Olin tässä päivänä eräänä lenkillä kauniissa lähimetsässäni. Aloin kysellä mielessäni pyöriviä kysymyksiä joltain itseäni laajemmalta taholta, jonka nimesin mielessäni Pyhäksi Hengeksi. Kysyin tältä taholta, miksi minun on välillä niin vaikeaa uskoa Totuuteen, vaikka olen sitä vuosikausia pyöritellyt ja sen oikeaksi todennut. Mistä tämä epäilyni oikein kumpuaa? Miksi minun sohvalleni ei ilmesty Pyhän Hengen symboleita ihmisen näköisissä hahmoissa, niin kuin tapahtui Gary Renardille, selittämään minulle kaiken niin, että voisin uskoa Totuuden olevan Totta, ilman epäilyksen häivääkään? Ja jos Totuus kerran on Totta, ja minä olen oikeilla jäljillä ja olen tämän Totuuden löytänyt, niin miksi en sitten ole jo vapautunut tästä olemisen tasosta?
 
En saanut vastauksia kysymyksiini saman tien, mutta aikani metsässä samoiltuani sain päähäni vertauskuvallisen tarinan, jonka ymmärsin vastaavan kaikkiin kysymyksiini. Tämä tarina oli seuraavanlainen:
 
Kuvittele, että ostat erittäin kalliin virtuaalitodellisuudessa pelaamisen mahdollistavan laitteiston. Firma, joka toimittaa nämä laitteet sinulle, iskee lisäksi pöytään kerrassaan houkuttelevan ehdotuksen: jos suunnittelet unelmiesi lomamatkan, he voivat toteuttaa sen virtuaalistodellisuuspelinä. Peli olisi vain ja ainoastaan sinulle räätälöity. Vaikka peli tulee maksamaan sinulle paljon, olet aivan innoissasi tästä mahdollisuudesta ja teet kaupat. Suunnittelet itsellesi täydellisen kokemuksen, ja pian peli toimitetaan kotiisi. Pelin tehnyt yhtiö kertoo yhden tärkeän ominaisuuden pelistä: sinun on uskottava pelin olevan totta sitä pelatessasi. Muuten peli ei toimi etkä saa siitä oikein mitään irti.   
 
Tämä ainoa pelin ehto kuulostaa sinusta järkevältä. Alat siis heti pelata tätä 3D-peliä, joka aktivoi kaikki aistisi: näkö-, kuulo-, haju-, maku- ja tuntoaistin. Lisäksi peli syöttää mieleesi pelikokemusta vahvistavia ajatuksia ja aktivoi niihin liittyviä tunne-energioita. Huomaat pian tempautuvasi pelin tiimellykseen, eikä peliin uskominen ole mitenkään vaikeaa. Koet oikeasti olevasi sisällä tässä mielenkiintoisessa seikkailussa. Pelin uskottavuutta lisää se, että se sisältää sekä ihania että kamalia kokemuksia. Kamalien kokemusten jälkeen ihanat kokemukset tuntuvat vieläkin ihanammilta, mutta hassua kyllä, varsinkin ne kamalat, inhottavat ja pelottavat kokemukset tekevät peliin uppoutumisen helpoksi. Kun kuvitteellinen pelihahmosi kokee kipua, sairautta, tuskaa ja kärsimystä, tai kun hahmosi kohtaa kammottavia ja pelottavia asioita, sinäkin koet sen kaiken, eikä mieleesi tule lainkaan, etteivätkö nämä kokemukset olisi totta. Vaikka saatkin välillä vaihtaa pelihahmoasi, pysyy peli suurin piirtein samana vuosisadoilta tuntuvan ajan.

Pelistä vapautuminen
 
Jossain vaiheessa, kun olet pelannut peliä uskomattoman pitkän ajan, alat kyllästyä. Onko tämä tosiaan kaikki, mitä on? Olenko minä oikeasti tämä hahmo, joka koen olevani? Onko tämä todellisuus, missä tunnen olevani, edes Totta? Tämä kumma kalvava tunne ei hellitä, vaikka pelin tapahtumat vievätkin sinut mukaansa yhä uudelleen.
 
