Elämäsi tärkein valinta
Tietoisuus aineellisuuden harhasta
Tietyssä kohtaa henkistä edistymistään ihmiselle ei enää riitä oman elämän fyysisten olosuhteiden parantaminen. Hän tajuaa, että kuinka hyvin toimivaksi oman fyysisen elämänsä saisikaan, se muuttuu ja katoaa lopulta kuitenkin täydellisesti. Hän näkee tuolloin aineen katoavaisuuden niin selkeästi, että ne oppijärjestelmät, jotka tähtäävät erilaisin menetelmin aineellisen elämän parantamiseen, eivät voi enää tyydyttää häntä. Hän ymmärtää, että hänen on ratkaistava kysymys, miksi maallisen elämän kokemus syntyy? Ja miksi ihminen siirtyy maailmalliseen elämään, joka lopulta aina päättyy henkilön kuolemaan ja katoamiseen?
Tässä vaiheessa hän on jo tiedostanut henkisen valtakunnan olemassaolon. Hän kysyy, mikä on tämä kokemus, joka näyttää siirtävän hänet pois henkisestä maailmasta. Hän on myös tiedostanut jotain muutakin hyvin tärkeää; nimittäin sen, että maan elämä ei olekaan niin todellista kuin päältä näyttää.
Maan elämä huijaa ihmistä uskomaan aineeseen, jonka parissa askarrellen hänen elämänsä kuluu, kunnes kaikki menetetään. Aine ei ole pysyvää ja siksi myös ihmisen keho hajoaa suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Myös mikään tila ei maailmassa pysy, oli se sitten suurinta onnea tai onnettomuutta. Elämän kuluessa fyysisten olosuhteiden parissa kamppaillessa, menetetään se aika, joka voitaisiin käyttää tietoisuuden muuttamiseen. Sillä maan elämän kokeminen hyvin todelliseksi johtuu juuri tietoisuudesta. Tietoisuuden muutos taas voi tuoda ihmisen ajatuksiin jotain sellaista, joka muuntaa selkeästi hänen kokemaansa todellisuutta.
Henki on ikuinen, sielu vaeltaa ja keho katoaa. Siten vain hengen osalta todellisuus pysyy ja on aina olemassa, kun taas fyysisessä valtakunnassa aika lopulta hävittää kaiken. Ja juuri siksi aine ei voi olla todellista, vaan jotakin joka vain hetken ajan näyttää ja tuntuu todelliselta. Siksi ihmisen tärkein valinta tapahtuu jo maan elämässä, eli siinä, miten hän suhtautuu aineeseen. Hän panostaa joko maan elämään tai hän panostaa henkisessä valtakunnassa elämiseen. Hän itse asiassa valitsee unen ja todellisuuden välillä. Ihmeiden oppikurssissa asia ilmaistaan selkeästi:
”Sinulla on valta tehdä valinta unessa olevan kuoleman ja pahuuden unien tai onnellisen heräämisen ja elämänilon välillä. … Sinä olet unien maailman uneksija. Mitään muuta syytä tälle maailmalle ei ole, eikä tule koskaan olemaankaan.” (Ihmeiden oppikurssi T-27.VII.9:4, 13:1-2, Miten Ihmeiden oppikurssin viittaukset luetaan)
On vain kaksi vaihtoehtoa; Ihminen joko näkee unta tai herää ja palaa kotiin
Ihmeiden oppikurssi kertoo, miten ihminen valmistaa lopulta elämässään vain yhtä tietä; nimittäin sitä, joka johtaa Taivaaseen eli hengen kotiin. Kurssi kuvaa, miten ihmisen keho on seuraus virheellisestä johtopäätöksestä. Tämä johtopäätös oli kuvitelma, että ihminen on eronnut luojastaan. Tämän väärän ajatuksen myötä ihmiselle syntyi keho. Ja sen jälkeen ihmisen ainoa syy olla olemassa on se, että hän löytää lopullisesti tien ulos kehosta. Ihmisellä on vain kaksi vaihtoehtoa: Hän löytää tien takaisin kotiin ja palaa henkiseen valtakuntaan elämään yhteydessä luojansa kanssa tai jatkaa loputonta etsintäänsä ja untaan maan päällä. Kurssissa sanotaan näin:
”Sinä valitset, kuljetko Taivasta kohti vai siitä poispäin ei-mihinkään. Mitään muuta valittavaa ei ole. Mitään muuta ei koskaan menetetä kuin aikaa, jolla ei lopussa ole mitään merkitystä. … Kun sinä kuitenkin uskot aikaan, miksi tuhlaisit sitä kulkemalla ei-mihinkään, kun voit käyttää sitä hyväksesi ja tavoittaa sen avulla päämäärän, joka on niin korkea kuin mihin oppiminen voi yltää? Älä luule, että matka Taivaan portille olisi yhtään vaikea. Mikään ei ole vaikeata, mihin ryhdyt määrätietoisesti, lujasti siihen uskoen ja onnellisen luottamuksen vallassa. … Mutta se on todella vaivalloista, että kuljet eksyksissä, yksin ja onnettomana tiellä, joka ei johda mihinkään ja jolla ei ole mitään tarkoitusta.” (T-26.V.1:11-12, 2:1, 2:3-5,6)
Onnellisen unen ilmaantuminen
Kun ihmiselle alkaa paljastua, että maailma on vain illuusioluomus, hän voi kokea pelkoa fyysisen harhan tyhjyydestä. Kaikki se, mihin hän on aiemmin luottanut, näyttää läpinäkyvältä ja merkityksettömältä. Onneksi on niin, että ihmiselle annetaan ennen lopullista heräämistä lempeämpi uni, joka häivyttää pelon fyysisen pohjan katoamisprosessissa. Kurssi kuvailee asiaa tarkasti:
”Lempeämpi uni saa hänen tyynemmän mielensä pelotta toivottamaan tervetulleeksi Äänen, joka rakastavasti häntä kutsuu hänet herättääkseen; lempeämpi uni, jossa hänen kärsimyksensä ovat lopussa ja hänen veljensä on hänen ystävänsä. Jumala tahtoi, että hän herää lempeästi ja iloiten ja antoi hänelle keinot herätä ilman pelkoa. Ota vastaan Hänen antamansa uni omasi sijasta. Ei ole vaikeaa muuttaa unta sen jälkeen, kun sen näkijä on kerran tunnistettu. … Lepää Pyhässä Hengessä ja salli Hänen lempeitten uniensa tulla niiden unien paikalle, joita uneksit kauhuissasi ja kuoleman pelon vallassa. … Hänen näyttämissään unissa ei ole murhia eikä kuolemaa. Syyllisyyden uni häipyy silmistäsi, vaikka silmäsi ovat kiinni. Hymy valaisee nukkuvat kasvosi. Silloin uni on rauhallista, sillä ne ovat onnellisia unia.” (T-27.VII.13:4-5, 14:1-3,5-8)
Ihmisen ratkaiseva askel; tietoisuus unen näkemisestä
Kurssi selventää meille seuraavalla tavalla ihmisen keskeisen ongelman sekä merkittävän kohdan, jolloin ihmisen tietoisuus löytää ongelman ratkaisun:
”Unennäkijä ei ole hereillä, mutta ei tiedä nukkuvansakaan. Hän näkee itseään koskevia harhoja, joissa hän on sairas tai terve, masentunut tai onnellinen, mutta aina ilman pysyvää syytä, josta olisi takuuvarmat seuraukset. Ihme saa aikaan sen, että tiedät näkeväsi unta ja että sen sisältö ei ole totta. Se on aivan ratkaiseva askel, kun ollaan tekemissä harhojen kanssa. Kukaan ei niitä pelkää, kun hän havaitsee, että hän itse teki ne. Pelkoa piti voimassa se, ettei hän käsittänyt, että hän itse oli unen käsikirjoittaja eikä se henkilö, joka unessa esiintyi.” (T-28.II.6:7-8, 7:1-4)
Kun ihminen unensa alussa koki virheellisesti eronneensa Luojastaan, maailman uni alkoi ja siinä ihminen teki itsestään elämänsä eli unensa luojan. Hän tavallaan astui luojansa paikalle. Näin maailmallinen uni alkoi ja keskeiseksi unen sankariksi nousi keho.
