Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Sielun matka, jälleen syntyminen ja karma

 

Ihmisen rakenne

 

Ihminen koostuu kolmesta osasta. Nämä ovat ihmisen keho, sielu ja henki. Kun ihmisen keho luotiin, henkiosa oli tietysti jo olemassa. Ihmisen henkinen osa on henkisessä valtakunnassa aina ja tämä osa ei koskaan lähtenyt matkalle. Näin ihminen on osa Alkulähdettä tai Jumalaa ikuisesti. Hengen ja kehon välille tarvittiin välittäjä, jonka kanssa ihminen kulkee, kunnes mainen matka inkarnaatioineen on ohitse. Tämä välittäjä on ihmisen sielu.

 

Ihmisen henkinen matka on siten sielun matkaa. Kun ihminen elää yhden fyysisen elämän, hän elämänsä jälkeen vie elämästä kerätyt hedelmät sielulleen ja tämä sielu laskeutuu uudelleen inkarnaatioon ja maan elämään, kun oikea aika on. Ihmisen ikuinen henki on jatkuvassa yhdeydessä ihmiseen ja hän saa yhteyden tähän osaansa milloin tahansa myös kehossa eläessään.

 

Ihmisen sielu liikkuu siten ajassa ja laskeutuu aina uuteen luotuun ihmisen kehoon. Välillä tämä keho on nainen ja välillä mies. Kuolemassa sielu yhtyy täydellisesti tietyssä kohtaa myös aina henkiosaan, kunnes taas sielu lähtee kohti maallista tasoa ja kohti uutta inkarnaatiota.

 

Useiden elämien ketju tähtää ihmisen valaistumiseen. Tämä valaistuminen tarkoittaa, että ihminen on tuonut henkisen totuuden ja sen käsitteet fyysiseen kehoonsa, ajatuksiinsa ja käsitteisiinsä. Valaistuminen etenee inkarnatioista toiseen vähitellen, kunnes ihminen täyttyy henkisestä valosta ja tiedosta ja tunnistaa kohtalonsa.

 

Ihminen elää myös sellaisia elämiä, joissa kulunut aika uhrataan pelkästään vielä aineelle. Tälläinen elämä valmistaa sitä tilaa, jossa ihminen alkaa luoda henkisiä käsitteitä intuitiostaan. Vaikka niitä ei vielä ihmisessä tuollaisessa elämässä näkyisikään, hän eräässä mielessä tekee tilaa niille tutkimalla fyysistä, jotta se voi poistua henkisen tieltä. Kun ihminen alkaa saada todisteita henkisen ja sielun elämän olemassaolosta, hän alkaa yhä enemmän avautua näitä kohti. Nämä tasot todistetaan ennen kaikkea ihmisen sisällä. Ulkoiset todisteet ovat aina lisämateriaalia sisäiselle visiolle.

 

Ihminen henkisenä olentona eli ennen maisen tason olemassaoloa vain henkenä. Sielu on luotu välittäjäksi, jotta ihmisen mainen matka ja inkarnaatiotie voidaan läpikäydä. Kaikkein suurin uutinen ihmiselle on, kun hän sen kirkkaasti oivaltaa, että hän on henkisen valtakunnan ikuinen jäsen. Mikään ei ole koskaan tätä osaa pois vienyt, vaikka tietoisuus siitä maan matkalla olisikin kadonnut. Kun tämä tietoisuus uudestaan löydetään maisella matkalla, on se henkisen voitto aineesta ihmisessä. Näin ihminen kävelee kerran tietoisena henkisenä olentona takaisin henkiseen valtakuntaansa, josta hän kerran fyysiselle matkalleen lähti.

 

Mitä kuolemassa tapahtuu

 

Ihmisen kuolema päättää yhden inkarnaation. Kun fyysinen keho lakkaa toimimasta, ihmisen sielu irtoaa lopullisesti kehosta. Näin se liikkuu henkiseen maailmaan ja mikään ei enää yhdistä sielua keho-osaan. Keho alkaa välittömästi mädäntyä.

 

Vanha sanonta uni on kuoleman sisar on hyvin henkinen sisällöltään. Ihminen kun irtoaa joka yö nukahtaessaan myös kehostaan ja poistuu sieluna henkiseen maailmaan. Ainoa ero tässä on kuolemaan verrattuna, että ihminen yhdistyy hopealangan kautta vielä sielullisesti kehoonsa. Näin ihminen palaa aamulla taas kehoon, joka pysyy elävänä sängyssä. Kuolemassa hopealanka katkeaa, eikä sen kautta enää virvoiteta fyysistä kehoa.

