Kun ihminen löytää henkisen itsestään ja maailmasta, alkaa kaikki näyttää kaaoksen sijasta järjestelmältä, jossa jokainen luo oman maailmansa. Karma toimii ja jokainen saa aina sen, mitä tilaa. Karma asettaa eteemme sellaisia asioita, joita emme näe kunnolla, kokonaisesti.  Jos esimerkiksi pelkäämme voimakkaasti jotakin, löydämme usein edestämme tämän asian, koska se on maailmankuvassamme kesken. Vaikuttaa siltä, että olemme kuin pieniä universumi-yksiköitä, joille maailma ilmenee juuri siten kuin tarvitsemme. Onko siis niin, että ihmisen sisätila ratkaisee, miten ulkotila koetaan?
 
Maailma tosiaan on niin kuin se koetaan. Oikeudenmukaisuus on näkymätön silloin, kun tietoisuus ei vielä löydä sitä. Silloin ei vielä oivalleta sitä, miten valtava merkitys omalla ajatuksella on elämään. Silloin suuntaudutaan ulospäin maailmaan ja ollaan matkalla. Mutta kun ollaan perillä, keskitytään siihen, mikä on jo täysi. Puhun nyt sellaisesta, joka on kokonainen ja oikeudenmukainen koko ajan. Voin päästä siihen, mennä sen sisään ja tuntea sen. Se on täydellinen järjestelmä ja se on kaikkein tyydyttävin kokemus. Perillä olo on tiedostamista.
 
Jotkut voivat ajatella, että pelastan vain itseni, jos pääsen johonkin tilaan, jossa minun on hyvä olla.
 
Tässä tilassa, josta puhun, kaikki ovat olleet pelastuneita kaiken aikaa. Olet silloin osa ikuista oikeudenmukaista kaikkeutta, joka on elävä ja ulottuu aina kaikkialle.
 
Puhutko jonkinlaisesta meditaatiosta?
 
Tavallaan kyllä, mutta se ei ole vain sitä, että mennään hiljaisuuteen silmät kiinni. Se on koko ajan tässä ja nyt ja jokaiselle on mahdollista kokea se. Kuitenkin ihmisen tapauksessa usein mieli haluaa tulla väliin ja selittää asiat toisin. Ihminen on luojaolento ja se mitä ihminen kokee näkevänsä, on hänen todellisuutensa. Millään jumalalla ei ole oikeutta tulla väliin, jos ihmisluoja haluaa luoda oman todellisuutensa. On se sitten vaikka epäoikeudenmukainen todellisuus.

Aineellisuuden harhautus
 
Puhut täydellisestä tilasta, joka on koko ajan kaikkialla ja joka on ihmiselle luonnollisin tiedostaa ja silti näyttää siltä, että ihmiskunnassa ei ole vallitsevana tapana tämän tilan tiedostaminen?
 
Se kertoo ihmisen luovasta voimasta ja siitä, miten ihminen voi mielensä avulla luoda todellisuuksia, jotka eivät ole totta. Kun ihminen tulee maailmaan, hän suuntautuu ulospäin ja alkaa tavoitella ja järjestellä asioita suhteessa maailmaan. Näin peli on alkanut ja ihmisen mieli kertoo, että onnistut, kun järjestelet suhteesi maailmaan tarpeeksi hyvin. Tämä on valhe, koska mikään tila aineellisessa maailmassa ei ole pysyvä. Taistelu on loputon. Ulkomaailman sijaan ihmisen pitää järjestellä sisätila kuntoon. Vasta sitten alkaa tapahtua pysyviä asioita. On ihmisestä kiinni, milloin hän löytää perille. Ja kun olet perillä, olet tässä tilassa, josta puhun. Tämä kokemus on totta koko ajan. Vaikka maailmassa kärsittäisiin, petyttäisiin ja menetettäisiin asioita, tämä tila on todellinen. Se on sitä jokaisen ihmisen kohdalla, mutta persoona-luoja voi sivuuttaa sen ja siksi se ei näy kaikille. Kaikkein suurin rauhan työ on saada ihmiset kokemaan, kohtaamaan ja ymmärtämään tämän tilan todellisuus. Se tuo lopullisen rauhan kaikkialle.
 