Varsin merkittävässä Kurssin kappaleessa Unen ”sankari” (T-27.VIII) selviää, miten ihmisen kehosta tuli maailman unien keskeinen hahmo. Ihminen ei enää kokenut olevansa henki, vaan Kurssin sanoin:
”…keho, joka syntyi kehon ulkopuoliseen maailmaan, miten se elää pienen hetken ja sitten kuolee ja liittyy tomussa muihin kehoihin, jotka kuolevat niin kuin se itsekin. Lyhyenä elinaikanaan se etsii muita kehoja ystävikseen ja vihollisikseen. Kehon turvallisuus on sen pääasiallisin huolenaihe. Sen mukavuus on sen johtotähti. Se yrittää etsiä mielihyvää ja välttää vahingollisia asioita. … Uneksiminen saa maailmassa monia muotoja, koska keho yrittää monin tavoin todistaa, että se on itsenäinen ja todellinen. …se touhuaa järjettömiä asioita… Se katselee ympärilleen löytääkseen erityisiä kehoja, joiden kanssa se voisi katsella samaa unta. Toisinaan se uneksii, että se valloittaa kehoja, jotka ovat heikompia kuin se itse. Mutta joissakin unen jaksoissa se on sellaisten kehojen orja, jotka haluavat haavoittaa ja kiduttaa sitä.” (T-27.VIII.1:2-7, 2:1,3,5-7)
Tietoisuus paljastaa valheen ja syyn, miksi harhan matka alkoi
Kurssissa kerrotaan näin:
”Kehon seikkailut syntymästä kuolemaan ovat kuin jatkokertomusta… Tämän unen ”sankari” ei koskaan muutu, ei myöskään sen tarkoitus. Vaikka itse uni esiintyy monen muotoisena ja näyttää esittävän monia erilaisia paikkoja ja tilanteita, joista sen ”sankari” löytää itsensä, unella ei kuitenkaan ole kuin yksi tarkoitus, jota opetetaan monella tavalla. Tätä yhtä ainoaa läksyä se yrittää opettaa yhä uudelleen ja uudelleen: että keho on syy eikä seuraus. Ja sinä olet kehon seuraus etkä voi olla sen syy. Näin sinä et ole unennäkijä, vaan uni. Näin vaellat turhaan sisään ja ulos erilaisista unen juonimista paikoista ja tilanteista.” (T-27.VIII.3:1-5, 4:1-2)
Ja näin eri unen jaksojen valhe jatkuu ja jatkuu, kunnes ihmisen tietoisuus paljastaa valheen ja herää. Kurssi sanoo suoraan näin:
”Keho ei ole muuta kuin unessa oleva hahmo. Mutta reagoisiko kukaan unen hahmoihin, ellei hän näkisi niitä todellisina? Siinä hetkessä, kun hän näkee ne sellaisina kuin ne ovat, niillä ei enää ole häneen mitään vaikutusta, koska hän ymmärtää, että hän antoi niille niiden aiheuttamat vaikutukset saamalla ne aikaan ja tekemällä ne toden tuntuisiksi.” (T-27.VIII.4:3-5)
Ihmeiden oppikurssi kertoo, että oli olemassa aika, joka tapahtui ennen kuin ihminen otti vakavasti maailman ja alkoi uskoa uneen. Kukaan unessa oleva tai unta näkevä ei tässä maailmassa muista sitä. Tuona aikana kukaan ei tiennyt kehon olemassaolosta mitään, eikä koskaan olisi voinut pitää tätä maailmaa todellisena. Tämän maailman harhanomaisuus olisi paljastunut tuolloin ihmiselle saman tien. Ja miten vakavilta ja todellisilta tämän maailman harhat tänään ihmiselle näyttävätkään.
Maailmallinen taistelu jatkuu, kunnes ihminen huomaa luovansa sen
Ihminen siis taistelee maailmassa, eikä ymmärrä, että se alkusyy, miksi koko harhan matka alkoi, on virheellinen ajatus Jumala-erosta ja elämästä Jumalan ulkopuolella. Idea, että ihminen voisi elää ilman Jumalaa, olen erossa Jumalasta ja ollen Jumalan ulkopuolella, on tietysti mahdoton, mutta siihen uskominen alkoi luoda asioita. Asia, jolle olisi pitänyt nauraa mahdottomana, otettiin vakavasti, jolloin se saattoi saada jotain aikaan ja luoda seurauksia. Syntyi erillinen pieni mielen osa, joka alkoi elää kuvitelmaa todeksi.
