Alkulähde / Jumala

Johdanto

”Olette ymmärtäneet minut täysin väärin!”

”Olen kaikki, mitä on olemassa!”

Alkulähde / Jumala on puhdas rakkaus. Se on energiaa. Ja se on voima, joka pitää näkyvän ja näkymättömän materian koossa sekä atomin positiivisen ytimen (protonit ja neutronit) erillään negatiivisesta elektroniverhosta. Ilman tätä energiaa kaikki luhistuisi.

Puheet ja kirjoitukset Jumalasta rankaisevana ankarana isänä ovat ihmismielen kehittämää lastenlorua, kuten myös synti ja helvetti. Jumalasta on tehty ihmisen kaltainen. Ihminen ei tiedä mitä hän ei tiedä.

Vuonna 325 pidettiin Nikean kirkolliskokous Rooman Keisari Konstantinuksen koolle kutsumana. Kokouksen tarkoituksena oli vahvistaa Rooman imperiumia ja rakentaa yhtenäinen henkinen malli, jolla voitiin pitää ihmiset ”herran” nuhteessa. Tämän kokouksen pohjalta luotiin nykyinen raamattu, josta lopulta poistettiin kaikki jälleensyntymään viittaava aineisto ja johon lisättiin ns. lunastusoppi. Lunastusoppi antaa ihmiselle luvan tehdä vääryyttä ja ”saada” tekonsa anteeksi ilman seurauksia – se poistaa vastuun omista tekemisistä.

Kaikki tämä tehtiin tarkoituksella. Haluttiin hallita pelolla suuren keisarikunnan ihmisiä.

Epäilevä Tuomas

Vuonna 1945 löydettiin Tuomaan evankeliumin papyruskääröt Nag Hammadista Egyptistä. Niitä on pidetty vanhimpina teksteinä sisältäen ainoastaan Jeesuksen opetuksia.

Aloitussanat evankeliumiin ovat: Elävä Jeesus puhui nämä salaiset sanat ja Didymus Juudas Tuomas (epäilevä Tuomas), jota on pidetty Jeesuksen veljenä (me kaikki olemme), kirjoitti ne muistiin. Hän on kirjoittanut myös Jeesuksen elämästä 5-vuotiaasta 12-vuotiaaksi (ainut olemassa oleva tieto) kuvaten Jeesuksen kehittymistä äkkipikaisesta nuoresta rakastavaksi nuorukaiseksi.

Tekstin mukaan Jeesus omasi jo nuorena ihmetekojen taidon. Hän otti kourallisen savea maasta, puhalsi siihen ilmaa synnyttäen pienen linnun, joka lensi pois. Tärkeimmät opetuslapset – ne, joille annettiin salaista tietoa – olivat Simon Pietari, Matteus, Tuomas (Jeesus veti hänet syrjään antaakseen salaisimman tiedon), Maria Magdalena ja Salome. Kaksi viimeksi mainittua olivat naisia, joita ei ole mainittu opetuslapsina muissa evankeliumeissa.

Tuomaan evankeliumissa painotetaan suoraa kokemista Jumalasta, jonka mukaan Jeesus on jumalallisten salaisuuksien opettaja, eikä pelastaja, kuten on kerrottu Johanneksen evankeliumissa. Jeesus sanoo, että Isä Jumalan valtakunta on levinnyt kaikkialle maailmaan, mutta ihmiset eivät sitä näe. Ja, että ihmisen olemassaolo on enempi henkistä kuin maallista.

Jeesus

Jeesus on rakkauden lähettiläs kuten ovat kaikki meidän henkiset profeettamme olleet. Hänen viisi ohjettaan ihmisille ovat: Älä vihastu, puhu aina totta, älä vanno, auta lähimmäistäsi ja rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.

Jeesus on ollut elävä ihminen. Raamatun kertomus hänen syntymästään ja kuolemastaan poikkeaa osin todellisuudesta. Juutalaisen perinteen mukaisesti isä valitsee puolison kolmetoista vuotiaalle lapselleen. Näin teki myös Josef – Jeesuksen vaimoehdokkaana oli rikkaan kauppiaan tytär. Siksi 12-vuotias Jeesus karkasi vanhemmiltaan kauppakaravaanin mukana Intiaan.

Raamatussa ei ole sanaakaan Jeesuksesta hänen 12–30-ikävuosiltaan. Tämä tieto löytyy kuitenkin Himalajalta Himiksen luostarin kirjoituksista. Niiden mukaan Jeesus siis lähti Intiaan, opiskeli sanskritin kielen ja tutustui Veda-kirjallisuuteen. Hän vaelsi pohjoiseen opiskellen paalin kielen ja Buddhan opin opettaen ja parantaen matkallaan tavallisia ihmisiä.

