Elämän tarkoitus

Mistä tulemme maapallolle?

Tulemme paikasta, jota kutsumme nimellä ”verhon toinen puoli.” Alkulähde-nimisessä kvanttilammessa on enemmän olioita kuin voimme ymmärtää. Sinne myös palaamme.

Maapallomme on kansoitettu enkelihahmoilla, joita kutsumme jumaliksi ja meistä jokainen on yksi sellainen. Monet ovat odottaneet ikuisuuksia ollakseen osa tätä testiä, jota kutsutaan nimellä maapallo.

Miksi olemme täällä?

Tätä on kysytty usein. Ajatelkaa hetki. Jos olemme ikuisia ja osia Jumalasta ja tulemme tänne halukkaasti, silloin on meiltä jotain piilossa, eikö niin? Miksi vapaasta tahdosta tulemme tänne ihmiskunnan kärsimyksiin ja konflikteihin? Henkiseltä kannalta katsottuna tämän pitää liittyä johonkin piilotettuun ja merkittävään.

Onko olemassa mitään, mitä Jumala, Henki ei voi saada aikaan? Jumalalle kaikki on mahdollista. Vastaus on: Jumala on rakkaus, energia, ei vihastuva, tuomitseva isä, kuten meille on opetettu ihmisten toimesta. Kaikki profetiat ovat ihmisten tekemiä ja siksi alkuluojasta on tullut ja tehty ihmisen tapainen olento.

Kaikki asutut planeetat ovat kehittyneet evoluution mukaisesti, kunnes siellä olevat olennot ovat saaneet kehityksen tietyssä vaiheessa henkisen kvanttisen osan perimäänsä. Maapallolla se tapahtui n. 200 000 – 50 000 vuotta sitten Plejadilaisten toimesta. Plejadilaisten esi-isiä olivat vuorostaan Arcturuslaiset.

Plejadilaiset ovat kulkeneet samanlaisen kehityshistorian jo kauan sitten eli tämä prosessi jatkuu maailmankaikkeudessa ja me olemme prosessin toimeenpanijoita osana Jumalaa. Maapallomme kehitys on pysäytetty neljä kertaa ja 21.12.2012 oli tarkasteluajankohta, joka antoi maapallon kehitykselle jatkoluvan. Ei tullut viidettä pysäytystä, kuten oli ennustettu.

Oletteko koskaan kuulleet yhdestä ainoasta vapaan valinnan planeetasta?  Tässä tapauksessa se on tämä meidän maapallomme. Tarkoittaako tämä sitä, että kaikilla muilla planeetoilla, joissa on elämää (ja niitä on paljon – maailmankaikkeus on täynnä elämää) he eivät voisi valita. Ei! Se tarkoittaa vain sitä, että tämä maapallo on tällä hetkellä ainoa, joka voi valita värähtelytasonsa.

Me olemme ainoat, joilla on voimaa ja kykyä tunnistaa oma henkinen lähteemme ja käyttää sitä muuttamaan maapallon todellisuutta. Muualla universumissa on olentoja, jotka tunnistavat sunnattoman voimamme. Itse me emme sitä tunnista. Meidän sisäinen voimamme ja arvomme on syy, miksi niin monet haluavat olla kanssamme yhteydessä.

Voimme kutsua tätä testiksi, mutta se ei ole testi meille. Se on testi maapallon energiasta ja värähtelystä. Siksi on parempi kutsua sitä kokemukseksi. Olemme vapaaehtoisia maakokemuksessa, mutta se on täydellisesti piilossa meiltä, kun tulemme ja menemme takaisin verhon taakse.

Me kaikki olemme luodut tasa-arvoisiksi. Se tarkoittaa, että me kaikki olemme jumalaisia olentoja, joiden henkiset kyvyt ovat samanlaiset. On itsestämme kiinni, mitä teemme itsemme ja maapallon todellisuuden muuttamiseksi. Kun olemme verhon toisella puolella, näemme isomman kuvan. Siksi me haluamme palata aineen matkalle ja tehdä enemmän; jatkaa kokemusta ja auttaa tässä energiatestissä.

Miksi tulimme nyt?

Kaikki ennustukset kertoivat meille, että Harmageddon on tulossa ja loppu on edessä. Miksi tulimme tähän aikaan? Ajattelimmeko, että tämä on vahinko tai jonkinlainen rangaistus. Ei todellakaan! Me odotimme juuri tätä ajankohtaa. Miksi? Valitsimmeko tämän ajankohdan vain kuollaksemme? Vastaus on ei. Sen sijaan odotimme malttamattomasti paluuta ja kaiken muuttamista.

Toisaalta ymmärrämme, että ei ole edeltä asetettua tulevaisuutta. Asiat, jotka ovat kirjoitetut parhaiden profeettojen toimesta, ovat vain potentiaalisia mahdollisuuksia siitä, mitä voi tapahtua perustuen ennustetun hetken energiaan.

Siksi meidän pitää ymmärtää, että on suuri salaisuus tietää kaikki siitä, mitä on vielä piilossa tietoisuuden tasolla. On kysymys uudesta universumista ja sen energian käynnistämisestä. On kysymys maapallon tuottamasta puolueettomasta vastauksesta suureen universaaliseen kysymykseen. Mille tasolle energia asettuu? Milloin lopullinen mittaus tapahtuu ja mikä on tulos?

Lopullisen mittauksen piti olla nyt. Kaikki profeetat kertoivat niin. Tätä aikaa kutsuttiin lopun ajaksi. Kuitenkin me muutimme sen ja siirryimme pois vanhan profetian uralta. Loimme jotain odottamatonta. Etsikää profetioita nykyhetkelle –  niitä ei ole.

Se, mitä maapallolla nyt tapahtuu vaikuttaa koko uuden universumin elämään. Se, mitä nyt teemme on tunnettua kaikille verhon tuolla puolen.

Tämä on syy kaikelle opetukselle. Niin monella on sama viesti, joka on kohottava ja samalla haastava: Jatka etenemistä ja etsi ratkaisuja aiemmin ratkaisemattomiin ongelmiin ja todella löydä oma jumaluutesi.

– D.D.