Tässä kohtaa ihminen syyllistyi uskoessaan hylänneen luojansa ja hän projisoi tämän syyllisyyden ulkopuolelleen maailmaan. Ihminen kantaa kehossaan tätä kuviteltua syyllisyyttä, mutta uskoo sen nyt tulevan maailmasta häntä kohti vaatien taistelemaan. Tämä maailmallinen taistelu jatkuu, kunnes ihminen huomaa itse luovansa tämän taistelutilan. Ihminen on kahleissa kehon sisällä, kunnes hän ymmärtää taistelevansa tuulimyllyjä vastaan.
Ihminen astuu kohti lopullista valoa
Mitä tapahtuu, kun ihminen alkaa tajuta, että elämässä on kyse unesta ja omasta kuvitelmasta, joka luo kaiken mitä ihminen kokee? Hän lopettaa taistelun ja voimakkaan reagoimisen unessa kohtaamiinsa henkilöihin. Hän siis lopettaa hyökkäämisen, tuomitsemisen, negatiivisen toiminnan, koston ja riidan. Tämä aloittaa ihmisen vapautumisen kärsimyksistään. Ihminen voi antaa kaiken kokemansa vääryyden ja tuskan mukanaan kulkevalle oppaalle, jota Kurssi nimittää Pyhäksi Hengeksi. Ihminen voi antaa anteeksi kaiken hänelle tapahtuneen sekä myös itsensä tekemät vääräksi koetut teot. Hän armahtaa itsensä ja maailman. Ja tämä polku on viemässä ihmistä kohti lopullista valoa. Kurssi kertoo meille näin:
”Miten eri lailla tuletkaan näkemään maailman, kun huomaat tämän asian! Kun annat maailmalle oman syyllisyytesi anteeksi, olet siitä vapaa. Sen viattomuus ei vaadi sinun syyllisyyttäsi, eikä sinun syyttömyytesi ole sen syntien varassa. … Nyt sinun ei tarvitse oppia muuta kuin, että sinä ja veljesi olette molemmat joko viattomia tai syyllisiä.” (T-27.VIII.13:1-3,6)
Ja näin ihminen on irrottamassa kahleensa ja riippuvuutensa kehosta, joka on ollut hänen vankeutensa vuosisatoja. Ihmisen tietoisuus ja henki on ikuisesti vapaa, eikä mikään voi häntä kahlita. Ainoastaan pieni vääristynyt egomieli on vankina kehossa yhä uudelleen. Nyt se ihmisen uuden ajatusmaailman myötä katoaa tyhjyyteen, koska se ei milloinkaan ollutkaan mitään todellista. Näin ihmisen mieli on kokonainen ja ehyt. Silloin todellisuus on ainoa, mikä on ja ihminen on lopullisesti vapaa ja valossa.
Kivun ja aineellisen mielihyvän yhteys
Ihmeiden oppikurssi paljastaa kiinnostavan yhteyden maallisen mielihyvän ja kivun välillä. Maallinen mielihyvä houkuttaa ihmistä yhä syvemmälle maailmalliseen kokemukseen ja näin ihmisen tie käy kohti ainetta. Ihmisen henki vastustaa sitä aina, koska se haluaa johdattaa ihmisen takaisin hengen kotiin. Henki ja intuitio ihmisessä kuitenkin tietää, että ihminen toivoo vääristyneessä egon mielessään kokemusta aineen harhasta. Siksi se odottaa hiljaa, kunnes ihminen alkaa lähestyä todellisuutta harhan sijaan ja ego ei enää kykene huijaamaan ihmistä. Heti kun ihminen on valmis kuuntelemaan, se astuu esiin ja alkaa johdattaa ihmistä. Tässä vaiheessa ihminen on paljastanut aineellisen houkutuksen tyhjyyden ja valmistuu kuulemaan intuitionsa ääntä.