Mikä tämä paikka tai tila on, jossa tämä kokemus tunnistetaan? Ja voiko muutkin saavuttaa sen kuin sinä?
 
Kaikki ovat jo saavuttaneet sen ja kaikki ovat siellä koko ajan. Ihminen on kokenut menettäneensä tämän tilan inkarnaatioidensa myötä, mutta se ei ole totta. Ihmisen on vain ensin löydettävä tämä todellisuus sisältään ja niin se tulee myös ihmisen ulkopuolelle. Ihmisen mieli tekee vain asioista monimutkaisia. Valehtelisin sinulle, jos väittäisin, että tämän tilan saavuttaminen on valtavan työn ja tuskan, loputtomien meditaatioiden ja henkisten harjoitusten takana. Näin ei ole. Tämä tila on tässä ja nyt ja se alkaa heti, kun ihminen tiedostaa sen. Ensin on vain hyväksyttävä tämä totuus.
 
Mikä on sitten tämä todellisuus, jossa emme tiedosta tätä tilaa ja jossa meillä on jatkuvaa kärsimystä? Eli elämä, jota elämme?
 
Se on illuusio. Valitettavasti. Kun sen näkee tätä kautta, muuta ei voi todeta. Se on kuin pilvi, joka katoaa tuuleen. Ihmisen mieli on tehnyt siitä kivenkovan todellisuuden ja vahvistanut tätä harhaa koko elämänsä. Ihminen voi tiedostaa, että todellisuudesta tulee paljon kiehtovampi, kun maailman illuusio tiedostetaan. Ihminen kokee menettävänsä jotakin, jos hän ajattelee näin, koska mieli haluaa ylläpitää maailman todellisuuden. Ihmisen ydinolemuksen on sivuutettava mielen vaatimukset ja alettava näkemään asiat niin kuin ne ovat. Ihminen on paljon todellisempi olento nukkuessaan, koska silloin hänen mielensä ei sepitä asioita.

Ihminen loi virtuaalikokijan
 
Maailma on kuitenkin ihmiselle hyvin todentuntuinen illuusio.
 
Näin varmaan onkin. En vähättele ihmisen kokemusta. Maailma on ihmisen työkalu, jossa hän saa tehdä matkan illuusioista todellisuuteen. Ihminen tulee kokemaan maailmaa niin kauan, kun hän pitää sitä todellisena ja usein kaikkein tärkeimpänä todellisuutena itselleen. Kun hän tajuaa, että näin ei ole, moni asia helpottuu. Silloin epätoivo, pettymys ja menetys ovat myös illuusioita. Illuusiossa mikään ei ole pysyvää ja juuri siksi maailmakin muuttuu koko ajan. Maailman todellisuus paljastaa ja vahvistaa harhan. On kysymys virtuaalitodellisuudesta, jonka mieli syöttää ihmisen tajuntaan. Sen sijaan tämä tila/paikka, josta puhun, on pysyvä todellisuus, joka on ikuisesti olemassa.
 
Sanoit, että kaikki ovat jo siellä, siis tässä todellisessa tilassa. Kuitenkin joku heidän osansa on väliaikaisessa kärsimysten maailmassa. Miten se voi olla mahdollista?
 
He ovat itse luoneet itselleen tämän kokijan. Kun mieli on sen kerran luonut, mieli haluaa pitää sen hengissä. Astraalitaso on täynnä ihmisluojan luomia asioita. Kun jatkat matkaasi syvemmälle henkiseen maailmaan, huomaat, että näillä tasoilla pelataan eräänlaista luomispeliä. Näin tapahtuu myös Maapallolla. Kun heräät aamulla, lähdet mukaan virtuaalipeliin ja alat liikutella aineellisia objekteja näiden ajatustesi kanssa. Uskot täysin maailmallisen virtuaalipelisi todellisuuteen. Kaikki muuttuu, kun et enää uskokaan.
 
Muuttuvatko keho ja persoona silloin todentuntuisiksi illuusioiksi?
 
Näin on. Se selviää sinulle siitä, että ne katoavat kerran kokonaan. Mikään todellinen ei koskaan katoa. Kun ihmisen illuusioverhot katoavat, jää jäljelle se, mitä ihminen todellisuudessa on.
 