Pian alat löytää pelistä kirjoja ja äänitteitä, jotka vahvistavat epäilysi pelin todellisuudesta. Niissä kerrotaan, että on olemassa jotain todellisempaa kuin mitä tämänhetkisten havaintojesi kautta koet. Kirjat ja äänitteet kertovat myös, että päästäksesi pois tästä todentuntuisesta mutta epätodesta pelistä, sinun on itse vapautettava oma mielesi pelin tiimellyksestä. Tämä tapahtuu niin, että kerta toisensa jälkeen muistat voimakkaiden tapahtumien pyörityksessä mistä oikeasti on kyse. Muistat, että tämä koko kokemus on jotain, jonka itse valitsit ja jonka kokeminen tuntui aikoinaan hyvältä idealta, mutta jonka aika alkaa olla ohi.
 
Kirjojen ja äänitteiden lisäksi alat törmätä ihmisiin, jotka neuvovat sinua siinä, mitä sinun on tehtävä saadaksesi pelin loppumaan. He kertovat, että se tosi Todellisuus, mistä peliin astuit, on pelkkää Rakkautta. Siksi sinun on alettava nähdä kaikki – aivan kaikki – pelin tapahtumat ja hahmot tällä samalla asenteella. Se sulattaa pelitodellisuuden vähitellen pois, ja todellinen Todellisuus alkaa astua sen tilalle. Olet kokenut pelin sisälläkin rakkautta, mutta nyt alat ymmärtää, että kyseessä oli vain aidon, todellisen Rakkauden symboli. Pelin sisällä olevaa ihanuutta ja rakkautta ei tarvitse vähätellä tai kaihtaa, mutta voidaan muistaa, että se on laajemman, todellisen Rakkauden kaikua.
 
Nyt alat tajuta, että vapautuaksesi pelistä ja päästäksesi lähemmäs oikeaa ja aitoa Todellisuutta, sinun on laajennettava rakastava asenteesi kaikkiin pelin tapahtumiin. Ei vain niihin ihaniin hetkiin. Joten alat harjoitella tätä. Kun katselet kaunista auringonlaskua rakkaasi kanssa, tai kun samoilet upeassa metsässä ja ihailet luonnon vehreää kauneutta, tunnet hyvää oloa ja rakkautta. Koet olevasi itse Rakkaus ja näet ympärilläsi pelkkää Rakkautta. Ja tämän saman asenteen yrität pitää mielessäsi, kun menet vaikka vankilaan vierailulle ja katselet vaarallisia ja vihaisia vankeja. Muistat, että kaikki hahmot pelissä joko antavat rakkautta tai anelevat sitä. Muistat, että Todellisuus on koko ajan kaikkien havaintojesi taustalla. Se läpäisee kaikki epätodelliset pelimaailman näyt.

Erillisyyspelini on virtuaalitodellisuuspelini
 
Tätä mielikuvaa katselin metsässä vaeltaessani ja jossain vaiheessa tajusin sen vastaavan kysymykseeni siitä, miksi minun on niin vaikeaa vapautua tästä todellisuudesta, jossa koen eläväni. Olen itse valinnut tämän virtuaalitodellisuuspelin, eli kokemuksen Ykseydestä erossa olemisesta ja yksilöllisen kokemuksen läpielämisestä. Päätin siis itse, että voisi olla mahdollista kokea Taivaan vastakohta eli se, että Kaiken kanssa yhtä olemisen sijaan koenkin olevani pieni, erillinen tietoisuus, joka on irrallaan omasta todellista olemuksestaan, eli Jumalasta. On sama, missä hahmossa tätä erillisyyttä koen – ihmisenä, jonkun muun planeetan olentona, henkimaailman sieluna – kyseessä on kuitenkin aina erillisyyden kokemus. Toisissa hahmoissa muistan ja koen Totuuden paremmin, toisissa olen tyystin painanut sen unholaan.   
 
Koska olen itse halunnut saada tämän kokemuksen, minun on itse haluttava sen loppumista. Jos haluan kokea erillisyyttä, sitä saan. Jos haluan kokea Ykseyttä ja Jumalan Rakkautta, minun on alettava nähdä sitä ja vain sitä ympärilläni. Mikään ei saa saada minua horjumaan. Näinhän esimerkiksi Jeesukselle tapahtui. Häntä ei saanut hievahtamaan Jumalan Rauhan ja Rakkauden näkemisestä ja kokemisesta mikään, ei edes hänen näennäisen kehonsa kiduttaminen ja tappaminen.
 