 

Kuolema on siten vain fyysisen kehon kuolema. Ihmisen sieluosa ja henkiosa ovat olemassa, kuten ennenkin. Näin monelle henkiseen maailmaan siirtyneelle ihmiselle on ollut suuri yllätys, että on yhtä elävä kuin ennenkin, vaikka fyysinen keho katosikin jonnekin.

 

Ihminen kohtaa kuoleman jälkeen kuolleet omaisensa. Ihminen on syvällä itsessään tiennyt, että he eivät ole kadonneet minnekään. Vain nukahtanut tietoisuus on voinut hävittää ajatuksista läheiset ihmiset. Mikään muu ei ole heitä koskaan hävittänyt.

 

Ihmisen ensimmäinen vaihe kuoleman jälkeen on ns. kiirastuli-vaihe. Tällä tasolla ihminen käy läpi eletyn elämänsä lopusta alkuun. Hän kohtaa kaiken elämässä tekemänsä siten, että hän kokee kaiken vastapuolen kautta. Se minkä tein muille koetaan nyt itse. Ihminen tavallaan puhdistuu tässä vaiheessa siirtyäkseen ylöspäin henkisessä maailmassa. Tämä vaihe on huomattavasti kevyempi, jos ihminen on elänyt aikaa positiivisten tekojensa kautta. Tässä tasossa saamme selkeästi nähdä, mitä negatiiviset tekomme saivat aikaan.

 

Kiirastulivaiheen kesto riippuu sielusta, mutta aina sen jälkeen siirrytään astraaliseen kerrokseen. Tässä osiossa tavataan omat maalliset omaiset ja kuolleet läheiset. Ihminen jatkaa astraalisen kerroksen jälkeen ylemmäs läpi mentaalisen, kausaalisen ja buddhisen kerroksen henkisille tasoille ja kaikkein korkeimpaan osaansa. Sieltä ihminen alkaa jälleen laskeutua kohti maista inkarnaatiota, kun oikea aika sille on, ellei maallista kiertoa ole suoritettu loppuun.

 

Kokonaisuudessaan henkiseen maailmaan siirtyminen on ihmiselle valtava elämys, koska hän kokee olemassaolonsa täydellisen kevyeksi ja vapaaksi. Vain kiirastulivaiheen puhdistusosa, jossa maan kuonat puretaan pois, voivat olla henkisesti kuormittava jakso. Muuten ihminen kokee rauhan vallanneen siten itsensä, että hänestä itsestään on tullut osa harmoniaa, jota koko henkinen maailma edustaa.

 

Jälleensyntymä

 

Ihminen on jälleensyntyvä olento. Tämä asia kirkastuu lopullisesi ihmiselle siinä vaiheessa, kun hän itse alkaa saada tietoa omista aikaisemmista ja mahdollisesti myös tulevista elämistään. Tämä jälleensyntymä koskettaa vain ihmisen sieluosaa, joka laskeutuu yhä uudestaan maalliseen kehoon niin kauan, kunnes henkinen on läpivalaistu fyysisessä kehossa.

 

Ihmisen jälleensyntymä voidaan nähdä ennen kaikkea mahdollisuutena. Ihminen saa aina uuden tilaisuuden luodata henkistä todellisuutta fyysisessä kokonaisuudessaan yhä syvemmälle. Hänen henkiset helmensä ovat pysyviä. Ihminen vie löytämänsä henkiset tosiasiat aina sieluunsa ja uudesssa inkarnaatiossa jatketaan henkisen tietoisuuden syventämistä.

 

Ihminen vaihtaa aikaa ja paikkaa maallisessa järjestelmässä sen mukaan, mikä kulloinkin tukee hänen päämääriään. On aina yhden elämän päämääriä, vaikka lopullisin päämäärä on henkinen tieto ihmisessä. Lopulta kokonaisuus tukee henkisen tietoisuuden saavuttamista.