Keho tietenkin häviää kuolemassa, mutta häviääkö persoonakin?
 
Persoona ei häviä täydellisesti heti, mutta myöhemmin sekin katoaa kokonaan. Jäljelle jää vain ihmisen Itse, joka on Jumalaa.

Herääminen maailman unesta todellisuuteen
 
Auttaako meditaatio tämän täydellisyyden tilan saavuttamisessa?
 
Se voi auttaa siinä, että aletaan ymmärtää sitä, mikä on totta ja mikä ei ole totta. Hiljaisuudessa todellisuuden äänen kuulee paremmin. Se auttaa matkassa sisäavaruuteen. Kuitenkin tämä tila on saavutettavissa heti, kun sen tiedostaa.
 
Mutta ellei ihminen kykene saavuttamaan tuota tilaa, niin miten tämä todellinen tila voisi auttaa häntä nyt ihmisen maailmassa?
 
Se auttaa häntä jo koko ajan, koska hän on jo saavuttanut sen. Hänen illuusio-osansa ei ehkä tiedä sitä. Miten voimme auttaa hänen illuusio-osaansa? Hänen on herätettävä itsensä unesta. Kun hän tekee näin, hän tajuaa, että se, joka herätettiin, oli illuusio ja se, joka herättää, on aina ollut hereillä. Näin tietoisuus saadaan persoonan tajuntaan. Voidaan huomata, että ihminen touhuaa maailman harhoissa ja tämä on hänelle tärkeä matka. Hän halusi kokea Jumalan ulkopuolista kokemusta. Sellaista ei kuitenkaan todellisuudessa voi olla olemassa. Jumala on kaikkialla koko ajan, myös ihmisessä.
 
Mitä persoona voi tehdä, jotta tämä virtuaalinen ihmisen pintaosakin voisi tietää todellisuuden?
 
Tämä on meditaation salaisuus. Viisaat ovat kehottaneet siihen, koska ihmisen jatkuvasti liikkeellä oleva äänekäs pintaosa on saatava hiljenemään. Näin ihmisen sisältä on mahdollista nousta jotakin tärkeää esiin. Mielen ja maailman touhukas mölinä estää ihmistä kuulemasta syvintä kuiskausta. Mikä sieltä nousee? Sieltä nousee todellinen olento, joka tietää totuuden. Ihmisen todellisen osan on läpäistävä tämä mielen luoma selitys ja levittävä persoonan tietoisuuteen. Silloin tapahtuu yhtyminen eli persoona yhtyy minään. Persoona katoaa lopulta tässä yhtymisessä. Ihmisen tapauksessa tämä on prosessi ja persoonan illuusiot kummittelevat aina välillä nousten taas pintaan yhä uudestaan, kunnes lopulta yhtyminen on pysyvää. Silloin tietoisuus käsittää todellisuuden koko ajan. Yhtyminen on tietysti syvällisellä tasolla harhaa, koska se osa, joka ei ollut todellinen, katosi ja tilalle astui todellinen minä.
 
Miten todellisuuden tiedostaminen lopulta vaikuttaa?
 
Ihminen huomaa, että maailma on harhojen luomus. Tämä vaikuttaa ihmisen olemiseen. Hän voi edelleen toimia maailmassa, jos näin haluaa, mutta hän näkee sen toisin. Hän tietää todellisuuden sen takana. Se vähentää ja lopulta lopettaa kaiken arvostelun ja tuomitsemisen. Miksi hän arvostelisi sellaista, mikä ei tiedosta todellisuutta. Sehän ei ole todellista. Myös epätoivo loppuu, koska ei ole mitään mikä olisi epätoivoista. Mitään ei voida enää menettää, koska mikään ei ole todellisuudessa kadonnut. Kun pelkkä ihmisen mieli käsittelee näitä totuuksia, se hämmentyy, ei ymmärrä ja kieltää tällaiset ajatukset haaveiluna ja kuvitelmana. Se myös pelkää persoonan katoamista luullen, että koko itse katoaa tämän mukana. Näin harhan matka jatkuu ja näin jatkuvat myös menetykset, epätoivo, suru ja kuolema. Mitään kuolemaa ei todellisuudessa ole koskaan ollut olemassakaan. Se mikä katoaa, ei ole totta ja se mikä jää, on aina ollut olemassa.