Voi olla, että vain ja ainoastaan Ykseyden ja Rakkauden näkeminen ja kokeminen vie minulta aikaa. Olenhan vuosimiljoonilta tuntuvan ajan vahvistanut erillisyyden ja yksilöllisyyden kokemista. Olen uskonut kaiken, mitä ego, eli ajatus Jumalasta erossa olemisesta, korvaani kuiskii. Ego ei ole paha eikä syyllinen, koska se on vain ajatus erillisyydestä, jolla halusin leikkiä hetken. Koska ikuisuudessa ei ole aikaa, ei tämä leikkinikään ole kestänyt sekuntiakaan. Vain uskomiseni tähän leikkiin, tähän peliin, vain uskomiseni aikaan, paikkaan ja erillisiin hahmoihin, saa minut kokemaan tämän kaiken pitkien ajanjaksojen tuntuisen ajan.

Anteeksianto pelin hälventäjänä
 
Totuus on siis Totta ja minä kyllä ymmärrän sen, mutta samaan aikaan päivittäin uskon olevani täällä ja uskon erillisyyteeni. En ole vielä tehnyt tyhjäksi sitoutumistani tähän erillisyyspeliin. En ole muistanut tehdä Ihmeiden oppikurssin opettamaa todellista anteeksiantoa, eli muistanut jokaisessa elämäni hankalassa tilanteessa, että näen itse itselleni luomaa unta. En ole muistanut antaa anteeksi tuolle hahmolle, joka näyttää edessäni olevan, mutta jonka oikeasti olen itse luonut tähän uneeni, jotta voisin sälyttää hänen syykseen sen pahan olon, jota koen siitä, että olen erottanut itseni todellisesta, kaikenkattavasta olemuksestani. Minun olisi siis annettava hänelle anteeksi se, mitä hän ei ole tehnyt. Hän ei ole tehnyt mitään pahaa, koska hän ei ole tehnyt mitään. Minä olen vain kuvitellut hänet tähän uneeni, tähän peliini, yhdeksi pelihahmoksi.
 
Ja lopuksi tärkein asia, mitä en ole tehnyt: sen sijaan, että yrittäisin itse ratkaista kaikki ongelmani tällä tasolla, jolla ne ilmenevät, en ole muistanut antaa niitä laajemmalle osalleni, eli ns. oikealle mielelleni, jossa Pyhä Henki asustaa. Tämä taho näkee kaiken laajemmin. Se ymmärtää, mistä kaikki juontaa, ja se muistaa, että tämä kaikki on itse luomaani kuvitelmaa erillisyydestä. Siksi tämä taho voi ottaa vastaan kaiken, minkä sille annan. Ja minun kannattaa antaa kaikki tälle taholle, varsinkin ns. salaiset syntini, hävettävät virheeni ja kaikki muutkin voimakkaat negatiiviset tunnereaktioni itseäni ja muita kohtaan, koska tämä taho voi parantaa kaiken. Parantaminen tässä yhteydessä tarkoittaa Totuuden muistamista, eli oikean mieleni tuomista jokaiseen kokemukseeni, jokaiseen elämäni tilanteeseen.
 
Pieni minä voi yrittää ratkaista ongelmiani, mutta se ei siihen pysty, koska pieni minä on tarina erillisyydestä. Siksi kaikki sen teot loppujen lopuksi ylläpitävät erillisyyttä. Laajempi minä, oikean mielen tyyssija, josta löytyy muisto Jumalasta, ottaa kaiken sille antamani ja vie ne Totuuden eteen. Siksi ongelmani ja murheeni voivat hälvetä, koska ne ovat ainoastaan erillisyystarinoita, eikä Totuudessa ole erillisyyttä eikä sitä ylläpitäviä uskomuksia ja tarinoita.

Erillisyyspelin loppuminen
 
Valta tämän erillisyyspelin loppumisesta kohdaltani on siis omissa käsissäni. Voin itse päättää, kauanko haluan pelata. Sinällään päätökseni ei ole oikea tai väärä. Se on vain päätös siitä, haluanko jatkaa erillisyyden kokemista vai haluanko palata todelliseen olemukseeni, josta näennäisesti erkaannuin.
 
Eli kysymys on: pidänkö opettajanani egoa, ja kuuntelen sen tulkintaa elämäni tapahtumista? Tällöin koen oikeutusta vihaan, katkeruuteen, häpeään ja syyllisyyteen, koska uskon olevani täällä, pienenä, heikkona ja muista erillään olevana olentona, vihamielisen maailman riepoteltavana.
 
