen ihminen voi vain harmonisoida kulloisenkin terveystilanteen. Homeopatia on lääkitysmuoto, jota nykylääketiede ei ymmärrä. Kuitenkin se toimii. Älykäs keho tunnistaa voimakkaasti laimennetun lääkeaineen ja korjaa sen mukaisesti kyseisen terveysongelman.
Älä koskaan puhu ääneen sairauksistasi. Älykäs keho kuuntelee ja toteuttaa ääneen lausutun toivomuksesi, sillä meissä ei ole mitään, mitä ei voi parantaa.
Miten teet ihmeparantumisen?
Teet sen tietoisuusmuutoksella, affirmaatioilla ja meditoimalla. Näin vapautat alkusolut aikavankilasta jälleen käyttöön.
Tässä muutamia affirmaatioita, joita voit lausua päivittäin ääneen:
”Minä olen Jumalan lapsi ja ansaitsen olla tässä paikassa nimeltään Maa. Hengen nimeen, minä kanssaluon oman parantumiseni ja odotan värähtelyni muuttuvan. Jumala, mitä sinä haluat minun tietävän?”
Ole sitten hiljaa.
”Minä olen mikä olen. Olen maailmankaikkeuden lapsi, joka on asetettu tälle planeetalle tekemään suuria tekoja. Minä ansaitsen kaiken, mitä minusta tulee. Vain positiiviset asiat tarttuvat minuun.”
”Olen terve, nuorrun ja olen mestari.”
”Olen valmis vanhan energian osalta. Luovun karmastani. Minun ei tarvitse enää kuolla saadakseni aikaan henkistä kasvua.”
Kysy: ”Rakas henki, mitä tarvitsen?” ja totea: ”Tätä ja jotain parempaa.”
”Annan itselleni luvan parantua.”
On aika ottaa tuo energia ja kääntää se sisäänpäin ja rakastaa itseäsi. Tämä ei ole ego, jota rakastat vaan Kaikkeus sinussa. Tämä on itsensä rakastamista tavalla, joka on oikein, koska se on sinussa olevan Jumalan osan rakkautta. Se on siis Jumalan osan rakkautta sisäänpäin käännettynä.
Seiso pää pystyssä! Sinun on aika ottaa paikkasi!
Tiedät, että olet läpikäynyt tämän ennenkin. Tiedät liikaa, tunnet liikaa. Ymmärrät tämän – olet vanha sielu.
D.D