Ihminen luo itse mielen kahleensa
 
Millä tavalla voisin meditoida?
 
Jos tämän tässä selittämäni henkisen totuuden ymmärtäminen tuottaa vaikeuksia, on sammutettava mieltä ja silloin hiljaisuudessa istuminen voi auttaa. Lopulta voit tuoda meditaation arkeesi siten, että syvennät koko ajan näitä ajatuksia kaikessa olemisessa suhteessasi maailmaan, tiskatessasikin. Sinun ei tarvitse tehdä mitään erikoista vaikeassa asennossa. Sinun täytyy vain tiedostaa.
 
Tiedostava ihminen siis herättää itseään ja tarkkailee itseään suhteessa maailmaan. Hän saa näin selville, missä kohtaa hänessä vielä mieli vie ja missä kohtaa hän toimii tietoisesti.
 
Hän herättää ihmisessä olevaa Jumalaa. Hän tekee näin olemalla siinä tilassa, joka on täydellisyys. Heti kun hän huomaa menneensä taas mielen maailmaan, hän huomaa sen ja palaa täydellisyys-ajatteluun. Lopulta ihmisen maailma muuttuu täysin. Kun ajatus saadaan hallintaan ja ihminen alkaa tuottaa todellisuus-ajatuksia arjessaan, hän tuo omaan fyysiseen maailmaansa jumalalliset lait. Tämä merkitsee runsauden alkua ihmiselle. Hän ei ole enää maailman kerjäläinen, vaan henkisen maailman mestari. Hän ei tarvitse sanoja tähän, ellei hän näin halua. Hän vain on, liikkuu ja elää todellisuudessa.
 
Mutta hänkö ei ole enää samalla tavalla mukana maailmassa?
 
Hän tiedostaa yhä selkeämmin sen, että todellisuudessa hän on Jumalan valtakunnassa henkenä koko ajan. Hän on siellä omana todellisena itsenään, kuten on aina ollut. Hänen kehonsa ja persoonansa näkyvät ja ovat vielä maailmassa, mutta hän tiedostaa, miksi tämä kuva syntyy ja missä hän todellisuudessa on. Niin kauan, kun ihmisen matka on kesken, persoona ja keho ovat näkyvissä maailmassa. Kun matka on suoritettu loppuun, ne eivät enää ole. Ne katoavat lopullisesti, eivätkä enää ilmesty uudestaan. Monelle Maapallolla eläneelle ihmiselle on käynyt näin. He eivät enää tarvitse illuusiota.
 
Tämä merkitsee siis inkarnaatioiden päättymistä. Miten muut ihmiset reagoivat tällaiseen heränneeseen ihmiseen?
 
Mielen maailmassa oleva ihminen tuskin huomaa mitään, mutta hänessä tapahtuu muutosta sillä tasolla, jota hän ei tiedosta persoonassaan. Hänen illuusio-osansa voi olla välittämättä heränneestä sielusta, mutta sisin tiedostaa. Hänessä tapahtuu siksi heräämistä, vaikka hän ei itse huomaisi sitä. Heräämisessä ihmisen sisin Jumala vuotaa enenevästi persoonaan ja lopulta valtaa tämän kokonaan. Tämä on ihmiselämän lopputulos.
 
Tällaisessa Minä olen -tietoisuudessa eläviä ihmisiä on kerrottu olevan esim. Intiassa tai temppeleissä eri puolilla maailmaa. Parantavatko he maailmaa ja ihmisiä sieltä käsin tämän täydellisyys-tilansa kautta?
 
Heitä on kaikkialla ja heidän kauttaan valo pääsee suoraan maailmaan. He ovat täydellisiä vartijoita.
 
Puhutko valaistuneista?
 
Kun valo ei enää ole vain ihmisen sisällä piilossa persoonan tietoisuudelta, on tietoisuus tehnyt tehtävänsä. Silloin valo on kaikkialla, eikä illuusio enää vaikuta. Silloin ihmisen ohjaus on siirtynyt sille, mikä tietää. Silloin on aika siirtyä jumalten töihin.