 

Ihminen valitsee aina myös oikeat ihmiset, vanhempansa, sisaruksensa ja ystävänsä suunniteltuja päämääriä silmällä pitäen. Matka on monipolvinen ja myös tutkimusmatka maalliseen järjestelmään ja sen ominaisuuksiin on ihmiselle tietä kohti henkistä tietoisuutta. Kun elämien sarja on ohitse ja tietoisuus kypsä henkiselle informaatiolle, nähdään tarkoituksellisena, että on saatu myös tietoa aineen tuomasta huumasta. Se toi tietyn tyytyväisyyden, mutta ei sammuttannut henkistä janoa ja tuonut olemassaolon tarkoitusta. Ihmisen on tunnettava myös se, mikä ei valaise hänen olemustaan.

 

Ihminen on siten elänyt eri mantereilla, eri maissa ja erilaisissa historiallisissa ajoissa maallisen elämän eri vaiheissa. Hän on ollut äiti, isä, sisko, veli ja varsin erilaisissa yhteiskunnallisissa asemissa kerjäläisestä hallitsijaan. Näin mennyt historiamme on itsemme tekemää. Synnymme maailmaan, jonka itse ympärillemme rakensimme.

 

Jokainen ihminen paljastaa itselleen vähitellen jälleensyntymän todellisuuden. Näin yksi tärkeä osa henkistä palapeliä aukeaa. Henkinen palapeli avataan pala palalta ja näin ihminen avaa itse itselleen oven henkiseen taivasmaailmaan muuttumalla sen kaltaiseksi jo ihmisenä ollessa.

 

Karma

 

Maailmassa vaikuttaa jälleensyntymä-lain lisäksi toinen henkinen laki, jota nimitetään karmaksi. Molemmat ovat tasaavia lakeja ja ne antavat ihmiselle suuntaviivoja, minne elämässä kulkea. Sanonnat “sitä saa, mitä tilaa” ja sen edestään löytää, minkä taakseen jättää” sekä “positiivinen vetää puoleensa positiivista ja negatiivinen negastiivista” viittaavat karmaan. Karma ilmenee kaikkien ihmisten valintojen seurauksena, mutta yksilön tietoisuuden mukaisesti karman toimeenpanoaika vaihtelee.

 

Kun ihminen on sielutilassaan karman tekemisvaiheessa, joka tarkoittaa, että ihmisen kokemukset ihmismaailmasta ovat vielä vähäisempiä ja tietoisuus ei ole vielä suuntautunut henkisiin asioihin, negatiivisen karman toimeenpanoaika on pitempi. Näin ihmiselle jää aikaa tutustua niihin elämän ilmiöihin, jotka tuottavat esteitä omalle tielle. Vähitellen elämän pyörässä hän huomioi, että se mitä teen toisille, palaa minulle itselle lopulta takaisin. Karman toimeenpanoaika nopeutuu, mitä enemmän ihmisen tietoisuus tavoittaa henkisiä lakeja.

 

Ihminen tekee tiedostamattomassa tilassaan paljon negatiivista karmaa. Kun tietoisuus jossakin elämässä aukeaa, ihminen alkaa purkaa tätä karmakuormaa. Hän tiedostaa selkeämmin, mitkä asiat vievät eteenpäin ja luovat positiivisia seurauksia ja myös purkavat karmaa. Samalla hän alkaa tarkkailemaan tarkemmin omia valintojaan ja sitä, mitä ne aiheuttavat muille eläville olennoille. Ihminen tasaa elämän pyörässä lopulta karmansa.

 

Karmalle ovat omat toimeenpanijansa henkisessä maailmassa. Karma ei ole koston laki, vaan ihmisen positiivinen muuttuminen omassa elämässään luo aina seurausvaikutteen. Hän voi kokonaisuuden kannalta myönteisillä teoilla polttaa omaan karmaansa. Kenellekään ei anneta enempää kuormaa kuin hän jaksaa kantaa, vaikka joissakin elämäntilanteissa näin voisikin tuntua. Jokaisesta tilanteesta on olemassa ovi ulos.

 

Karmaa siis sovelletaan käytäntöön. Ihmisen oma henkinen tila huomioidaan tässä. Lain tarkoituksena on saada ihminen huomaamaan, että elävät olennot ovat kokonaisuus ja osa samaa voimaa ja Alkulähdettä. Jos kuritamme yhtä kokonaisuuden osaa, sen on palattava meille. Eihän koira voi purra häiritsevää häntäänsä ilman kipua.

 

– Pekka Tamminen