Jeesuksen ristiinnaulitseminen tapahtui raamatussa esitetyllä tavalla, mutta hän ei kuollut ristillä. Essealainen lääkäri Nikodemus pelasti ja paransi hänet. Pian tämän jälkeen Jeesus, Tuomas ja Maria lähtivät Intiaan roomalaisten vainoa pakoon. Jeesus ja Tuomas tekivät matkallaan ihmetekoja, paransivat ihmisiä ja herättivät kuolleita. Luostarin kirjoitusten mukaan Maria kuoli 70-vuotiaana ja Jeesus 80-vuotiaana. Tuomas kivitettiin Ghennanin kaupungin lähettyvillä ja hän on nykyisin intialainen pyhimys. Kaikki kolme ovat haudattuina Intiaan.

Ihminen – jumalainen olento

Me kaikki olemme jumalaisia olentoja. Hänestä me lähdemme ja häneen palaamme. Emme vain tiedosta sitä tässä syvässä kaksinaisuudessamme.

Vanha intialainen tarina kuuden hevosen vetämistä vaunuista: 

Kuusi hevosta vetää vaunuja. Vaunun ajuri ruoskii hevosiaan juoksemaan nopeammin. Aurinko paistaa, mies tuntee olonsa hilpeäksi ja huolettomaksi. Vaunun sisältä kuuluu yllättäen hiljainen ääni, joka sanoo: ”Pysähdy.” Kiihtynyt ajuri ei piittaa äänestä, hän ei ole edes varma, kuuliko hän mitään. Vaunusta kuuluu uudelleen sama rauhallisesti lausuttu komento: ”Pysähdy.” Tällä kertaa ajaja tietää kuulleensa äänen. Se ärsyttää häntä, joten hän piiskaa hevosiaan vielä kovempaan vauhtiin. Ääni jatkaa komennon toistamista, kunnes ajuri muistaa jotakin. Sehän on vaunujen omistaja! Ajuri vetää suitsista ja hevoset hidastavat vauhtiaan ja pysähtyvät.

Tarinan hevoset ovat viisi aistia ja mieli, joita ego piiskaa jatkuvasti eteenpäin. Ego tuntee hallitsevansa kaikkea. Vaunujen omistaja on puolestaan sielu, jonka lempeä ääni odottaa kärsivällisesti tulevansa kuulluksi. Kun se vihdoin kuuluu, ego antaa periksi. Se luopuu väärästä omistajuudestaan. Mieli hidastaa kiihkeää toimintaansa ja ajan oloon se oppii pysähtymään. Pysähtyminen ei ole loppu, vaan siitä alkaa itsetuntemus: Olet sielu kaikkine pyhine ominaisuuksineen, jotka ovat samat kuin puhtaan tietoisuuden ominaisuudet.

Mitä on tietoisuus?

Tietoisuus on ajattelun tuolla puolen. Aivot ovat vain elintoimintoja ylläpitävä synaptinen tietokone, joka ainoastaan muistaa ja oppii muistamaan. Olen kertonut aiemmissa kanavoinneissani kolmista aivoista: Käpyrauhasesta, jonka kautta tietoisuus tulee aivoihin, sydämestä, jonka magneettikenttä on monta sataa kertaa isompi kuin aivoilla ja aivoista, joka toimii tiedon varastona ja prosessoijana. Nämä kolme muodostavat kokonaisuuden.

Amerikkalainen tiedemies Gregg Braden kertoo tapauksesta, jossa teinityttö murhattiin. Murhatun tytön sydän siirrettiin nuorelle naiselle, joka alkoi nähdä uudelleen ja uudelleen samaa painajaisunta. Siinä hän juoksee pakoon ja hänet murhataan. Hän käy psykologilla ja amerikkalaisen tavan mukaan tilaisuuteen kutsutaan taiteilija, joka piirtää naisen antaman kuvauksen mukaisen kasvokuvan murhaajasta. Kuvan mies löydetään ja hän tunnustaa murhanneensa teinitytön.

Tieto siis siirtyi sydämen siirron välityksellä. Bradenin mukaan sydämessä on 40 000 aivosolun tyyppistä solua. Sydän on siis paljon enemmän kuin verta pumppaava elin. Sydämen liittyminen rakkauteen on tiedetty kautta aikojen. Intuitio on yhteys tietoisuuteen ja intuitio syntyy vain sydämen kautta.