Rakkaus on Jumalan tuntemista
 
Mitä rakkaus on?
 
Rakkaus on Jumalan tuntemista. Rakkaus on kaiken takana, silloinkin kun et näe sitä. Se on myös tapahtumissa, jotka näyttävät rakkauden peilikuvalta. Silloin kun et tunnista sitä, arvostelet ja tuomitset ja silloin kun tunnistat sen, näet siinä itsesi. Silloin kun olet unohtanut rakkauden, olet yksinäinen ja pettynyt. Silloin kun muistat sen, olet ehjä ja täynnä täyttymystä. Kun koet menettäväsi sen välillä, joudut kärsimään. Ja kuitenkin se palaa aina uudestaan, koska se on olemassaolosi ydin.
 
Mitä on rakkaudettomuus?
 
Rakkaudettomuus on harha, johon ihminen tutustuu Maapallolla. Ihminen on halunnut kokea sen, mikä ei ole totta. Maapallolla se on mahdollista, koska se mikä oli ilmiselvää, piiloutui Maapallolla. Ja näin mieli rakensi oman maailmansa, jonka syövereissä Maan asujaimisto on elänyt vuosituhansia. Pinnalla on epätosi, jossa on menetystä, epätoivoa, tappioita, kostoa ja loputonta valloittamista. Piilossa on todellisuus, joka odottaa esiintuloaan ihmisen sisällä ja se on täynnä täyttymystä, runsautta, oikeudenmukaisuutta, valoa ja hyvinvointia. Ihminen on siten itse avain loputtomalle runsaudelle ja hyvinvoinnille. Ja ihminen on myös se, joka avaa Pandoran lippaan, jossa vapautetaan tuhon voimat.
 
Mitä tapahtuu, kun persoona huomaa eläneensä vain mielensä varassa aineellista maailmaa varten?
 
On tärkeää huomata tällaista. Kun sielu alkaa herätä henkisesti, hän huomaa, miten ulkoinen on aktivoinut häntä aiemmin. Ulkoinen on resonoinut hänen mieleensä ja hän on luonut näkemyksiä ulkoisten vaikutelmien seurauksena. Hän on luonut arvojärjestelmiä. Nyt hän huomaa, että häntä miellyttää tarkkailla todellisuuden ilmenemistä. Hän näkee maailman ja ihmisen toiminnan täysin luonnollisena, koska hän ymmärtää, mihin se pohjautuu. Onhan vain luonnollista juuri tietyssä vaiheessa ihmisen matkaa toimia itsekkäästi ja kerätä vain itselleen samalla peläten menetystä. Ja niinhän hänenkin on täytynyt toimia silloin, kun mitään henkistä ei vielä nähty. On koettava väärää, jotta voidaan löytää oikea. Näin väärästä kasvaa ohjausta sen löytämiseen, mistä sielu kokee suurimman tyydytyksen.
 
Tarkkailu siis koko ajan lisääntyy tietoisuuden kautta? Ja tarkoitatko, että maailman illuusiotkin ovat tavallaan järjestyksessä, koska karma ohjaa myös maailman tapahtumia?
 
Kaikki on ollut aina järjestyksessä. On vain tiedostettava, mikä on kuvaa ja mikä on ilmiötä, joka luo sen. Ihminen huomaa omat ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa selkeämmin, kun hän tiedostaa sisäisen todellisuuden. Hän huomaa olevansa itse tuskiensa lähde. Hän siirtyy samaistumisesta tarkkailuun ja huomaa luoneensa ajatus- ja tunnekaavoja sisälleen, joista hän alkaa nyt vapautua. Hän ei enää samaistu tunteisiinsa ja ajatuksiinsa. Hän alkaa ohjata elämäänsä selkeämmin. Ei mielestä, vaan henkisestä osastaan käsin. Ja hän myös antaa tilaa muille henkisille ohjaaville voimille.

Vihasi kohde on tärkein indikaattori
 
Kuolemassa ihminen siis ennemminkin syntyy kuin kuolee?
 