Ihmisen siis on oltava tarkka maallisen mielihyvän kanssa. Se voi viedä ihmistä vuosisatoja peittäen alleen hengen äänen ihmisessä. Kun ihminen rauhoittaa levotonta itseään mielihyvällä, hän jää kiinni erilaisiin maallisiin nautintoihin. Ja joka kerta aineellinen valloitus päättyy tyhjyyteen vain alkaakseen uudelleen seuraavassa unijaksossa (reinkarnaatiossa). Ihminen valitsee jokaisessa aineellisessa elämässään lopulta aina, että joko keho on totta tai että henki on totta. Kurssin ymmärtänyt tajuaa, että vain toinen näistä on todellinen. Aineellinen mielihyvä haluaa todistaa ja valehdella ihmiselle, että juuri keho on todellinen. Ja tämä sama tarkoitus on myös aineellisen kivun taustalla. Myös kipu haluaa todistaa ihmiselle, että ihmisen keho on totta. Aineellisen kivun ja mielihyvän tarkoitus on siten sama. Kurssi avaa asiaa näin:
”Kipu osoittaa, että kehon täytyy olla todellinen. Kipu edustaa kovaa ja kaiken allensa peittävää ääntä, jonka kirkaisut haluavat vaientaa sen, mitä Pyhä Henki sanoo, ja sen kautta pitää Hänen sanansa poissa tietoisuudestasi. Kipu pakottaa ottamaan itsensä huomioon, vetää huomion pois Hänestä ja keskittyy itseensä. Sen tarkoitus on sama kuin mielihyvän, sillä molemmat ovat keinoja tehdä kehosta todellinen. Niillä on sama päämäärä, joten ne ovat yhtä. Kaikki, millä on sama päämäärä, on samaa. Mielihyvä ja kipu ovat yhtä epätodellisia, koska niiden päämäärää ei voi saavuttaa. Näin ne ovat keinoja olemattoman saavuttamiseen, sillä niillä on päämäärä, jolla ei ole tarkoitusta. Ja niitä yhdistää se merkityksettömyys, joka niiden päämäärällä on.” (T-27.VI.1)
Näin intuition ja hengen ääni hukkuu ja ihminen katoaa maailmaan tavoittelemaan olematonta. Ihmisen on vain huomattava, miten hän kulkee yhä uudelleen mielihyvään ja taas takaisin kipuun. Niillä on vain yksi sanoma, joka Kurssin sanoin on seuraava:
”Sinä olet täällä, tässä kehossa ja sinua voidaan haavoittaa. Sinä voit tuntea myös mielihyvää, mutta vain kivun kustannuksella.” (T-27.VI.2:2-3)
Egolle kipu ja mielihyvä ovat hyvin erityisiä työkaluja. Niillä ego saa vahvistettua harhaa eli ajatusta ihmisen eroamisesta luojastaan ja Lähteestä. Kun ihminen viimeisillä maan matkoillaan tekee egon tekemättömäksi lopullisesti, eikä se enää kykene viemään ihmistä mukanaan, kipu tulee mahdottomaksi. Tämä johtuu siitä, että alitajuinen syyllisyys, joka aiheutui Jumala-eron kuvitelmasta, on oikaistu.
Tunnetussa Raamatun kohtauksessa roomalainen sotilas iskee keihäänsä Jeesuksen kylkeen tämän roikkuessa ristillä. Asiasta on ristiriitaisia tietoja, mutta tarkemmat lähteet kertovat Jeesuksen olleen tuolloin vielä elossa. Sotilas pelästyy suuresti, koska huomaa, että Jeesus ei näytä tuntevan minkäänlaista kipua tilanteessa. Tämä kohtaus selittyy egon tekemättömäksi tekemisellä, kun mainen uni ei enää saa otetta olennosta, jonka henki on valaissut läpikotaisin.
Miten olennaista ihmisen onkaan oivaltaa tässä esiintuotu kivun ja aineellisen mielihyvän yhteys. Se ratkaisee ihmiselämästä paljon, koska kuten tiedämme, koko maallinen matkamme syntymästä kuolemaan on kuorrutettu vuorollaan mielihyvän ja vuorollaan kivun kokemuksilla. Kun egomielen tarve mielihyväkokemus-kierteeseen tiedostetaan, nähdään, miten se toiminnallaan varastaa mielen huomion peittäen ihmiseltä näkymän hengen ytimeen. Silloin nähdään kaavan taakse ja löydetään tie todelliseen itseen, joka lopulta kuljettaa ihmisen pysyvästi hengen kotiin.
– Pekka Tamminen