Eläminen uudessa energiassa

Ihmisen ja hengen yhdistyminen

Jokainen meistä on tullut oman sopimuksensa mukaisesti elämään tällä planeetalla tänä aikana. Ikämme on epäoleellinen, olemme kaikki nuoria hengessä. Tarkoituksella ja tarkoituksenmukaisesti joka ainoa.

Ihmisten ja hengen välillä on tapahtumassa yhdistyminen, jollaista ei koskaan ole tapahtunut tällä planeetalla. Aiemmin sanottiin, että Jumala tekee kaiken puolestasi. Nyt on kuitenkin tullut uusi energia, uusi aika, jolloin me itse osallistumme luomisprosessiin tavalla, jota meille ei ole koskaan ennen sallittu.

Olen aiemmin puhunut parantamisesta ja parantumisesta. Parannettavan täytyy antaa lupa ja ilmaista tahtonsa parantumiselle. Hänen täytyy haluta muuttua. Tämä parantamisperiaate on korkeavärähteisen elämän perusta uudessa energiassa tällä uudella aikakaudella. Monet eivät ymmärrä tätä prosessia, vaan odottavat parantajan huolehtivan kaikesta.

Meille on opetettu vertaus ihmisen ja Jumalan suhteesta, että se on kuin lampaan ja paimenen välinen suhde. Mikään ei ole kauempana totuudesta.

Olemme voimaantuneita!

Tässä uudessa energiassa on kysymys tasavertaisesta kumppanuudesta Jumalan kanssa. Vastuun ottamisesta omasta elämästä yhdessä kumppanini Jumalan kanssa. Kumppanuuden voi aloittaa sanomalla ääneen:” Minä haluan liittyä yhteen Korkeamman Minäni kanssa tässä elämäni vaiheessa.”

Yhteen sulautumisen vaiheet

Yhteen sulautumisen ensimmäinen vaihe on vanhan karman poistaminen. Se tapahtuu esimerkiksi sanomalla ääneen näin: ”Olen valmis menneisyyden energian kanssa. Luovun karmastani. Minun ei tarvitse enää kuolla saadakseni aikaan henkistä kasvua.”

Vähitellen alat kanssaluoda yhteistä tietoisuutta uuden kumppanisi kanssa.

Toinen vaihe on itsekunnioituksen löytäminen. Elit aiemmissa elämissä luostarissa tai shamaanina ja sinulle opetettiin, että itsensä näkeminen jumalana tai jumalattarena on jumalanpilkkaa. Tänään tiedät, että asia on toisin. Sinä ansaitset olla täällä osana kokonaisuutta. Olet ansainnut oikeuden tämän kumppanuusaskeleen ottamiseen.

Älä enää näe elämänvenettäsi ajelehtimassa pelottavan epävarmuuden merellä. Ota sen sijaan peräsin käteesi viisaudella ja voimalla. Korkeamman Minän enkelin kädet kietovat sormensa omiesi ympärille ja ohjaavat sinut kotia kohti. Tämä on kumppanuutta.

Kun ymmärrät, että karmasi voidaan puhdistaa ja kun ymmärrät, että todellisuus ympärilläsi on omaa suunnitelmaasi ja toteuttamaasi voit myös uskoa, että rauha on saavutettavissa. Tahtosi ja kumppanuutesi avulla saat aikaan rauhan jopa vaikeimpien ongelmiesi kanssa. Rauhallisuus on valaistuneen ihmisen näkyvä piirre.

Kolmas vaihe on terveys. Kehosi terveys on erittäin tärkeää, sillä sinä olet planeetan muutoksen myötävaikuttaja ja sinun tehtävänäsi on olla tällä planeetalla pitkään. Sinulla on nyt totuus ja ymmärrät kumppanuuden. Se antaa sinulle mahdollisuuden tulla suuremmaksi kuin nyt olet. Sinusta tulee henkinen olento, jolla on jalka omassa ulottuvuudessasi ja toinen verhon takana. Sinun pitää antaa lupa parantumisellesi, mitään ei tapahdu ilman lupaasi, ilman sinun tahtoasi. Tahto on avain.

Neljäs vaihe on vihan ja pelon poistaminen. Viha ja pelko ovat vanhan energian käsitteitä. Viha sotii kumppanisi (Jumalan) koko olemusta vastaan.

Viides vaihe on murehtimisen lopettaminen. Se herättää sinut kolmelta aamulla ja sanoo: Jotain on vialla! Ja sitten murehdit koko rahan edestä aamuviiteen saakka (suden tunnit). Murehtiminen on myös vanhaa energiaa eikä se kuulu kumppanuussopimukseen.

Yhteys uudessa kumppanuudessa

Miten keskustella uudessa kumppanuudessa?