Vai alanko kuunnella Pyhää Henkeä, joka on sisälläni oleva muisto Totuudesta, muisto Jumalasta? Tällöin alan nähdä, miten kaikki elämäni tapahtumat näyttävät minulle sen, mitä sisälläni alitajuisesti kannan. Ärsyttääkö joku ihminen minua, tai herättääkö hän minussa jotain muuta negatiivista tunnetta? Ilmennän siis jotenkin juuri tuota asiaa, mikä toisessa minua eniten kalvaa. Miten sitä oikein ilmennän? Ketä kohtaan, missä tilanteissa, millä tavoin, millä nyanssilla? Tästä haluan tulla tietoiseksi, koska se on sisälläni oleva alitajuinen asia, jolla pidän itseni erossa Jumalan täydellisestä Hyväksynnästä ja Rakkaudesta. Tämä virtuaalipeli siis onneksi auttaa minua, jos ja kun haluan lakata pelaamasta. Se näyttää juuri ne kohdat, joilla alitajuisesti pidän itseni kiinni peliin uskomisessa, heijastaen ne ympärilleni toisiin ihmisiin ja elämäni tapahtumiin. Näin pystyn nämä kohdat näkemään ja sitten tunnistamaan ne itsessäni – ja sitten antamaan ne Totuuden parantaviin käsiin.
 
Sinällään tämän erillisyyspelin tapahtumilla ei ole merkitystä. Ainut merkittävä asia on, miten kuhunkin tilanteeseen suhtaudun. Arvostelenko ja tuomitsenko toisia, syytänkö heitä pahuudesta, uskonko vääryyksien tapahtuvan, hellinkö mielessäni pelkoa? Vai muistanko, että Todellisuus on koko ajan kaikkien havaintojeni taustalla, läpäisten kaikki epätodelliset näyt. Palautanko mieleeni Totuuden, eli sen, että voin nähdä ympärilläni pelkkää viattomuutta. Voin siis nähdä ympärilläni pelkkiä valon ja Rakkauden lähettiläitä, pelkkiä Kristuksia, ja mikä ihaninta: niin kuin näen toiset, niin näen myös itseni.
 
Voin harjoitella tätä pelkän viattomuuden näkemistä kuvittelemalla näkeväni ympärilläni pelkkiä Jeesuksia, koska Jeesusta en mielessäni tuomitse mistään. Hänet pystyn näkemään täydellisessä Ykseydessä Jumalan kanssa, täydellisen viattomana. Siksi harjoittelen tätä suhtautumistapaa nähden kaikki ihmiset Jeesuksina, eri kokoisina, eri ikäisinä, eri asuissa. Tuossa Jeesus auttaa vanhuksen kadun yli. Tuossa Jeesus on lenkillä. Tuossa Jeesus sytyttää tupakan. Tuossa Jeesus ostaa olutta kaupasta keskellä päivää. Ihanaa, miten minun ei tarvitse tuomita ketään, ei mistään. Näen kaikkien kehojen ja kaikkien tapahtumien läpi, suoraan Totuuteen. Siksi voin rakastaa kaikkia ja kaikkea!

Yhdistyminen takaisin omaksi Itseksi
 
Oli hieno hetki, kun aloin ymmärtää, että tavalla tai toisella kaikki elämäni hankalat hetket juontavat juurensa koko yksilöllisen olemassaoloni alkuperäiseen ongelmaan: siihen, että olen itse hylännyt Itseni. Olen hylännyt sen, mitä oikeasti olen. Olen se osa Jumalaa, joka hylkäsi oman jumalallisuutensa; se osa Kaikkeutta, joka halusi olla jotain muuta kuin Kaikkeus. Nyt en enää halua hylätä itseäni; en syyllistää itseäni Jumalasta erkaantumisen virheestä, jonka luulin tehneeni; en vihata itseäni, toisia tai koko maailmaa kärsimysteni aiheuttajana; en hävetä itseäni kuvitteellisen vääränlaisuuteni ja tekemieni kuvitteellisten syntien takia; en hukuttaa alitajuisesti kokemaani surua Jumalyhteyden menettämisestä pakonomaiseen mielihyvän etsimiseen ja addiktioihin.
 
Näiden kaikkien kärsimystä aiheuttavien ja erillisyyttä ylläpitävien harhojen sijaan haluan yhdistyä todellisen olemukseni, Rakkauden, kanssa. Haluan kokea Jumalan Rauhaa, nyt ja aina. Niin kuin Ihmeiden oppikurssissa kauniisti sanotaan:

– Marja Ikivalo