Alkuasukkaiden antama ohje intuition käynnistämiseksi: Aseta kätesi (molemmat) sydämesi päälle. Hengitä syvään (nenän kautta sisään noin 5 sekuntia ja suun kautta ulos samoin 5 sekuntia) yhteensä noin viisi minuuttia pitäen mielesi myötätuntoisena ja rakkaudellisena. Tee tästä jokapäiväinen tapa ja intuitio tulee voimakkaammaksi. Voit käyttää sitä jokapäiväisenä työvälineenä. Tässäkin harjoitus tekee mestarin.

Tarina kuvanveistäjästä

Eräässä kaupungissa asui lahjakas kuvanveistäjä. Veistoksia oli runsaasti kadun varsilla. Ne olivat ilmestyneet sinne yön pimeydessä. Kukaan ei ollut nähnyt taiteilijaa. Eräänä päivänä kaupunkiin tuli matkailija, joka ihaili veistoksia ja halusi ehdottomasti tavata taiteilijan. Kukaan ei tiennyt kuka taiteilija on ja missä hän asuu.

Lopulta eräs vanha mies astui esiin ja kertoi tavanneensa tämän erakkomaisen taiteilijan.

”Miten onnistuit siinä?”, kysyi matkailija. Vanhus vastasi: ”Seisoin ihailemassa veistoksia. Niissä oli tavattoman hienoja yksityiskohtia. En voinut lakata hämmästelemästä niitä. Taiteilijan täytyi jollakin tavoin tulla tietoiseksi ihailustani, koska hämmästyksekseni hän ilmestyi vierelleni.”

Vanha mies kertoi kysyneensä taiteilijalta, miksi hän päätti näyttäytyä juuri hänelle? ”Kukaan ei ole löytänyt sinua, vaikka sinua on etsitty kovasti,” hän sanoi. Taiteilija vastasi: ”Yksikään luoja ei voi olla tulematta esiin, kun hänen työtään rakastetaan niin kovasti kuin sinä rakastit minun työtäni.”

Tämä pieni tarina osoittaa meille, mitä tarvitsemme. Jos menet riittävän syvälle omaan tietoisuuteesi, löydät hiljaisen ja rauhallisen paikan. Ajan kuluessa löydät muutakin. Siellä on luomisen lähde, valon valtakunta. Mitä enemmän pääset sitä kokemaan, sitä rikkaampaa ja kauniimpaa luominen on – olethan kanssaluoja.

Affirmaatio – voimalause

Hyväksyn ja vastaanotan Jumalan täydellisen rakkauden. Olen terve, nuorrun, olen mestari. Olen osa Jumalaa, olen ikuinen.

Vuosi 2020 ja tulevaisuus

Olemme siirtyneet vuoteen 2020, joka tulee olemaan paljastusten vuosi. Salassa pidetyt asiat ja järjestelmät tulevat ilmi. Se on välttämätöntä, koska olemme matkalla maapallomme ylösnousemukseen. Pimeä energia taistelee henkitoreissaan ja näet sen kaikessa uutisoinnissa. Niissä on vain negatiivisia asioita. Pimeys käyttää pelkoa ja sen levittämistä aseenaan.

Kuitenkin valo voittaa pimeyden.

Olemme menossa ilmastomme viilenemissykliin. Ilmaston ääri-ilmiöt kuuluvat syklin muutosajankohtaan. On poikkeuksellisen kuumaa ja toisaalla hyvin kylmää. Ihmisen vaikutus ilmaston muutokseen on marginaalinen – maapallo jäähtyy noin 1,2 C° ollen kylmimmillään 2038-2040. Ilmaston jäähtyminen on maapallon syklinen tapahtuma ja nyt sen tarkoituksena on elvyttää meret ja kalakanta.

Nykyiset sähköverkot eivät kestä ilmaston jäähtymistä. Saamme kuitenkin uuden kvanttisen energialähteen, joka tekee sähköverkoista tarpeettoman. Se on magneettimoottori, joka toimii veto/työntöperiaatteella. Se on päästötön ja ikuinen. Magneettimoottori tulee korvaamaan akut. Se on skaalattavissa hyvin pienestä hyvin suureksi energialähteeksi.

Tulevaisuutemme on positiivinen – maailmansotia ei tule. Ihmiskunnan tietoisuus nousee kohti myötätuntoa ja rakkautta.

12.1.2020 D.D