Kun istut meditoimaan voit visualisoida tuon kultaisen enkelin, joka istuu kultaisella valtaistuimella sisälläsi. Sinä olet Jumalan osa, joka ansaitsee istua tällä tuolilla. Tämä avaa yhteyden. Avaa ovi ja aloita keskustelu. Älä nöyristele. Älä tule niin kuin lapsi vanhemman luo tai lammas paimenen luo.

On aika puhua kumppanillesi, jota rakastat suuresti ja istua tuolla tuolilla enkelinä samalla kun puhut. Tunne kuinka siipesi avautuvat ja aloita keskustelu tasavertaisena. Tämä on kohta yksi. Sinä ansaitset sen. Jos et tunne ansaitsevasi sitä, keskusteluyhteys ei aukene.

Toinen askel on esittää taianomaiset kysymykset: ”Minne sinä haluat minut nyt? Mitä minä voin tehdä solmiakseni paremman kumppanuussuhteen kanssasi? Anna minulle ohjeita tätä viikkoa varten.” Meillä kaikilla on ongelmia edessämme. Lähestykää niitä näin: ”Rakas henki, haluan olla kumppanisi. Minä ansaitsen olla täällä kaikessa loistokkuudessani saadakseni vastauksia loistokkaalta kumppaniltani. Miten saan tämän tai tuon tapahtumaan? Mitä voin tehdä seuraavaksi? Anna minulle synkronismia elämääni, joka osoittaa minulle vastaukset, jotta voin reagoida niihin olemalla tietoinen siitä, ettei elämässäni ole sattumia.”

Asiat eivät aina ole sitä miltä ne näyttävät. Älkää rajoittako kumppanianne! Älkää kertoko millaisia te uskotte ratkaisujen olevan – teillä ei ole kokonaiskuvaa.

Todellisuuden kokonaiskuva

Te luulette tietävänne, millainen kokonaiskuva on. Sanelette omia ratkaisujanne jatkuvasti aivan kuin ymmärtäisitte kaiken näkymättömän toiminnan ympärillänne. Ette tiedä, mitä ette tiedä. Antakaa kumppaninne olla se, joka tarjoaa tuntemattoman. Muiden ympärillänne olevien kanssa on sopimuksia, joista ette tiedä mitään. Niiden on tarkoitus liittyä yhteen omienne kanssa korkeimmalla tasolla – ettekä ole vielä edes tavanneet näitä ihmisiä. Luottamus on siis osa tätä kuviota. Toinen osa on elää elämäänsä ”nykyhetkessä” ja olla avoin odottamatonta kohtaan.

Kumppanisi (Korkeampi Minäsi, Jumalosasi) tietää sopimuksesi ja Merkabasi ja tuntee sinut läpikotaisin.

Tällä Uudella aikakaudella Te alatte nähdä, kuka olette. Ei ole ylhäisempää draamaa kuin se, mitä tämän planeetan valotyöläiset käyvät läpi juuri nyt. Alatte oivaltaa niitä muutoksia, joita olette tehneet ja ymmärtää, miksi olette täällä nyt. Tämä on se aika tällä planeetalla, jota me kaikki odotimme – mahdollisuus hämmästyttävään planetaariseen muutokseen. Asiat tulevat muuttumaan. 2012 oli uuden aikakauden alku. Tulette näkemään uudenlaista vulkaanista toimintaa sekä ilmaston jäähtymistä ja se alkaa pian.

Mitä teidän on tarkoitus tehdä sille? Kun teillä on Hengen kaltainen kumppani, tulette olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan, eikä teidän tarvitse murehtia, eikä pelätä näitä planetaarisia muutoksia.

Ei ole suurempaa rakkautta kuin se, että sovimme tulevamme elämään ihmisenä tällä planeetalla – kaksinaisuuden verhotessa sen, keitä olemme. Emme näe itseämme mahtavina ja ihmeellisinä värien loistaessa mittaamattomasti – mutta sellaisia me olemme.

Mikään tällä planeetalla ei ole ylhäisempää kuin se, mitä kannat sisälläsi.

Kanavointi on informaatiota, tietoa. Ei sen enempää. Se on tietoa, jota sinun Korkeampi Minäsi ja ihmisluontosi voivat käyttää henkiseksi ravinnoksi. Kun tieto on jaettu, ota se, sovella haluamaasi ja pane se sitten pois. Älä koskaan käytä kanavoijaa Guruna. Älä anna päätösvaltaasi pois. Anna sen sijaan kanavalta saatua tietoa omalle Korkeammalle Minällesi, niin se ohjaa sinua elämässäsi – koska se on pyhä Jumalan osa, joka sinä olet! Juuri sillä – sinun korkeammalla osallasi – on ohjat käsissään.

– D.D.