Heti lähtiessään kuolemassa Maapallolta, ihminen on osa kaikkea elävää. Silloin ihminen huomaa olevansa osa niitäkin, jotka olivat vastapuolella Maan maailmassa. Hän hämmentyy, kun suurin vihollinen onkin nyt läheinen. Hän yllättyy ja ajattelee: ”Miksi en nähnyt tätä Maapallolla, jolloin olisin toiminut toisin!”
 
Maan elämä on peilikuva henkimaailmalle. Se, jota arvostelet ja vihaat eniten, on kaikkein tärkein sinulle, koska sinun on ratkaistava ja tuotava juuri tämä kohta valoon ja todellisuuteen. Se on kohta, jossa totuus sirpaloituu ja rakkaus rajautuu. Se on illuusion matka kohti tilaa, jossa ei ole enää rajoja.
 
Mistä rakkauden rajaaminen johtuu?
 
Se johtuu yksilöitymisestä, joka alkoi, kun ihminen lähti maan matkalle. Hän koki itsensä erilliseksi ja siksi hänen onnensa oli myös erillinen. Hän rajautui muista, eikä enää nähnyt tai tuntenut yhteyttä. Siksi syntyi itsekkyys, viha, välinpitämättömyys ja kosto. Ihminen oli laskeutunut totuudesta illuusioon.
 
Ihminen voi kuitenkin palauttaa yhteyden maan päällä ollessaan. Mitä enemmän ihminen näkee henkeä, sitä vähemmän hän arvostelee. Hän näkee itsensä myös siellä, missä on itsekkyyttä, vihaa ja tuomitsemista, koska hän on itse tullut saman matkan. Ja hänen katseensa ei enää pysähdy persoonaan, vaan porautuu syvemmälle sieluun ja henkeen asti. Näin hän näkee ihmisessä Jumalan. Miten Jumalaa pitäisi arvostella?

Kun ihminen aktivoi luottamuksen ja runsauden, ne astuvat hänen elämäänsä
 
Voisiko tämä merkitä sitä, että joskus tulevaisuudessa voisi sittenkin tulla aika, jolloin Maapallolla ei enää sodita?
 
Sota syntyy erillisyyden kokemisesta, joka ei ole totta. Mitä pidemmällä ihminen on sielun tiellään, sitä vähemmän hän näkee erillisiä ihmisryhmiä. Hän ei pety ihmiseen, koska hän näkee tämän sisimpään ja ymmärtää tämän tärkeän matkan pimeydestä valoon. Hän näkee timantin ihmisessä ja vahvistaa lausunnoillaan tätä todellisuutta huolimatta siitä, miten paljon rajoittavia mielikuvia yksilöllä vielä todellisuudesta on. Kun hän tekee näin, hän vahvistaa todellisuutta harhan sijaan ja siksi se alkaa myös näkyä hänen elämässään selkeämmin kaikkialla.
 
Ihminen, joka sanoo pettyneensä monta kertaa ihmisiin, kertoo jotakin tärkeää itsestään. Hän vahvistaa lausunnollaan illuusiota, koska ei näe syvemmällä olevaa järjestelmää. Kun ihminen vahvistaa ajatuksillaan jotakin, maailma näyttää sen hänelle. Hän näkee yhä enemmän pettymystä ja löytää maailmasta omat ajatuksensa. Hän ei vain vielä tiedosta, että hän itse liittyy voimakkaasti siihen, mitä hän kokee ja näkee. Siksi maailma tuo sen hänen eteensä. Kun ihminen sanoo ”ihmisiin ei voi luottaa”, hän alkaa löytää maailmasta epäluottamusta. Kun ihminen sanoo ”luotan”, hän alkaa löytää maailmasta luottamusta. Ihmisen on aktivoitava luottamus itsessään ensin ja sitten se näkyy maailmassakin. Sama pätee runsauteen.
 
Monen on aika vaikea uskoa, että köyhyyden takana on lopulta vain ihmisen omat väärät luodut ajatusrakenteet?
 
Silloin ihmisen kuuluu olla uskomatta tätä. Hän tarvitsee sen kokemuksen, jotta kerran voi siirtyä siitä eteenpäin. Ihminen kertoo sanoillaan sen, mihin hän uskoo. Ja maailma vahvistaa hänelle sen. Mitä enemmän tietoisuus saa ihmisessä valtaa, sitä vähemmän hän samaistuu maailman ongelmiin. Ja sitä vähemmän hän vahvistaa niitä.
 
Ihmisen on tärkeää löytää itsensä arvostelemasta ja tuomitsemasta ihmisiä. Siinä voit paljastaa itsesi, koska juuri siinä kohtaa sielusi kulkee. Ja juuri siinä kohtaa katseesi pysähtyi pinnalle löytämättä ihmisessä olevaa todellisuutta. On tärkeää paljastaa itsensä ja ajatuksensa. Silloin löydämme sen, mitä emme vielä tunnista.
 
Tosiasiassa ihminen näkee aina itsensä, sillä se mitä koet ja näet, kertoo jotakin sinusta.

Kaikkein suurin salaisuus on piilotettu ihmiseen
 
Ihminen on aina halunnut paljastaa suurimman mysteerin eli elämän tarkoituksen. Hän on etsinyt valtamerien pohjasta, avaruuden syvyyksistä, valloittanut alueita ja saavuttanut rikkauksia. Ja nyt kerrot, että kaikkein suurin mysteeri avautuu siis hänestä itsestään?
 
Todellisuudessa sielun matka edistyy niin, että ihminen näkee yhä syvemmälle. Hän puhuu yhä vähemmän siihen pohjautuen, mikä on ihmisessä ja maailmassa pinnalla olevaa. Kun hän kertoo jotain ihmisestä, hän sanoo yhä vähemmän hänen ajallisesta tilastaan käsin. Hän tiedostaa sen katoavaksi epätodeksi, josta tulee totta vain ihmisen mielen kaaoksessa.
 
Näin totuus työntyy ihmisen näyttämölle. Hän alkaa kokea totuuden kaikilla sisäisillä tasoilla, tekojen, sanojen, ajatusten ja tunteiden tasolla. Kun harha ei vahvistu, se väistyy. Hän voi temperamenttinsa mukana joskus ajautua arvosteluun, mutta hän tunnistaa sen samaistumiseksi epätoteen. Näin sielun ympärillä alkaa leijua viisaus ja hiljainen hyväksyntä olemassaoloa kohtaan.
 
Maailma on täynnä ihmisryhmiä, yksilöitä, liikkeitä, jotka suorastaan huutavat arvostelua. Ja aina kun näin tehdään, luodaan erillisyyden leirit. Ihminen kasvaa tiedostamaan lokeroiden kautta, kunnes eräänä päivänä niiden seinät katoavat. Olet silloin murtanut viimeisen kehän ja avannut ytimen paljaaksi. Näet ytimen ulottuvan kaikkialle ja se loistaa kaikessa elollisessa ja jopa elottomassa.
 
Tässä vaiheessa sielu kysyy: ”Mitä minun muka pitäisi muuttaa?” Todellisuus on täydellinen. Todellisuus on samaa valoa kaikkialla. Ja hän toteaa: ”Vain illuusio muuttuu loputtomasti, kun taas totuus pysyy samana.” Kiihkeys on poissa, hän ei ole enää yhdessä leirissä vaan kaikkialla.
 
Miten voi muuttaa valmista tai pyrkiä sinne, missä jo on? Hän näkee Jumalan, joka on kaiken takana. Se yhdistää kaiken heti, kun tiedostaminen saavuttaa sen. Jumala/rakkaus on tunnistamista ja tämän voiman löytämistä kaikessa olevassa.
 
Sanoit yhdessä kohtaa, että ihmisestä kasvaa lopulta vartijoita, mitä tarkoitit tällä?
 
Se liittyy siihen, että tietyn kynnyksen jälkeen ihminen ei ole enää henkisten olentojen tavaratalo. Häneen ei voida enää vaikuttaa kuten ennen. Valo ei enää päästä varjoa sisään. Tämä valoketju tiivistyy koko ajan maailmassanne, koska tiedostavia ihmisiä on yhä enemmän. Näin Pandoran lipas ei pääse purkautumaan maailmaan. Kerron tästä aiheesta lisää ensi kerralla.

– Pekka Tamminen